
Kellen
Rouva-
Content count
190 -
Joined
-
Last visited
About Kellen
-
Rank
Vakkari
- Birthday 09/12/89
Profile Information
-
Gender
Female
-
Paikkakunta
Kotka
-
Interests
Elokuvat, lukeminen, ruoka ja eläimet
-
Katijohanna90 liked a post in a topic: Odottamattomia reaktioita kihlausuutisiin?
-
Meillä oli hääkuvaus ennen kirkollisia menoja. Tultiin paikalle sulhasen, kaasojen ja bestmanin kanssa 10min ennen vihkimisen alkua. Vieraat olivat suurimmalta osalta jo paikoillaan. Pappi oli kylläkin ohjeistanut meitä tulemaan paikalle viimeistään 20min ennen vihkimistä Meinasi jo pelästyä, ettei meistä kumpikaan saavu paikalle.
-
Me otettiin yhteiskuva hieman vahingossa. Oltiin jo juhlapaikalla ja ruokailukin oli jo hoidettu. Otettiin pihalla yhteiskuvia sukulaisten ja kavereiden kanssa. Lopulta vain keksittiin että hei, otetaan meistä KAIKISTA kuva. Porukka alkoi huudella toisiaan paikalle ja lopulta oltiinkin kaikki koossa. Valokuvausta harrastava kaverimme otti kuvan (tai oikeastaan kolme kuvaa) hääporukasta. Hänet oli muutenkin palkattu häihimme kuvaamaan
-
Piti ihan tarkistaa, että miten meillä tehtiin, haha Mutta niin, me laitettiin molempien etunimi ja sukunimi. Lähinnä sen takia, että moni kutsuu miestäni hänen toisella nimellään ja osalle olisi voinut olla hämmennys kun olisi ollut etunimi "kuka se on". Sukunimi selkeytti. Kutsussa oli myös meidän puhelinnumerot, niiden viereen laitettiin sitten pelkät etunimet. Mutta kyllä varmasti nuo pelkät etunimetkin toimivat
-
Yhteensä 3 kertaa käytiin juhlapaikalla ennen hääpäivää. Mies oli tosin itse nähnyt kyseisen paikan monta kertaa aiemmin, sillä samassa paikassa on pidetty kendo-harjoituksia. Kun oltiin soitettu ja varattu paikka, sovittiin samalla päivä jolloin menimme katsomaan juhlapaikkaa. Hieman ennen häitä käytiin uudestaan katsomassa ja mietittiin samalla mihin kohtaan sijoitetaan mitäkin. Tarkasteltiin myös pöytien mallia, että näimme monta saman pöydän ääreen mahtuu istumaan. Koristelemaan päästiin päivää ennen jo heti aamusta
-
Omalla porukalla hoidettiin siivous
-
Vuokrattiin astiat Marttakerholta. Anoppi hoiti asian.
-
Mulla oli polttarit kuukautta ennen häitä kesälomista johtuen. Ja viikonpäivä oli lauantai.
-
Vähän myöhässä tämä vastaus, mutta totta kai!
-
Juhlapaikkana toimi Saaripirtti (Kotkassa). Vielä juhlasalista kuva. Sisältä löytyivät myös iso eteinen, naulakko-tila, keittiö, yläkerrasta vessat jne.
-
Me viime heinäkuussa pidettiin hääjuhlamme Saaripirtillä. Meille myös täti mainosti, että ainakin 200 vierasta mahtuu. Meillä tosin ei niin paljon porukkaa ollut, mutta onhan se sali aika tilava. Ja astioita siellä ei ole, meidän piti vuokrata. Mitään aikarajaa juhlimiselle meille ei annettu. Viimeiset vieraat lopetti karaoken laulamisen neljän maissa yöllä, eikä tästä tullut meille yhtään valituksia.
-
Itse suosittelen lämpimästi Karhulassa sijaitsevaa Linneaa. Sieltä hankittiin kukat häihin ja olen sieltä ennenkin käynyt aina kukat hakemassa
-
hehe.. en ikinä uskaltaisi antaa hääpaikkaa tai valokuvaajaa miehen hoidettavaksi.. ei varmasti jaksaisi tutkia eri vaihtoehtoja. Valokuvaaja oli miehen tuttu, joten siihen uskalsin luottaakin. Mutta oli se juhlapaikkakin hyvä
-
Nämä asiat minun mieheni hoiti: - Musiikki - Juhlapaikka - Hääauto ja kuski - Tiekyltit - Valokuvaaja
-
Mullakin on oma laatikko, johon olen kerännyt häihin liittyviä tavaroita - Missinauha ja tehtävälappuja polttareista - Hääkutsu - Servettejä häistä (painatettiin niihin meidän nimet ja hääpäivämäärä) - Lastat, joissa vieraiden nimet (liittyi leikkiin) - Runo, jonka mies teki morsiammenryöstön aikana - Kortteja vierailta - Pääsylippuja häämatkalta - Kuulokkeet, joita jaettiin häämatkalla turistibussissa Ja sitten laatikon ulkopuolella olevat tavarat, jotka ovat myös säilössä: - Hääpuku - Kengät - Laukku - Alusasu - Hääkimppu
-
6kk ennen