amandalia

Kultasepät Andreasenia suosittelen minäkin. Ei moitteen sanaa työnjäljestä ja palvelukin oli todella ammattitaitoista ja ystävällistä.

Tilasimme siviilihäihimme morsiuskimpun ja miehen rintakukan Keinupuiston kukasta, eikä minulla ole valittamisen sanaa. Palvelu oli ystävällistä ja lopputulos sellainen kuin pitikin. Kukat olivat tummanviolettia kallaa ja hintaa näille tuli muistaakseni 75e. muoks. typot

Milloin tiesin koska haluan erota? Kyllä se päätös lähtemisestä kypsyi aika pitkään. Ajattelin useasti että lähden lätkimään, mutta sitten tuli ne ajatukset että kyllä tästä selvitään ja jatketaan eteenpäin tarpomista. Kun on luvattu alttarilla suvun ja Jumalan nähden, että tahdotaan. Niin että eihän sitä voi erota kun näin on kerran luvattu. Kunnes ymmärsin, ettei mieheni lopeta alkoholin juomista lupauksistaan huolimatta. Kunnes ymmärsin, ettei hän muutu vaikka tekisin mitä tai olisin tekemättä. En jaksanut enää. En jaksanut sitä alkoholinhuuruista elämää enkä sitä, että olen ainoa aikuinen ja vastuunkantaja siinä suhteessa ja taloudessa. Tajusin ettei omaa elämäänsä kannata tuhlata sellaiseen. Vaikeaa oli lähteä ja luopua, mutta olen saanut huomata että elämä kantaa eikä avioliitosta eroaminen ole todellakaan maailman loppu.

Viime vuonna tilasin Timanttisten verkkokaupasta timanttikorvakorut. Maksoin verkkopankissa ja toimitusaika oli n. viikon luokkaa. Tuote oli sellainen kuin pitikin ja mitä kuva antoi ymmärtää, enkä mitään valittamista/negatiivista tästä palvelusta löytänyt. Voisin tilata toisekin.

Miehen nimi yhteisenä nimenä meillä.

Eiliset jaksot nähneenä sanon, että Satuhäät oli parempi. Saa nähdä onko näin jatkossakin.

Vihkisormus on aina. Sen kaverina on joko kihlasormukseni tai 1-vuotishääpäivälahjaksi saamani sormus. Näitä vaihtelen mielen ja päivän mukaan.

No kuule, kyllähän ne halvat rinkulat voi vaihtaa parempiin ja kestävimpiin kuten ilmeisesti olette jo tehneetkin. Itselleni sitä sormusta tärkeämpää oli se, että mieheni oli kysynyt minua vaimokseen. Se on vähän niinkun sen kosinnan pointti (korjatkaa jos olen väärässä). Meilläkään ei kosiminen mennyt jenkkileffojen kaavalla mutten olisi sellaista halunnutkaan. Mieheni polvistui eteeni kotonamme eräänä lauantai-iltana pari vuotta sitten, kun olimme tulleet kaupungilta ja kysyi "Tulisitko vaimokseni ja pidettäisiinkö häät ensi kesänä?" Vastasin kyllä. Ja olin ikionnellinen. Olen edelleenkin.

Vietimme häitämme viime kesänä heinäkuussa 14. päivä ja taisimme käydä tämän asian hoitamassa maistraatissa kesäkuussa, hieman ennen juhannusta. Paperi tuli viikon kuluttua kotiin postitse.

Valkokulta on enemmän minun juttuni, keltakulta on aina tuntunut vähän vieraalta. Ja mielummin ottaisin samaa väriä kihla- ja vihkisormuksen, en lähtisi yhdistelemään, siis itselleni. Olen joillakin nähnyt molempia "sekoitettuna" ja näytti ihan kauniilta.

Olen, todella tyytyväinen. Vihkisormukseni on minun näköiseni ja se sopii tyyliini. Kihlasormukseen on suunnitteilla kesällä lisätä timantteja (tavallinen sileä, puolipyöreä) vähän kuin hääpäivälahjaksi. Itse sitä ehdotin ja miehelläni ei ollut mitään sitä vastaan.

Jos meille joskus lapsia siunaantuu, se tapahtuu avioliitossa sillä menimme naimisiin viime kesänä ja tällä hetkellä olemme lapsettomia. Olemme molemmat olleet sitä mieltä aina, että mielummin ensin naimisiin ja sitten vasta sen jälkeen lapsia jos niitä on tullakseen. Miksikö? Taidamme vain olla vanhanaikaisia tämän asian suhteen ja haluamme, että koko perheellä on sama nimi. Se ei kuitenkaan tarkoittanut sitä että lapsen tulo olisi ollut katastrofi, jos olisin tullut raskaaksi ennen naimisiin menoamme. Onneksi ei ole yhtä ainutta, oikeaa tapaa tälle asialle. Tehköön kukainenkin kuten parhaaksi kokee.

Minä kävin S-teamissa Koskikadulla. Minut sekä kammattiin että meikattiin siellä. Vähän alkuun jännitin että minkähänlainen lopputulos mahtaa olla varsinkin meikin suhteen kun en ole aiemmin ammattimeikkaajalla käynyt, mutta suotta. Paikassa on todella ammattitaitoista, asiansa osaavaa henkilökuntaa. Lopputulos oli upea niin meikissä kuin kampauksessakin ja olin todella tyytyväinen. Kauniiksi minut loihti Minna, suosittelen lämpimästi. Lisää nettisivuilla www.s-team.fi

Olin hyvin iloinen, tietenkin!

15- molemmat.

En tunne yhtään paria, joista molemmat tai toinen olisi ollut ala-ikäinen ja joutunut hakemaan erityislupaa naimisiinmenolleen. Mutta muutamia pareja tiedän, jotka olivat siinä juuri 18v täyttäneet ja menivät naimisiin. Itse olin siis myös alle parikymppinen silloin kun nämä pariskunnat viettivät häitään. Syy siihen, miksi liitot solmittiin näin nuorina olivat juurikin uskonnolliset ja "ei seksiä ennen avioliittoa" -tyyppiset syyt. Tokihan sitä itsekin silloin ajattelin "olisipa ihanaa löytää se kumppani jonka kanssa mennä naimisiin", mutta samalla tiesin ettei minun aikani ole vielä. Tajusin, että minun tulee vielä kypsyä ja halusin asua ensin yksin ennenkuin lyön kimpsuni kenenkään kanssa saman katon alle. Näistä pareista kun suurinosa muutti yhteiseen kotiin vanhempiensa helmoista. Tilanne tänä päivänä on se että jotkut erosivat parin, kolmen vuoden jälkeen ja jotkut ovat edelleen yhdessä. Yhdellä parilla on lapsikin ja he tuntuvat olevan onnellisia edelleen. Katselin ja kuuntelin välillä kauhulla kun odotukset avioliitolle ja yhteiselämälle tuntuivat olevan tosi epärealistisia: "elämä on sitten vaan yhtä juhlaa ja aina ihanaa". No, epäilemättä arki on koetellut niinkuin se jokaista paria koettelee ja pilvilinnoista on pudottu nopeasti alas. Kyllä minunkin mielestä - jos vain mahdollista - kannattaa antaa sen naimisiinmenon odottaa sinne parinkympin toiselle puolelle. Olen samaa mieltä mitä täällä monet ovat jo sanoneet, että teini-iässä ihminen on vielä yleensä aika keskenkasvuinen ja turhan mustavalkoinen ajatusmaailmaltaan. Kun ikää tulee sen myötä tulee myös elämänkokemusta ja ne mustavalkoiset lasit saavat myös niitä muitakin sävyjä. Mielestäni se ei tee kenellekään pahaa että opettelee olemaan yksinään, opettelee kantamaan vastuuta elämästään ja itsestään, opettelee tulemaan toimeen omillaan. En halunnut pahoittaa kenenkään mieltä, kertoa vain oman mielipiteeni. Tiedän että tämä saattaa kuulostaa varsin typerältä ja tylsältä, mutta minähän olenkin jo "vanha täti" jonka mielestä kiireessä ei tule kuin kusipäisiä lapsia. ;D

Meikkaajani kysyi, onko minulla saman sävyistä huulipunaa mitä minulle laitettiin. Vastasin että on, vaikkei todellisuudessa ollut. Ajattelin etten osta huulipunaa yksien juhlien takia (vaikka tärkeä juhla toki olikin), kun en yksinkertaisesti ole huulipuna-ihmisiä sitten lainkaan. Olisi jäänyt käyttämättä. Hääpäivän aikana kävin puuteroimassa pari-kolme kertaa ja lisäsin samalla huulikiiltoa mikä on enemmän minun juttuni.

Ei kaduta. Minulla ei ole ollut tyttönimeeni mitään erikoista "tunnesidettä" tai vastaavaa. Päinvastoin se on ollut minulle aina hyvin selvää että naimisiin mennessäni otan miehen nimen (jollei se ole mikään kamala). Yhdysnimeä en harkinnut.

Kihloissa perinteisesti etunimet ja päivämäärä. Vihksormuksessani nimien ensimmäiset kirjaimet (ei mahtunut koko nimet) ja päivämäärä. Miehellä sormuksessaan myös hääpäivä.

Unohdimme kirkkoon mennessä vihkiraamattumme autoon. Huomasin tämän kesken vihkimisen kun katsoin alttarin toiselle puolelle "tuo ei muuten ole meidän vihkiraamattu, jonka kävin hakemassa srk-toimistolta" ja tajusin samantein että oikea raamattu on autossa. No eipähän kukaan tätä tiennyt eikä se menoa haitannut. Onneksi sakastissa oli ollut yksi ylimääräinen, valkoinen raamattu niin ei papin tarvinnut virsikirjaa meille vihkimisen yhteydessä antaa.

Uutta oli puku ja alusvaatteet. Vanhaa oli kengät, korvikset ja kaulakoru. Lainattua oli rannekoru. Sinistä oli sukkanauhassa.

Hienointa on se, että minun ei tarvitse enää haahuilla sinne sun tänne ja etsiä rinnalleni kumppania; olen löytänyt sen minulle sopivimman. Hienointa on se, että saan rakastaa ja saan vastarakkautta osakseni. Hienointa on se, että (minulle uuden) yhteisen nimen myötä olemme "samaa porukkaa", kuulumme yhteen entistä tiiviimmin. Häiden jälkeen mies on kutsunut minua aina "vaimo" tai "rouva", kun on ollut jotain asiaa. Se tuntuu kieltämättä tosi hyvältä. Tuossa nyt muutama. Mahdotonta sanoa yhtä ainoaa asiaa, mikä olisi hienointa naimisissa olemisessa.

Ensimmäinen posti uudella nimellä tuli itseasiassa jo ennen häitä, työhöni liittyvää postia. Sen sijaan tänään tuli ensimmäinen kortti uudella nimellä, olin vähän täpinöissäni. Ja kyseessä on kortti jota käytän aika harvakseltaan, mutta silti. Tuntui tosi hienolta!

Ostin miehelleni Ralph Laurenin tuoksun, itse sain huomenlahjaksi rannekorun jota olin jo pitkään havitellut itselleni. Mekin sovimme että emme osta toisillemme mitään, mutta kuinkas kävikään.