Jump to content
Naimisiin.info

Janique

Morsian
  • Viestit

    62
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Käyttäjän Janique kaikki viestit

  1. Janique

    Elokuu 2015

    Silmäilin läpi tuota vuoden 2015 hääketjua pistäen merkille, että meitä elokuussa tahtovia on useammallekin sormelle! Siispä hetken mielijohteesta pystytin meille ihan oman ketjun. Nyt kuulisinkin mielelläni, kuinka päädyitte juuri elokuuhun ja missä vaiheessa järjestelynne ovat. Oikeastaan tarkemmin mietittynä haluan kuulla teidän suunnitelmista KAIKEN!
  2. Mitä mitä! Nettihän on ihan ensteks paras paikka tehdä ostoksia huokeaan hintaan, kunhan muistaa pitää sen maalaisjärjen päässä. Vihkisormusta en kihlani rinnalle uskaltaisi ostaa netin kautta ihan vain siitä syystä, että on hivittävän vaikea hahmottaa kuvien perusteella, mikä nyt istuisi juuri tämän paksurunkoisen kihlani viereen ja mikä ei. Tähän mennessä minulla on karttunut kokemusta Chantista ja KultaOutletista. Molempia voin kyllä suositella lämpimästi. Kihlani on tilattu jo aikapäiviä sitten Chantilta, ja kyseinen malli 0.10ct kivillä on jo poistunut, mutta muutoin aivan vastaavanlainen sormus hitusen pienemmillä kivillä löytyy täältä (ja näemmä vuosien saatossa tuplaantuneella hinnallakin). Kyseinen sormus kävi Suomeen tullessaan välittömästi kultasepän arvioivan silmän alla, ja ainoa hämmästelyn aihe hänellä oli huokea hinta. KultaOutletista taasen päätyi ostoskoriin sulhasen valkokultainen flakka. Ei nyt suurempaa purnaamista, mutta aika rimpulahan tuo on. Toisaalta olisihan se pitänyt osata päätellä jo ilmoitetuista grammamääristä. Ehkäpä siis yllätän sulhasen alttarilla hitusen prameammalla sormuksella... Mutta nyt jatkan mussuttamistani tässä ketjussa koskien timantin tilaamista netistä. Tämä hupsu tyttö luuli, että timanttien ymmärtäminen olisi pala kakkua, mutta toisin on nyt käynyt. Ihan kamalaa avaruustiedettä! Olen tehnyt vankkumattoman päätöksen teettää vihkisormukseni kultasepällä, mutta timantin ajattellin hankkia omatoimisesti netistä. Eniten minua houkuttelisi tilata timantti Diamonds on Webistä. Hakuehtona tällä hetkellä käytössä ovat olleet seuraavat tekijät: Shape: Round brilliant Price: 100 - 2400 $ Carat: >0.70ct Color: I-H Cut: Signature Ideal Clarity: SI1-VS1 Polish: Ex Symmetry: Ex Certs: GIA Hearts & Arrows Diamonds Only Nyt toisessa ketjussa sain kehoituksen käyttää hyväksi Holloway Cut Advisoria, ja siitä olenkin kovin innostunut. Mutta mikäpä on seuraava askel oikeaan suuntaan, jos löydän timantin, jolla HCA arvo on vaikkapa 1.3 ja timantin leikkaus on DOW:in mukaan Hearts & Arrows? Toisekseen mietin edelleenkin väriä ja puhtausluokitusta. Kihlassani kivet ovat H/Wesselton. Nyt mietinkin, uskallanko ottaa yhden sävyasteen lämpimämmän sävyisen timantin, vai pitäydynkö turvallisesti Wesseltonissa. Ja sitten ne sulkeumat. Kivi nyt ei mikään valtava ole, eikä SI1 pitäisi nähdä sulkeumia paljain silmin, mutta silti mietin, valitako kuitenkin VS2. Ja loppusissaan olisiko sittenkin viisaampaa hankkia timantti tällaisen merkittävän painorajan alapuolelta (esim. 0.65ct). PS. Onko täällä ketjua tyyliin "How to Buy a Diamond - For Dummies"
  3. Okei. Nyt mun täytyy myöntää, että luulin tietäväni timanteista edes jotain, mutta nyt tuntuu, etten tiedä yhtikäs mitään. Mulla taitaa mennä pupu pöksyyn tän timanttiasian kanssa!
  4. Olen kyllä kiitollinen siitä, että olet antanut näkökulmaa asiaan, isosti tattis! Olen katsellut suomalaisten kauppojen mainoksia ja kuunnellut myyntipuheita, ja jotenkin annettu tieto on (tahallisesti tai tahattomasti) hyvin vajaavaista ja epämääräistä, näin ainakin minun kokemuksiini pohjaten. Mikään timanttiekspertti täällä nimimerkin takana ei kirjoittele, mutta kovin kiinnostunut noista kivenmurikoista olen. Mitä tuossa nyt olen haeskellut timantteja, on vähimmäishakuvaihtoehdoiksi valikoitunut 0.7 karaatin lisäksi väriksi Wesselton (kuten kihlassanikin), hionnaksi VG ja puhtausluokitukseksi SI1. Jossain vaiheessa pitäisi vain metsästää timantti, jolla on paras hinta-laatusuhde, ja mielellään myös minimivaatimustason ylittävä. Viime aikoina olen seikkaillut sivustoilla bluenile.com ja diamondsonweb.com. Mitään tiettyä timanttia ei siis ole kiikarissa, mutta nämä pari paikkaa kylläkin. Ajatuksia ja henkistä tukea otetaan vastaan!
  5. Ensinnäkin tuhat ja yksi kiitosta subjektiivisesta mielipiteestäsi, joka tukee paljolti omaa ajatusmaailmaani. Rivari ja solitaire on kovin kaunis ja klassinen yhdistelmä, joka kestää aikaa. Kaikki paikalliset kivijalkaliikkeet koluttuani oloni oli aika toivoton, en saanut toivomaani ahaa-elämystä. Siksi päädyin tilaamaan ebayn kautta muutaman rihkamasormuksen, jotka timantin kooltaan ja idealtaan ovat hieman sinne päin, sillä aivan sikaa säkissä ei tämäkään tyttö uskalla ostaa. Voisinkin tässä hetkellisesti vilauttaa kandidaatteja, joissa molemmissa on kylläkin makuuni hieman liian siro runko; *kuvat pois* Tosiaan sormuksen karkea hinta-arvio koostuu seuraavasti: työ 500 € ja timantti 1 500 € (alvit ja tullit toki vielä tämän päälle, jee!), jonka klikkailisin itselleni juurikin Jenkeistä. Suunnitelmissa olisi tilata GIA:n sertifikaatilla varustettu yksilö, johon olisi myös laserkaiverrettu luokitteluraportin numero. Tilaajana olen kuin olenkin ensikertalainen, joten viisauksia otetaan mieluusti vastaan! Trilogyn kanssa pääsisi helpommin lähentelemään 2000 euroa, mutta näyttäisikin siltä, että solitairen kanssa hinta nousee joitakin satoja. Samalla kun teetän vihkini, joutuu myös kihlasormuksen tehdä kokonaan uusiksi, koska pienentämisvaraa ei enää ole. Tällä tavoin työstä tulee vielä jonkin verran alennusta. Budjettiin olen joka tapauksessa näpytellyt sormuksien varalle (sekä kihlan uusimiselle että vihkin teettämiselle) 3000 euroa. Jösses. Sillä saisi jo ihan hyvän auton tai sen kauan kaivatun ilmalämpöpumpun!
  6. Tästä vinkistä innostuneena klikkailin ebaysta kyseisen tuotteen hyvin huokeaan hintaan ostoskoriini. Nyt voin tuoreiltaan sanoa, että aine toimi loistavasti! Terveisin toinen taikauskoinen, joka uskoo, että nyppimällä karvat vain villiintyy
  7. Itselläni on useita tuoksuja, joita vaihtelen mielen mukaan; DKNY Fresh Blossom, Calvin Klein IN2U Her, Miss Dior Cherie ja lista jatkuu. Lacosten Pour Femme taitaa kuitenkin olla melko varmasti valintani hääpäivälle. Sen lisäksi, että pidän tästä tuoksusta tavattoman paljon, käytin samaista parfyymiä ensimmäisillä treffeillämme. Tämän tuoksun sulhokin tuntuu muistavan
  8. ^ Lupaan, kautta kiven ja kannon! Tämä päätöksenteko on vain niin kamalan vaikea, kun ei ole mahdollisuutta kokeilla sormuksia sormeen, toisin kuin valmismallistosta! Ehkä kultaseppä osaisi auttaa asiassa. Täytynee piipahtaa hänen luonaan joku päivä!
  9. Yhteisvoimin tässä hääsäästötiliä kartutetaan, mutta minä säästän hieman enemmän juuri siitä syystä, että minuun kohdistuu suuremmat kulut, mitä sulhaseen (erityisesti hääpuku ja vihkisormus). Periaatteessa siis minä maksan sormukseni aivan itse. Missään vaiheessa en olettanut, että hän kustantaisi minun killuttimeni, vaikka kuinka perinteisiin kuuluisikin.
  10. Allekirjoittanut miettii hiki hatussa, ottaako rivarinsa rinnalle solitairen, vaiko trilogyn. Kihla itsessään on jo hyvinkin näyttävä 7x0,10ct timanttirivillään, joten kihlan rinnalla ylpeänä seisovaa vihkiä tuskin löytyy valmismallistoista, ei ainakaan vielä ole kävellyt vastaan. Nyt siis vaihtoehtona on 0,70ct solitaire tai 0,50ct + 2x0,10ct trilogy. Istutuksen tyveen tullaan upottamaan yksityiskohdaksi vielä muutama 0,01ct kivi. Kumpaan ikään päädynkään, kultasepän mukaan hinta keinuu siellä 2000 euron tietämillä, kun kulta löytyy jo omasta takaa. Hintaan on laskettu mukaan omatoimisesti hankitut timantit. Kun vain saisi päätöksen tehtyä ja pääsisi pian suunnittelupalaveriin
  11. Allekirjoittaneen "arvaa mitä luin naikkareista" ja "kato mitä kirjotin naikkareihin" -vouhkaaminen tuskin jättää mitään arvailujen varaan :'D Sulhanen siis tietää, ja yllättävän kiinnostuneena kaiken kuuntelee. Mussukka.
  12. Meillä ei ole mitään kiveen hakattua budjettia, pistetään säästötilille vain niin paljon kuin ikinä mahdollista. Näillä näkymin saadaan sivuun ensi vuoden häitämme varten noin 15 000 euroa, jota sitten kulutetaan tarpeen mukaan. Arvio voisi olla itse häihin 8 000 €, vihkisormukseen 2 000 € ja häämatka sitten sen mukaan, mitä käytettäväksi jää. Tavoitteena kuitenkin se, ettei annettaisi kaikille säästetyille rahoille kyytiä, vaan jäisi jotain myös sukanvarteen.
  13. Viime vuonna satuimme näkemään yhden auton takalasissa tekstin "Ei palautusoikeutta T: Iskä". Osui ja upposi. Varsinkin kun otetaan huomioon tässä neidissä pienestä pitäen asustellut temperamenttinen luonne...
  14. Niskassa oleva tatuointi, joka on ilman riittävää harkintaa nuoruudessa hankittu, ja joka odottaa poisto-operointia, tullaan peittämään meikillä, mikäli kampaus itsessään ei sitä peitä. Puolestaan ne tatuoinnit, jotka tunnen omakseni, matkaavat mukanani myös hääpäivänä strassein koristeltuna. Yksinkertaista.
  15. Minulla on tällä hetkellä sormessani rivitimanttisormus kihlana, rinnalle vihkiksi tullaan teettämään luultavasti trilogy. En missään nimessä käytä sormustani aina. Sormus on pois sormesta nukkuessa, käsiä pestessä ja rasvatessa, ollessani suihkussa, uimassa tai salilla, tehdessäni pihatöitä, remonttia tai muuta mahdollisesti sormusta vahingoittavaa työtä. Käytännössä ottaen pidän siis sormustani melko vähän. Tämä lähinnä siksi, että vaikka etunenässä sormus on symboli, jota olisi kiva pitää sormessa 24/7, on se kuitenkin koruna sen verran arvokas ja kaunis esine, etten halua tärvellä sitä ennenaikaisesti, tai ottaa turhaa riskiä istutusten löystymisestä, vaikka sen vuosittain kultasepällä puhdistutan ja tarkistutankin. PS. Toisinaan on kyllä juolahtanut mieleen, että aurinkoisena päivänä sormuksen voisi ottaa pois myös autoillessa. Tulee nimittäin vuosienkin jälkeen ihasteltua sitä timanttien tulta siinä määrin, ettei aina edes liikenteeseen ennätä keskittyä! No vitsi vitsi. Kyllä mä sitä liikennettäkin katson. Ainakin sivusilmällä. Hehe.
  16. Janique

    Karkkiteema ja karkkibuffet

    Höpsöä tai ei, myös meille on tulossa karkkibuffa. Olen jo tässä katsellut kauppojen hyllyjä sillä silmällä, mikäli oikein edullisia lasimaljoja hyppäisi nenun eteen. Kohta on kokoelma valmis! Meillä vieraita on tulossa noin 30-40, joten karkkimenekki tuskin on mitään valtaisaa. Haluaisimme kuitenkin useampaa laatua, ehkä viittä tai kuutta, peräti seitsemää? Edessä onkin vaaleanpunaisten ja valkoisten karkkien metsästystä. Mikäli jollakin pomppaa heti mieleen ehdotuksia, otan mieluusti vastaan! Mariannerakeet, toffeepallot ja Geishat ovat ainakin ennättäneet pyöriä mielessäni. Ehkä mukaan voisi eksyä kontrastiksi myös fudgeja... nam!
  17. Janique

    Häiden teema

    Kuten eräs viisas tuossa aiemmin totesikin, meillä häiden teema on, että mennään naimisiin! Meillä ei siis varsinaista teemaa tule olemaan, paitsi toki yhtenäinen värimaailma. Puuteriroosaa, nudea, harmaata, hopeaa, valkoista, kimallusta, helmiä, höyheniä ja kukkien myötä mukaan eksyy varmasti myös hieman raikastavaa limenvihreääkin. Siispä häistämme tulee ylitsevuotavan herkät ja hempeät, vaikka sydämet ja rehellinen vaaleanpunainen ovatkin ehdottomasti nou nou. Aluksi ajattelimme ehdottomasti mustavalkoisia häitä, mutta juhlapaikan löydettyämme ja siihen ihastuttuamme huomasimme, että eihän siihen historialliseen ympäristöön mikään moderni ja pelkistetty koristely istu. Siispä maalaisromantiikkaa tulee löytymään häistämme, aivan kuten kotoammekin
  18. Janique

    Sulhasten suusta

    Tämä viehe-asia on nyt puhututtanut täälläkin. Silmäilin pikaisesti ketjun viestejä ja myhäilin mielessäni, kuinka minun viisas rakkaani tietäisi mikä viehe on. Naurua pidellen kerroin omalle sulholleni, kuinka monet muut olivat yhdistäneet vieheen vain kalastukseen. Kun käännyin naama virneessä katsomaan vieressä istuvaa miehekettä, oli hänen kasvoillaan sekoitus haudanvakavaa ja hämmentynyttä ilmettä. Hetken kestänyttä syvää hiljaisuutta seurasi kysymys "no mikä muu se muka on?". Öh. Pienen selvennyksen jälkeen hän kummasteli suuresti, miksei viehettä voi vain kutsua nimellä "rintaan laitettava kukka". Tällä tavoin epäselvyyksiltä kuulemma vältyttäisiin. Joopa joo, se siitä viisaudesta...
  19. Alttarille tepastelee häiden aikoihin lähes 28-vuotias nainen ja 33-vuotias mies. Tahdomme elokuussa 2015, jolloin yhteiseloa on takana noin viisi vuotta. Ihmislapsia tällä pariskunnalla ei ole, mutta hurmaava Ragdoll-kissaneiti kylläkin. Elelemme lainavapaata elämää rintamamiestalossamme, molemmilla vakituinen työ. Koemme olevamme melkoisen hyvässä paikassa juuri nyt.
  20. Koska olimme todella ajoissa liikkeellä, vain taivas oli rajana hääpäivän päättämiselle. Päätöksenteko tuntuikin aluksi aivan hirvittävän vaikealta. Ensin pallottelimme vuodenajoilla, ja kun viimein päätös kesähäistä oltiin tehty, alettiin miettiä kuukautta. Elokuu nousi esiin, kun kriteerinä olivat rauhoittuvat kesähelteet sekä pimenevät ja tunnelmalliset illat. Siinä aikamme mietittiin hauskoja ja loogisia päivämääriä, kunnes tajusimme käyttää hyväksi pohjanmaalaisuuttamme; Vietämme siis Venetsialaishäitä 29.8.2015!
  21. Janique

    Neljäs kerta toden sanoo..

    Vaikka kuinka romanttista ja hykerryttävän ihanaa olisi kertoa olevansa elämänsä ensimmäistä kertaa kihloissa, tosiasiassa menossa on jo kolmas kierros. Vielä vanhempiensa luona asuva pikkutyttö sormustettiin ja idea tuntui oikein muikealta, sellaiselta hitsin-vitsit-kun-ollaan-nyt-olevinaan-niin-tosissaan-ja-rakastuneita. Sanomattakin selvää, että se lysti oli lyhyt kuin kanan lento. Toisella kerralla poikaystävän kosinta oli hyvin virallinen, mutta koska avioituminen tuntui liian ahdistavalta ajatukselta, lykättiin häitä hamaan tulevaisuuteen. Tämän kihlauksen osalta muistan olleeni eniten innoissani ajatuksesta häiden järjestämisestä, en niinkään naimisiinmenosta. You do the math. Nyt kolmannella kerralla nähtiin poikkeuksellisesti allekirjoittanut kosimassa avokkiaan. Hääpäivä lyötiin kirkkovarauksia myöden lukkoon, mutta häät eivät koskaan toteutuneet, kallis saunaremontti kylläkin. Kun viime ystävänpäivänä vuorostaan mies oli edessäni polvillaan, oli selvästi tullut aika jättää remonttipölyt taakse ja suunnata katseet kohti häitä ja tyhjillään ammottavaa säästötiliä. Toivottavasti tällä kertaa ei ennätä vesivahinko tai vaikkapa romahtava katto yllättää. Summa summarum: kihloja voi itse kullakin olla takana monia ja monenlaisia, mutta niiden ei tarvitse määritellä ihmistä tai heidän uusia parisuhteitaan. Näin jälkiviisaana on hyvä sanoa kuin pahainen kukkahattutäti, että kihlautumiseen tulisi suhtautua kaikella vakavuudella. Toisaalta jos olisin itse niin menetellyt, olisi historiani toki puhtaampi, mutta hitokseen on hienoo sanoa, että onpahan eletty ja tehty vähän yhtä sun toista!
  22. Me maksamme tilavuokrasta 700 euroa, johon sisältyy itse tilan lisäksi valmistelut, liinat, astiat ja loppusiivous. Käytännössä ottaen voisimme vain marssia valmiiksi koristeltuun tilaan ja jättää sen lähtiessämme kaaoksen valtaan, mutta kontrollifriikkinä haluan olla mukana koristelussa ja tuoda myös omia koristeita. Nämä omat kamppeet voi oletettavasti hakea sunnuntain aikana, joten taidan nakittaa puuhaan vanhempani. Asiasta täytynee sopia vielä tarkemmin itse vuokraajan kanssa.
  23. Vietämme häitä elokuussa 2015 ja varasimme juhlapaikan maaliskuussa 2014, eli olimme liikkeellä noin puolitoista vuotta ennen. Asumme huomattavasti Helsinkiä pienemmällä paikkakunnalla, Pohjanmaalla, joten asialla tuskin olisi ollut niin kiire. Koska halusimme aivan ehdottomasti Venetsialaishäät, emmekä olleet valmiita tinkimään päivämäärästä, halusimme pitää huolen, että saamme sopivaksi osoittautuneen tilan varattua juuri oikealle päivälle. Kirkkoa pääsikin varaamaan vasta kuukauden päästä juhlapaikan varaamisesta...
  24. Kategoriassa "tuttua huttua" piipahdan tarkastuskäynnillä hammaslääkärin luona, otan ripsipidennykset ja suojaan herkästi lohkeilevat kynteni geelivahvistuksella. Saadakseni kampaukseeni lisävolyymia, hankin elämäni ensimmäiset clip-on pidennykset. Hääpäivänä päräytetään sitten kevyehkö meikki nassuun ja peitetään yksi nuoruuden huumassa otettu tatuointi, jonka laserpoistoon ei näillä näkymin ennen häitä ole varaa. Saatan myös hemmotella itseäni ensimmäistä kertaa elämässäni kasvohoidolla hyvissä ajoin ennen häitä. Oletan siis näyttäväni hääpäivänäni itseltäni, mutta normaalia huolitellummalta.
  25. Äh, ihan mälsää!
×
×
  • Create New...