Jump to content
Naimisiin.info

Heja

Aktiivijäsen
  • Viestit

    25
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Profile Information

  • Paikkakunta
    Haukipudas

Heja's Achievements

Juniori

Juniori (2/5)

  1. Heja

    Oulun seutu

    Meidän häät olivat Johteenhovissa maaliskuussa. Vihkiminen tapahtui riihessä, jota kesäisin käytetään juuri tanssitilana. Kesäisin riihen yläkerrassa on yöpymistilaa. Ihana paikka. Vieraita häissämme oli n. 70 hlöä, eikä siis mahdollisuutta levittäytyä pihalle kuten kesällä olisi ollut. Mahduimme kuitenkin hyvin, tanssitilaakin jäi. Seisova pöytä mahtui hyvin kuten myös lahjapöytä. Kesällähän käytettävissä on lisäksi "terassi", jonne mahtuu jopa 30 hlöä. Suosittelen paikkaa
  2. Heja

    Kaaso raskaana

    Häämme olivat maaliskuussa 2006, kaasoa pyysin tehtäväänsä lokakuussa 2005, hän kertoi samalla, että yrittävät vauvaa. Vauva saikin alkunsa ja minun polttareitteni aikaan helmikuussa raskaus oli n. puolessa välissä. Kaaso yhdessä muiden ystävieni kanssa järkkäsi minulle ihanat polttarit. Ei minua haitannut pätkääkään missään vaiheessa kaasoni raskautuminen, päinvastoin olin innoissani hänen onnestaan. Yritin huomioida kaasoni "tilaa" häiden järjestelyissä.
  3. Näin seuraavanlaisia "painajaisia" ennen häitä: Rakensimme häävalmisteluiden kanssa samaan aikaan omaa uutta kotia ja olin luvannut monen viikon ajan kaasolle toimittaa valokuvia. Näin eräänä yönä unta, jossa olin pakannut muovikassit täyteen valokuva-albumeita ja irtokuvia ja lähdin viemään niitä aasilla ;D en ikinä päässyt perille asti, matka tyssäsi Pateniemen shellille ja heräsin. Toimitimme valokuvat nopeasti perille joustaen töihin menosta. Näin myös unen, jossa anoppini aiheutti hurjan hääpäiväriidan ilkeilemällä juovuksissa ;D Onneksi ei kumpikaan ollut enneunia.
  4. Juu, joo, en pistä pahaksi vaikka mieheni polttareissa olisikin strippari, itse asiassa vannotin hänen BM:sä viemään sulhoni strippibaariin. Hän ei ole ikinä sellaisessa käynyt ja jo yli 3-kymppinen, joten olisi jo aikakin. Luotto pelaa, ei toista voi kokonaan kahlia. Jos antaa hieman vapautta saa yleensä kovasti takaisin. Mäkin haluaisin strippipaikkaan polttareillani, en taida kylläkään päästä, mutta olisi mielenkiintoista
  5. Kyllähän tuntuvat ottavan ylimääräistä hää-nimikkeellä. Samasta paikasta kysyttyny "normaali" kimppu ja hääkimppu, joissa ei juuri eroa muutakuin hinnassa 27 euroa. Ei jymmärrä ???
  6. Häät ovat niin tärkeä päivä, että en halua ottaa riskejä hajuvedenkään suhteen eli siis valitsen kahdesta suosikistani toisen. Versus, Versace tai Dalimania, Salvador Dali.
  7. Juu, ei liikaa ohjelmaa, itseasiassa ei ollenkaan pakko-ohjelmaa meille. Silläkin uhalla, että osa vieraista lähtee ennen aikojaan pois. Yleensähän se menee siten, että ne ketkä jäävät ovat hauskimpia juhlijoita 8)
  8. Ensin vihkiminen, sitten onnittelut ja eiku syömään...
  9. Heja

    Kertakäyttökamerat

    Ideana minusta toteuttamiskelpoinen on kerätä lähisuvun ja ystävien vanhanaikaiset kamerat ja ostaa niihin filmit. Melko monella on jo digikamerat.
  10. Tämähän on vielä parempi idea kuin tervehdysten kerääminen purkkiin. -Kiitos-
  11. Meillä täysin sama ongelma, kuka juontaa juhlan? Kukaan ei vapaaehtoisesti sitä halua tehdä, joten siis kuka? Bändiä ei tule ainakaan ihan iltapäivällä. Pitääkö lukea nauhalle itse juonnot ja soittaa oikeissa väleissä? ???
  12. Niin tai josko pöytä saisikin yhteiseksi sen kuoharin. Meillä pöydässä istuu 8 henkeä, niin ei siitä yhtä lasia enempää kukaan joudu juomaan.
  13. Heja

    Jekkuja häävieraille

    Hih hih, vois hymyt hyytyä hetkeksi. Partiossa olen muutaman kerran joutunut moisen pilan kohteeksi ja hui, meni ainakin minuutti, että toipui säikähdyksestä. Tosikko kun olen
  14. Heja

    Karaoke / SingStar

    Meille on myös suunniteltu karaoke. Emme tahdo löytää oikein mistää kohtuuhintaista ja luotettavan oloista bändiä, niin päädyimme cd-tansseihin ja karaokeen :
×
×
  • Create New...