Minttu06

Itsekin tulkitsen tuollaisen lauseen että rahaa pyytävät. Minusta tuosta lauseesta ei mitenkään ilmene selvästi se että te olisitte tarkoittaneet ainoastaan kortteja eli ei ihme että rahaa saitte. Itse olen sitä mieltä että jos ei "halua" mitään niin sitten lähetetään vain kutsu. Ei sinne tarvitse kirjoitella mitään ihme värssyjä.

Toisaalta minä ajattelen asian niin että jos kyse on veljen häistä niin sinne on kutsuttu myös meidän lapsi, koska se on niin läheistä sukua veljelle. Meidän perheessä (sekä miehen että minun puolelta) ei tulisi mieleenkään olla kutsumatta perheessä olevai lapsia. Olemme PERHE johon kuuluu osana lapset. Kyllä minä siis ymmärrän että ihmiset haluavat järjestää häänsä ilman lapsia, siitä ei siis ole kyse. Itse en vaan ole valmis palkkaamaan jonkun muun häiden vuoksi palkallista ja TUNTEMATONTA hoitajaa lapselleni. Tulisi aika "kalliit" häät ja toisaalta miettisin koko ajan miten lapset/hoitaja pärjää. Se on vaan sitä äitinä oloa. Ja me miehen kanssa "pääsemme" kyllä juhlimaan tarpeeksi usein ilman jälkikasvua, ettei meidän tarvitse olla erikseen kiitollisia siitä että sellainen mahdollisuus meille erikseen "järjestetään". Olemme juhlineet yhteensä kolmet häät ilman jälkikasvua, ainoastaan yksiin otimme mukaan (kaikkiin näihin häihin oli siis lapsemme kutsuttu). Nyt tuleviin häihin ei ole kutsuttu ja hieman on ongelmia tuon lapsenvahti asian kanssa.

Jotkut haluavat olla vain aina hankalia. Toisaalta lastenvahti asia ei ole aina niin yksinkertaista. Meillä on lapselle YLEENSÄ useampi mahdollinen hoitaja, mutta ei nyt kun pitäisi saada lapsi ystävän häiden ajaksi hoitoon. Saa nähdä miten käy. Vierasta hoitajaa en ala hommaamaan, en ikinä voisi rentoutua juhlissa jos lasta olisi hoitamassa lapselle vieras ihminen (jota itsekään ei siis tunne). Toisaalta en viitsi toisten häiden vuoksi maksamaan omista rahoista hoitajaa lapselle. Eli siis nämä "lapsijutut" on hankalia ja minusta molempien osapuolien tulisi ymmärtää toisia.

"meidän herra ei ole koskaan innostunut kenestäkään muusta meidän seurustelun aikana". Tämä lause minua hieman kummastutti. Ei sillä etten uskoisi että miehesi ei olisi ollut ihastunut kehenkään muuhun teidän seurustelun aikana vaan sitä etten ikinä itse voisi mennä sanomaan tuollaista omalta kohdaltani. MIstä minä tiedän onko mieheni ollut ihastunut johonkin muuhun, joskus olen kysynyt asiasta ja on kieltänyt. Eihän se sanoisi vaikka olisikin (kukaan mies ei varmaan niin tyhmä ole ). Minusta tuollaiset ehdottomat sanomiset on jotenkin hassuja, etenkin jos puhutaan toisesta ihmisestä. Ai niin, kyllä minä kerran huomasin että mieheni taisi olla hieman ihastunut yhteen kaveriini. Ja en kyllä ihmettele miksi, kyseinen kaverini on niin mielettömän hauska ja mielenkiintoinen ihminen. Ihastus kyllä meni myös selvästi ohikin. Miehelle en viitsinyt sanoa asiasta mitään, juttelin kyllä siskoni kanssa asiasta. Se oli meistä niin suloista (olen outo, myönnän ).

Pakko vielä lisätä psykologian opettajan oppi; "kukaan ihminen ei ikinä tunne toista ihmistä, koska kukaan meistä ei edes tunne itseään".

Sen ihmisen haluaisin tavata joka kuolinvuoteellaan sanoo ettei ikinä ole ollut avioliiton aikana muista kuin omasta puolisostaan. En ikinä tule uskomaan että ihminen on kiinnostunut vain yhdestä henkilöstö koko sen ajan kun on naimisissa. Itsekin olen ihastunut muutamaan henkilöön suhteessa ollessani, nyt naimisissa ollessani kiihotuin jopa yhdestä työkaveristani. Ja uskon että niin on myös käynyt miehelleni. MInusta se on luonnollista ja suotavaa, eri asia tekeekö asialle jotain vai ei. ^Joten uskon että miehenne voi olla tällä hetkellä kiinnostuneita vain teistä mutta uskon myös että jossain elämän vaiheessa niitä ihastumisia ja kiihottumisia toisiin/toisista ihmisistä tulee eteen.

^Minusta tuo aikataulu kuulostaa hyvälle. Ruokailuun menee tuolla porukalla vähintään 1-1,5 tuntia, kaksikin voi myös mennä helposti. Sitten pieni "tauko" (esim. vessassa käyminen) ja puheet ennen kahvia.

^Itse tekemän ruuan hintaan voi kyllä vaikuttaa miettimällä "tarkkaan" mitä tekee. Itse olen kaasona ollessa tehnyt noin kymmenelle hengelle lounaan ja iltapalan, nämä tuli maksamaan yhteensä noin 100€. Ruokien lisäksi juomina olivat mehu, kahvi ja kuohuviini päivällä ja illalla boolia ja morsiammen juomat.

"Leikkiminen on myös sen vuoksi inhottavaa kun niiden aikana pitää istua vaan pöydässä paikallaan ja olla hiljaa (ja näyttää siltä että leikit olisivat kivoja katsella). Minusta sellaiset häät olisivat ihanat joissa ruokailu ja kahvi hoidettaisiin mahdollisimman pian pois alta ja aloitettaisiin ne varsinaiset juhlat eli tanssiminen ja juominen (en tarkoita mitään hirveää ryyppäämistä). Olen nyt useammat häät käyneenä havainnut että häät ovat toisaalta tylsimpiä juhlia joita tiedän, monesti se on vaan yhtä odottelua ja niiden ohjelmien seuraamista.

Sori Mimosa83, en tarkoittanut kirjoitustani sinulle, vaan yleisesti. Tajusin vasta nyt itse että ehkä tulkitsit sen niin että olisin sen sinulle kohdistanut. Kirjoitin vaan ihan yleisesti siitä että minusta morsiankin voi ottaa vastuuta polttareistaan. Olen kesäkuun lopussa osallistumassa kaverin polttareihin ja minulla menee kohta hermot kaasoihin. He eivät vaikuta olevan oikein niitä "normaalijärjellä" varustettuja ihmisiä.

Minä sanoin kaasolleni että en halua kalliita polttareita, haluan että ne maksavat sen verran että jokainen voi osallistua ja haluaa osallistua kyseisellä summalla. Kyllä minusta morsiankin voi hieman ottaa vastuuta ja kertoo kaasolleen mitä haluaa (tarkoitan siis juuri näitä raha juttuja). Toinen tärkeä asian on kaasojen suunnitella polttarit niin että pystyään sovitussa budjetissa, sen ei luulisi olevan kauhean vaikeaa. Itse en osallistuisi ikinä sellaisiin polttareihin, joiden todelliset kustannukset tulisivat ilmi vasta niiden jälkeen. Joten kyllä minusta morsian voi keskustella polttareihin kuuluvista asioista kaason kanssa, miksi ei voisi.

Itsetunnolla ei valitettavasti mitään tekemistä sen kanssa että useat miehet ovat aika helposti pettämässä vaimoaan tai tulevaa vaimoaan. Muutama noista miehistä on esimerkiksi vanhoja koulututtuja joihin törmäsin sattumalta baarissa kun he viettivät polttareitaan. Ensimmäisen vaihdetun lauseen jälkeen on alkanut jutut mennä sille osastolle että "miten olisi pienet...".

Ei minua se rahanmeno haittaakaan vaikka Leimu niin kirjoittikin. Rahankeruu häissä on vaan kauhean mautonta. Itselläni ei kyllä ikinä ole mukana käteistä joten hankala olisi laittaakaan rahaa mihinkään keräykseen. Häät ovat morsiusarin juhla, mutta nehän järjestetään vieraille, vai mitä. Muutenhan ei olisi mitään juhlia, jos ei olisi vieraita. Edelleen kyse ei ole siis siitä että en pystyisi muutamasta kolikosta eroamaan, vaan siitä että rahankeruu missä muodossa tahansa on mautonta. Ajattelin seuraavan kerran ottaa mukaan häihin lapun, johon olen toiselle puolelle "väärentänyt" kahdenkympin setelin ja toiselle puolelle kirjoittanut että "kuvittele tämän olevan kahdenkympin seteli, niin minä kuvittelen että rahankeruunne oli hauskaa ja tyylikästä".

^Anteex, mutta tosissaanko ehdotat? Siis sulhanen alkaisi kaupistella jotain ihan oikeasti vieraille, ei kuulosta kovin hyvältä idealta. Jos sattuisin itse olemaan häissä jossa alettaisiin myydä jotain niin voisi juhlat jäädä lyhyeksi. Polttareissa ymmärrän juuri ja juuri että polttarisankari laitetaan myymään jotain vieraille ihmisille, mutta häissä vieraille, puistattava ajatus.

Luottamus suhteessa on kaiken perusta, mutta tulee muistaa myös se ettei kannata IKINÄ elää siinä "valheessa" että se oma puoliso on aina se poikkeus. Tiedän muutaman naisen joka eli suhteessa juuri niin että "minun mieheni ei ikinä pettäisi minua...." ja kuinkas kävikään kun sitten ne pettivätkin, meinasi naisilta mennä järki samalla. Itse ainakin luotan mieheeni, mutta en pidä häntä "yli-ihmisenä", en halua koskaan sanoa että tiedän 100% ettei mieheni pettäisi minua. Minusta IKINÄ ei voi tuntea toista ihmistä niin että voisi sanoa mitä hän kykenee tekemään ja mitä ei. Ajatteen ennemminkin niin että toivon meidän molempien elävän niin tämän elämän että toisiamme emme satuttaisi, mutta en kuitenkaan elä niin että uskon että juuri meidän suhde on se ihmeellinen asia tässä maailmassa jossa ei tapahdu mitään ikävää.

Na jotka pettää polttareissaan pettää myös muulloinkin. Tiedän itse sellaisia miehiä (noin kourallisen) jotka olisivat olleet valmiita pettämään kanssani omissa polttareissaan. Muutama niistä on tunnetusti sellaisia häntäheikkejä, jotka kyllä ovat valmiita pettämään muulloinkin (heidän puolisonsa eivät sitä vaan halua tajuta). Eli siis en usko että ainoastaan polttareissa kukaan pettää, vaan pettäjät pettävät sillloin kun on tilaisuus. Ei kannata tuollaisia alkaa murehtimaan, harva meistä pystyy ja haluaakaan olla puolisonsa vartija.

Lapsien kannaltahan on ihan sama onko vanhemmat naimisissa vai ei. Puolison kohdalla tilanne on toinen. Itse en osannut "huolehtia" oman tilanteeni kannalta, koska olen aina huolehtinut itsestäni, en ole ikinä osannut ajatella olevani riippuvainen miehestäni.

No jos hääpari vaatii jotain niin silloin myös maksakoon, vaikka kyseessä olisi vuokrapuku. Itse halusin että rakas kaasoni tuntee myös itsensä kauniiksi ja tärkeäksi henkilöksi meille. Halusimme maksaa ehdottomasti hänen pukunsa, itse sai täysin valita millaisen laittaa.

^MInä tarkoitin tuolla kommentillani sinun komenttia että "on hassua kun ihmiset sanovat että naimisiin meno ei ole muuttanut mitään."

Minulle on ihan sama miten kukin tekee. Ottaa vaan päähän kun aletaan sanomaan että lapsellisten morsiammen pitäisi käyttäytyä sen mukaan, minusta aika törkeätä. Se myös ärsyttää että kysellään miksi ollaan valmiita tekemään lapsia mutta ei menemään naimisiin. Ne ovat yksinkertaisesti eri asioita, minusta päättäminen tehdä lapsi oli paljon syvempi sitoutuminen mieheeni kuin avioliitto. Kyllä näistä keskusteluista saa sen käsityksen että ne joille se naimisiin meno on välttämättömyys ennen lapsen tuloa eivät ns. hyväksy sitä että jotkut tekevät asiat toisin päin. Pidä myös Rebekkamaria mielessä, että meille kaikille se naimisiinmeno/avioliitto ei muuta mitään. Ei ainakaan maidän suhteessa. Ihanaa oli mennä naimisiin miehen kanssa jota rakastaa, mutta ei se naimisissa olo ole mitenkään minua liikauttanut. Ainoa tilanne mikä syvensi rakkauttani mieheeni oli lapsemme syntyminen ja miehen rakkaus lapseen.

Ai se on matearilistista että haluaa laittaa valkoisen puvun ja isän saattamaan alttarille vaikka on lapsia? Huntu ei ole merkinnyt neitsyyttä vaan suojellut morsianta pahoilta hengiltä. Mitä väliä sillä on jos haluaa laittaa valkoisen puvun, hunnun ja isän saattamaan alttarille, vaikka olisi lapsia tai sitä ikää "liikaa"? Minustakin se Kanerwan viimeinen lause, että lapsellisten morsiammen pitäisi osata käyttäytyä sen mukaisesti oli jotenkin outo. Saanhan minä pukeutua ja olla kuten haluan vapaa aikana, joten miksi en saisi häissäni pukeutua ja olla kuten haluan? Miten se että minulla on lapsi siihen vaikuttaa? En pidä sinua minään toukkapipovanhoillisena, koska suvussani on sellaisia ja kukaan ei paheksunut vaikka kuljin alttarille valkoinen puku päällä isän saattelemana lapsemme kävellessä edellä. Heidän mielestään se näytti kauniille. [edit]Henkilökohtaisuudet poistettu - Haisu[/edit]

^Tuo viimeinen lauseesi oli ihan älytön. Siis jos morsiammella on lapsia niin sitten pitäisi käyttäytyä jollain tietyllä tavalla, joka poikkeaa sellaisen morsiammen käytöksestä jolla ei ole lapsia? Oletkohan sinä tullut ajatelleeksi että isän saattaminen alttarille ja huntu eivät liity millään lailla lapsiin. Valkoinen puku viittaa puhtauteen, mutta aika murto-osa morsiammista on enää neitsyitä, vaikka lapsia ei olekaan. MInusta on aika älytöntä sotkee lapsia siihen mitä morsiuspari haluaa häiltään. Minulla ei ollut huntua, mutta valkoinen puku kyllä ja isä saattoi alttarille. Valkoisen puvj laitoin koska se mielestäni näyttä kauniille ja se että isä saattoi minut alttarille oli minulle kunnia ja samalla myös isälleni. ELI siis muistakaamme me syntiset lapselliset morsiammet mennä mustissa naimisiin ja kahden kesken häveten syntejämme ettei vaan pilata samalla näiden puhtoisten neitsyt morsiammien mainetta. Hieman KAnerwa olet....... :

Minusta vaan lapsien hankkiminen ja naimisiin meno eivät liity toisiinsa. Olimme mieheni kanssa todella vahvasti sitoutuneet ja PERHE kun aloimme yrittää esikoistamme. Naimisiin emme silloin vielä edes miettineet menevämme, koska emme nähneet sille mitään tarvetta. Rakas ihana lapsemme syntyi ja rakkautemme toisiimme vaan syventyi ja kasvoi. Sitten yksi kevät ajattelimme että nyt voisimme mennä naimisiin, seuraava kesä oli töiden ja muiden seikkojen kannalta parasta. Nyt olemmem naimisissa, emme kuitenkaan yhtään enempää sitoutuneempia kuin aikaisemminkaan. Minulle on ihan sama miten muut ihmiset asiansa hoitavat, ärsyttää vaan tämä näiden asioiden "yhdistäminen". Ei avioliitto ole merkki mistään vahvemmasta sitoutumisesta, kuka tahansa voi mennä naimisiin ja kuka tahansa voi erota (ja nykyisin niitä on aika paljon), minusta parin sitoutumisen "aste" on ihan muista seikoista kiinni. Tärkeintähän lapselle on vaan rakastava ja ehjä koti, ei vanhempien naimisissa olo. Huom! Lapsella on ihan samat juridiset oukeudet vanhempiin, oli ne naimisissa tai ei.

Niinpä niin ja kuinkahan moni näistä niin "sitoutuneista" aviomiehistä oli taas vikittelemässä minuakin baarissa. Ei se avioliitto mitään takuuta anna sitoutumisen asteesta, mutta lapsi voi. Meille lapsen saaminen oli se vahva sitoutuminen toisiimme, avioliitto seurasi hieman myöhemmin. Sitä paitsi, isyyden tunnustaminen on ihan pikkujuttu, mies ja nainen käy allekirjoittamassa yhden paperin, ei kovin vaikeaa ja työlästä. Voisi teidänkin monen pikkuneidin ajatusmaailma muuttua, jos saisitte tietää että lapsen tulo ei ole itsestäänselvyys. Me saimme aikoinaan tietää että lapsen tulo ei ole meille "automaattista". Puhuimme sitten asiasta paljon ja tulimme johtopäätökseen, että suhteemme on todella luja ja hyvä ja haluamme aloittaa lapsenteon yrittämistä. Päätimme samalla että naimisiin menemme tulevaisuudessa, mutta lapsi (ylipäätänsä sen saaminen)oli tärkeintä. Naimisiin menimme nyt lapsen jo ollessa muutaman vuoden. Vahvasti sitoutunut ja syvästi rakastava perhe olimme ennen meidän avioliittoa ja sitä olemme myös nyt. Avioliitto ei sinänsä muuttanut mitään, olimme jo ennen sitä vahvasti sitoutuneet (varsinkin kun meillä oli yhteinen lapsi) toisiimme. Avioliitto oli vaan eräänlainen bonus yhdessäolollemme. Minusta lapsen saaminen ja avioliitto ovat kaksi eri asiaa, avioliiitto ei takaa vahvempaa sitoutumista (tunnen valitettavasti usean naimisissa olevan joka ei ole uskollinen). Ei lapsikaan takaa vahvempaa sitoutumista, mutta se kuitenkin sitoo kaksi ihmistä yhteen. Tunnen yhden pariskunnan joka on eläneet yhdessä yli kolmekymmentävuotta ja heillä on 2 lasta. Naimisissa eivät ole, eivätkä kuulema mene. Sanovat että sitä ei tullut mentyä joskus aikaisemmin ja nykyisin vanhempana sitä ei enää koe "tarvitsevansa". Nuorena sitä vaan luulee että kun sitä naimisiin on "päässyt" niin sittenhän sitä "automaattisesti" ollaan loppuelämä yhdessä. Yrittäkää jo kasvaa tähän aikaan hyvät nuoret! ELämä ei ole mustavalkoista!

^Minä en edelleenkään ymmärrä miksi näissä suunnittelupalavereisse pitää olla kaikki paikalla? Ihmeen avutonta porukkaa, kun eivät osaa käyttää hyväkseen nykytekniikkaa. MInä en matkustaisi pitkiä matkoja jonkun suunnittelupalavereiden vuoksi. Nytkin olemme suunnittelemassa yhden ystäväni polttareita ja porukka asuu ympäri Suomea. Suunnittelemme ne sähköpostin välityksellä, en usko että tapaan edes kaasoa ennen niitä. Sitten tavataan kaikki polttareissa.