Jump to content
Naimisiin.info

Acorna

Aktiivijäsen
  • Viestit

    12
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

    Never

Acorna's Achievements

Untuvikko

Untuvikko (1/5)

  1. Me varattiin häitä edeltäväksi yöksi sviitti, koska häät oli toisella paikkakunnalla kuin missä asumme, eikä mun lapsuudenkotiin haluttu mennä, kun en oikein tuu juttuun äitini kanssa. Sviitissä nukutti helposti ja pitkään.
  2. Kaikki on kiinni kaikesta. Jos menisin uudelleen naimisiin ja olisi enemmän rahaa käytettävissä, varaisin toisen ravintolan (tilavamman ja paremmat sapuskat) ja pitäisin suuremmat häät, niin että kaikki sukulaiset voisi kutsua (varmaan aika epätavallinen haave näin jälkikäteen, luulen ma, mutta mua jäi oikeesti harmittamaan, ettei serkut mahtuneet mukaan). Lisäksi tilaisin ammattilaiskuvaajan ja laittaisin hunnun. Muistaisin puuteroida nenääni illan aikana. Lähtisin aikaisemmin pois pileistä. Ottaisin sellaisen bändin, joka soittaisi nuorekkaampaa musiikkia. Miestä en kuitenkaan vaihtaisi
  3. Kimppu + viisi viehettä 60-80 euroa.
  4. Mulla oli pelkkä suunnittelu, josta ei veloitettu. Sen verran kampaaja kuitenkin kiinnitti hiuksia, että sain aika hyvän käsityksen, millainen kampaus on sitten valmiina. Oon ihan luottavainen kampauksen onnistumisen suhteen.
  5. Acorna

    Jenkkeihin häämatkalle

    Wyoming, Idaho ja Montana ovat mukavan vilpoisia kesälläkin, luonto on upeeta, esim. Yellowstone. Mahdollisuus koskenlaskuun ja muuhun retkeilyyn, jos sellainen kiinnostaa. Suosittelen!
  6. Meillä ravintolahäät on käytännön sanelema pakko, kun ei löydetty mitään kivaa tilaa muuten. Olen kyllä tosi tyytyväinen ravintolavalintaan, koska näin pääsemme hommasta mahd. vähällä vaivalla ja kavereita ja sukulaisia pahemmin rasittamatta. Häät on lähes 400 km:n päässä asuinpaikastamme, joten pirskeitä olisi ollut aika hankala järjestää itse.
  7. Fuengirolaan.. Perusteet: - Heikko rahatilanne, eli Kuubaan ei pääse, vaikka haluis. - Harkittiin äkkilähtöä mihin vaan, mutta sitten kaverit ilmoittivat, että pitävät häät 2 vk:n päästä meidän häistä, mikä rajasi matkustuspäivää ja -aikaa. - Ajattelin Bulgariaa seuraavana vaihtoehtona, mutta avokki on käynyt siellä, eikä halunnut sinne häämatkalle. - Ollaan molemmat opiskeltu espanjaa ja sitä on kiva päästä käyttämään. - Pohjois-Espanja on koluttu pari vuotta sitten vaelluksen muodossa. Tykättiin. Nyt siellä on öljyä, kai. Mikäli joku osaa jotain kertoa Costa del Solista tai Etelä-Espanjasta yleensä, niin kommentteja saa antaa(pos./neg. varauksessa on 7 pv:n harkinta-aika ), myös privana.
  8. Ei edes ajateltu kysymystä sukupuolen kannalta, hyviä pappiehdokkaita oli kolme: avokin rippipappi (mies), mun kummitäti ja mun hyvä ystävä (nainen) Valittiin mun ystävä, koska häät on mun kotiseudulla, josta hänkin on kotoisin. Oon kyllä tosi iloinen, että oli valinnanvaraa ja kaikki hyviä tyyppejä!
×
×
  • Create New...