Jump to content
Naimisiin.info

marabello89

Rouva
  • Viestit

    3186
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Käyttäjän marabello89 kaikki viestit

  1. Me käytiin just hakemassa juomat Tallinnasta, ja noin 270 euroa meni. Vieraita tulee 80-90 ja niistä parisenkymmentä on lapsia tai juomattomia. Kuoharia tulee lasillinen per henkilö ja boolia 75 litraa. Vaikuttaahan tuo aika vähältä monien määriin verrattuna, mutta opiskelijabudjetilla ei voi kustantaa mitään älyttömiä määriä viinaa per henkilö eikä meidän ruoka vaadi seurakseen viiniä. Lisäksi osa vieraista on sellaisia, joiden tiedetään juovan vähän ja tulevan todennäköisesti autolla.
  2. Sulhon isoisä varmaankin, koska auto on hänen ja varmaan muutenkin pitää sitä ihan kunniatehtävänä.
  3. Meille tulee jotain itse leipottua suolaista, näillä näkymin kinkku-voitaikinarullia ja samasta kasvisvaihtoehto. Lisäksi sitten alkuruokasalaattien tähteitä. Ja varmaan jotain sipsejä tai maissilastuja myös. Ja iltapala siis hoidetaan ilman pitopalvelua.
  4. Totta. Oikea osoite käytetyille kertakäyttöastioille on energiajäte, sikäli kun sellaista alueella kerätään. Tuli muuten mieleen, että onko häissä yleensä tapana olla vieraita varten joku roskis? No vessassa tietenkin, mutta siis muualla juhlatilassa. Tyhmä kysymys ehkä, mutta itse en ole asiaan koskaan kiinnittänyt huomiota. Kun mielestäni vieraiden ei itse välttämättä tarvitse huolehtia esim. kertakäyttöastioita ja lautasliinoja roskiin, mutta voihan heille jotain sellaistakin roskaa tulla, minkä mielellään laittaisi itse roskikseen. Ja helpottaisi tietty siivoomista, jos edes ne vieraat, jotka haluavat olla avuliaita, laittaisivat kertakäyttöastiansa roskikseen. Mutta sitten pitää olla sekä sekajäte että energiajäte selkeästi ohjeistettuna, koska muuten varmasti niitä kertakäyttöastioita päätyisi sekajätteeseen vaikkei vieraiden niitä tarvitsisikaan kerätä, ja minähän en sellaista suvaitse.
  5. Tulipas muuten yksi pointti mieleen tähän keskusteluun liittyen, kun niin monilla täällä on kovin kärkeviä mielipiteitä siitä, että juhliinkin pitäisi ehdottomasti palkata ammattikuvaaja. Itse olen aina välillä katsellut mielelläni vanhoja valokuvia, esim. omia lapsuuskuviani, vanhempien nuoruuskuvia, kuvia joita olemme sulhon kanssa räpsineet yhteisen elämämme varrelta, jotain tuttujen kuvia jne. Tarpeetonta kai sanoa, että nämä eivät ole mitään ammattilaisotoksia, vaan peruskameroilla otettuja, osa huonoja, osa hyviä (vaikkakaan eivät varmaan oikeasti kuvaukseen perehtyneiden mielestä). Sellaisia kuvia, mitä nyt tavalliset ihmiset yleensä ottavat. Ja silti näitä kuvia on mielestäni hauska katsoa ja ne välittävät sen muiston ja tilanteen. Ei jotain vauvakuvaa katsoessa vaan tule mieleen että "onpas tässä nyt asettelu päin persettä ja varjot miten sattuu". Ei minusta hääjuhlastakaan otettujen kuvien ole edes tarkoitus olla mitään hienoja taidekuvia, vaan nimenomaan rinnastan ne muihin elämänmenoa ikuistaviin kuviin. Potrettikuvat ovat sitten niitä, joiden soisi olevan tarkempaa laatua. Toki ymmärrän niitäkin, jotka haluavat taiteellisia kuvia juhlasta ja ovat valmiita siitä maksamaan, mutta hekin saisivat ymmärtää, etteivät kaikki suhtaudu hääkuviin yhtä vakavasti. Jos itse ei ole mikään valokuvauksen asiantuntija joka kiinnittää huomiota kaikkiin virheisiin, niin kyllä ne keskinkertaisetkin kuvat toimivat muistona häistä.
  6. Aika ikäviä polttarikokemuksia joillakin täällä ketjussa. Kuulostaa, ettei morsianta ole kauheasti ajateltu, jos esim. hän on bilettäjäluonne ja juhlissa ei ole menty lainkaan baariin. Tai päinvastoin, jos morsian toivoo rauhallista ja pienimuotoista ohjelmaa ja koko päivä onkin rällästämistä. Joidenkin kokemukset kuitenkin kuulostavat enemmän siltä, että polttareilta on odotettu liikaa, ja siksi on petytty. Nykyään toki polttareissa usein on erikoisohjelmaa, mutta ei se silti ole mikään itsestäänselvyys. Miksei pelkkä yhdessäolo ja maailman parantaminen hyvien ystävien kesken riittäisi polttareiden sisällöksi? Yksi asia, joka morsiantenkin kannattaa pitää mielessä, on raha. Jos polttariporukassa on opiskelijoita, työttömiä, tms. niin mielestäni morsiamenkin kannattaa pitää tämä asia mielessä toiveidensa/odotustensa suhteen. On aika kiusallinen tilanne, jos morsiamen toivelistassa on benji-hyppyä, tankotanssia, hemmotteluhoitoja ja kaaso tietää jo toiveistaa kuullessaan, ettei morsiamen toivepolttareita ole varaa järjestää. Jos kuitenkin tällainen tilanne pääsee syntymään, mielestäni kaason pitäisi suoraan sanoa morsiamelle, ettei hänen kaikkiin toiveisiinsa ole varaa. Silloin morsian tietää, mistä se johtuu, ettei hänen toiveitaan ole toteutettu, eikä tule esim. tänne foorumille purnaamaan, kuinka hän toivoi aktiivisia polttareita ja saikin vain kotikutoista ohjelmaa. Itse ainakin olen sitä mieltä, ettei kenelläkään morsiamella ole oikeutta pettyä polttareiden halpuuteen, ellei sitten itse osallistu kustannuksiin tai elleivät kaikki vieraat ole rahoissaan. Yksi asia, mikä kannattaa pitää mielessä tunnelman suhteen, on porukan yhtenäisyys. Usein polttarivieraat eivät kaikki tunne toisiaan, ja silloin tunnelma voi välillä olla ujo tai vaivaantunut, porukasta riippuen. Tällaiselle porukalle on ehkä hyvä suunnitella jonkin verran aktiivistakin ohjelmaa.
  7. Meille ei tule ammattikuvaajaa. Meillä on pienen budjetin häät, joten ammattilaisen palkkaaminen koko päiväksi ei ollut edes vaihtoehto. Viralliset kuvat ottaa sulhon 17-vuotias pikkusisko joka harrastaa kuvausta ja omistaa hyvät välineet. Halusimme hänet ottamaan nuo kuvat siksi, että hänellä on taiteellista näkemystä ja pidämme hänen ottamistaan kuvista. Juhlassa päävastuu kuvaamisesta on sulhon sedällä, joka kuvaa työkseen remonttikohteita ja on kuvannut myös melko paljon häitä.
  8. marabello89

    Kuka maksaa sormukset?

    Maksettiin toistemme kihlat. Vihki menee varmaan yhteisestä hääbudjetista.
  9. No nyt sitten tilasin sen vannehameen ostoxilta ja postikulut olivat 8,5 euroa. Ajattelin kertoa jos jotakuta muuta kiinnostaa ostoxin toimituskulut, niitä kun ei näe ennen tietojen antamista.
  10. Meille tuli kutsuihin tällainen: Elämä käy kuin korkeammaksi milloin ihmisen lasta kaksi käsi kädessä, toistansa tukien, katseesta toinen toisensa lukien kasvavat yhdessä, kasvavat yhteen, leikkaavat, sitovat yhteisen lyhteen. Leipä ei kapea, leipä ei leveä. Osansa saaneen käydä on keveä. -Helvi Juvonen- Musta tuo on kaunis runonpätkä ja kolahti meihin. Etenkin tuo yhteenkasvamisjuttu, koska kutsumme kansikuvassa on kaksi toisiinsa kietoutunutta puuta.
  11. Meillä varsinainen kutsuteksti kuuluu näin: Olette lämpimästi tervetulleita todistamaan avioliittoon astumistamme Ulvilan kirkossa 8.1.2011 klo 14. Juhlat jatkuvat Vanhankylän työväentalolla (Osoite) Terveisin Morsian& Sulhanen Ilmoitathan osallistumisestasi 8.12.2010 mennessä. Molempien puhelinnumerot Haluttiin tuosta tekstistä mahdollisimman selkeä ja yksinkertainen. Edellisellä sivulla on myös nätti runonpätkä, ja infolappuun tulee sitten ajo-ohjeet, maininta lahjalistasta ja jotain muuta oleellista.
  12. marabello89

    Porin pirut II

    Eipä taida tällä hetkellä täällä pyöriä paljon Porilaisia morsiamia. Meillä on häät 8.1.2011. Tosin Ulvilassa juhlitaan häitä, mutta porilaisia me ollaan.
  13. Meille ekologisuus on tärkeä elämänarvo, ja näkyy häissäkin ainakin seuraavissa asioissa: -Hääpukuni on käytettynä ostettu, ja aion todennäköisesti itsekin myydä sen eteenpäin. Kengät ovat kirpputorilta ostetut, hunnun ja sukkanauhan teen itse, osa alusvaatteista, laukku ja ehkä hartiahuivi ovat minulla jo ennestään. -Sulhon puku joko vuokrataan tai ostetaan ihan muuhunkin käyttöön sopiva hyvä musta puku. -Talvihäihimme ei tule morsiuskimpun ja sulhasen vieheen lisäksi muita oikeita kukkia, pöytäasetelmiin tulee oksia ja langasta tehtyjä kukkia. Lankakukat yritän myydä/lahjoittaa eteenpäin. -Koristelutarpeita hankitaan mahdollisuuksien mukaa käytettynä ja myydään eteenpäin sekä tehdään osa myös kierrätysmateriaaleista. -Turhaa krääsää vältetään, mm. vessakorit, kirkon koristelu, häälehdet. -Kaikki syntyvä roska kierrätetään niin tarkkaan kuin mahdollista. -Kirkko ja juhlapaikka ovat vain parin kilometrin päässä toisistaan ja suurimmalla osalla vieraista on paikalle lyhyt matka.
  14. Mun eka ostos olivat hääkengät, jo paria kuukautta ennen kuin kihlauduttiin. Tosin aavistelua oli jo ilmassa. Löysin siis kirpparilta hienot, aivan tuliterän näköiset valkoiset sandaalit vain 8 eutolla ja tietysti ne piti ostaa, etenkin kun ajattelin että ne menisivät vaikka hääkengistä. Ja ne sitten sopivat täydellisesti valitsemaani pukuun, niin hääkengät niistä tosiaan tulee.
  15. Mulle tulee luonnonvalkoiset sukkanauhaliivit ja samanväriset sukat. Sukkanauhaliivejä tulee joskus muulloinkin käytettyä, lähinnä juhlissa, ja mun mielestä ne on ihan mukavat ja kätevät. Käyttäisin niitä varmaan arkenakin enemmän, mutta talvella ne ei varmaan ole riittävän lämpimät hameen kanssa ja kesällä tykkään olla paljain säärin niin paljon kuin mahdollista.
  16. Musta tulee tammikuussa rouva Koivukorpi. En malta odottaa, koska musta tuo on kaunis nimi ja tyttönimeni taas on hyvin tylsä ja yleinen.
  17. Nostellaanpas tätä ketjua. Meillä menee juhlatilan katossa pari sellaista poikittaista vaijeria, niin ajateltiin kietoa ne hallaharsoon ja koristevalot siihen päälle. Ehkä johonkin muuhunkin käytetään, jos sopivia kohteita keksitään.
  18. Juuri tuontyyppinen huntu minullakin oli mielessä, tosin saatan päätyä lyhyempäänkin jos se sopii pukuuni paremmin. Tyllihän ei purkaudu, joten välttämättä sille reunalle ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Mutta tässäkin keskustelussa taisi olla jollain aiemmalla sivulla puhetta, että siihen voi joko tehdä pienen ja tiheän siksakin reunaan tai jos koneessa on rullapäärmäyspaininjalka ja osaa sitä käyttää niin sillä saa sen näköisen reunan kuin kaupan hunnuissa. Itse varmaan kokeilen tuota siksakia johonkin hukkapalaan ja mietin sen perusteella, teenkö sitä reunaan vai annanko olla ihan sellaisenaan.
  19. Meille ei tule mitään erikoislaseja. Just tollasta turhaa rahanmenoa halutaan välttää.
  20. Katsos, täältä löytyi tällainenkin ketju. Itse ehdin jo aloittaa uuden keskustelun aiheesta. Täällä onkin tosi paljon hyviä ohjeita, joiden innoittamana on kiva alkaa väsäämään huntua. En vielä ole tarkalleen päättänyt hunnun pituutta tai mallia, mutta sen tiedän että haluan yksikerroksisen hunnun ilman satiinikanttausta. otain pitsiä tai helmikirjailua siihen voisi harkita. Täytyy mallailla puvun kanssa ja miettiä. Veikkaisin tosin, että parhaiten sopii joko juuri lattiaa hipova tai korkeintaan vyötärömittainen huntu, johtuen siitä miltä puvun laahus näyttää ylösnostettuna. No, Eurokankaan huntutylli on 3 mertiä leveää niin periaatteessa siitä riittäisi tehdä molemman mittaiset, ja päättää sitten, kumpi on parempi.
  21. Paria avecia ja yhtä juuri syntynyttä vauvaa en ole vielä nähnyt, muut sen sijaan on ainakin kerran tullut nähtyä.
  22. Suunnitelmissa on itse maksaa ainakin suurin osa, sen mukaan ollaan budjetti mietitty. Jos kuitenkin esim. vanhemmat haluavat itse osallistua kustannuksiin, emme pistä vastaan. Sulhon isovanhemmilta jo saimmekin 500e hääjärjestelyihin. Niin ja budjetti on 3000-4000e luokkaa.
  23. Olen ajatellut tilata pukuuni vannehameen ostox.fistä, koska siellä olisi juuri sopivantyyppinen hame halvemmalla kuin missään muualla. Se minua vain epäilyttää, että toimituskulut pääsee näkemään vasta sen jälkeen, kun on kirjoittanut nimi- ja osoitetietonsa. Jos toimituskulut osoittautuvat niin isoiksi, ettei hametta kannatakaan tilata sielä, heille jää kuitenkin minun tietoni, mikä hiukan häiritsee. Onko joku muu tilannut jotain kyseisestä firmasta, millaisia toimituskulut ovat olleet?
  24. Mua jännittää eniten ihan juhlan sujuminen, ja ihmisten viihtyminen. Meidän häät kun ol lähes kaikille järjestelyihin osallistuville ne ensimmäiset järjestettävät, niin sitä praktiikkaa ei kauheasti ole, miten esim. kaikki tiedotukset hoidetaan, miten ohjelmia juonnetaan tms. Toivottavasti kaikki sujuu hyvin.
×
×
  • Create New...