Jump to content
Naimisiin.info

Tipsis

Rouva
  • Viestit

    3732
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Käyttäjän Tipsis kaikki viestit

  1. Tipsis

    Polttaritaikoja

    Minusta monia morsiussaunataikoja voi soveltaa, niin ettei tarvitse itse asiassa saunoa tai olla alasti tms. Vai mielikuvitus on rajana! Morsiussaunahan järjestettiin pahojen henkien poisajamiseksi & siirtymäriitiksi vanhasta uuteen.. Tässä saunaideoita (pätkä tästäartikkelista) ja vähän vaihtoehtoideoita: Saunottajien tuli paukutella saunan seiniä ja huutaa Paha pois, jotta pahat henget eivät saapuisi pilaamaan hääpäivää. kaverit voivat kolistella vaikka vessan ovella Saunassa morsiamen piti istuman kukkasilla, joiden seassa on nokkonen. Nokkonen muistuttaa morsianta siitä, ettei elämä ole aina ruusuilla tanssimista. Naimaonnen kannalta sauna oli hyvä paikka, sillä naimaonnen uskottiin siirtyvän saunan kautta naimattomille. Se ken ensin istahti morsiamen paikalle lauteilla, sai haluttua naimaonnea itselleen. tuolileikki Samoin morsiamen vihdalla vihtominen siirsi naimaonnea käyttäjälleen. Tapoihin kuului myös kihlatun vastalla vihtominen, näin lisättiin yhteenkuuluvuuden tunnetta ja liiton uskottiin tulevan sopuisaksi. Morsianta hierottiin suolalla, jotta vanhat suolat eivät janottaisi. Jauhoilla hierominen taas toi taloon leipää ja morsiamelle hedelmällisyyttä. Lapsionnen takaamiseksi morsiamen päähän rikottiin myös muna, joka hierottiin kasvoihin, kaulaan ja rintoihin. Vihtoja tuli olla kaksi. Yksi jolla tehtiin puhdas liitto ja toinen jolla vihdottiin pois vanhat synnit. Vanhat synnit tarttuivat vihtaan, joka piti heittää käytön jälkeen saunan katolle tai polttaa saunan pesässä. kukka/oksapuskan voi heittää minkä tahansa rakennuksen päälle Kun saunominen oli ohi, morsiamen tuli heittää olkansa yli vihta saunan katolle. Jos se sinne jäi, tiesi tämäkin onnea tulevalle liitolle. Jos vihdan varsi oli katolla ylöspäin, tämä tiesi poika -esikoista jos vihta oli lehvät ylöspäin, esikoisen tiedettiin olevan tyttö. Saunomisen aikana saatettiin testata morsiamen luonnetta kääntämällä tämän vaatteet nurin. Jos morsian ei tuosta pahastunut, oli se merkki luonteen lempeydestä ja hyvästä sydämestä, jos taas kovin kimmastui, osasi naisväki arvella avioliitosta tulevan tappuraisen. voihan sitä morsianta juksata miten vain Morsiamen tuli juosta saunan ympäri niin monta kertaa kun on vanhoja rakkauksia ollut ja huutaa jokaisen vanhan rakkauden nimi metsään. Huutamalla vanhat lemmet saatiin lopullisesti pois mielestä. huutamisen ja juoksentelun sijaan voi vaikka kirjoittaa lapulle ja polttaa Morsian saattoi vielä yöllä hiipiä takaisin saunaan ja polttaa saunan pesässä toiveitaan. Jokainen toive tuli kirjoittaa erilliselle paperille ja jokainen paperi polttaa yksitellen, sanoen ääneen toiveensa. "Heittämällä leipää" rannalla, laskettiin tulevaa lapsionnea tai rikkaita vuosia taloon. Saunatonttuakaan ei sopinut unohtaa. Varsin onnettomaksi tuli se talo josta morsian lähti ilman saunatontun muistamista. Kiukkuinen saunatonttu saattoi seurata morsianta miehelään ja sytyttää nälkäisenä ja pettyneenä tulipaloja. vaikka puutarhatonttua (tai jotain parin harrastuksiin yms. liittyvää) lepytellä Ja sitten ei-niin-taikojakin löytyy: vaimokoe ja muut rastitehtävät, joihin voi ammentaa vinkkejä halloween, pääsiäis yms.uskomuksista. Itkupolska voisi olla myös yksi vaihtoehto, vaikka onkin perinteisesti tehty vasta hääjuhlassa. Polttareissa voisi myös tehdä kapioita -käsityötaidoista riippuen kannattaa ehkä jättää ne oikeat pitsinnypläykset ja ompelut väliin (ja onhan niitäkin kursseja) muoks. Ja sitten muita häihin liittyviä uskomuksia, jota voisi myös soveltaa: http://keskustelu.am...php?f=31&t=8005
  2. Vieras Marki/Kaasotar: foorumin säännöissä sanotaan: "Foorumin sääntöjen mukaisesti kaikki vieraiden (=rekisteröitymättömien) kirjoittajien yrityksiä, palveluita tai tuotteita kehuvat ja/tai kritisoivat viestit poistetaan aina moderaattoreiden toimesta. Poistoissa siis ei oteta millään tavalla huomioon viestin sisältöä tai sen 'todenmukaisuutta', vaan kaikki tuollaiset viestit poistetaan. Tällä pyritään poistamaan sitä, että yritys itse/lähipiiri kehuu omia palveluitaan ja sitä, että kilpailija kirjoittelee keksittyjä tarinoita toisista yrityksistä/palveluista." Kommenttisi huonosta korjausompelusta häviää siis hyvinkin pian.
  3. Kummallista, nyt Elegantin sivuilta on hävinnyt lopettamisilmoitus Valtakadulla ajoin eilen, ja jäljellä oli vain tyhjä liiketila. Mutta eipä näytä Satumorsiankaan nettisivuistaan huolta pitävän, siellä sanotaan että vain kesälauantaisin suljettu (kesä/heinä/elo), mutta eipä sinne eilen päässyt :/ Tuli makutuomarille turha reissu..
  4. Muistelen joskus nähneeni ohjelman, jossa hotellin siivooja valitteli ruusunterälehtien käyttöä sängyllä: päästävät väriä kuulemma hinkkautuessaan Mutta tuskinpa heitetyt juuttuvat puvun ja ihon väliin kuitenkaan. Olin kesällä häissä, jossa jaettiin kulkuset kirkon portailla. Kovinkaan monet miehet eivät sitä ottaneet, mutta naiset ja lapset kylläkin. Rehellisesti sanottuna itselle jäi siitä vähän valjuhko fiilis.. vaikea kuvailla. Itse toivoisin vähän railakkaammat onnittelut. Mutta tässä tapauksessa vieraita oli vähän ja kellot pieniä (tonttulakki-kokoa). Hauskaa oli se, että juhlassa (muistaakseni tanskalaisperinnettä lainaten) kelloa kilistelemällä sai morsiusparin suutelemaan söpöä!
  5. Häthätään tulee mieleen tukiluiden määrä; laahuksen puuttuminen (ja laahuskiinnitys) sekä värit. Ja yleensä vanhojentanssipuvut ovat ballg gown tai prinsessa-mallisia - jos etsii hillittyä A-linjaa, empireä tai sheath-mallia, täytyy siirtyä jenkkien "prom" -mekkojen puolelle. Merenneitomallinen on myös vaikeampi löytää. Jenkeissä ja kopiofirmoissa hinnoissa hääpukuihin ei ole mielestäni kovinkaan eroa. Mielestäni kannattaa kyllä ottaa vanhojentanssipuku, jos se on THE PUKU -kukapa sen tietäisi millä nimellä se on myyty
  6. Tämä sormusasia jäikin mielenpäälle ja tänään olenkin kovasti "ikkunashoppaillut". Haluaisin safiiri- tai rubiinisormuksen, timanttejakin saa olla mutta Suomessa näitä on todella vähän tarjolla, tai ovat isoja mummomaisia möhkyjä (rubiinit) tai ohuita/pikkuruisia siroja (sinisafiirit). Vaaleanpunainen safiiri on ainakin rapakon takana tituleerattu "girl's new best friend", joten sormuksia löytyi valtavasti netistä. Monen muunkin tapaan pähkäilee tässä nyt sitten noita laatuasioita (halkeamat, hionta, kavennukset jne). Sivuilta löytyy myös 9K kultaa jne. Budjetti on kuitenkin pieni, alle 800e, tällä hetkellä toiveissa 500e. Tässä kuitenkin sivustot, joilla kävin: www.kultaoutlet.fi www.jalokivitukku.com www.kultatahti.fi/ www.kellojakultaonline.fi www.chanti.fi www.21diamonds.fi www.jewelsforme.com www.angara.com www.overstock.com www.thediamondstore.co.uk www.thenaturalsapphirecompany.com http://sapphirering.org.uk Etsy Amazon Ja sitten tällaiset halpiskopio-sivuilta (nimensä ja hoono soomen takia) vaikuttavat: www.tiffanycorpoutletsale.com www.jointiffany.com www.tiffanysalescheap.com
  7. Unsku, mielestäni ulkonevat sormukset eivät ole epäkäytännöllisiä siksi, että ne tippuisivat sormesta (hyvä, että parikymmentä päivää pysynyt sinulla ), vaan koska ulkonevat sormukset tarttuvat neuleisiin, pitsiin yms. kankaisiin sekä painavat esim. nahkahanskojen alla jos sinne mahtuvat. Se on tietysti subjektiivista, mikä on kenestäkin kaunista ja mikä epäkäytännöllistä -onneksi vaihtoehtoja riittää kaikille!
  8. Lalu: kanavasormuksessa kivet on istutettu sormuksen sisään "kanavaan" eli suorakaiteen muotoiseen kuoppaan, tässä yksi hyvä esimerkki: http://www.kultajous...itemcode=C30189. Epäkäytännöllisimmiksi sormuksiksi laittaisin kovin korkeaistutukselliset=ulkonevat sekä todella ohuet rinkulat (koskee myös kivipuolelta paksuja, kämmenpuolelta ohuita), kuten tässä muutkin ovat jo sanoneet. Istutus on tärkein kuitenkin. MM. kynnet ja tynnyri ovat hyviä. En ottaisi missään nimessä helmeä, ei vain kestä joka päiväistä käyttöä. Timantti on luonnollisestikin kovin ja yleisin käytetty jalokivi, mutta minusta muukin jalokivi tai puolijalokivi käy, jos se "suojaisassa" istutuksessa. Luonnollisestikaan sormusta ei saa kohdella kaltoin milloinkaan Hopea voi taasen värjätä ihoa. Kannattaa myös välttää sormuksia, joihin on istutettu todella tiuhaan suuri määrä kiviä -nämä sopivat juhlakäyttöön kyllä - kivet irtoavat herkästi kolhusta, kun jokaisella ei ole omaa "karsinaa". Huomioon kannattaa ottaa myös mahdollinen koon muutos, sormet tuppaavat turpoamaan iän/raskauden myötä. Kaikkiin malleihin ei voi tehdä muutoksia.
  9. Tipsis

    Kihlajaiset?

    Öö, teillä ei sitten taideta tavata sukulaisia kuin juhlissa?? Aika kamalaa, jos en tapaisi läheisiäni kuin "puolipakolla" parin vuoden välein. Minusta kihlajaiset ovat nimenomaan "mikä ihana tekosyy" saada läheisiä kylään! En tarkoita koko sukua pikkuserkun kumminkaimasta lähtien, vaan vanhemmat, isovanhemmat, sedät, tädit, serkut jne. -kuka nyt kenetkin lähisukuunsa lukee. Meilläkään ei ole juhlittu kihlajaisia suvussa.
  10. Herättelenpäs vähän e-k naikkareita keskusteluun! Näköjään Lappeenrannasta on lopettamassa kaksikin pukuliikettä, Harapaisessa Pukuliike Elegantti (ale -70%) sekä toinen Valtakadulla (nimi ei tule nyt mieleen). Pystyssä näyttäisi olevan: - PARKON MUOTITALO KULTAINEN MORSIAN (siinä Kelaa vastapäätä) - Satumorsian (Lauritsalassa ja Imatralla) Tiedättekö muita liikkeitä?!? Vai ovatko seuraavaksi lähimmät sitten Ajan Ommel Kouvolassa (siellä myös kotisivuton Siru Design -onko edes olemassa?) sekä Krinoliini sekä Royaldress Jyväskylässä?
  11. Vanha viesti, mutta mitä muita liikkeitä teillä tulee mieleen? Triossa: Aleksi13, Bianco, Kekäle, DinSko, KooKenkä (SpiritStore, Ecco, ja tietty halpiskenkiä löytyy sitten Seppälä, H&M jne.) Sokos ja muut tavaratalot Mekka Mononen Nikkinen Karismassa: Cip Cap, Tapas Sitten olen kuullut sellaisesta kuin Kenkä-Alliance, onko tästä liikkeestä tietoa?
  12. Ja sitten vielä kannattaa katsoa nämä ketjut: http://www.naimisiin.info/yhteiso/index.php/topic/100624-morsian-heittaeae-kimpun-ja-sulhanen-heittaeae/ http://www.naimisiin.info/yhteiso/index.php/topic/83887-mitae-te-heittelette/page__st__140 Tuossa ensimmäisessä aika hauska idea tuo "kaatoryyppy"
  13. Olisko tässä ketjussa myös sulhasen heittelyyn vinkkejä (vaikkakin on alkanut riisin heittelystä.. ) http://www.naimisiin.info/yhteiso/index.php/topic/83887-mitae-te-heittelette/page__st__140 Ja toiseen ketjuun ehdotin seuraavaa, laitetaan nyt vielä tännekin (kysymys oli siis, että mitä tehdä, kun ei halua miestä mekon alle könyämään): Miten olisi miehen - sukka "suoraan jalasta" - solmio (jos ei vuokrattu ) - viehe (jos vielä kestää heittämisen) Tai sitten voitte ilmoittaa, että sulhanen kerkesi jo valitettavasti innoissaan kaivelemaan sukkanauhan mekon alta autossa/valokuvauksessa/vessassa/ryöstön aikana tms. hetken aikana, kun olitte poissa. Jos ei silloinkaan halua sukkanauhaa heittää, myös mummokalsarit kokoa XXXL käy myös! Olen lukenut myös kumiankan löytämisestä
  14. Tässä ketjussa voisi kanssa olla ideoita: http://www.naimisiin.info/yhteiso/index.php/topic/100624-morsian-heittaeae-kimpun-ja-sulhanen-heittaeae/
  15. Tipsis

    Kihlajaiset?

    Anna, pidä vain juuri sellaiset juhlat kuin haluat! Miksi anopin epäsosiaalisuuden takia jättäisit kutsumatta sinulle tärkeitä ihmisiä?!? Jos anoppi ei halua tulla paikalle, niin voi käydä teillä ihan neljälleen (te+anopit) juomassa kahvit. Tai hän voi lähteä pois, kun muut saapuvat, kutsut heidät esim. klo 12 ja loput vieraat klo 14. Olen täysin eri mieltä, että kihlajaisjuhlat olisivat huomiohakuisia! Ei kenenkään pidä "rahdata lahjoja" minnekään Vaikka meilläkin kihloihin meneminen tarkoittaa häitä, niin silti minusta se on todellakin syy juhlia! Joku tuolla aiemmin sanoi, että juhlisi vaikka häiden aattoon asti Mikä ihana syy juhlaan Mitä tätä ketjua luin, niin suurin osa ei halua lahjoja ja on sen ilmoittanutkin. Minusta se olisi ihanaa saada molempien läheisiä paikalle ja tutustumaan toisiinsa sekä meihin. Ja juhlien pointti olisi siis tämä, ei lahjat tai raha. Emme siis asu samalla paikkakunnalla kummankaan sukulaisten kanssa ja ystävämmekin ovat pitkin poikin Suomea. Ja tykkään järjestää juhlia & saada vieraita kylään.
  16. Minulla tuli ensin mieleen vanhojen brittielokuvien joulunvietto eli Christmas cracker:it? Niitä tosin taidetaan kaksistaan vetää ja sisällä voi olla nauhoja tai karkkia.. muoks. Ja sitten tuli se oikeakin termi! Party popper! muoks2. En oikein tiedä olisiko mautonta vai ei.. Ehdottomasti kirkossa olisi! Ja minua vaivaisi se sotku, joka paperisilpusta jäisi luontoon ulkovihkimisessä. Mutta oisihan se tosiaan erikoisempaa (Suomessa) ja ehkä vähän Hollowood/satu-tyylistä, kun teidän suudellessanne kuuluu poks ja ilma täyttyy confetista (köyhän miehen ilotulituksen aiheuttava suudelma ). muoks3 ainakin punanaamio myy Suomessa nimellä konfettipommi: http://punanaamio.fi/s/video-party-popper
  17. OT: Todella surullista luettavaa, kun tällä aluella on peräkkäin ketjut "kun kaasoa ei kiinnosta" ja tämä. Kaikilla asioilla on kuitenkin kaksi puolta, joka näkyy justiinsa tässä. Toivottavasti kaikki samojen ongelmien kanssa painivat "ottavat opikseen" eli tulee juteltua tällaisista ongelmista ennen kuin alkaa olla ystävyyssuhde vaakalaudalla. Tsemppiä!
  18. Miten olisi miehen - sukka "suoraan jalasta" - solmio (jos ei vuokrattu ) - viehe (jos vielä kestää heittämisen) Tai sitten voitte ilmoittaa, että sulhanen kerkesi jo valitettavasti innoissaan kaivelemaan sukkanauhan mekon alta autossa/valokuvauksessa/vessassa/ryöstön aikana tms. hetken aikana, kun olitte poissa. Jos ei silloinkaan halua sukkanauhaa heittää, myös mummokalsarit kokoa XXXL käy myös! Olen lukenut myös kumiankan löytämisestä Tietysti riippuu miten rennot juhlat teillä on.
  19. Itsekin näitä Milieu:n sivuja tullut kahlattua (löytyy kuvat sellaisista "sutturoista", joita ei muualla ole). Kävin myös eestiläisellä hääfoorumilla google translatorin kanssa ja näitä em. kommentteja ovat, eli liike tilaa kiinapukuja ja ottaa katteet. Tässä vielä tuo foorumikeskusteluja tässä toinen. Ja samoilta sivuilta vielä yleistä keskustelua netistä tilatuista mekoista tässä. muoks. google translator ei tullut mukaan linkkeihin, mutta osaatte varmaan itsekin
  20. Toivottavasti tänne listanneet ovat muistaneet jakaa vinkkejä myös muissa ketjuissa Esim. hääpukunsa/asusteet/koristeet/askartelutarvikkeet netistä/ulkomailta tilanneet, bändi/DJ/juhlapaikka/pitopalvelu/valokuvaus/muut ammattilaiset -valinnat jne. Toivoo nimimerkki tuleva pihistelijä Panostus menee juhlapaikkaan (olkoon vaikka kallis kartano!), ruokaan ja juomaan sekä viihdykkeeseen (musikki&ohjelma).
  21. Kannattaa aloittaa tästä: www.tilausajot.net Itse sain todella monelta firmalta tarjoukset yhdellä kertaa. Hinnat olivat 40 hlö vienti-haku n. 10km suuntaansa n. 300e + lisätunnit 40-50e (ei pk-seutu). Tässä ketjussa on samaa asiaa (löytyi hakusanalla kuljetus): http://www.naimisiin...e__hl__kuljetus muoks. höpötihöpöti. meno-paluu oli siis tuolla alle 10km matkalla n. 100-130e. Olinkin laittanut tuohon loppusumman
  22. Tipsis

    Mitä kustannat kaasolle?

    Tällaisesta en olekaan kuullut aiemmin.. Mitä mieltä olette ideasta? Jos ajattelee, että meikkiin menisi 40-60e? ja kampaukseen 50-70e? ja mekkoon 50-100-150e? Voiko tässä käydä niin, ettei kaaso käytäkään rahaa mihinkään (tekee itse meikin ja kampauksen, käyttää jo olemassa olevaa mekkoa)? Eihän rahaa voi takaisinkaan pyytää. Tämä olisi tietysti helpompi kuin itse paikanpäällä maksaminen, jos asutaan esim. eri paikkakunnilla.
  23. En pahastunut tosiaankaan Kimppua tavoittelemassa oli aika iso joukko naisia, mutta onneksi olin ottanut huomioon morsiamen kätisyyden sekä saanut onnensuukon avokiltani Heitto ei ihan onnistunut, mutta nappasin sen lattialta edestä ennen kuin kukaan muu ehti liikahtaakaan Kimpun nappaus oli siis tavoitteena alusta lähtien. Meidän häihin tulee myös kimpun heitto ja uskon, että tavoittelijoitakin riittää. Mutta siellä ei kyllä kuuluteta mitään naimattomuudesta tai epätoivoisuudesta!! Varmaankin "kaikki kimppua himoavat paikalle"
  24. Vieläkön Opalia ja London pyörivät foorumilla? Tai onko uusia Kiiwejä? Entäpä muita matkan tehneitä tai kiinnostuneita? Itsellä on ollut aina haaveena päästä Australiaan eläinten ja luonnon puolesta, mutta nyt on alkanut tuntua, että meille sopisi paremmin Uusi-Seelanti, sademetsät ja trekkaus On se vaan kallista tuo toiselle puolen maailmaa matkustaminen.. Kokeilin tammikuulle lentoja HKI-Auckland: 1300-1500e /hlö. Löytyykö hyviä linkkejä?
×
×
  • Create New...