Ella

Vuosina 1929-1986 naisella oli tasan kaksi vaihtoehtoa: Ottaa pelkkä miehen nimi tai kaksoisnimi. Miehellä oli tasan yksi vaihtoehto: pitää oma nimensä. Sitä en tiedä, oliko tähän mahdollista saada hakemalla poikkeusta. Minusta on siis aika mielenkiintoista, että miehen nimen ottaminen (joko yksinään tai kaksoisnimen osana) on ollut naiselle pakollista Suomessa vain 56 vuoden ajan. Melko lyhyt aika historiassa. Erikoiselta tuntuu myös, että tuo 56 vuoden ajan voimassa ollut laki koetaan nykyään niin vahvana "perinteenä", että vaikka lain muuttumisesta on reilusti yli 20 vuotta, siis melkein puolet lain voimassaoloajasta, naisiin edelleen kohdistuu sosiaalisia paineita nimen vaihtamiseen.

Kannattaa kosia ilman sormusta. Eihän se yllätystä pilaa, koska itse kysymys tulee kuitenkin yllätyksenä. Sormuksen on parempi olla jotain muuta kuin yllätys, jos et täysin varmasti tiedä, millaisen sormuksen kumppanisi haluaa. Ehkä hän ei tiedä sitä välttämättä itsekään. Hauskinta ja romanttisinta mielestäni onkin lähteä sormusostoksille yhdessä ja valita sormuksensa itse, sovittamalla huolellisesti eri vaihtoehtoja. Näin mekin teimme mieheni kanssa. Jos tuleva morsiamesi on jo vihjannutkin, että ei halua kosintaa sormuksen kanssa, ei todellakaan kannata sormusta lähteä ostamaan. Perinteinen suomalainen tapa onkin, että sormukset ostetaan yhdessä, koska Suomessahan kihlasormusta kantavat yleensä molemmat, sekä mies että nainen. Kihlakumppanit ostavat perinteen mukaan toisilleen sormukset. Nykyään toki monet toimivat kuten jenkeissä (= mies ostaa kihlan yllätyksenä ja vain nainen kantaa kihlaa, mies saa sormuksen vasta häissä), mutta tämähän on ihan silkkaa leffojen vaikutusta. Onnea matkaan!

Olisin istuttanut meidät ravintolassa siten kuin henkilökunta ehdotti - miten sitä jälkikäteen toivoisikaan, että ei olisi saanut pitää päätään yhdessä typerässä asiassa. Olisin ehkä myös kutsunut enemmän vieraita (mutta kuka olisi maksanut viulut, sitä en tiedä). Olisin teettänyt koemeikin. Tässä kohtaa pihistin väärässä asiassa. Muuten meikki oli onnistunut, mutta sain meikkaajalta mukaan liian tummaa puuteria meikin korjailuun.

Eikö sinua sitten loukkaa se, että mies haluaa laittaa lapsensa ja sinutkin kärsimään kiusallisesta nimestä? En muuten ollenkaan ymmärrä, miksi miestä loukkaisi verisesti se, että lapsi haluaisi olla äitinsä niminen? Miksi miehen itsetunnon pönkittäminen ja hänen tunteensa ovat (taas kerran) jotakin niin kovin paljon arvokkaampaa kuin naisen ja lasten? Ja vielä väitetään, että nimivalinnoilla ei ole mitään tekemistä tasa-arvon kanssa. Kyllä tuossa perheessä ainakin tasa-arvo taitaa olla kaukana.

Kyllähän miehesikin liittyy sinuun ja perustaa perheen sinun kanssasi. Silti sinulle ei ole ongelma, että hän on nimensä puolesta liittynyt ennen muuta lapsuudenperheeseensä eikä sinuun? Ei siinä mitään, jos joku haluaa nimensä vaihtaa, mutta en ymmärrä oikeastaan näitä useimpia perusteluja, joilla nimenomaan naisten nimenvaihtoa yleensä perustellaan. Niissä kun ei ole, anteeksi vaan, päätä eikä häntää. Nainen kantaessaan omaa nimeään on muka jotenkin kiinni lapsuudenperheessään, mutta mies tehdessään aivan samaa ei sitten ole? Miten asia on erilainen miehen ja naisen kohdalla?

Ainakin se, että sellaiset nimitykset kuin poikaystävä, avokki ym. sai vihdoin heittää jorpakkoon. Ei tarvi enää miettiä, mitä nimitystä toisesta käyttää, kun puhuu puolisostaan ulkopuolisille. Etenkin englanniksi on helpompaa, kun siinä kielessä ei ole mitään arkikielistä nimitystä avopuolisolle, joten olisi vain puhuttava "poikaystävästä", jos ei oltaisi naimisissa. Lisäksi on jotenkin turvallinen tunne, vaikea selittää tätä. Sekin on hyvä, ettei tarvi kuunnella neidittelyä kenenkään suusta - ei niin, että olisi tullut sellaisia tilanteita vastaankaan. Ei sitä vaan enää yli kolmekymppisenä koe olevansa mikään helvetin "neiti". On myös kivaa, kun mies puhuu vaimosta ja esittelee minut uusille tuttaville vaimonaan. Ja kyllähän se sormuskin, siis kaksi sormusta, mieltä lämmittää. Hienoa on myös olla naimisissa nimenomaan omannimisenä. Kun olen tavannut vanhoja koulukavereita, joilla on nimi vaihtunut, joillakin jopa kahteen kertaan, en voi kuin olla tyytyväinen ja onnellinen siitä, että olen säilyttänyt oman nimeni!

^ ja ^^ No miksi ette pyydä miehiltänne kulukorvauksia? Kyllä se minusta olisi vähintäänkin reilua.

Naantalin kylpylän uudessa osassa vietettiin hääyö sviitissä. Hintaa 300 euroa ja voin suositella lämpimästi. Sviitti oli viihtyisä, sänky oli koristeltu valkoisilla ruusunterälehdillä (ei mitään ällövaaleanpunaista), skumppaa ja mansikoita oli, kaikki ensiluokkaisia ainakin meidän mielestä. Aamiainen, joka tuotiin huoneeseen, oli todella runsas, monipuolinen ja erinomaisen herkullinen! Huoneen luovutus oli vasta klo 15 (vai oliko klo 14, en muista).

No vaikka esim. siksi, että ei ole reilua vaatia toiselta (=naiselta) vaikenemista omista toiveistaan ja passiivista odottamista, ja vastaavasti toiselta (= mieheltä) niitä ääneen lausumattomien ajatusten lukemista ja ruusuisten unelmien toteuttamista juuri oikealla tavalla, jota ei voi edes tietää kun sitä ei kerrota. Ei ole reilua kummallekaan. Tasa-arvoista ei taida oikein olla se, että on eri oikeudet ja velvollisuudet sukupuolen perusteella. Tästä voitaisiin varmasti kehittää kunnon väittely, sillä eri kantoja ja näkemyksiä asiasta on yhtä monta kun ihmisiäkin Minulle on enemmän kuin ok jos nainen haluaa kosia miestä tai mies haluaa kosia naista, enkä näe siinä mitään epäreilua kumpaankaan suuntaan. No enhän sanonutkaan, että olisi epäreilua se, jos jompikumpi haluaa kosia! Kunhan hyväksyy sen, että toinen saattaa ehtiä ensin. Epäreilua on asenne, jonka mukaan kosinta vain miehen suorittamana on oikein eli että nainen ei saisi kosia (ja siihen usein liittyen: että miehen pitäisi vastaavasti ymmärtää suorittaa kosinta oikealla tavalla). Tuohon jälkimmäiseen sen verran, että kumppanit eivät useinkaan edes tiedä toisen odotuksista ja ikäviä yllätyksiä tulee sitten, kun toinen rohkaistuu sen maagisen kysymyksen esittämään. Esimerkiksi, jos nainen rohkaisee mielensä ja kosii, saakin rukkaset siksi, että on naisena rohjennut tehdä moisen aloitteen. Tai jos mies kosii mutta tekeekin sen väärin. Tämä on se epäreilu kohta.

No vaikka esim. siksi, että ei ole reilua vaatia toiselta (=naiselta) vaikenemista omista toiveistaan ja passiivista odottamista, ja vastaavasti toiselta (= mieheltä) niitä ääneen lausumattomien ajatusten lukemista ja ruusuisten unelmien toteuttamista juuri oikealla tavalla, jota ei voi edes tietää kun sitä ei kerrota. Ei ole reilua kummallekaan. Tasa-arvoista ei taida oikein olla se, että on eri oikeudet ja velvollisuudet sukupuolen perusteella.

Heti kun päivä oli päätetty, aloin samantien suunnitella puvun teettämistä eli siinä mielessä se oli ensimmäinen ostos, vaikka maksettiinkin vasta myöhemmin. Ensimmäinen maksettu ostos taisi olla minun eli morsiamen kengät.

Kuinkahan mones kerta tämä on kun tällä palstalla tätä toistetaan, mutta menköön vielä kerran: Nykyään kaikki nimet nauttivat samanlaista suojaa eli erikseen suojattuja nimiä ei ole. Kaikki sukunimet ovat suojattuja!

Näin ajattelen minäkin.

No ei ole käynyt noin. Sen sijaan meillä hääjuhlassa yksi vieraista selosti, ketkä kaikki sukulaiset olisi pitänyt kutsua ja kuinka nämä olivat pahoillaan, kun olivat jääneet kutsutta. Meillä siis erittäin pienet häät, joten pakostakin niitä kutsumattomia oli. Juu onhan tuo istumajärjestyksestä valittaminen epäkohteliasta. Tosin tekisi mieli kysyä, oliko tämä ihminen sitten esim. lähisukulainen, joka oli istutettu todella kauas hääparista, tai jonkun sellaisen henkilön viereen, jonka kanssa ei tunnetusti tule toimeen? Silloin ymmärrän, että istumajärjestely saattaa potuttaa, olkoonkin, ettei siitä valittaminen siltikään kohteliasta ole.

Eli jos minulle tulee joku väittämään, että jumala on olemassa ja vastaan siihen, että ei ole, niin olen samalla tullut tunnustaneeksi jumalan olemassaolon? Jonkin asian kieltäminen ei tarkoita kyllä mitään muuta kuin että joku on ensin mennyt esittämään jonkin väitteen, joka sitten kielletään sen toimesta, joka ei siihen usko. Mutta jos noin ajattelet niin varo vaan, ettet mene koskaan esim. sanomaan "en usko joulupukkiin" koska sanomalla noin tulet tunnustaneeksi itse asiassa uskovasi ko. partaukkoon!

Ehkä on hyvä lähteä liikkeelle siitä, tulisiko teille ylipäätään siviili- vai kirkollinen vihkiminen ja sen jälkeen selvittää vihkijän saatavuutta. Maistraateissa on nykyään se käytäntö, että vihkijän saaminen virka-ajan ulkopuolella maksaa 200 euroa + vihkijän matkakulut. Mitään velvollisuutta vihkijällä ei ole tulla laivalle, joten se on ihan yksittäisestä henkilöstä kiinni. Hyvinkään maistraatti on ainakin ollut hyvin palvelunhaluinen näissä erikoistoiveissa. Myös käräjäoikeuden tuomareilta kannattaa kysellä, jos paikkakuntasi maistraatista ei kukaan ole halukas tulemaan laivalle. Vihkijän ei toisaalta tarvitse tulla juuri teidän omasta paikkakunnasta. Jos taas haluatte vihkijäksi papin, olisi teidän kummankin kuuluttava kirkkoon ja silloin taitaa olla papista ja seurakunnasta kiinni, miten tuo laivalla vihkiminen onnistuu. Itse kyllä ihmettelen, että mitä vikaa siinä on, jos vihkiminen toimitetaan maissa sunnuntaina, jos se on ainoa syy laivalla vihkimiseen? Ihan hyvä hääpäivähän se on.

Jennanen, hintaeroja voi selittää monikin tekijä, tässä joitakin: - timantin hionnan laatu. On hyvin ja huonosti hiottuja timantteja, joiden loistossa (=kauneudessa) voi olla suuriakin eroja, vaikka väri- ja puhtausasteet sekä koko olisivatkin samat. - sormuksen design ja merkki; onko valmistaja tunnettu, arvostettu tai kuuluuko sormus jonkun tietyn designerin mallistoon? - kullan pitoisuus: toinen sormus voi olla 14 k ja toinen 18 k kultaa (= enemmän tai vähemmän itse kultaa), oletko huomioinut tämän? - rungon vahvuus: onko toisessa kovera / ontto / kapeampi runko = vähemmän kultaa? - välikädet, jälleenmyyjäliikeen sijainti jne. jne. Itse suhtautuisin hieman epäillen, jos 0,15 ct W/VS -timanttisormusta kaupiteltaisiin hintaan 320 euroa. Kannattaa ainakin luottaa omiin silmiin: onko tuossa halvemmassa versiossa miten kauniisti loistava timantti vai näyttääkö se samealta ja elottomalta? Jälkimmäisessä tapauksessa jättäisin kauppaan. Entä miten itse sormus, tuntuuko se kokoonsa nähden painavalta? Jos ei, niin jättäisin kauppaan.

Minulla oli tosiaan kimppu maistraatissa ja sulhasella viehe. Pidin vihkimisen ajan kimppua kädessäni, mutta laukun annoin äidilleni siksi aikaa. Meillä vain minulle tuli sormus, ja sen pujotus onnistui ihan hyvin, vaikka kimppu olikin. Näyttää kuvissa hyvältä!

No en minäkään riidellä halua, mutta on ihmeellistä, että itse kirjoitat loukkaavasti ja sitten syyttelet minua loukkaavasta kirjoittamisesta?! Niin metsä vastaa kuin sille huutaa. Kirjoitat, että maistraatissa ette mene naimisiin, vaikka kuitenkin menette -millaista kommenttia odotat johonkin noin älyttömään? Miksei aikuinen ihminen (jos nyt tälle tielle lähdetään) voi myöntää, että asiat ovat niin kuin ovat ja että avioliitto solmitaan maistraatissa jos se kerran siellä solmitaan? Tätä en voi käsittää ja sen vuoksi en oikein osaa nähdä, miksi hymiöni olivat niin pahoittelua vaativia. Mieluusti pahoittelisin niitä, mutta valitettavasti ajattelen edelleenkin, että aiemmin kirjoittamasi valossa ne olivat ihan oikeutettuja. Nehän olivat kommentteja aiemmin kirjoittamaasi (siihen, jota lainasin), eivät myöhempiin kommentteihin. Myöhempi kirjoittamisesi toki selvensi ajatuksiasi, tai pikemmin näytti sen ihan eri valossa. Kiitos siitä, arvostan, että olet jaksanut vastailla. Kirjoitat vielä, että toivot minun ymmärtävän, että kaikki eivät tee asioita samalla tavalla eivätkä ajattele samoin. Ymmärrän täysin, että ihmiset tekevät asioita eri tavoilla, mutta esim. avioliiton solmimiseen ei ole olemassa lukemattomia eri vaihtoehtoja, joita voisi muunnella niin kuin haluaa (seremonioita oheisohjelmineen tietenkin voi, mutta itse liiton solmimista ei). Avioliiton voi solmia vain kerran, joten jos se on solmittu jo maistraatissa, sitä ei voi solmia enää uudelleen kirkossa, kuten täällä on jo aikaisemminkin kirjoitettu. Kirkossa avioliitto voidaan siunata. Minulla henk. koht. ei ole mitään siunaamista vastaan, mutta sitä vastaan on, että asioita vääristellään aivan täysin ja aletaan leikkiä että avioliitto alkaa siunauksesta, vaikka asia ei ole niin. Tässä asiassa kuitenkin joka ikinen pariskunta elää ympäröivässä yhteiskunnassa, jonka lait antavat tietyt raamit sille, miten asioita voi tehdä eri tavoilla. Tietysti ajatukset voivat mennä millaisia ratoja tahansa, mutta se ei vaikuta yllä olevaan.

^Ai jaa. No aikaisemmin kyllä kirjoitit näin: Joo-o, tiesit ilmeisesti itsekin, että tuo saattaa jotakuta loukata, koska tuollainen alkukaneetti piti lisätä. Vaikea sanoa toisaalta, oliko tuo kirjoittamasi loukkavaa vai pelkästään huvittavaa, anteeksi vaan. Jos teille kerran siviiliseremonia tulee, se on ilmeisesti kuitenkin kirkkoon kuulumattomalle sulhasellesi se ainoa oikea vihkiminen, niin mietin miltä hänestä mahtaa tuntua tuo asenteesi, että ette saa maistraatista mitään muuta hyödyllistä kuin jotkut "paperit kouraan". Mitähän muuten mahdat tarkoittaa näillä papereilla sitten jos et kerran avioliittoa? Kaikki maistraatit eivät anna edes vihkitodistusta eli minkäänlaista paperia ette välttämättä saa, saatte "vain" sen avioliiton, mutta se ei sitten merkitse mitään? Ymmärrän kyllä että uskonnollinen seremonia on tärkeä, mutta miksi avioliittoa pitää sen vuoksi dissata, jos naimisiin kuitenkin olette menossa?

Et taida tajuta, että oma vähättelevä näkemyksesi siviilivihkimisestä voi olla myös loukkaava? Muoks. oikeasti, en voi käsittää tätä logiikkaa - sinun pitäisi voida vapaasti kirjoittaa siviilivihkimisestä törkeän mitätöivään sävyyn ja sitten kukaan ei saisi reagoida siihen mitenkään, eikä ainakaan vahingossakaan negatiivisesti tai sinua loukkaavasti?

Pukua en olisi vaihtanut enkä kampausta, molemmat onnistuivat täysin. Meikkiin olin muuten erittäin tyytyväinen, mutta naama alkoi loppuillasta kiiltää ja mukaan ostamani puuteri oli aivan liian tummaa, ja kun sitä lisäsin niin voi itku. Olisi pitänyt käyttää järkeä ja ottaa oma vanha kivipuuteri mukaan häihin! Onneksi tuo kamala ruskea naama näkyy vain myöhään otetuissa kuvissa. Alkuillan kuvissa ja virallisissa studiokuvissa naama on vielä ihan tiptop.

Herättiin hotellihuoneessa aivan liian aikaisin (klo 7) ja maha kurnien odoteltiin aamiaista, joka tuotiin klo 10. Ja oli mahtava aamiainen!! Syötiin mahat täyteen ja sen jälkeen suuntasimme kylpylän hoitoihin: minä jalkahoitoon ja mies hierontaan. Sen jälkeen ei oikein mitään ehtinytkään tehdä ennen huoneen luovutusta, joten lähdettiin bussilla kotiin ja sieltä vielä illaksi konserttiin Naantalin musiikkijuhlille. Konsertin jälkeen mentiin Heseen syömään - ilta oli mainio yhdistelmä klassista musiikkia ja roskaruokaa!

Vihkiin olen, mutta kihlaan en oikein enää. Tekisi mieli vaihtaa se uuteen, mutta mies ei tykkää ajatuksesta, ja olisihan se sääli ottaa se pois sormesta, koska sillä on tavallaan jopa enemmän tunnearvoa kuin vihkillä. Mutta mutta, vihkin kanssa yhdistelmä ei olekaan aivan niin hyvä kuin pitäisi. Tästä tulee vielä pieni ongelma...

^Voi hyvä sylvi... Voihan sitä itseään pettää ja kuvitella menevänsä kirkossa naimisiin, vaikka kyseessä on pelkkä siunaus, mutta itsensä pettämistä se on eikä mitään muuta.