Guest Blues80

Jenkkeihin häämatkalle

65 viestiä aiheessa

Oliko siellä satamassa vuokra-auton jättäminen parkkiin turvallista? Entä oliko tarvetta tehdä matkustajavarauksia lauttayhtiölle? Kuinka kauan ennen lautan lähtöä oli hyvä olla satamassa?

En nyt tietysti osaa kertoa kuin oman kokemuksen ja me olimme huhtikuussa reissussa, eli varsinaista ryysistä ei ollut vielä Marthalle. Mutta silti teki tosi tiukkaa löytää Wood's Holen lauttasatamasta autolle paikkaa. Lopulta meille kävi tuuri, kun yhdestä vartioidusta parkkipaikasta lähti auto pois ja me saimme auton siihen. Lauttasatamassa oli kylttejä, joissa kehoitettiin viemään auto keskustaan, josta sitten oli bussikuljetus lauttasatamaan. En tiedä, millaisia parkkipaikkoja siellä olisi ollut tarjolla ja minkä hintaisia. Kannattaa varautua siihen, että hinta saattaa olla kova. Mä en nyt kuolemaksenikaan muista, paljon tuosta vajaan päivän paikasta pulitimme, mutta se ei kyllä mitään mahdottomia ollut. Hyanniksesta lähtee Cape Codin toinen lautta Marthalle ja siellä me majoituimme hotellissa, joka oli aivan tuon lauttasataman vieressä. Mutta emme hirmuisesti kiinnittäneet huomiota, miten parkkeeraus oli sataman lähettyvillä järjestetty. Muista satamista en sitten osaa sanoa mitään. Wood's Hole on ainoa satama, josta saa myös auton mukaan, muista satamista kulkee vain henkilöliikennettä. Eli sikälsi niissä luulisi olevan panostettu autojen parkkeeramiseen enemmän ja auton jättäminen on uskoakseni ihan turvallista. Lauttapaikan varaaminen saattaa olla järkevää ja luultavasti onnistuu helposti netissä. Me emme olleet huhtikuussa varanneet paikkaa, kun emme olleet etukäteen varmoja, käymmekö saarella vai emme. Jos et vielä ole lueskellut Tripadvisorin Martha's Vineyard forumia, niin sieltä saattaisi löytyä hyviä vinkkejä teidän reissun suunnitteluun. Vitsit että ole hieman kade, uneksin siitä, että pääsisin Marthalle kesällä lämpimään aikaan ja pidemmäksi aikaa, jotta ehtisi tutustua saareen kaikessa rauhassa. Nantucket olisi kyllä kiehtova kohde myös... ;)

muoks* sellainen tuli mieleen, että sekin voi olla mahdollista, että luovutatte vuokra-auton Marthalle lähtiessänne pois ja vuokraatte sitten auton uudelleen, kun lähdette kohti Nykiä. Kannattaa kysellä hintoja, mitä maksaa jos auton vuokraa toisesta ja jättää toiseen paikkaan. Siinä saattaa olla jokin jättömaksu, mutta toisaalta onko se enemmän kuin auton pitäminen tyhjänpanttina teidän ollessa Marthalla (riippuen tietysti kuinka kauan te olette siellä)? Toisaalta kun auton vuokraa kerralla pidemmäksi aikaa, sen saa yleensä halvemmalla... Nykin (JFK) kentältä auton vuokraaminen on helppoa. Ilmajuna vie kätevästi autonvuokraamoille, joista auton saa alle ja sitten vain kartta käteen ja suunnistamaan.

P.S Suosittelen käymistä Newportissa, jos ajatte Marthalta New Yorkiin. Kiva reitti voisi olla tulla New Londonista Long Islandille lautalla (me teimme sen toisinpäin) ja ajaa sieltä JFK:lle ja palauttaa auto sinne ja sieltä sitten Manhattanille, ellette sitten halua autoa Nykiin. Meillä oli auto, mutta se seisoi turhanpanttina kalliissa hotellin autotallissa. Pidimme sen siksi, koska reissasimme kahden pienen lapsen kanssa ja vikana päivänä oli pitkä aika hotellin luovutuksen ja koneen lähdön välissä. Mutta Manhattanilla on yllättävän helppo ajaa, jos ei hermostu ruuhkista.

Muokattu: , käyttäjä: miiru

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kimuli: Yhdysvaltoihin kannattaa ehdottomasti tehdä omatoimimatka, dollarin kurssin ollessa hyvä saa hotellit suht. halvalla ja lennot Nykiin on puoli-ilmaiset. Finskillä on usein hyviä tarjouksia, ja Air France on toinen joka lentää suht. edullisesti Hki-USA välejä.

Auton vuokraamista ei kannata miettiä kahta kertaakaan, usa:ssa se ehdottomasti kannattaa. Paljon nähtävää niin autolla kulkeminen on kaikista kätevintä. Voin suositella Avista lämpimästi, ehkä vähän kalliimpi kuin Budget yms. halpisyhtiöt, mutta aina erinomainen palvelu ja ensiluokkaiset autot. Ja auton saa varattua kätevästi myös aviksen suomalaisilta sivuilta. Liikenne saattaa olla ruuhkaista, mutta opasteet ovat erinomaiset joten hyvin pienen alkutotuttelun jälkeen homma sujuu kuin tanssi (ekaa kertaa kun meillä oli auto alla USA:ssa, jouduimme ajamaan Los Angelesin läpi, joten tiedän mistä puhun).

Navigaattoria mielestäni ei tarvitse, jos autossa on ainakin 2 henkeä joista toisella vähänkin kartanlukutaitoa ja ostaa etukäteen kunnon tiekartat. Opasteet on niin loistavat, että navigaattorista on enemmän haittaa kun hyötyä (kunnon hyvä tiekartta päihittää sen mennen tullen). Navigaattorin vuokra on meinaan melko kallista auton vuokraamoissa, ja sitten taas Nokia Maps ainakin minun käytössäni jumitti kunnolla ja käytti lisäksi verkkoyhteyttä (eli ei mikään halpa), joten kartoilla on menty ja pärjätty enemmän kuin hyvin.

Bensa on halpaa kuin saippua, viime reissuillamme ajoimme yli 4000 kilometriä ja bensaan meni noin 200 euroa! Parkkimaksuihin kannattaa varautua, niitä ainakin kaupungeissa menee aina.

Omatoimimatkailuun ei ole olemassa parempaa maata kuin Yhdysvallat, joten hyvää matkaa! :) Suosittelen kyllä lämpimästi etukäteen hankkimaan kunnon kartat, ottamaan selkoa hotellimahdollisuuksista (varauksiakin voi tehdä etukäteen ainakin jos menee kesäsesonkina, se on yksi stressi pois kun on hotellit valmiiksi varattu) sekä nähtävyyksistä jotka haluatte nähdä. Hyvä suunnittelu kruunaa aina omatoimiloman!

Yhtenä vinkkinä suunnitteluun voisin antaa, että käy vaikka Best Western ketjun sivuilla - siellä on erinomainen välimatkalaskuri (Trip Planner), jota olen käyttänyt iät ja ajat. Pistät sinne lähtöpaikan ja määränpään, niin se kertoo sulle välimatkan (valinnan mukaan joko maileissa tai km) ja keston nopeinta reittiä. Tämä on testattu moneen kertaan ja sivuston antamat ajat pitävät hyvin paikkansa. Lisäksi se näyttää sulle matkan varrella olevat Best Western hotellit, joka on hyvä ao. hintainen ketju.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kiitos kaikille kilteille hyvistä neuvoista, ne tullaan käymään läpi!

Nyt ollaan itse varattu lennot ja kaikki hotellivarauksetkin on tehty! Varattiin netin kautta Nykistä hotelli ja Martha's Vineyardilta b&b. Bostonin hotelli otettiin Kilroyn kautta, saatiin halvemmalla kuin netistä. Auton vuokraamisen hintoja vielä vertaillaan. Kilroylta ja e-bookersista jo katsottiin, täytyy tsekata myös tuo avis. Jossain kohtaa täytyy tutkia vielä tarkemmin tuota saarelle siirtymistä, mihin satamaan meidän kannattaa ajaa, ja varata liput ja varmistaa mistä saadaan kolmeksi päiväksi autolle parkkipaikka.

Miirun neuvon mukaan edullisempaa olisi hakea auto jonkun lentokentän yhteydestä kuin Manhattanilta, otetaan selvää. Ja parhaat autokartat saa varmaan paikan päältä sitten?

Ehtisin jo myös huolehtimaan passiasioista, mutta vanhalla nimellä ja passilla mennään, koska lähdetään kolme päivää häiden jälkeen matkaan, ei ehdi mitään uusia dokumentteja siinä ajassa saamaan... heinäkuussa. Joten antaa olla. Tai enhän omaani kokonaan pois anna, otan kaksoisnimen. Eihän se mikään nettiviisumikaan Usaan vielä ollut käytössä, josta yhdessä vaiheessa muistaakseni oli puhetta uutisissa, joten huoli pois, näillä mennään. Nyt vain saisi heinäkuun puoliväli tulla pian...

Muokattu: , käyttäjä: Kimuli

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä olis tarkotus suunnata Floridaan häämatkalle joulukuun alussa, eli ketkä on siellä käyneet niin voisivat suositella paikkoja ja kertoa kokemuksia? Auto tai prätkä on tarkoitus vuokrata ja liikuskella paljonkin, niin vinkit ovat tervetulleita!

Hienoa rantaa ja kirkasta vettä saisi olla ja tietty lämmintäkin, että miten paljon noi lämpötilat voi vaihdella eri paikoissa? Biletyksen perään emme ole. Tampan Clearwater kiinnostaisi, samoin hyvältä on vaikuttanut Fort Lauderdale. Ja miksei vaikka Miamikin.. :lol:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kiersin viime kesänä itsekseni lähinnä autolla ympäri Floridaa melkein kolme viikkoa. Talvella on kyllä varmasti paljon miellyttävämpi ilmasto siellä, muuten lienee paikka ennallaan. Reittini oli siis:

Miami Beach - St. Augustine - Orlando - Kissimmee - Sarasota - Tampa Bay

Miami Beach ei ole mikään kaunotar. Kyllä siellä bileitä löytää, ja on muutama tosin hieno paikka. Holocaust Memorial oli ahdistava ja vaikuttava. Atlantin aallot on nekin varsin vaikuttavia, ja valtameren tuulet viilentää mukavasti rannalla. Ei mikään maailman romanttisin paikka.

St. Augustine sen sijaan on aivan mielettömän kaunis pieni kaupunki. Ajoin loppumatkan pienempiä teitä, joten mulla meni matkaan Miamista tänne joku 7 tuntia. Moottoritietä pääsee nopeammin. Aivan ihana paikka - suosittelen lämpimästi! :) Sijaitsee siis myös länsirannalla ja on USA:n vanhin eurooppalainen "setlementti". Tunnelma onkin tosi eurooppalainen, on kävelykatuja ja vaikka mitä ihanaa. Vähän vaikea löytää keskustasta parkkipaikkaa. St. Augustinessa on myös vierailun arvoinen alligaattorifarmi sekä aivan ihana majakka. Täällä tuli ikävä omaa puoliskoa, todella romanttinen paikka :)

Orlando on aika tavallinen kaupunki. En yöpynyt täällä, palautin vaan auton ja kattelin ympärilleni.

Kissimmee on ihan Orlandon vieressä, lähellä Disney Worldia ja Universal Studioita. Viivyin täällä useamman päivän, koska hostelli oli tosi kiva ja tapasin hauskoja tyyppejä. Ei mikään nähtävyys sinänsä, mutta ihan varteenotetava stoppi, jos aiotte käydä noissa ym. kohteissa. Itse suosittelen lämpimästi Universal Studioita. En käynyt Disney Worldissa ollenkaan, koska ovat molemmat aika hintavia paikkoja, ja kuulin kokeneilta, että studiot on parempi. Ja onhan se jotain ihan muuta, kun vertaa Lintsiin B)

Sarasota sijaitsee itärannalla, joka on tunnetusti se Flordian paras ranta-alue. Ja tämän kyllä allekirjoitan. Asuin yli viikon sukulaisten luona, jotka veivät mua mm. melomaan ihan mielettömiin maisemiin, auringonlaskuristeilylle ja purjehtimaan Meksikonlahdelle (Tampa Bayssa). En voi kehua tarpeeksi. Rantojen hiekka on kuin perunajauhoa. Liitteenä kuva lähestyvästä myrskystä rannalla Sarasotassa.

Toivottavasti oli apua :)

post-16992-1207590330_thumb.jpg

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me lennämme toukokuussa Chicagoon, ja vuokraamme auton sieltä (autovuokra n. 800e/3 vkoa). Ajamme osittain Route 66-reittiä Los Angelesiin. Käymme myös Las Vegasissa sekä Grand Canyonilla ja jos aikaa riittää, niin myös San Fransicossa. Matkalle on varattu aikaa 3,5 viikkoa.

Matkan varrella yövymme motelleissa, ainoastaan Chicagosta varasimme hotellin etukäteen täältä Suomesta. Motellien hinnat ovat varsin edullisia, ja bensakin tällä hetkellä HYVIN halpaa.

Los Angelesista ei välttämättä kannata varata hotellia/motellia etukäteen, ainakaan pidemmäksi aikaa samasta paikasta. Välimatkat ovat todella pitkät, vaikka auto olisi käytössä. "Tukikohtaa" kannattaa vaihtaa kaupungissa omien kiinnostusten mukaan.

Reissussa tulemme näkemään erilaisia lämpövyöhykkeitä, maisemia, ihmisiä ja amerikkalaista elämää. Reitillämme ovat seuraavat suuremmat kaupungit: Chicago, St Louis, Las Vegas ja Los Angeles (ehkä myös San Fransico). Täytyy miettiä tilanteen mukaan, miten isompia kaupunkeja jaksaa koluta. Voi olla, että loput lomasta halutaan viettää Kalifornian rannoilla lepäilemässä ja katselemassa elämää. Ei kuitenkaan liikaa asioita samalla reissulla :rolleyes:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

micky3: Mitä kautta vuokraatte auton? Itse nimittäin löysin kahdeksi viikoksi vuokra-auton hintaan 305 euroa täältä. Nouto ja palautus eri paikkaan, ei peruutuskuluja, vapaat kilmetrit. Halvin, mitä tähän mennessä on löytynyt. Onko kellään kokemusta ko. lafkasta?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

tytt1 kiitos vinkeistä!

Suosittelisitko länsi- vai itärannikkoa "pääpaikaksi" ? Tykkäämme tosiaan meressä pulikoinnista ja snorklauksesta eli tuota ois kiva harrastaa matkalla. Samoin luonto ja eläimet kiinnostaa että just visiitti alligaattorifarmilla kuulostaa mielenkiintoselta.

Kävitkö Key Westissä? Minkälainen yleensää tuo tie verkosto tuolla on, että liikuskelee pitkiäkin matkoja suht äkkiä?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Menikö sulla noi itä ja länsi sekaisin? :D st Augustine näyttäs olevan itärannalla.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tytt1: Autonvuokrausfirma on Ebookersin kautta Alamo. Tarkka hinta keskikokoiselle autolle (3 vkoa) on hieman alle 800 (n.730e).

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Joo sekaisin meni :D St. Augustine on todellakin itärannalla, Miamista pohjoiseen, tsori :rolleyes:

Katsuja: Jos snorklauksesta tykkäätte, niin suosittelen ehdottomasti länsirantaa. Siellä on Floridan kauneimmat rannat ja kirkkain vesi. Ja kyllä sieltäkin löytyy alligaattorifarmia sun muuta, Sarasotassa etenkin Jungle Gardens oli aika upea paikka. Itseä aina vähän ahdistaa käydä eläintarhoissa, eikä tämä paikka ollut sinänsä poikkeus, mutta olihan se hienoa saada iso kakadu käsivarrelle. Pienen alligaattorin olisi saanut ottaa kuvaa varten syliinkin, mutta jätin väliin B)

En käynyt Key Westissä. Olisin kyllä halunnut, mutta mulla loppui aika kesken. Sama I-95 kulkee Mainesta Key Westiin asti, eli suht nopeasti sinne pääsee. Muutenkin USA:n tieverkosto on tosi toimiva ja selkeä, siellä on tosi helppo ajaa. Itseä hirvitti eniten se automaattivaihteisella ajaminen, mutta sehän nyt on helppoa kuin puuron syönti. Ja olihan se pienelle espoolaistytölle kokemus ajaa 8-kaistaisella moottoritiellä Miamissa :grin:

Everglades olisi luontofanille varmasti mieletön kokemus. Olin itse menossa, mutta se on kesällä niin tuskaisen kostea ja kuuma paikka, ja myrskyjäkin pukkaa jatkuvasti, ettei eläimiä kuulemma edes näe. Toisaalta joka kaupungista varmasti löytyy State Park, mikä Floridan tapauksessa tarkoittaa villejä alligaattoreita vähän turhankin lähellä katsojaa B) Tämäkin tuli koettua, ja voin sanoa että miellytti eläin- ja luontofania enemmän kuin yksikään eläinpuisto, jossa kävin.

Kysele lisää vaan, jos siltä tuntuu :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Aloin miettimään oisko esim. Fort Myers sijainniltaan hyvä, on suht etelässä. Meinaan että jos joulukuun alussa sattuiskin olemaan huonommat kelit niin ei tarviisi kuitenkaan palella niin paljon?

Jos sulla on kuvia niin olis tosi kiva nähdä? Jos jaksat niin laita spostilla [email protected]

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

En kyllä usko, että siellä joutuu palelemaan. Päinvastoin, talvellahan siellä on tosi miellyttävät kelit.

Pistän sulle kuvia tulemaan :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Nostelenpas tällaista vanhaa ketjua.

Olen aina (tai ainakin niin kauan kuin muistan!) halunnut New Orleansiin, mutta ne matkustushaaveet pyyhkäisi Katrina mennessään pitkäksi aikaa. Nyt on kuitenkin taas pikkuhiljaa alkanut ihan tosissaan tämä unelma nostaa päätään ja häämatkan suunnittelu edessä... Olisi siis mukava kuulla, jos joku teistä on lähiaikoina käynyt New Orleansissa.

Me oltais lähdössä helmikuussa, joten voitaisiin luultavasti suhteellisen helposti ajoittaa reissu Mardi Grasin kohdalle. Hyvä vai huono idea? :D New Orleansin Mardi Gras on sen verran legendaarinen festivaali, että kivahan se olisi nähdä jos kerran mahdollista, mutta toisaalta taas jos koko kaupunki on ihan tukossa turisteista...

Lisäksi olisi kiva kuulla kokemuksia hotelleista (häämatka kun olisi kyseessä, niin mieluummin ns. hyvistä hotelleista kuin low budget -vaihtoehdoista), must see -nähtävyyksistä ja muista turistien kannalta oleellisista seikoista.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Koneella luettavan passin alalaidassa on raita, joka on tyyliä... Punaiset EU-passit, jotka on myönnetty 2000-luvulla on kaikki käytännössä näitä.

>>>>>>>NIMI>>NIMI>>SYNTAIK>>>NIMI>>MAAKOODI>>>PALJONNUMEROITA>>>

>>>123456789123456>>>>12345678912>>>>>>JOTAINHÄRÖTUNNISTEITA>>>>

Sirupasseissa on kannessa sellainen kahden suorakaiteen mallinen symboli, jossa on ympyrä keskellä, joka viittaa passissa sijaitsevaan mikrosiruun.

Oma 10v voimassa oleva passini on koneella luettava, mutta ei sirullinen. Sillä pääsee Yhdysvaltoihin niin kauan, kun passissa on vähintään 6kk voimassaoloaikaa matkalle lähtiessä, jos muistan oikein. Jos olet epävarma, uusi passi ennen matkalle lähtöä.

Ja oma passini on vielä tyttönimelläni, koska joudun käytännössä lentämään joko Los Angelesiin Suomen pääkonsulaattiin, tai Helsinkiin uusimaan passin (Ellei sitten huvita käväistä New Yorkissa matkan varrella anoppilaan mennessä sikäläisessä konsulaatissa...)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään