No johan on, kuulostaa Christabel- aika ahdistavalta. Minulla on onneksi aika joustava anoppi, ja äärimmäisen avulias. Olen antanut koristeluista ja askarteluista päävastuun anopille, eikä ole onneksi tarvinnut katua. Hän kysyy aina mitä mieltä olen mistäkin ja laittaa esimerkkikuvia ja ehdotuksia joista saamme valita mieleisemme. Hieman meinasi tulla kireyttä vieraslistasta, anoppi kun olisi halunnut kutsua jos vaikka ja ketä, joten jouduin muistuttamaan tilan rajallisuudesta ja siitä että meiltä jää paljon jo meille tärkeitä ihmisiä kutsumatta. Muutenkin anoppi on hieman innokas, mutta ymmärtäähän sen kun oma rakas poika on menossa naimisiin. Tästä syystä olen ottanut välillä hieman mietintäaikaa ja sitten ehkä unohtanut hänen toiveensa, eikä hän ole niitä myöhemmin ottanut esille. Olen myös todennut että voin sanoa ihan suoraan jos joku ei ole minun mielestäni hyvä idea tai en pidä jostain. Esimerkiksi minua harmitti kun hän pyysi mieheni kummisetää pitämään puheen häissämme, koska olisimme todella halunneet itse kysyä häntä tähän tärkeään tehtävään. Sanoinkin tästä suoraan anopille, ja mieheni oli sitä mieltä että pitääkin sanoa. Anoppi on onneksi helppo tapaus, eikä loukkaanu suoremmistakaan sanoista. Huh, lopputulos siis on se, että meillä onneksi ihana ja avulias anoppi, mutta teille kaikille anoppiongelmaisille sanoisin että kertokaa anopille miten haluatte häät järjestää. Olisi inhottavaa miettiä jälkikäteen mitä kaikkea olisikaan halunnut tehdä toisin, mutta kun anoppi...