Ella

Olen seuraillut ketjua ja pidän peukkuja minäkin!

Saana: ehdottomasti ylempi! Aivan mielettömän kaunis, elegantti, persoonallinen ja kuitenkin yksinkertainen. Täydet pisteet sille. Sen rinnalla alempi on todella tavanomainen ja ilmeetön, vaikka toki nätti.

Kampaus 87 € sis. koekampauksen. Meikin hintaa en muista, en ole vielä päättänyt, otanko sitä. Se on kuitenkin varattuna jos päätän kuitenkin ottaa.

Oma äitini, joka on tapaluterilainen ja jota luulin melko suvaitsevaiseksi, on yllättänyt negatiivisesti nyt, kun häistä on alkanut olla enemmän puhetta. Hän on ainakin kahteen kertaan jo viitannut puheissaan siihen, että meidän häät eivät ole kunnon häät ja pukuasioistani puhuttaessa rupesi pohtimaan, että mitähän etiketti sanoo maistraattiin pukeutumisesta (viitaten kai siihen, että saanko laittaa pitkän puvun sinne). Äiti jo uhkasi jäädä häistämme pois, kun kerroin hänelle, miten olemme pahoittaneet sulhasen kanssa mielemme hänen kommenteistaan. Toinen, onneksi positiivinen, yllättäjä on ollut isäni, joka on viime aikoina ruvennut voimakkaan uskonnolliseksi ja saarnaa jumalaa ja jeesusta joka tapaamisella. Hän suhtautui kuitenkin erittäin asiallisesti kun kuuli häistämme, eikä lainkaan kyseenalaistanut suunnitelmiamme, vaikka se varmasti poikkeaa hänen käsityksestään siitä, millainen juhla on häät. Isä ei ole vihjannut sanallakaan, ettei haluaisi tulla häihin! Sulhasen puolella suhtaudutaan varmasti ihan asiallisesti, näin ainakin uskoisin, koska siellä lähisuvussa on jo nähty yhdet siviilihäät. Olkoonkin, että niissä häissä oli kai siunaus, mutta meille ei sellaista tule. Vaikka ei olekaan kyse sukulaisista niin lisäänpä tähän nyt tämänkin: soitin tänään yhteen valokuvaamoon ja kyselin hääkuvausten hintoja ja vapaita aikoja. Nainen luurin toisessa päässä alkoi selittää, että heidän halvin kuvausvaihtoehtonsa on sellainen "maistraattikuvaus", johon tulee vain vähän koevedoksia ja jonka voi ottaa, jos ei tarvitse niin tarkkaan kuvata esim. hienoja pukuja tai mitään, että jos on vaan joku lyhyt mekko (jonka hän siis kuvitteli automaattisesti olevan maistraattihäissä) ja alkoi kysellä, että millaiset häät meillä oikein on. Järkyttyneenä siitä kysyin, että mitä merkitystä sillä on kuvaamisen kannalta, ja sain kuulla siihen tuon mekkoselostuksen ja sen, että tarvitaan enemmän aikaa jos on kallis puku (!), hunnut ja kaikki, niin sitä tietenkin kuvataan joka suunnalta jne. No joo, jos kerran puku (ja sen hinta..) on keskeinen siinä, miten kauan kuvaamiseen menee aikaa, niin miksei hän kysellyt meidän puvuista sen sijaan, että tiedusteli, onko maistraattihäät vai ei?! Tuli muuten aika typerä olo, kun aloin siinä kuvaajalle selvittää, että vaikka mennäänkin maistraattiin niin pukeudutaan kyllä viimeisen päälle, vaikkei huntua tulekaan... olin niin järkyttynyt, että teki mieli rätkäistä luuri korvaan. Sulhanen jälkeenpäin totesi, että eipä taideta valita sitä kuvaamoa.

No minusta ei ole yhtään kökköä.

Hei, Kysyisin V-37 sormuksen hintaa. Saako sormusta erikoistilauksesta kokonaan keltakultaisena, siis niin, että myös kynnet /krappanat ovat keltakultaa?

En muista, olenko jo tähän ketjuun kirjoittanut. Mutta kerran olin kaverini häissä, joissa sulhasen äiti oli pukeutunut kokovalkoiseen asuun. Kyseessä oli pitsikäs, lyhyt kotelomekko tai hame + paita - yhdistelmä, en muista tarkkaan. Kengät olivat mustat, samoin laukku. Asu korosti sitä, että kyseinen anoppi oli aika nuori (ei paljon ikäeroa poikaansa) ja ikäänsäkin nähden nuorekas, ja hoikka sekä pitkäsäärinen lyhyessä hameessaan... Jotenkin oli niinniin ei-anoppimainen asuvalinta. Ei silti, eihän sitä mikään pakota anoppia tulemaan häihin jossain tanttakoltussa, jos ei sellaista omakseen tunne, mutta värivalinta voisi minusta olla jokin muu kuin valkoinen.

Jakkihärkä hyvä, kysyit itse, mitä pointtia avioliitossa on, jos ei oteta yhteistä nimeä. Tätä nyt on vähän vaikea käsittää muuten kuin siten, että sinusta yhteinen nimi on aika keskeinen syy mennä naimisiin ja jos sitä ei tule, ei koko avioliitossa ole järkeä - näin ollen siis esim. islantilaisten avioliitoissa ei tuon logiikan mukaan olisi järkeä. Hassua, että alat heittää tuota "nimilaki on eri asia kuin perintökaari" minulle, kun omasta viestistäsi (että liitossa ei olisi järkeä ilman yhteistä nimeä) sai sen kuvan, että itse et tunne avioliiton juridisia seurauksia lainkaan, vaan että pidät yhteistä nimeä suunnilleen ainoana seurauksena, mikä liitolla on. No Kartio jo tuossa vastasikin osittain minun puolestani. Siis eikö nimen vaihtaminen juuri ole nimikikkailua...? Vai tarkoitatko nimikikkailulla jotain muuta? Toisaalta eiköhän tässä jo tullut selväksi itse kunkin ajatuksenjuoksu.

Et taida olla oikein perehtynyt avioliiton juridisiin vaikutuksiin esim. puolison kuollessa. On myös maita, joissa yhteisen sukunimen perinnettä ei ole lainkaan, esim. Espanja ja Islanti - jälkimmäisessähän ei ole sukunimiä ollenkaan. Tästä huolimatta sielläkin ihmiset solmivat avioliittoja. Olisikohan sillä jotain tekemistä vaikka sen kanssa, että saavat olla rakkaansa lähimpiä omaisia noin niin kuin lain edessä? Tämä on sinusta kuitenkin järjetön syy ja sivuseikka?

Komppaan Maariankelloa. Kultaliikkeissähän on tuotteita jokaiselle kukkarolle ja aivan normaali ostoprosessi taitaa mennä niin, että asiakas kertoo, minkä hintaluokan tuotetta hän on etsimässä. Joten kerro vain myyjälle reippaasti budjettisi, niin myyjä osaa kyllä esitellä sinulle juuri siihen sopivia sormuksia. Komppaan myös Safira86:ta siinä, että tuolla 200 eurolla kannattaisi ostaa laadukas kivetön kultasormus ja istututtaa siihen myöhemmin timantti tai timantteja, kun niihin on varaa. Tuolla summalla saatat tietysti saada jonkinlaisen timanttisormuksenkin, mutta laatu ja myös timanttien koko onkin sitten toinen juttu.

Iina kirjoitti (meni quote-toiminnoissa vähän sekaisin, sorry): Ok. Tuosta aikaisemmasta viestistäsi sain vain sen kuvan, että sinun on valittava joko nimesi tai mies. Onko avioliitossa mitään mieltä, jos sen ideana on riistää toiselta jotain tämän omaa? Nimiasiastahan ei tule kynnyskysymystä sen puolelta, joka on päättänyt pitää nimensä, vaan sen, joka vaatii toista vaihtamaan omansa. Nimittäin hankalaan pattitilanteeseen joudutaan ainoastaan, jos molemmat sanovat: "en en mene naimisiin ellet SINÄ vaihda nimeäsi". Sen sijaan mitään ongelmaa ei tule, jos molemmat sanovat, että "pidän nimeni ja sinä saat tehdä myös nimesi kanssa niin kuin tahdot". Ensimmäisessä esimerkissä avioliitto ei toteudu, toisessa se toteutuu ja kumpikaan ei joudu "joustamaan" missään. Ihmettelen siis, miksi sinun mielestäsi nainen tekee asiasta kynnyskysymyksen, jos ei suostu luopumaan nimestään (olettaen, että tähän päätökseen ei sisälly mieheen kohdistettua vaatimusta nimen vaihtamisesta)?

Vähän OT, mutta en usko, että monen mielestä tuo olisi kovin tyhmää, jos tilan perillinen olisikin tytär ja mies se J-niminen. Eli hyväksyt sen, että mies kieltäytyy avioitumasta naisen kanssa, jos tämä ei vaihda nimeään, mutta naisen ei toki sovi ajatella samoin?

Iirolle kiitokset asian selventämisestä.

^Tuota olen muuten itsekin miettinyt. Useinhan näkee suositeltavan, että solitaire-sormusta hankkiessa olisi viisasta hankkia timantti erikseen ja teettää siitä sitten sepällä sormus, mutta pienessä mielessäni on käynyt, että mistä timantin hankkinut voi tietää valmiin sormuksen saadessaan, että siinä on edelleen sama timantti eikä jokin himpun pienempi ja heikompilaatuinen? Sitten taas tuntuu nololta ilmaista tällaista epäluuloa alansa ammattilaista kohtaan, puhumattakaan, että pitäisi sepälle sanoa, että haluan sitten vahtia sormuksen valmistamista vaihe vaiheelta. Vai voisiko niin oikeasti tehdä? Ettei päästä timanttia näkyvistään valmistusprosessin aikana?

Onpa muuten ilahduttavaa huomata, että monella muullakin on kermakakku nounou. Minulle se on suurin kauhistus ja stressin aihe - muihin juttuihin on vielä melko helppo vaikuttaa, mutta entä, jos kaikesta tilaamisesta ja ohjeistuksesta huolimatta ravintola, pitopalvelu tai vastaava tekee virheen ja häihimme ujuttautuu yllättäen kermakakku? Varminta olisi tietysti leipoa (suklaajuustomoussemikävaan) kakku itse, mutta silloin varmaan anoppi ilmestyisi paikalle itseleivottu kermakakku mukanaan... "Toin teille kakun kun kuulin että aiot itse leipoa, ja ajattelin, että ei sun tartte..." Siinä vaiheessa kyllä Voi minua, kaikesta sitä pitää stressiä kehittää.

Minulla on kaapissa äitini hääpuku vuodelta 1974. Se on harkinnassa ottaa käyttöön, mutta siihen pitäisi tehdä erinäisiä muutoksia, enkä tiedä, raaskinko "tuhota" vanhaa pukua. Sellaisenaan se ei kuitenkaan ole aivan mieleinen minulle eikä istukaan täydellisesti, vaan pitäisi kaventaa. Jossain vaiheessa jo ikään kuin päätin, etten ota sitä käyttöön, mutta nyt taas rupesin asiaa harkitsemaan. Saas nähdä.

Olen hämmentynyt. Jos korvataan isän saattaminen sanoilla morsiamen luovutus, onko sen jälkeen helpompi päätellä, miksi jotkut eivät tätä tapaa häihinsä halua?

Parempihan niin olisi, sillä ainakaan tytär ei silloin olisi sinen muuttamassa! (välillä naurattaakin, hyvä niin..) Totta, ehkä tuo argumentti ei oikein vakuuta läheisriippuvaista vanhempaa!

Ikävä tilanne, varsinkin jos tuosta tulee painostusta ja kiristystä, marttyyriksi heittäytymistä ja muuta. Minulla on vähän tuon tyyppinen äiti, ja hänen äitinsä aikanaan myös näki paljon vaivaa, että tytär ei perheineen muuttaisi kauas hänestä. Äitini kuuliaisena tyttärenä sitten asusti alle tunnin ajomatkan päässä äidistään ja nyt huomaan itsekin asuvani tunnin ajomatkan päässä äidistä... Jos ilmoittaisin yhtäkkiä muuttavani jonnekin ulkomaille pysyvästi, olisi se varmasti äidille kova pala. Yhdessä vaiheessa asuin lyhyen ajan ulkomailla ja silloin vain ilmoitin äidille, että lähden, enkä mitenkään hakenut päätökselleni hänen hyväksyntäänsä. Se oli hyvä toimintatapa ja niin toimisin, mikäli myöhemminkin tulisi halu muuttaa jonnekin kauas. Uskon siis, että noiden jälkeläisissään riippuvien vanhempien on helpompi hyväksyä ulkomaille muutto, kun se vain ilmoitetaan heille eikä asiasta mitenkään neuvotella. Silloin he ymmärtävät, että heidän ei auta muu kuin sopeutua tilanteeseen. Useimmiten, uskoisin, he sopeutuvatkin. Asiahan on niin, että vanhemmat antavat ihmiselle sen lapsuudenkodin, jossa kasvetaan aikuiseksi, mutta sen jälkeen jokaisen tulisi saada elää omaa elämäänsä, minne ikinä se viekin. Jos kaikki aikuiset lapset olisivat jääneet äitiensä helmoihin, ei olisi koko Australiaa edes löydetty (näin Euroopan näkökulmasta)... En osaa mitään oikein viisasta tai lohduttavaa sanoa tähän muuta kuin, että älä luovu suunnitelmistasi kenenkään toisen, edes äidin, vuoksi, muuten muutut myöhemmin vain katkeraksi. Ja kyllä se äiti siitä tokenee, toivotaan niin. Vielä vähän tsemppausta. Muistathan, että et ole äitisi elämästä vastuussa. Jos hän yrittää sinua syyllistää ratkaisustasi esim. valittamalla, kuinka kurjaa hänen elämänsä on kun olet ulkomailla, niin älä ota tarjottua syyllisyyttä vastaan. Jokainen on vastuussa omasta onnellisuudestaan kuitenkin. Jos äitisi on läheisriippuvainen, sinun ei silti tarvitse olla.

Tuollaisten kommenttien tarkoitushan on saada sinut ajattelemaan: "kauheaa, mitä mä oikein ajattelin, enhän mä mikään äärifemakko tahdo olla, siis tietenkin haluan olla fiksu nainen ja tehdä oikein ja ottaa miehen nimen, olinpas mä hölmö kun meinasin ryhtyä noin lapsellisesti kapinoimaan..." Ja sitten vaihtaisit kiltisti nimesi, eikä konservatiivien maailmassa minkään tarvitsisi muuttua. Parasta lääkettä noille kommentaattoreille on, että annat heidän pitää mielipiteensä - ja pidät itse omasi, sekä nimesi tietenkin. Tsemppiä!

Jaa, kiitos tiedoista! Olinpa esittänyt asian hölmösti, ikään kuin olisin varma siitä, että ajo-oikeuksia ei myönnetä alaikäisille. Olisi pitänyt lisätä siihen "tietääkseni" tai jotain... noloa... kun en siis tiennyt, vaan luulin, että ei myönnetä. Mutta tämä siis OT. Ajo-oikeuksien myöntäminen alaikäisille on mielestäni paljon helpompi perustella kuin avioitumisoikeuden myöntäminen, joten hieno juttu, että sellaista myös tapahtuu.

Nämä hiljaa puhuvat miehet ja hyvä-ääniset naiset tuskin ovat mitään tilastopoikkeamia. Mistä olet saanut käsityksen, että miehet puhuvat edes yleisesti ottaen voimakkaammalla äänellä kuin naiset? Uskoisin, että tässä on kyse vain mielikuvista, joissa kaikenlainen voimaton ja heikko liitetään naiseen, olivat faktat mitä tahansa. Myös voimaton ja heikko ääni olisi siis jotenkin yleisesti naisen ominaisuus, vaikka tosielämässä näin ei olekaan. Korkeat äänet kantavat useimmiten kauemmas kuin matalat. Ajatellaan vaikka koiraa: matala murina kohdistuu lähellä oleviin eikä kanna kauas. Korkeaääninen ajohaukku kuuluu todella kauas, samoin suden ulvonta. Muistan myös joskus lukeneeni tutkimukesta tai kokeesta, jossa laitettiin miesjoukko ja naisjoukko erikseen tuottamaan niin kovaa ääntä kuin mihin pystyivät ja kummankin joukon tuottamat desibelit mitattiin. Naisjoukosta lähti enemmän desibelejä. Jos hyväksyt sen, että joku ennakkoluuloihinsa vedoten vaatii saada miehen vihkijäksi, sinun pitäisi hyväksyä myös se, että joku toinen haluaa nimenomaan naisen. Jos syrjintä/suosinta ylipäätään hyväksytään, pitäisi silloin saada syrjiä myös sitä perinteisesti etuoikeutettua osapuolta ja suosia sitä osapuolta, jota joku toinen vastaavasti syrjii. Lopputilanne on varmasti silloin tasa-arvoisempi ja näin ollen syrjityn ryhmän suosiminen voi kuin voikin toimia tasa-arvoistavana toimena. Jos eläisimme tyhjiössä, jossa ennakkoluuloja ei olisi eikä teologisia epäselvyyksiä, silloin olisin tietenkin kanssasi samaa mieltä tästä, että miehen syrjiminen olisi yhtä väärin kuin naisenkin (tai vastaavasti suosiminen). Eri asia tietysti on, jos halutaan joku tietty pappi, koska tämä on ennestään tuttu, riippumatta sukupuolesta. Niitä tapauksia varmaan on suurin osa ollut tässäkin ketjussa.

Vaikken ole nimimerkki pappi, niin kommentoin kuitenkin. Sukupuoli ei takaa äänen kuuluvuutta. Muistan ikuisesti esim. erään miespuolisen yliopiston proffan, jonka luennot olivat yhtä tuskaa kun ei miehen ääni kuulunut takariviin mitenkään. Vastaavasti muistan koulu- ja opiskeluajoilta monia naispuolisia opettajia, joilla erinomaisen kantava ääni. Esimerkkejä löytyy varmasti pappien joukostakin. Silloin on siis kyse tavallisesta sukupuoleen perustuvasta syrjinnästä. Sellaistako pitäisi kannattaa ja hyväksyä? Miten olisi, jos itse unohtaisit omat ennakkoluulosi naisista virantoimittajina, vihkijöinä, pappeina, äänentuottajina, esiintyjinä?

Mukavaa, että on syntynyt keskustelua eikä minua ole ainakaan pahemmin teilattu, vaikka sitäkin odotin. Pari kommenttia. Peppi Pitkätossu: totta, että aikaisemmat kommenttisi olivat yhtenä syynä tuohon siteeraamasi kohtaan viestissäni, mutta olen kyllä törmännyt myös muihin vähän vastaaviin täällä naikkareissa: että nainen vaihtaa nimensä siitä hyvästä, että mies joustaa uskontoasioissa. Itse katson, että nimi on sellainen asia, jossa ei kuulu joutua joustamaan - mitään joustamistahan ei tapahdu, ellei toinen ala esittää nimen suhteen vaateita. Kiitos kuitenkin, kun selvensit asiaa omalla kohdallasi - pitänee uskoa, että asiat voivat olla monitahoisempia (eli että aina ei ole kyse miehen vaatimuksesta, ainakaan ääneen esitetystä). Minetten viestissä yhteen kohtaan haluaisin kommentoida vielä: Minä näen tuon kumppanin arvojen ja mielipiteiden kunnioittamisen hieman toisin. Minäkin kunnioitan kumppaniani ja hänen arvojaan ja mielipiteitään = hyväksyn siis sen, että hän elää niiden (siis omien arvojensa) mukaisesti ja tekee sellaisia itseään koskevia ratkaisuja, jotka ovat sopusoinnussa hänen mielipiteittensä kanssa. Minun mielestäni tässä on jälleen yksi epätasa-arvoinen "ansa": jos nainen kunnioittaa miestään, sen katsotaan usein tarkoittavan, että nainen toimii itseään koskevissa asioissa miehen mielipiteiden mukaisesti. Minä taas näen asian niin, että minun ei pidä toimia jonkun toisen ihmisen mielipiteiden/arvojen mukaan, vaan omieni. Etenkään silloin, kun kyse on jostain hyvin henkilökohtaisesta asiasta kuten nimestä. Kunnioitus kuuluu molemmille: myös miehen tulee kunnioittaa sitä, että elän omien arvojeni mukaan samoin kuin minäkin kunnioitan hänen oikeuttaan elää omien arvojensa mukaan. Jos joku esittää minulle kommentin, että enkö hyväksy / kelpuuta miehen nimeä, tai onko siinä jotain vikaa, kun en sitä ota, vastaan: Mieheni nimessä ei ole mitään vikaa ja hyväksyn sen täysin. Hyväksyn siis, että se on hänen nimensä, enkä vaadi häntä vaihtamaan sitä. Liian usein ajatellaan, että jos nainen hyväksyy miehen nimen, se tarkoittaa että hän hylkää oman nimensä ja vaihtaa sen miehen nimeen. Miksi ihmeessä näin? Eihän muutenkaan toisten ihmisten hyväksyminen tarkoita, että itse muuttuisimme heidän kaltaisikseen, vaan että nimenomaan hyväksymme erilaisuuden, sen, että toinen saa olla sellainen kuin on, erilainen (ja eriniminen) kuin itse on. En myöskään pidä kaksoisnimen ottamista minkäänlaisena kompromissina. Kompromissi on mielestäni sellainen, että kumpikin joustaa ja että lopputulos on jotakuinkin tasapuolinen. Nimiasiassa kompromissi voisi olla omalla kohdallani vaikka sellainen, että ottaisimme jonkun kokonaan uuden yhteisen nimen, jos mies esim. sattuisi välttämättä yhteisen nimen haluamaan. Silloin kumpikin joutuisi vaihtamaan nimeä, eikä kummallakaan olisi etuoikeutta siirtää nykyistä nimeään mahdolliselle lapsellemme. Periaatteessa kuitenkin olen sitä mieltä, että nimensä suhteen kenenkään ei pitäisi joutua tekemään kompromisseja. Millä tavalla mies hyötyy konkreettisesti siitä, että saa riistää puolisoltaan tämän nimen? Miksi naisen täytyy hemmotella miehen sellaisia haluja, jotka eivät perustu tasa-arvoon ja aitoon naisen kunnioittamiseen? Onko nainen vastuussa miehensä "kunniasta", egosta, miehisyydestä, vai voisiko sittenkin olla niin, että ne ovat ihan miehen omalla vastuulla? Kunniamurhatkin perustuvat ajatteluun, jonka mukaan nainen on vastuussa perheensä/sukunsa miesten kunniasta ja miehisyydestä. Mutta tietenkin jokainen pari saa tehdä niin kuin haluaa. Pakollinen loppukaneetti.

^Minulla on juuri tuo sormus kihlana. Vielä ei ole vihkiä, mutta kihloja ostaessani ilmaisin tuo huolen myyjälle, että sopiiko sen kanssa sitten mitkään timanttivihkisormukset. Myyjä siinä iski sormuksen viereen joitakin timanttisormusmalleja ja sain huomata, että ihan hyvin siihen sopii ainakin esim. perusrivisormus, ja miksei solitairekin. Oma vihkini teetetään isoisäni sormuksen kullasta ja voin siten suunnitella yhdistelmän mieleisekseni. En usko, että kihla tulee aiheuttamaan ongelmia. Valmismalleista uskoisin, että ainakin KK:n Aurea tai Tähtitaivas näyttävät hyvältä Uskelan Isokylän sormuksen rinnalla, ja miksei myös Pisara tai Ikikultakin. Mutta voithan kihlaa ostaessa sovitella joitakin KK:n tai muidenkin valmistajien malleja saadaksesi vähän esimakua yhteensopivuudesta.