Fröken Strand

Nyt on sitten juhlat juhlittu - ja ilman minkään valtakunnan leikkejä! Ja pelkkää hyvää palautetta tuli! Tultiin kiittelemään sitä, ettei ollut mitään kuluneita leikkejä, jotka nolaavat sekä vieraat että hääparin. Mihin sitten panostimme? Ruokaan ja juomaan. Molempia oli niin paljon, ettei kesken loppunut. Pari puhetta oli myös sekä meidän häävalssimme. Muuten sitten ilta meni seurustellessa ja vieraiden tanssiessa. Leikkejä ei kukaan jäänyt kaipaamaan!

Itse menin miehen kanssa naimisiin, mutta uteliaisuudesta tulin tätä lukemaan, joten alkuperäisen kirjoitattajan ongelmasta minulla ei ole omakohtaista kokemusta. Tuota viihtyvyyttä minäkin pidän tärkeimpänä. Kyllähän me heteromorsiametkin( ) valitsemme hääpukeutumisemme sen mukaan, mikä meistä itsestä tuntuu parhaalta. Joku ei suurin surminkaan halua valkoista "kermakakkupukua" ja joku toinen sen taas ehdottomasti haluaa. Mielestäni vallan mainiosti toinen voi pukeutua vaikka sitten smokkiin ja toinen iltapukuun. Ne läheiset ystävät ja sukulaisethan sinne häihin kutsutaan. He eivät varmasti katso kieroon eivätkä ihmettele "mies-nais"-pukeutumista. Teidän vuoksennehan he ovat juhliinne tulleet! Kyllä he tuntevat persoonanne ja tyylinne ja varmasti ihmettelisivät enemmän, mikäli jompi kumpi hääparista olisi pukeutunut itselleen vieraalla tavalla.

Tuo on kyllä totta. Pitopalvelumme, johon olen kyllä erittäin tyytyväinen, ehdotti kasvispääruoaksi kasvisgratiinia.... Eli kesäpöytä-pakastevihanneksia-edam-kuorrutteella-ja-ruokakermalla. Ja lihapääruoka on härkää punaviinikastikkeessa. Arvatkaa vaan, suostuinko.

Meille ilmoitettiin Helsingin maistraatista, että omat todistajat on oltava. Eivät todista viran puolesta. No, onneksi alun perinkin tarkoitus oli, että molempien äidit ovat paikalla.

Tuosta olen hieman eri mieltä. Itse en lähtisi tekemään numeroa asiasta. Ruoka mikä ruoka. Ehkä sitten, jos tarkoitus on tarjota pelkkiä ituja ( ), on asiallista mainita, että on kevyt tarjoilu, eikä varsinaiset "ruokahäät". Kasvisruoka kun ei ole mitään laihdutusruokaa, vaan siitä saa aivan yhtä täyttävää kuin mistä muustakin ruoasta. Kalasta puhumattakaan. Voi olla, että katselen asiaa hieman eri näkökulmasta, sillä olen ollut kala-kasvisruokavaliolla koko ikäni (ei eettisistä syistä). En osaa pitää tuota tarjoilua millään tapaa erikoisena vaan minusta se on ruokaa aivan siinä missä kana tai härkä punaviinikastikkeessa. Itse olin kerran kaukaisen sukulaiseni 90-vuotisjuhlissa. Tämä rouva oli adventisti ja juhlissa sain kuulla, että he eivät syö lihaa (onko kaikkien adventistien tapa, en tiedä). Kuitenkaan ruoasta ei tehty mitään numeroa ja kaikki söivät sitä hyvällä ruokahalulla. En tiedä, oliko sillä edes merkitystä kenellekään, ettei lihaa tarjoiltu. Itse sen huomasin ihan vain siitä syystä, että ilokseni huomasin voivani syödä kaikkea! Ja mieleeni tuli myös, että onhan koulu- ja työpaikkaruokaloissa tarjolla normaalina kaikille tarjottavana pääruokana esim. lohikeittoa sekä kasvispihvejä ja perunamuusia. Ei silloinkaan ruokalan ovessa ole mitään kirkuvaa varoituskylttiä: "Vaara! Ette saa vatsaanne täyteen! Tarjolla vain kalaa/kasviksia!" Näin kärjistäen... Mutta tässä hieman toisenlaista näkökulmaa...

Tuo on tärkeää, että nimi kuulostaa hyvältä omaan korvaan! Itse pidin omani, sillä kaksoisnimi olisi kuulostanut jokseenkin samantyyppiseltä kuin tämän nimeltä mainitsemattoman suomalaisen formulakuljettajan mallivaimon kaksoisnimi. Ruotsinkielinen nimi ja suomenkielinen nen-loppuinen sukunimi vaan eivät oikein minusta sopineet yhteen. Tätä mieltä oli myös mies. Joten omani pidin sitten ilman mitään liitettä. Syynä oli kyllä myös se, että työssäni käytän sukunimeäni enemmän kuin etunimeäni. Alallani sukunimi on se "virallinen nimi". Etunimellä minua kutsuvat vain harvat lähimmät työkaverit. Tästä syystä en olisi ollut tyytyväinen kömpelöön nimiyhdistelmään, sillä sitä olisin kantanut mukanani päivittäin. Mutta kaksoisnimi voi mielestäni olla hyvänä yhdistelmänä paljon parempi ratkaisu kuin yksi nimi. Onhan se persoonallinen ainakin!

Näin jo rouviintuneena kun asiaa pohdin, niin monta asiaa tuntuu olevan nyt toisin, vaikka "mikään ei muutu", sanovat jotkut... Olen vaimona mieheni lähiomainen. En enää virallisesti vieras ihminen. Mielestäni avioliittolupaus on kaunein kunnianosoitus, jonka rakkaalleen voi antaa - kuten joku jo tuolla sanoi. En ole enää harjoituskappale tai kokeiluversio, vaan mieheni on virallisesti luvannut olla minun. Avioliitto on julistus. Tämä mies on minun ja olemme luvanneet elää yhdessä (elämämme loppuun asti, vaikkei sitä siviilivihkimisessä pääsekään sanomaan). Nyt voimme (=uskallamme) ottaa yhteistä lainaa ja hankkia yhteistä omaisuutta. Lapsi ei ole vielä ajankohtainen, mutta en hankkisi lasta ennen naimisiinmenoa. Mielestäni lapsen on turvallista tietää, että vanhemmat ovat virallisesti sitoutuneet toisiinsa. Lisäksi juridiset syyt lapsiin liittyen. Sukunimen vuoksi en mennyt naimisiin. Pidimme molemmat omamme.

Mielestäni on varsin sopivaa, että juhlat ovat hääparin näköiset! Esimerkiksi meille pitopalvelu yritti tyrkyttää ajatusta viinistä, mutta itse olen absolutisti ja mieheni ei voi sietää viinejä, joten olisi ollut naurettavaa tarjoilla viiniä. Se ei olisi ollut meidän näköistämme... Mielestäni noista kyllä saa täysin kelvollista tarjottavaa. Ei aina tarvitse tarjota sitä takuuvarmaa jokaisista häistä löytyvää menuuta. Jos "lihattomuus" on teidän ratkaisunne, niin mielestäni on oikein hyvä ajatus noudattaa sitä myös juhlissa!

Tuosta syöttötuoliasiasta... Meille lapsettomana parina ei tullut mieleenkään mikään syöttötuoli. Lapsille luonnollisesti on varattu omat paikat jokaiselle (paitsi 4kk ikäiselle vauvalle, jonka mekin ymmärsimme köllöttelevän kopassaan.. ), mutta eipä käynyt mielessäkään, minkä ikäinen voi istua tuolilla. No, kaasoni, jolla on parivuotias lapsi, kysyi ihan itse meiltä, onko paikassa syöttötuolia. Selvitimme sen asian sitten hänelle, ja kun sitä tuolia ei ollut, kaasoni päätti ottaa oman mukaan. Samaten eräs vapaa-ajanasuntonaapuri, n. 70v. rouva, on viime näkemän jälkeen turvautunut rollaattoriin. Emme tätä tienneet, mutta hän itse kysyi, onko juhlapaikka kuinka esteetön ja voiko siellä kulkea rollaattorilla. Samaten myös erityisruokavalion omaavat henkilöt ilmoittavat yleensä itse ruokavaliostaan. Eli peräänkuulutan vieraidenkin omaa aktiivisuutta! Hääpari ei voi varautua kaikkeen! Eikä välttämättä vieraiden lasten iät ole edes se ensimmäinen asia mielessä. Jos omia lapsia ei ole tai lapsivieras ei ole mitenkään tuttu, ei välttämättä hänen ikäänsä edes tiedä kovin tarkkaan! Jos vieraalla on joitakin erityistoiveita/-vaatimuksia, olisi suotavaa informoida hääparia etukäteen. Tällä voi välttää suuren mieliharmin juhlissa.

^ Samoilla linjoilla olen Ötökän kanssa. Olisi ikävä pitää jopa toisesta maasta tulleita vieraita jossakin Teboilin kahvilassa odottamassa iltajuhlien alkua. Meillekin tulee vieraita muualta Suomesta, jotka kuitenkin ovat yhden päivän reissussa. Eli heillä ei ole hotellihuonetta tms. jossa levätä tai viettää aikaa välissä. Luulenpa, että tuollaisessa tilanteessa jättäisivät häät sitten suosiolla väliin... Miksei ylipäätään sitten voisi olla kustantamatta mitään ruokailutilaisuutta? Itse en haluaisi maksaa todellisuudessa vieraiden sukulaisten ruokailua sen kustannuksella, että kavereille ei enää ole varaa järjestää kunnon bileitä. Sen ymmärrän kyllä, jos hääpari käy LÄHIMPIEN (=vanhemmat ja sisarukset) kanssa suht pikaisesti syömässä vihkimisen jälkeen ja juhlat alkavat kaikille muille sitten vasta, mutta sitä en ymmärrä, miksi pitäisi maksaa ruokailut kaiken maailman veljen-vaimon-kummin-kaiman-pojille, joita ei välttämättä edes haluaisi nähdä koko juhlissa ja sen tähden sijoittaa ystävät B-luokan kansalaisten joukkoon - näin kärjistetysti. Eikö sitten voisi karsia vaikka vieraiden määrää tai tinkiä siitä viiden ruokalajin illallisesta??!!?? Ja nyt puhun siis tilanteesta, jossa kaikki nämä tapahtumat ovat samalla päivällä. Jako kahdelle päivälle on sitten hieman eri juttu. (Tosin siinäkään en käsitä turhien sukulaisten kestitsemistä.) Itse ehkä vähintäänkin katsoisin hitaasti, jos olisin läsnä vihkitilaisuudessa ja sieltä noin puolet lähtisi hääparin matkaan ja puolet jäisivät pyörittelemään peukaloitaan muutamaksi tunniksi. Ja väliä ei olisi edes sillä, kumpaan ryhmään minulla olisi kunnia kuulua. Muuten olen kyllä sitä mieltä, että näitä suomalaisia häätapoja on joskus syytä vähän tuulettaa!

Sulhanen kertoi, että hänen tätinsä häissä pappi oli jättänyt tahdotko-kysymykset kokonaan väliin... Hääpari sitten vitsaili, että ovatko naimisissa ollenkaan... Enoni häissä pappi puhutteli morsianta kysymyksiä esittäessään enoni sukunimellä. (Otti kyllä sitten miehensä nimen, mutta ehkä tuossa vaiheessa olisi kuitenkin kuulunut kutsua vielä tyttönimellä.) Tuo herätti meissä vieraissa lähinnä hilpeyttä. OT, mutta papin tekosia tämäkin... Jo kauan sitten edesmennyt sukulaiseni sai hyvin eksoottisen nimen kasteessa. Tämä siis tapahtui 1900-luvun alussa. Puolikuuro pappi, jolle lapsen isä kertoi nimen muodossa Etunimi Sukunimi, kuuli siinä kaksi etunimeä. Ja perheen sukunimi oli hyvin yleinen suomalainen nen-loppuinen nimi... Pappi sitten väänsi tuosta sukunimestä erikoisenkuuloisen version, joka siis on lähes sama kuin sukunimi. Eli lapsi-parka sai nimekseen tähän tyyliin Maija Meikäläs Meikäläinen. Ja tuohon aikaan maaseudulla papin sana oli laki, joten eipä auttanut muu, kuin kantaa sitten tuota käsittämätöntä nimiväännöstä. (Juttu olisi kylläkin hauskempi, jos laittaisin nimen ihan oikeasti tähän, mutta luonnollisestikaan en oikein viitsi sitä tehdä.)

Hyviä ohjeita kyllä löytyy, mutta kuinka paljon mitäkin ainetta? Mitenkä näistä saisi n. 8%:sta (ilmeisesti riittävän vahvaa?)? - vodka - puolukka- tai karpalomehu - sprite Tarvitseeko vielä jotakin muuta alkoholia kuin pelkkää vodkaa? Ja noin 70:lle henkilölle ollaan boolia valmistamassa.

Hän ei ole kulkenut nimellä kaaso muuta kuin vain naureskellessamme. Koko ajan on ollut puhe "virallisesta avustajasta" tms. Ja tosiaan muuta tehtävää hänellä ei ole ollut kuin tuo kuljettaminen, johon itse tarjoutui. Pöytiä kantamaan on kyllä tarpeeksi muutakin porukkaa ja viime aikoina onkin puhuttu vain tuosta kuskin roolista. Eli siinä mielessä tuo kaaso on ehkä virheellinen ilmaisu käyttää nyt tässä kirjoituksessa. Laitoin sen nyt tähän näin, kun kyse on minun pyytämästäni avustajasta eikä vaikkapa meidän molempien. Tänään mieheni puhui hänen kanssaan, edelleen selittelee ettei tiedä pääseekö. Mies jo hieman painosti, että tarvitsemme pitopalvelua varten varman tiedon, mutta edelleen välttelee vastausta. Täytyy suunnitella kuljetukset jonkun muun kanssa varmaan, koska olisi ikävä yllätys odottaa turhaan kyytiä kampaajalle juhla-aamuna.

Minuakin ottaa myös päähän suuresti tuo vähättely. Maistraattivihkiminen kun kun on joillekin pareille ainoa vaihtoehto. Kaikki eivät voi mennä kirkossa naimisiin. Aika mieltä ylentävää on lukea noita kommentteja, että menimme naimisiin Kelan luukulla tai farkut jalassa lounastauolla. NIIN SE EI KUITENKAAN MENNYT. Meille tulee avioliiton siunaus, aivan siitä syystä, että mies on ev. lut. Ei sen takia, että juhlat olisivat hienommat tai että ne olisivat ilman sitä jotenkin huonot. Ja nuo juhlat sitten ovat vain juhlat. Naimisissa me jo olemme. Vihkiminen maistraatissa äitiemme todistaessa oli kaikessa pienimuotoisuudessaan hyvin herkkä tilaisuus. Jos joku haluaa hoitaa sen koruttomasti alta pois, niin kaikin mokomin, mutta älkää yleistäkö, että siviilivihkiminen olisi jotenkin B-luokan vihkitilaisuus.

Näin lukee pro-seremonioiden nettisivuilla: Vihkitoimitukseen tarvitaan vähintään kaksi 15 vuotta täyttänyttä todistajaa. He saavat olla morsiusparin lähisukulaisia tai vaikkapa maistraatin henkilökuntaa. Meillä oli molempien äidit. He allekirjoittivat paperin, jossa kysyttiin mahdollista sukunimien muuttumista. Varsinaiseen vihkitodistukseen kummankaan nimeä ei tullut.

Minulla on kolme kaasoa, kaksi naispuoleista ja yksi mies. Tämä mies on työkaverini, joka oli aivan innoissaan kun pyysin häntä "kaasoksi". Hänen tehtävänsä rajoittuisivat siis vain pöytien kantamiseen häitä edeltävänä päivänä ja muihin "miestenhommiin" ( ). Hän itse tarjoutui ajamaan hääautoa ja tarjosi siihen tarkoitukseen vielä omaa autoaan. Me emme ottaneetkaan koko asiaa esille. Vähäiset askartelut olen hoitanut itse tai kahden naiskaasoni kanssa. Eli mihinkään en ole tätä miestä velvoittanut. Hän on itse kysellyt järjestelyiden etenemisestä oma-aloitteisesti. Mutta, mutta... Nyt kun juhlat lähestyvät, niin tämä mieskaaso ei ole vielä ilmoittautunut. Soitin hänelle naureskellen, että "oletkos tulossa juhliimme", niin hän alkoikin selitellä, että katsotaan nyt. Ja siinä ei ollut mitään huumoria mukana. Kuulemma voi olla, että joutuu olemaan töissä... Ei ehkä saa päivää vapaaksi... Aina samat selitykset. Ja valitettavasti tiedän, että tuo ei ole totta. Ei myöskään mennyt mieheni polttareihin, vaan vetosi jälleen työkiireisiin. Ja on ystävä siis myös mieheni kanssa. En voi käsittää, mikä ihme nyt on tullut, tosiaan mitään velvoitteita en ole esittänyt eikä hänen miehisyytensäkään ole tämän kaasoilun takia ollut missään vaiheessa vaakalaudalla. Nyt sitten ihmetellään, mistä saamme kyydin kampaajalle, valokuvaamoon, kirkkoon, juhlapaikalle yms. Kun siis itse meille kyyditykset lupasi. Ei kyllä voi enää laskea tämän henkilön varaan.

Peppi Pitkatossu sanoikin oikeastaan kaiken mitä ajattelinkin. Tuli vielä mieleen, että jos Pinjaliini näit ystäväsi pakkaamassa ja vain kävelit ohi, niin ehkä tahtomattasi loitonnat itseäsi ystävästäsi ja suurennat asiaa. Ehkä kannattaisi keskustella suoraan hänen kanssaan. Itselleni ainakin mies tulee ensimmäisenä ja ystävät sen jälkeen. Se ei tarkoita, että ystävyys olisi yksipuoleista tai en arvostaisi heitä. Se tarkoittaa sitä, että teemme päätökset tärkeistä asioista mieheni kanssa yhdessä ja kerromme niistä sitten vasta ystävillemme, kun olemme harkinneet asiat loppuun asti ja molemmat valmiita kertomaan.

Tottakai oli! Sidoin kimppuni itse silkkikukista ja käytän samaa kimppua myös hääjuhlassamme sitten kuukauden päästä!

Tuohan olisi aivan loistava palkinto! Itse olín ja olen hääleikkejä vastaan, mutta tällaista visailua en leikkinä varsinaisesti pidä. Meille tosiaan tuli ongelma, kun pitopalvelun vuoksi juhlissa pitäisi olla n. 1h "tauko", johon jotakin pitäisi keksiä... Visa voisi olla hyvä, koska molempien puolilla on sukulaisia, jotka eivät tunne hääparin toista osapuolta. Tämä visa voisi antaa infoa! Palkinto oli pieni ongelma, mutta tuo kakunleikkuuhan kuulostaa kerrassaan mainiolta!

Hyvät kokemukset karkauspäivältä! Olimme aivan liian aikaisessa maistraatissa todistajiemme (äidit) kanssa. Seisoskelimme sitten kerroksen aulassa, josta meitä kehotettiin siirtymään mukavampaan odotustilaan. Huoneeseen sai jättää päällysvaatteet yms. Menimme sitten mieheni kanssa ilmoittautumaan tiskille, josta saimme täytettäväksi paperin, jossa kysytään sukunimet sekä todistajat. Odotushuoneen seinällä oli kyltti, jossa kiellettiin kuohujuomat, mutta kysyessäni missä sitä saisi nauttia (alkoholitonta), ystävällinen työntekijä sanoi, että koska olemme päivän viimeinen pari, niin saamme korkata pullon. (Syynä siis on se, että pelkäävät juomien kuohuavan pitkin lattiaa ja siivooja tulee vasta illalla.) Hetken päästä meidät noudettiin vihkihuoneeseen, jossa henkikirjoittaja Paula Ojaniemi odotti meitä. Pöydällä oli kaksi kynttilää, lakikirja ja kukkia. Vihkijä luki tekstinsä todella tunteikkaalla äänellä ja jopa lisäsi siihen omia sanojaan. Lopuksi vielä yllätyksenä luki apassi-intiaanien avioliittorukouksen. Vihittyään meidät kehotti suutelemaan!!! Lopuksi kätteli meidät ja toivotti onnea sekä antoi vihkitodistuksen. Sitten palasimme odotushuoneeseen korkkaamaan kuohuviinin. Ihana ja ikimuistoinen päivä! Hävetkööt ne, jotka puhuvat liukuhihnavihkimisistä...

07.00 Herätys (viimeistään) ja aamupala 08.00-10.30 Kampaus ja meikki - täällä puku päälle??? 11.30-12.30 Valokuvaus 14.00 Avioliiton siunaus ja juhlat alkavat Kukat ovat jo valmiina, sillä kimppu on silkkikukista tehty, niitä ei tarvitse hakea.

Joo, kyllähän niitä lahjalistasta kertovia kortteja sitten sai Stockalta edelleen. Lähtivät perjantaina kutsujen kanssa postiin. Listallemme tuli kaikkea hammasharjatelineestä kirkasvalolamppuun. Keskivertohinta oli jossakin 20€ tienoilla, joten ahneudesta ei voi syyttää.

Itse olen hääleikkejä vastaan ja en ymmärrä tuota rahan kerjuuta. Komppaan Peppiä minäkin; jos rahaa haluaa, sitä voi pyytää lahjaksi! Melko kohtuutonta odottaa ensin häälahjaa ja sitten vielä rahaa päälle. Meilläkin kun on vielä lahjalista, josta kertova kortti lähetettiin kutsun mukana... Olin vuosia sitten Venäjällä häissä vieraana ja siellä oli tapa, että jos erehtyi juomaan lasinsa tyhjäksi, joutui antamaan rahaa hääparille. (Eli lasia piti älytä täyttää ennen kuin se ehti tyhjäksi.) No, enhän minä vasta maahan tulleena ollut moisesta kuullutkaan ja niinpä yhtäkkiä häiden juontaja oli käsi ojossa luonani... Eikä minulla tietenkään ollut käteistä mukana... Onneksi eräs herrasmies sitten pelasti minut pälkähästä ja maksoi puolestani hääparille.

Katselin noita pukujen sovituskuviani ja kieltämättä oli hieman hassun näköistä, kun päällä oli hieno hääpuku, mutta kasvoilla arkimeikki ja hiukset poninhännällä. Kokonaisuus ratkaisee: jos kasvot, hiukset ja puku eivät riitele keskenään, voi mielestäni olla huoletta ilman meikkiä. Mutta harvoin näin on... Kannattaa muistaa, että on erilaisia meikkejä. Meikistä saa myös huomaamattoman, mutta sillä saa paikattua pikkuvirheitä. Itse meikkaan aina ihmisten ilmoille lähtiessäni, sillä TODELLA ohut ihoni punoittaa kaikesta pienestä ärsytyksestä (tuuli, lämpö, kylmä...). Lisäksi piirteet korostuvat paremmin meikin kanssa.

Se päivä, jolloin sulhanen kosi. Luonnollisesti. Sitä en tiedä, kuinka hän sen sitten valitsi. Oli kuulemma suunnitellut kosintaa jo jonkun aikaa. Luultavasti hetki tuntui sopivalta. Ja päivämäärällä ei ollut merkitystä, oli ihan tavallinen päivä muiden joukossa (tai no... ).