Jump to content
Naimisiin.info

keijutiira

Rouva
  • Viestit

    12893
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Käyttäjän keijutiira kaikki viestit

  1. Meille tulee vain vihkisormukset molemmille, ja niissä on etunimien alkukirjaimet sekä se päivämäärä, jolloin alettiin seurustella, eli "N & N xx.xx.1998" Emme laita vihkipäivää siksi, että meille tuo yhdessäolemisen alku on vihkimistä tärkeämpi päivä
  2. Meillä vihkiminen tapahtuu molempien perheiden läsnäollessa, vihkimisen jälkeen menemme ravintolaan syömään. Siitä sitten muutaman viikon päästä uutena vuotena pidetään kotona kavereille pirskeet, joissa yhdistyvät tuparit, häät ja tietty uuden vuoden juhlat.
  3. Eipä ole kukaan ainakaan meidä kuullen asia hämmästellyt. Toisaalta, uskoisin suurimman osan sukulaisista (ja tutuista) tienneen jo ennen kuin avioitumisaikeistamme kuulivatkaan, että emme ole (isojen) kirkkohäiden ystäviä.
  4. Maistraatissa ihan virka-aikana.
  5. Samasta syystä oikeastaan kuin ylipäätään valittiin maistraattivihkiminen, kirkko instituutiona on asenteineen ja käytäntöineen sen verran omien näkemysten vastainen, että ei sinne haluta mennä tyhjää jeesustelua mennä kuuntelemaan. Kuitenkin uskominen ja Jumala ovat eri asioita kuin kirkko, ja siunausta sinänsä kyllä liitollemme ja suhteellemme toivomme.
  6. Vantaan maistraatti, 5.12. maanantaina.
  7. keijutiira

    Vantaa

    Kiitos tiedoista NorahJ, olipa kiva kuulla! Ja onnea vielä rutkasti!
  8. keijutiira

    Egypti

    Me olimme Hurghadassa kolme vuotta sitten. Oli ihan OK reissu, mutta olen suoraan sanottuna kyllä parempiakin tehnyt. Eniten häiritsi se, että kauppiaat olivat mielestäni suorastaan aggressiivisen innokkaita, eikä ollut kivaa hätistellä heitä kimpusta äkäisestikin. Oikeasti, mikään muu ei tuntunut tehoavan. Luxor oli ihana ja lumoava, mutta sielläkin oli niitä kauppiata... Samoin snorklausreissu oli siisti, ja hotellissa oli todella yltäkylläiset aamiaiset ja päivälliset. Yleisestikään en hirveän innoissani ole rantalomista vaan enemmän kaupunkikohdeihminen. Jos menisin uudestaan Egyptiin, valitsisin varmaan Niilin-risteilyn, jolla näkisi kerralla tärkeimmät nähtävyydet.
  9. keijutiira

    Vantaa

    Multakin jo etukäteen paljon onnea NorahJ:lle ja tulevalle puolisolleen! Olisi kivaa, jos tulisit sitten kertomaan kokemuksistanne
  10. keijutiira

    Vantaa

    "Vantaan maistraatti muuttaa uusiin toimitiloihin maalis-huhtikuun vaihteessa 15.03.2005 Uudet toimitilat sijaitsevat Vantaan Tikkurilassa kuten nykyisetkin ja osoite on Kielotie 15 (entiset Vantaan veroviraston tilat). Maistraatin sisääntuloaulaan pääsee myös Vantaanaukion puolelta Vantaan maistraatin muut yhteystiedot säilyvät ennallaan. Muuton vuoksi maistraatti on suljettu 30.3. - 1.4.2005 Uusissa tiloissa avaamme maanantaina 4.4.2005." Tällaista tietoa aiheesta löytyy sivulta www.maistraatti.fi. Satuin tuohon kiinnittämään huomiota, koska varasin vihkimisaikaa juurikin tuossa maalis-huhtikuun vaihteessa. En muuten ekalla yrityksellä edes saanut sitä aikaa varattua, kun niillä oli systeemit jotenkin sekaisin, vaan vasta muutaman päivän päästä.
  11. keijutiira

    Vantaa

    Vantaan maistraatti muutti vastikään uusiin tiloihin, osoitteeseen Kielotie 15, entisiin veroviraston tiloihin. Varasimme sinne jo joulukuulle vihkimisajan, mutta enpä tullut kysyneeksi, millaiset tilat siellä vihkimiseen on... Vaikka ehtiihän tässä vielä sinne soitella. Mutta jos jollain on kokemuksia, olisi kiva kuulla!
  12. keijutiira

    Vantaa

    Onko vielä ketään vihitty Vantaan uudessa maistraatissa? Minkälaisessa tilassa vihkimiset siellä järjestetään, esim. montako vierasta mahtuu, onko paikka tunnelmallinen jne.? [tt]Muokkasin otsikkoa koska maistraatti ei ole enää kovin uusi B [/tt]
  13. Minunkin mielestäni olisi hyvä, jos kaaso ensin kuulostelisi osallistujilta, millaisia summia he ovat valmiit sijoittamaan polttareihin, ja siltä pohjalta lähdettäisiin suunnittelemaan. Neljien polttarien kokemuksella sanoisin, että polttareihin käytetty rahamäärä on kyllä viimeisiä polttareiden onnistumiseen ja tunnelmaan vaikuttavia tekijöitä.
  14. Tulen pitämään vain yhtä sormusta, vihkisormusta, siitä yksinkertaisesta syystä, että emme ole kihlasormuksia edes hankkineet ;D
  15. Vähän off-topicina, mutta me laitetaan se päivä, jolloin ollaan "alettu olla yhdessä" (eli n. 7,5 v. ennen häitä), koska se on meille tärkeämpi kuin vihkimispäivä, jota pidämme lähinnä muodollisuutena. Sormuksiakaan ei tule molemmille kuin yhdet, ja ne otetaan käyttöön sitten vihkimispäivänä.
×
×
  • Create New...