Miamor

Pakkien jälkeinen elämä

8 viestiä aiheessa

Haluaisin jakaa kokemuksia siitä, miten pariskunta pystyy jatkamaan eteenpäin pakkien jälkeen. Mikä oli peruste sille, ettei toinen halunnut kihlautua? Oliko kyse vain toisen halusta? Pystyittekö jatkamaan elämää normaalisti vai vaikuttiko tapahtunut suhteeseenne?

 

Yritän kertoa oman tarinani. 

Viime keväänä aloin salaa haaveilla kihloista, ja silloin se vielä oli viatonta ja kutkuttavaa haaveilua, joka perustui omiin unelmiin. Pari kertaa sivusimme keskusteluissa asiaa ja näytin joskus miehelle sormuksiakin, joista pidän. Asia ei tuntunut kuitenkaan vielä niin ajankohtaiselta, koska siitä ei puhuttu niin vakavasti.

Kesällä olimme festareilla, ja meille tuli riitaa. Seuraavana päivänä kun kävimme vielä asiaa läpi mies kertoi, että hänen oli tarkoitus kosia lempiartistini ja "meidän kappaleen" aikana. Purskahdin itkuun ja pettymys oli valtava. Olin kevään ja kesän aikana kehitellyt itselleni ajatuksen unelmakosinnasta ja se oli juurikin tuo. Jäin siis paitsi ilman sormusta, ja samalla murskautui tämä unemani. Kävimme kesän aikana useasti tämänkin jälkeen tämän artistin keikoilla. Joka kerta seurasi pettymys, koska tavallaan salaa toivoin, että tilanne tulisi takaisin. Kesä ja keikat menivät, ja pettymyksen tunne kasvoi kasvamistaan. Koko syksyn ajan yritin sulatella tätä pettymystä ja tunteiden kuohua. Emme enää puhuneet asiasta.

Marraskuussa meidän ranteisiin oli jäänyt messuilla työskentelyn jälkeen rannekkeet, joita ei yhteisestä sopimuksesta otettu pois. Naureskeltiin yhdessä niitä, että ollaan tiimi ja nämä on hyvät kun on samanlaiset. Marraskuun lopulla mies alkoi puhumaan, että olisi kiva, jos meillä olisi jotkut muutkin merkit sitä, että ollaan tiimi. En uskaltanut innostua tästä, koska olin juuri melkein puoli vuotta nieleskellyt pettymystäni ja yrittänyt tukahduttaa tunteitani. Hän kuitenkin sitkeästi jatkoi puhumista ja olin hänen kanssaan samaa mieltä, että se olisi kiva asia. Lähdimme reissuun ja ajatus jäi hetkeksi puheista pois. Mutta eipä minun mielestäni. Kuitenkin ennen joulua hän taas nosti asian esille ja alkoi kyselemään, millaisen sormuksen haluaisin. Tästä keskustelu alkoi syventyä ja innostus nousi aivan huippuunsa. Puhuimme myös siitä, että olimme samoilla linjoilla kihlauksen kestosta ja siitä, mitä se merkitsee.

Innoissani katselin sormuksia ja haaveilin. Kävimme myös liikkeissä sovittamassa minulle sormuksia, joka oli aika jännittävää. Mies ei halunnut sovitella, mutta innostukseni keskellä en tätä ajatellut sen enempää. Olin tietysti aivan innoissani ja puhuin sormuksista ja pohdin omaa kokoani. Keskustelimme aiheesta ja mies yllättäen nostikin esille, että hän haluaisi rauhassa edetä tässä asiassa. Että tämä on iso asia ja häntä jännittää tämä. Tämä tietysti on aivan ymmärrettävää. Hän myös alkoi puhumaan "sitten kun kaikki asiat ovat järjestyksessä" puheita, eli sitkun puheita, jotka eivät koskaan tule toteutumaan. Hän myös sanoi, että jos järjestämme kesällä kihlajaisjuhlat niin vasta sitten menemme kihloihin. Oli siiinä muitakin pointteja. Kaikkineen minusta tuntui, että hän löysi asioita, joiden varjolla hän pystyi perääntymään tästä asiasta.

Minä tietysti romahdin aivan täysin pilvilinnoistani. Olin juuri antanut itselleni luvan innostua uudelleen ja nyt petyin vielä pahemmin. Mies ei ensin tuntunut edes ymmärtävän, koska oli varmaan helpottunut saatuaan lisää aikaa. Puhuimme aiheesta kyllä rauhassa, ja kerroin miltä minusta tuntuu. Mutta asia nousi uudelleen ja uudelleen esiin ja aiheutti keskeneräisenä riitoja. Lopulta mies sai sanottua, ettei halua kihloihin eikä suhde ollut sellainen.

Tämän jälkeen mietin pitkään haluanko itse olla suhteessa. Mies vannoo rakkauttaan ja haluaa olla yhdessä. Mutta minulle tämä oli niin suuri kolaus etten tiedä miten siihen pitäisi suhtautua. Kaipaankin ehkä ajatuksia muilta, mitä olette miettineet pakit saatuanne tai jos toisen toiveet eivät kohtaakkaan näin tärkeässä asiassa?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ei ole itsellä kokemusta ns pakeista, mutta toisen poikaystävän kanssa oli vaikeuksia puhua tulevaisuudesta ja siitä mitä hän toivoo ja toisen kanssa pystyi avoimesti heti puhumaan ja todettiin olevamme samalla sivulla niin sanotusti. Ymmärrettävästi tämä ensin mainittu suhde ei jatkunut kovin pitkälle tämän jälkeen, ja hyvä niin. 

Minusta täytyy kuunnella itseään ja olla rehellinen itselleen siinä mitä itse toivoo elämältä ja tulevaisuudelta. Jos naimisiinmeneminen on tärkeää itselle ja toinen ei koe sitä asiaksi mitä toivoo tulevaisuudelta ylipäänsä niin vaikeita aikoja voi olla edessä. Toisaalta jos kyse on siitä että toinen ei ole vielä varma onko nykyinen kumppani se kenen kanssa haluaa mennä naimisiin niin sekin olisi hyvä ns tuoda julki kummankin.

Mielestäni se kertoo aika paljon miehestä että jos antaa ymmärtää jotain mutta sitten perääntyykin yhtäkkiä, hän ei vaikuta vielä olevan varma mitä toivoo. Kuulostaa myös osin siltä että haluaisi yrittää tehdä oikein, miellyttää sinua, sinun toiveita kihloista ja naimisiinmenosta, mutta onko kuitenkaan täysin valmis. Joko ollenkaan menemään naimisiin tai sinun kanssa menemään. 

Ei varmaan auta muu kuin avoimesti puhuminen ja keskusteleminen. Yrittää ymmärtää toista että mikä nykyisessä tilanteessa on se mikä kiikastaa. Selvästi joku juttu mielessä on mitä miehesi pohtii. Ja tämän jälkeen sinun pitää tehdä päätökset että mikä sinulle on tärkeää. 

On aina vaikea täysin avoimesti keskustella kun välittää toisesta ja ei halua loukata mutta näin isoissa asioissa on pakko jollain tavalla pystyä kummankin olemaan rehellinen. 

Muokattu: , käyttäjä: pompom

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kiitos ajatuksistasi. Olen samaa mieltä, että on pakko olla itselleen rehellinen siitä mitä haluaa. Tuntuisi kuitenkin niin turhalta heittää muuten niin hyvä suhde pois tämän takia. Toisaalta nythän olemme törmänneet asiaan jossa olemme täysin eri linjoilla. Tai oikeastaan ei täysin eri linjoilla. Kuulemma kihlautuminen ja avioliitto eivät ole mitenkään mahdottomia ajatuksena. Hän vain jänisti. Olen niin loukkaantunut ja pettynyt etten osaa ajatella asiaa liikaa hänen kannaltaan. 

Nyt kuitenkin tilanne on se, että pitäisi jatkaa elämää eteenpäin ja se on ollut vaikeaa. Olemme riidelleet aiheesta niin paljon, että molemmat ovat ihan loppu. Kuulostaa itsestäkin aivan järjettömältä, että suhteemme ihanasta asiasta tulikin se, josta riitelemme näin. Emme normaalisti kovin usein edes riitele. Alkaa olla tilanne, että on sanottu niin paljon ettei kumpikaan tiedä miten tästä voi enää jatkaa. 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Miamor Mikä teidän tilanne nyt on? :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kiitos kun kysyt. 

Riidat aiheesta valitettavasti jatkuvat eikä osata korjata tilannetta. Eihän tätä voi korjata sormuksella, koska se olisi lähinnä pakokeino. Mies on pahoillaan siitä, että näin kävi, mutta samalla on sanonut että silloin halusi perääntyä. Eli ei ole katunut sitä päätöstä. Itse en enää usko hänen oikeasti haluavan kihlata minua. Itse hän sanoo haluavansa ja odottavansa oikeaa tilaisuutta. Kuulemma rohkeus ja oikea hetki eivät kohtaa ikinä. Minusta se kertoo jo paljon.

Hän on jutellut ihmisten kanssa ja saanut valitettavasti vahvistusta omalle ajatukselleen, että kihlat eivät merkitse mitään mutta jos se on minulle tärkeää niin se ei ole häneltä pois vaikka minut kihlaakin. Kaikki täällä varmaan ymmärtää, ettei tuo oikein tunnu sellaiselta, mihin kyllää vastaisi. Olen hänelle itse sanonut etten halua enää kihlautua, mutta hän on nyt jäänyt kiinni siihen, että koska se on minulle tärkeää pitää niin tehdä.

Eli pitkän vastauksen kautta, olemme pattitilanteessa. Minulle tämä on tärkeää, mutten enää luota hänen haluunsa. Riitely aiheesta ei lopu eikä kumpikaan koe tätä kaunista asiaa enää mukavaksi. Tämä toki vaikuttaa tunteisiimme, yleiseen ilmapiiriin, seksielämään, tulevaisuuden suunnitteluun jne. Eli vinkkinä hyvät ihmiset; älkää tapelko tästä aiheesta! Aihe esille avoimilla korteilla vasta kun ollaan varmoja omista tunteista.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Päätimme käyttää pakokeinoa. Mies kosi ja mietin todella pitkään mitä vastata. En oikeastaan halunnut tässä hetkessä kihloihin enää koska uskon miehen ainoan tarkoituksen olevan miellyttää minua koska "eihän se ole häneltä pois". Mutta siinä mietin, että jos nyt vastaan kieltävästi on tämä varmaan meidän osaltamme viimeinen mahdollisuus ja siitä olisi saattanut seurata taas uusi kriisi suhteeseemme. Siis suostuin.

Harmittaa ainoastaan se että kihlautuminen ei tuntunut iloiselta tai jännittävältä. Siinä ei ollut mitään romanttista vain ainoastaan tappelun tulos. Ei tee paljon mieli enää huutaa koko maailmalle onnea vaan on vähän pettynyt olo. Harmittaa, etten saanut romanttista rakastavaa kosintaa tai ihanaa onnea pulputtavaa oloa kihlautuessa. Tuntuu typerältä kun on näin kiittämätön. Olen nyt saanut sen mitä halusin mutten oikealla tavalla.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ehkä voit antaa teille molemmille aikaa tuntea tunteet rauhassa, vaikka ei ehkä mennyt niinkuin romanttisissa unelmissa niin elämä harvoin kuitenkaan toimii muutenkaan niin...  ehkä vähitellen toivottavasti tilanne helpottaa ja tulee häiden suunnittelun myötä ilo ja onni enemmän esille? Ja mun mielestä on kuitenkin mieheltä kivasti tehty että kosii jos tietää että naimisiinmeno on sinulle tärkeää, vaikka ei olisi hänelle niin on halunnut sinua sen verran kunnioittaa että kosii ja on valmis menemään naimisiin. Vaikka on sinua miellyttääkseen tehnyt niin , niin eikö voi ajatella että onpa ihana ele että haluaa sinua miellyttää? 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä oli kanssa melkein samanlailla, että mentiin kihloihin minun mieliksi tai etten loukkantuisi. Loppurupeama on tässä nyt se, että kumpikaan ei käytä sormuksia ja vuoteen kumpikaan ei ole pihahtanutkaan häistä tai suhteen tilasta. Luulen, että osasyy puhumattomuuteen on kun kumpikaan ei enää tiedä mitä sanoa tai pelkää että tulee loukatuksi. 

 

Tilanne meni jotakuinkin näin; mies oli kovasti puhunut naimisiin menosta ja kihlauksesta ja siis ihan parin vuoden ajan. Asia ei kuitenkaan edennyt mihinkään puheista vaan aina sanoi että mennäänkö kihloihin, no kiva mennään vaan yms. Oletin siis, niinkuin varmasti moni muukin olettaisi,että kosintoja nuo oli tavallaan. Yksi sateinen päivä sitten kun ei ollut mitään tekemistä sanoin miehelle; mennäänkö ostamaan nyt se sormus?  Mies oli että joo mennään vaan. No minä kaupassa sovittelin ja ihmettelin kun mies olisi halunnut jäädä ulkopuolelle odottamaan kun ei jaksa sovitusrumpaa ja ei hän siellä mitään tee kommentteja heitteli. No mies jäi koruliikkeen sivuun penkille istumaan. Myyjä sitten jossain vaiheessa sanoi että tuo on oikein kaunis sormus kihlaksi ja totesin että joo niin on otan tämän ja näköjään maksankin,  noh sitten ehkä nolointa ikinä mies nousee pystyyn että mitä mitä siis mikä sormus tuo on ollaanko menossa kihloihin? Kiva, myyjän ilme oli tässä vaiheessa jo melkonen. Otin sormuksen ja mentiin kotiin ja mies sitten että joo no kai se on pakko hakea hänellekin joku 10e sormus.

Kysyin sitten; laittaisinko äidille viestin että olen kihlattu. Mitä toteaa mies? No;  on siinä varsinainen kihlattu kun tyyppi vaan kävi hakee sormuksen ite mutta laita ihmeessä ja räkäset naurut päälle. 

Että näin... sen jälkeen oli jotenkin niiiiin vaivaannuttavaa koko homma eikä puhumisesta tullut mitään kun kumpikin oli ihan pihalla ja epätietoisia! 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään