Neljän vuoden pidennyskokemuksella ja kolmea eri menetelmää kokeilleena uskallan työntää korteni kekoon Eli ompelupidennyksen suurin plussa oli mielestäni se, ettei kuumuutta tarvinnut varoa,koska mitään liimaa ei hiuksissa ollut. Myös huoltovälinä itselläni 5kk oli varsin sopiva. Miinuspuolena 'vanne päässä' tunne ensimmäiset pari viikkoa ja se,että tuntuu kuitenki päätä silittäessä selvät letit siellä päänahassa kiinni. Sinettipidennys oli kaiken kauhistus, kun niitä piti kuitenkin näinkin paksuun tukkaan laittaa paljon,niin lähti niitä myöskin! Itselleni ei siis ne pienet pallukat päässä sopineet lainkaan.. ehtivät olla parisen kk jonka jälkeen otatin pois. Ommelpidennyksiä pidin kolme vuotta, jonka aikana kerran ostin uudet hiukset kokonaan. Nyt sitten ihastuin teippipidennyksiin ihan totaalisesti! Hiusten pitäisi pysyä pari vuottakin hyvänä oikealla hoidossa, huolto on parin kk välein. Luonnollisen näköiset eikä päässä tunnu mitään " ylimääräistä"- mikä on hienoa! Näillä mennään häihin astikin,joihin on enään alta 6vk. Omat hiukset ei ole kärsineet mistään näistä menetelmistä, oikean ihmisen laittamina varmasti pysyvät hyvinä jos viitsii hoitaa- yleensä niihin kai takuunkin saa. Ja kukapa ei haluaisi näyttää suurena päivänä hyvältä :