Jump to content
Naimisiin.info

Tiuhti78

Rouva
  • Viestit

    216
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Käyttäjän Tiuhti78 kaikki viestit

  1. Pitkästä aikaa eksyin hääosastolle vaikka omat häät on jo vietetty viime toukokuussa. Häämeikissä kävin Virpi Väisäsellä ja meikki oli todella onnistunut ja Virpi on muutenkin tosi mukava tyyppi. Menenkin hänelle parin viikon päästä kasvohoitoon. Virpi teki myös kaasoni meikin ja siitäkin tuli todella upea. Eli en voi kuin kehua Virpiä! Ihan nappivalinta häämeikin tekijäksi. Hääkampauksen minulle teki Titta Salon Virhossa ja kampaus ylitti kaikki odotukset ja valmistui vielä etuajassa. Ja hyvin kesti aamutunneille asti Kaason upea kampaus tehtiin myös Virhossa. Tekijänä muistaakseni Irene.
  2. Tiuhti78

    Kokemuksia: lapset häissä

    Nyt ois kokemuksia. Vähän hermostutti etukäteen että saako n. 20 lasta hääpaikan sekaisin mutta lapset olivat niin kiltisti että eivät kyllä häirinneet yhtään. Pikemminkin toivat positiivista lisämaustetta juhliin. Juhlapaikan aulatilassa oli lapsille iso läjä leluja ja lapset viihtyivätkin todella hyvin siellä. Oli kyllä erittäin hyvä idea järkätä lapsille se puuhanurkkaus.
  3. Kyllä se kirkon käytävää pitkin kävely isän käsipuolessa oli ikimuistettavaa sekä se jäi erityisesti mieleen kun katsoin anoppiani ja hänellä oli kyyneleet silmissä. Se herkisti todella. Ja se yllätti että sain pidettyä puheen hääjuhlassa ja se meni vielä omasta mielestäni todella hyvin Osa puheesta sai vieraat nauramaan ja osa kyyneliin. Tämä oli vielä ylläri ohjelmanumero eikä kukaan muu kuin seremoniamestari tiennyt siitä etukäteen. Vitsit kun oon tyytyväinen että uskalsin pitää sen puheen! Kyllä kannatti!
  4. Tämä morsian hymyili myös
  5. Mä nukuin alle neljä tuntia mutta ihmeen hyvin jaksoin silti juhlia aamuneljään Sitä kun on hääpäivänä niin täpinöissään että ei väsyttänyt pätkääkään vaikka yöunet jäivätkin lyhyiksi
  6. Tiuhti78

    Hääjuhlan ohjelma ja aikataulutus

    Tässä viime lauantaina toteutunut aikataulu (vieraita 120): 08:00 Kampaajalle kaason kanssa 11:00 Meikkiin 12:30 Kuvaamo 14:15 lähdettiin ajeleen kirkkoon 15:00 vihkiminen 16:00 onnittelut juhlapaikalla 16:15 ruokailu 17:30 puheet (4 puhetta pidettiin) ja häätrivia 18:30 kakkukaffit 19:15 häävalssi 21:45 hääkimpun ja sukkanauhan heitto 22:00 iltapala Sitten puolenyön aikoihin lähdettiin jatkopaikkaan josta kahden maissa poistuttiin miehen kanssa hääsviittiin saunomaan. Puoli neljältä vasta mentiin nukkumaan ja aamulla oli molemmilla aikamoinen jysäri Mutta täydellinen päivä oli! Saatiinkin paljon kehuja tuosta aikataulusta. Kuulemma oli erittäin toimiva ja homma eteni hyvään tahtiin. Tähän varmaan auttoi myös se että viinakset olivat alusta asti esillä eikä viinatarjoilussa pidetty taukoja
  7. Mä voin nyt kertoa kokemuksia Koskelan Walosta hääjuhlapaikkana kun häät on juhlittu. Paikka toimi todella hyvin! Isoon juhlasaliin mahtui 120 hengelle pöydät hyvin sekä lahja- ja juomapöydät. Pöytiä piti kyllä siirrellä ennen tansseja pois tieltä mutta siinä vaiheessa se ei haitannut enää mitään. Bändi tosiaan soitteli lavalla. Kahvitilasta sitten haettiin ruuat ja kaffit. Lasten leikkinurkkauksen sai kätevästi aulaan ja lapset viihtyi siellä todella hyvin. Kelikin sattui olemaan lauantaina vähän sateinen joten ei haitannut sekään että se piha-alue ei ole kovin viihtyisä kun vieraat olivat pääasiassa sisätiloissa. Ainoa vähän hankala juttu oli se että paikka piti olla siivottuna sunnuntai aamu 11 mennessä mutta touhukkaat vanhempamme saivat senkin homman hoidettua ilman suurempia hankaluuksia. Eli suosittelen Waloa lämpimästi juhlapaikaksi!
  8. Tiuhti78

    Millä yllätätte sulhasen?

    Mä yllätin sulhon pitämällä puheen hääjuhlassa. Ajattelin etukäteen että en pysty sitä nyyhkimiseltä pitämään mutta sitten siellä itse juhlassa olin niin täpinöissäni että ei itkettänyt yhtään vaan sain puheen pidettyä ilman nyyhkimistä Vierailta sain todella paljon sitten kehuja puheestani. Sain kyllä sitten vieraat kyynelehtimään puheellani Kannatti pitää puhe vaikka etukäteen mietin että enpä taida uskaltaa. Onneksi olin valmistellut puheen sen verran hyvin että sain vedettyä sen kunnialla läpi vaikka jänskätti ihan hirveesti.
  9. Meillä meni n. 7000 euroa mutta ei harmita tippaakaan rahanmeno vaikka etukäteen sitä vähän mietinkin. Päivä oli täydellinen ja sitä on nyt ihana muistella
  10. Meillä oli viime lauantain häissä Juhlapalvelu Helena ja hän kyllä hoiti homman erittäin loistavasti ja ruoka sai hirveästi kehuja. Helena on aivan ihana ihminen ja hoitaa hommansa takuuvarmasti ja laadukkaasti. Suosittelen
  11. Mä oon kans halunnut aina edetä siinä järjestyksessä että ensin naimisiin ja sitten vasta lapsentekoon. Joku aika sitten oltiin kaveripariskunnan häissä ja heillä oli pieni lapsi. Morsian sitten juoksi vähän väliä imettämässä ja hyssyttämässä beibeä eivätkä he lopulta lapsen takia menneetkään hääsviittiin yöksi vaan kotiin. Mietin siinä että enpä itse haluaisi nuin hankalasti viettää omia häitäni. Haluan bilettää rauhassa ilman että tarvii huolehtia jälkikasvusta
  12. Täältä olen tilannut: www.cheapotc.com ja olen tilannut sekä classic ja premium strippejä. Molemmat toimii hienosti. Nyt on taas kyllä niin valkeet hampaat että näitähän pitää ihan itsekin välillä ihailla Pitkään olin tosiaan keltahampainen, onneksi en enää. Ja nuo stripit tulee n. viikossa postilootaan. Ja luottokortilla olen ne maksanut.
  13. Mä pidän silmälaseja hääpäivänäkin. Mulla kun on rillit aina päässä (paitsi tietty yöllä ), en oikeen tunnista itseäni ilman rillejä kun olen niin tottunut olemaan ne naamalla. Ja toiseksi, mulle on mission impossible käyttää piilareita. Pyörryn ennemmin kuin saan ne silmiin. Meinasin pyörtyä jo meikkaajan penkkiin kun se teki koemeikkiä ja räpläs silmiin ripsaria ja luomivärejä jne. Vitsit kun sitä on tämmönen ihme herkkis...
  14. Minulla on just crestin white stripsit suussa. Tän jälkeen en kyllä enää niitä käytä hetkeen kun meinaa mennä hampaat jo liian valkoisiksi. Eli tehoa nuista kyllä löytyy Suosittelen minäkin!!
  15. Meillä tulee kahvittelu niin nopeeta ruuan jälkeen kuin vain mahdollista. Ja bändikin alkaa soittamaan jo seitsemältä. Vihkiminen meillä tosiaan klo 15:00. Ajateltiin että hoidetaan nää pakolliset ohjelmanumerot nopealla tahdilla jos joku haluaa lähteä häävalssin jälkeen kotio niin ei tarvi sitä odotella kovin myöhään. Oltiin kerran häissä joissa ruoka oli neljän aikaan ja kahvittelu vasta kahdeksalta. Meinattiin lähteä menemään jo ennen kahvia kun oli niin tylsää odotella sitä kun ei oikeen ollut viihdykettäkään (viinaksia )
  16. Me olimme juuri viime lauantaina hääviinoja hakemassa Tallinnasta (Oulusta asti). Kyllä korpesi kun kuultiin tuosta viinanmyyntikiellosta. Mentiin kuitenkin Tallinnaan kun oli matkat varattu ja saimme kuin saimmekin hääviinat ostettua. Viinaa myytiin satamaterminaalissa (passintarkastuspisteen jälkeen). Onneksi! Kyllä ilmeet kirkastuivat kun päästiinkin viinaostoksille Nyt on hillitön määrä viinaa turvallisesti Suomen puolella. Mikä lie mellakka ois häissä tullu jos olisimme ilmoittaneet että nyt ei tipukaan viinaa
  17. Mua jännittää ehdottomasti eniten se että miten vieraat viihtyy. Yritetään todella panostaa vieraiden viihtyvyyteen, saas nähdä miten onnistutaan. Oon ollu just näissä "meidän näköisissä" häissä eli jos hääpari ei käytä viinaksia niin sitten ei vieraatkaan ja johan on ollut tylsää. Itse yritämme miettiä asioita siltä kannalta että miten vieraat viihtyy. Tylsäähän se on sitten meilläkin jos vieraillakin on tylsää...no kassotaas kuis käy
  18. Mä oon käyttänyt just nuita Crestin whitestrippejä ja hienosti toimii ainakin minulla. Yks työkaveri kävi jopa ihan kysymässä että miten minulla on niin valkoiset hampaat ja suosittelin hällekin niitä. Nyt on työkaverillakin valkeat hampaat
  19. Tietäiskö joku että saako vielä heitellä riisiä Oulujoen kirkon pihassa?
  20. Hei, onko kellään kokemuksia Tuiran seurakunnan pastorista nimeltä Riitta Louhelainen? Hän tulee meille vihkipapiksi. Kanttoriksi tulee Marjo Irjala. Juuri sain varaukset tehtyä
  21. Vuokrattiin bussi V Alamäki Oy:ltä. Kuljetus tosiaan Hotelli Lasaretista Oulujoen kirkolle ja siitä vielä Koskelan Walolle.
  22. Mä varasin vähän aikaa sitten bussin (Oulussa asustellaan). Se kuskaa vieraat hotellilta kirkolle ja siitä juhlapaikalle. Aikaa tähän kuluu n. 2 tuntia. Hinnaksi tuli 180 euroa.
  23. Juuri eilen varattiin häämatka Phuketiin. Hotelli on Karon Beach Resort ja lähtö heti häiden jälkeen eli 22.5. Kallishan tuo matka on mutta kun on kerta häämatka kyseessä niin kerrankos sitä Nyt kunhan vaan se toukokuu tulis nopsaa.
  24. Meillekään ei tule leikkejä. Olemme sulhon kanssa olleet niin monissa häissä vieraana että kaikki leikit on jo nähty moneen kertaan. Viime kesänä olimme ystäväni häissä joissa ei ollut yhtään ainutta leikkiä ja viihdyttiin loistavasti yömyöhään. Puheita oli muutama ja ne riitti viihdykkeeksi oikein hyvin. Oli tosi mukava kun sai rauhassa seurustella muiden vieraiden kanssa ilman keskeytyksiä.
  25. Kiitos Eepu ja annes syöttötuoli kommenteista! En hoksannut sitäkään tarkistaa kun Walolla käytiin että millaiset äänentoistolaitteet siellä on. Ois kiva soittaa CD:ltä jotain musaa ruokailun ajan sekä bändin tauoilla. Tietäiskö joku?
×
×
  • Create New...