Guest Jenny

Voiko häämarssi olla sama alussa ja lopussa?

9 viestiä aiheessa

Olisin halunnut tietää, että onko kirkossa häämarssi aina eri hääparin tullessa ja poistuessa? Voiko olla sama?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ne häät, missä itse olen ollut, ovat tainneet kaikki valita erilaiset musiikit mennessä ja tullessa.. Mutta liekkö tähän mitään sääntöä, kertokaa, ken tietää.. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itse soitin isäni häissä saman kappaleen eri osat mennessä ja tullessa: Puotilan kappeli oli pieni, joten pitkiä marsseja ei tarvittu. Soitin yksin viululla Händelin D-duuri -sonaatin ensimmäisen hitaan osan ensin puoleenväliin. Siinä oli selkeä tauko, josta kappale jakautui kahtia. Lähtiessä sitten soitin kappaleen loppuosan, joka toimi ikään kuin vastauksena ja päätöksenä ensimmäiselle osalle. Se toimi mielestäni hyvin. Täsmälleen samaa kappaletta en suosittele, saattaa kuulostaa jopa hieman tylsältä kun toistetaan samaa.

En usko että on mitään sääntöä, jonka mukaan pitäisi olla eri kappaleet mennessä ja tullessa. Mutta suosittelen sitä kyllä lämpimästi! Häämarsseja on paljon erilaisia kauniita, häämarssiksi käy myös lähes mikä tahansa muu klassinen kappale. Jotkut seurakunnista suhtautuvat hieman nihkeämmin kevyeen musiikkiin ja elokuvamusiikkiin.

Mitä häämarssia olette ajatelleet? Kerro marssin nimi, niin voisin miettiä mikä sille sopisi pariksi. :) Vaikka marsseja voi yhdistellä toisiinsa aivan miten haluaa, itselläni on tietyt marssit, jotka mielestäni "kuuluvat yhteen". Toiset sopivat paremmin yhteen kuin toiset.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä soitettiin samaa biisiä (Gustav Holst: Jupiterin teema) mennen tullen. Mennessä rauhallisemmin ja poistuessa mahtipontisemmin. Kovasti kun ihastuttiin tähän kappaleeseen, eikä muuta enää haluttukaan :). Hyvin sopi mielestäni ja kanttorikin kannusti tähän ratkaisuun.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mielestäni sama kappale sopii ihan hyvin sekä tullessa että mennessä :) Itse olen ollut sellaisissa häissä, joissa kappale on ollut sama. Ei se ainakaan vieraita häiritse ja suuri osa vieraista tuskin edes huomaa, että biisi on sama mennen tullen!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luin jostain, että alussa on yleensä joku "hitaampi" ja lopussa nopeatempoisempi?

Useimmiten juuri noin.

 

Esimerkiksi näin:

 

 

Sisääntullessa:

 

 

 

^ tuo marssi vaatii pitemmän kirkkokäytävän, että siihen rauhalliseen osioon päästään.

 

 

Ulosmenomarssina

 

http://youtu.be/PlyIehwwz6A

 

 

Meillä oli sisään mennessä miehen valitsemana perinteinen Mendelssohn ja poistumismarssina yksi tuon Kuortaneen marssin sovituksista, mutta uruilla soitettuna. Siihen löytyy nuotit Halsbrytarna-yhtyeen sivujen kautta.

 

Mutta se ei siis ole mikään sääntö, että marsseja pitäisi olla kaksi eri. Kai se vaan on ihmisen vaihtelunhalua enimmäkseen. Poikani häissä oli samat marssit tullen ja mennen.

Muokattu: , käyttäjä: Vanha Häijy Nainen

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä soitettiin aikanaan Kappelin häämarssi (sen lyhyt alkuosa) kahdesti. Kirkko kun oli pieni ja halusimme marssin päättyvän saapuessamme alttarille. Kanttorimme mielestä ei ollut mitenkään tavatonta soittaa sama kappale kahdesti. Nyt jos pääsisin valitsemaan, soittaisin kyseisen kappaleen poistumistilanteessa kokonaisuudessaan varsinkin, jos on paljon häävieraita ja hääväen poistuminen siksi kestää pitempään..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olen tässä kuunnellut eri häämarsseja ja en ole oikein mihinkään ihastunut niin paljon kuin tuohon Mendelssonin häämarssiin. Minäkin mietin, onko ihan typerää tai saati luvallista soittaa yksi ja sama marssi mennen ja tullen? Haluaisin kovasti kyseisen marssin sisääntulomusiikiksi.

Jos tuo ei käy, niin sitten - pitkin hampain - Melartinin häämarssi sisääntulomusiikiksi ja Mendelsson ulosmenomusiikiksi :D Pitänee vielä kysyä sulholta sekä kanttorilta...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään