Jump to content
Naimisiin.info

Sisupussi

Rouva
  • Viestit

    505
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Viestit posted by Sisupussi

  1. Mun veljeni on tehnyt paljon stand up- ja juontokeikkaa ja hän oli seremoniamestarina ensin meidän häissä ja sen jälkeen muutaman muunkin tutun häissä sillä ajatuksella, että hän pitää ohjelman ja aikataulut käsissään, tunnelman rentona ja saa yleisön nauramaan. Monet on kehuneet jälkikäteen hyväksi valinnaksi. Ja hyvä myös morsiusparin kannalta, etenkin jos kaasot ja vestmanit eivät nauti esiintymisestä - onpahan yksi huoli vähemmän.

    Suosittelisinkin, että katsotte löytyisikö tuttavapiiristä ja kavereiden kautta ketää rutinoitunutta esiintyjää, joka voisi vetää homman. Tai kenties paikallisen amatööriteatterin tms. kautta löytyy joku, joka tulee esiintymään sopuhinnalla.

  2. Mä olin ulkoistanut juhlapaikan (vanha teollisuushalli) sisustussuunnuttelun ja toteutuksen, koska me asutaa ulkomailla eikä käytännössä olisi ehditty tehdä sitä. Homman hoiti hienosti puolituttu sisustusarkkitehti, hintaa tulo reilu tonni - mutta kyseinen nainen hankki kaikki somisteet ja kukat sekä työskenteli häitä edeltävän illan ja koko hääpäivän juhliin saakka.

  3. Tuonpa Lahti-ketjusta tännekin:

    Talvihäämme pidettiin helmikuussa 2008 Orimattilan punatillisellä Kehräämöllä tanssisalissa. Vieraita oli 170 ja kaikki mahtuivat samaan tilaan isolle parketille. Pyöreät pöydät olivat mahtavat!

    Käytössä oli myös tanssisalin viereinen pubi, jonne viritimme karaoket, kun vieraita oli enää pari-kolmekymmentä bilehaluisinta. Omat juomat oli ja viimeiset vieraat kömpivät nukkumaan aamukahdeksalta... :) Yläkerrassa on sauna ja majoitustilat noin viidelletoista.

    Tässä tanssisali kuvattu meidän pöydän takaa:

    22sali.jpg

    Ulkoa tällainen, vanha villatehdas, siis:

    kehraamo_seina.jpg

    Suosittelen erityisesti kylmän kauden häille, koska terassia tai ulkotilaa ei ole.

  4. Meidän kirkon kanttori on soittanut välillä Pulmusten tunnarin, siis Love and marriage poistumisessa. Kuulostaa uruilla kuulemma todella hyvältä. :)

    Meillä oli sisäänmenossa vähän epätavallisempi marssivalinta, Sibeliuksen Karelia Suiten johdanto-osa (reilut 3 minuuttia). Se oli ihana. Kanttorikin oli tyytyväinen, kun sai opetalla uutta.

  5. Tässä tilakuva meidän onnistuneista häistä Orimattilan Kehräämöltä. Talvihäiden pitopaikkana loistava. Plussana pyöreät pöydät, iso parketti ja se, että kaikki mahtuivat samaan saliin. Vasemmalla bändin lava ja sen takana buffet-pöytä. Vieraita oli 170 henkeä.

    22sali.jpg

    Kruunu ja hääparin pöytä eivät kuuluneet Kehräämön kalustukseen, ne hankimme itse.

  6. Täss mun pukuni toiseksi viimeisessä sovituksessa:

    puvunsovitussscopy.jpg

    Puvun tekee Carita Byde Tampereelta (avaa muuten liikkeen taas syksyllä) ja alkuperäismallina oli alla oleva kuva, josta päätimme vaihtaa yläosan halterneckiksi ja kietaisumallin tavalliseksi. (Apua, kun mä näytän persjalkaiselta tuon mallin rinnalla! :lol: )

    digio-puku.jpg

    Olen ollut tyytyväinen. Puvun lopulliseksi hinnaksi tulee noin 600 euroa kankaineen (silkkiä) ja muine materiaaleineen.

  7. Meille tulee karpalobooli reseptillä

    Ocean Spray

    Viru Valge

    Limemehua

    Koristeeksi limeä ja karpaloita (baarimikko antaa boolia, joten laittaa aina koristeet ja jäät lasiin)

    Eikö tämä ole sama kuin baarien "karpalovodka"? Se on nimittäin tähtäimessä. :P

  8. Pitopalvelu on nyt varattu ja se on Pito-Alma. Alun häränfile-pöydän-kruununa-tyyppisen ehdotuksen jälkeen ohjeistin heitä välimerelliseen suuntaan ja lähetin muutamia ruokalajiehdotuksia - ja hyvältä vaikuttaa. Palvelu on ollut todella ystävällistä ja teemalla "kaikki onnistuu". Itse en syö punaista lihaa ja muutenkin vierastamme kermaperunameininkiä, joten joustavuutta tarvittiin, ja sitä löytyi. Tässä alustava menu, hintaa tulee alle kolmekymppiä per pää. Erikoiskakkuja saa, tosin ne maksavat vähän enemmän.

    Lohicheviceä

    Omena-sipulimarinoituja katkarapuja

    Savukalatäytteisiä tortillakierteitä

    Chorizo-makkaraa ja punasipulihilloketta

    Pieniä broilervartaita

    Basilikamarinoitua fetajuustoa

    Salaattikimara, jääsalaattia, tammenlehväsalaattia, rucolaa, vihreää paprikaa ja kurkkua

    Chilillä ja mangochutneylla marinoituja herkkusieniä

    Tsatsikia

    Broileri-jalapenosalaattia

    Aurinkokuivattuja tomaatteja

    Uuniperunoita

    *kylmäsavulohitäytettä,kermaviilipohjainen

    *savuporotäytettä, majoneesi-tuorejuustopohjainen

    *kasvistäytettä, tomaattinen salsa-sipulikastike

    Leipävalikoima tuorejuustolevitettä ja voita

    Kahvia, teetä, mehua ja hääkakkua

    Kahvikakkua ja pikkuleipää

    Suosittelen yhteydenottoa puhelimitse. Sähköposti pelaa, mutta aikaa ja kärsivällisyyttä vaaditaan. Pitopiioilta vastauksen saamiseen meni sähköpostilla yli kuukausi.

  9. Mun puvun tekee Cloth housen Carita Byde Tampereelta. Eka keskustelu on nyt takana, ja päädyimme siihen, mitä ehdotinkin, eli hän lähtee työstämään di Gion valkoista merenneitomallia, jossa on kaulukset . :)

    digio-puku.jpg

    En tietenkään ole mallimittainen, mutta uskon silti puvun näyttävän kohtuukivalta. Ja haluan kaksiosaisen, jossa on kaulukset.  :D Kokonaiskustannus silkistä tulee olemaan 500 - 600 euroa.

    Ompelija lupasi tehdä seuraavaa kertaa varten lokakuussa lakanaversion yläosasta, tosin siten että se on enemmän halterneck-tyyliä Jänskää. Mutta luotan ammattilaiseen.  :)

  10. Ihanaa lukea näitä positiivisia tekstejä!  :D Minä ja kaaso otetaan ja lähdetään lokakuussa viikon matkalle Azoreille juhlistamaan kolmikymppisiämme ja varmaan myös vähän häitä suunnittelemaan. Ajatuksissa on ainakin pari ratsastusretkeä ja tuo valassafari. Hotellina on myös tuo Park Sao Miguel. Onko kukaan ollut lokakuussa Azoreilla - millainen ilma siellä silloin on?

  11. Talvihäät tulossa, joten eiköhän ne suunnitelmat ole pakko laatia sen mukaan, että ulkona ei ole aurinkoa ja yli kahtakymmentä! ;)

    Muuten olen sitä mieltä, että ei vesisade päivää pilaa, mutta kyllähän se hankaloittaa asioita. Pitää vaan sitten ottaa tarpeeksi lämmikettä ulkosiesti ja sisäisesti.

  12. Mulla on ollut nyt puoli vuotta valkokultainen Kalevala Korun kihlasormus, jota ei ole vielä edes kaverrettu. Nyt haluaisin kuintekin vaihtaa sen johonkin sirompaan, joka passaisi hyvin yhteen tulevan vihkisormuksen kanssa. Onko tässä mitään järkeä? Minkä verran kultasepällä hyvitetään vanhoista (=siis vähän jo naarmuuntuneista) sormuksista?

    Terveisin nimim. "Päättäisit jo!"  ::)

×
×
  • Create New...