Ruska*

Mies ei alunperin olisi halunnut työkavereitaan ollenkaan - ymmärrän täysin, sillä firma on käsittämättömän iso ja vuosien varrella mies on tehnyt eri työpisteissä hommia niin paljon, että hyviä työtovereita on monia. Silti hän päätyi pitkän pohdinnan jälkeen että kutsun saavat kolme hänelle tärkeintä työkaveria perheineen. Minulle taas oli päivänselvää, että kutsun KAIKKI työkaverini (noh, en sentään, firmassa on yli 40 ihmistä), mutta siis ne, joiden kanssa valtaan keittiön. Heitä on seitsemän, mutta kutsuttuina ovat vain nämä henkilöt, ilman aveceja. Saas nähdä, tuleeko pomojen välisiä selkkauksia, sillä myös entinen työnantajani vaimoineen on vierasjoukossa, sillä heidän pitopalvelunsa hoitaa meidän muonituksen (extrahenkilökunta siis, että pääsevät itse rentoutumaan). Mä en edes miettinyt, kutsunko vai enkö, sillä vietän heidän kanssaan kolmasosan vuorokaudesta. He ovat ihania ja kaikki yhtä rakkaita. Miehellä tosiaan vähän vaihtelee nuo työkaverit, keiden kanssa viettäisi eniten aikaa.

Mulla on ihan perusmusta mekko maistraattiin. Eihän ne mitkään hautajaiset ole, mutta kun sattuu kaapista valmiiksi löytymään, enkä muunvärisiä omista. Musta on aina tyylikäs. Meillä kyllä tosin on siunaus seuraavana päivänä kirkossa, sekä juhlat seuraa perästä, että kyllähän sinne se valkoinen unelma sitten laitetaan (sekään ei kyllä läheskään kokonaan valkoinen, suurilta osin nimittäin oranssi )

Kuulostaa omiltamme. Syyskuussa juhlat ja yli 5000€ ei saa missään nimessä mennä, vaikka 100 henkeä tuleekin. Meillä bändi on ilmainen (joku muu siis maksaa ja minä se en ainakaan ole, kun mulle ei suostuttu kustannuksia kertomaan), pitopalvelu plus alkoholit imaisee yli puolet budjetista, mutta niillä saadaan jo mukava juhla aikaan. Juhlapaikka oli mielestäni turhan hintava Kanta-Hämeessä (450€), mutta tuolle porukalle on pakko ottaa se isompi vaihtoehto. Mieleiseni puvun saan kun äitini ompelee, vaikken koskaan ennen tätä ollutkaan haaveillut hääpuvusta niin saatiin väkisin väännettyä joku malli minkä äitini sitten valmistaa. Meikkiä ei tule, kampaaja on tuttu, auto tulee miehen töiden puolesta, koristeita ei tule ja häänami/lahjapurnukat tehdään pilttipurkeista askartelemalla. Eli pienellä kaikkea mukavaa.

Haluaisin keskustelua siitä, mistä et aio tinkiä suurena päivänäsi. Lueskelin kauhistuneena hääbudjetti-osiota, joissa joidenkin budjetit lipuivat yli 20 000€, ja näin ollen haluaisinkin tiedustella, mikä on asia, josta olet valmis maksamaan maltaita? Mikä on syy siihen, että budjetit (lähinnä suunnitelmat) ylittyvät yhdellä sun toisella? Ymmärrän pk-seudun hintatason - se nostaa jo täkäläisten budjettia roimasti. Mutta mikä muu saa maksaa? Onko esimerkiksi jotkut tietyt kukat? Kampaus? Puku varmasti monilla? Itse olimme valmiita maksamaan vain siitä, että ammattilaiset hoitavat ruokatarjoilun. Emme halua, että kukaan tuttu tai tutuntutuntuttu joutuu raatamaan vuoksemme, kun olisi tarkoitus juhlia. Vapaat kädet siis kaikille nauttimiseen. Itse olen tehnyt juhlia niin paljon jo ihan pelkästään työkseni, plus tietysti sukulaisille ilmaiseksi, ettei ole todellakaan mikään nautinto seurata kyökistä kun muut seurustelevat vapautuneesti. Vaikka toivottavasti menen naimisiin vain kerran elämässäni, koitamme silti mahdollisimman pienellä rahalla saada kotoisat ja rennot juhlat aikaiseksi. Siihen ei pöytäkoristeita tarvita, eikä kummoista kakkuakaan. Bändi ja alkoholi saa viimeistään kaikkien jalat svengaamaan ja viimeisenkin äkäpussin kesytettyä Kertokaa rohkeasti mielipiteenne, mitä hääjuhlassa on PAKKO olla, mitä ei tarvita, mikä SAA MAKSAA, mikä ei.

Meidät kuvataan virallisesti myös ennen siunausta. Kuvaajamme asuu kirkolta n. 4km:n päässä, joten kuvaus suoritetaan heidän omakotitalonsa pihalla, joka aukeaa pellolle - maisemat ovat upeat. Kuvataan n. klo 13 lähtien, ja siitä siirrymme kirkolle hyvissä ajoin (siunaus klo 15). Loput kuvat saavat luvan olla niitä tilannekuvia sitten. Kuvaaja on paikalla niin kauan kuin tarvis, tosin heillä on tuolloin 2kk:n ikäinen vauva joten taidan päästää perheen ajoissa nukkumaan Eiköhän siellä kameroita ole muillakin.

Mä en voisi kuvitella mistään polttareihin liittyvästä syntyvän riitaa SULHON KANSSA. Sulho on loppujen lopuksi aika avuton hiiri siinä vaiheessa, kun kaverit tulee ja kaappaa. Eihän itse mieheni niitä hullutuksia ole keksinyt, vaan polttariporukka. Oli kyse strippibaarista tai mistä muusta vaan, niin en kyllä ala siitä mieheni kanssa tappelemaan. Alastomat naiset kuuluvat noin ihan yleisestikin miesten puheenaiheeksi ja katselun kohteeksi, eikä nuo kaiketi voi luonnolleen mitään, enkä minä siitä hermostu. Eri asia on toki jos jotain muuta kuin katselua tapahtuisi. Joku jo sanoikin, että samat säännöt kuin parisuhteessa - minä kyllä luotan mieheeni noin ihan tavallisena baari-iltanakin, en usko että polttareissa nyt kovinkaan paljon käytös muuttuu. Minun kanssa hän on menossa naimisiin, ei muiden. Enempikin voisin riitautua bm:n kanssa. Miehen kaverit ovat siitä erikoisia, ettei heistä juuri monellakaan ole lapsia, ja viikonloppukuviot kulkevat samalla kaavalla: road trip sinne, tänne ja tonne - koko viikonlopun reissut ovat pop, ja viina virtaa. Mulla ei ole mitään sitä vastaan jos tuollaiselle pidemmälle kiertueelle lähtisivätkin - kunhan kertovat siitä ensin minulle. Kahden pienen lapsen äitinä ja vuorotyöläisenä olisi muutenkin suotavaa kysäistä minulta koska saavat miestäni lainata, että ehdin järjestää tarpeen vaatiessa hoitajan lapsille jos itselleni työvuoro osuu viikonlopuksi.

Mun mielestä kaasous on kunniatehtävä, jonka vastaanotettuaan henkilö varmasti tietää, että hääpäivää ennen/hääpäivänä/jälkeen on älyttömästi tekemistä, ehkä joskus jopa enemmän kuin oltiin sovittu. Jos kaaso ei pidä "sopimuksista kiinni", ei häntä pelkän tittelin takia tietenkään tarvitse palkita, ainakaan minun mielestäni. Olen ollut kolmesti kaasona, järkännyt mielettömiä polttareita, hääohjelmia, askarteluja, kuunnellut morsianta, ollut valkkaamassa pukuja, ohjannut häävieraita juhlapaikalla, ollut "seremoniamestarinakin". Kertaakaan en ole ääneen kiitosta kuullut. Vain yksi morsian on järjestänyt "apureilleen" illanistujaiset häistä jääneiden viinojen avulla (oli muistaakseni ruokaakin) mutta loppujen lopuksi paikalla taisi olla enemmän ihmisiä, jotka eivät olleet edes häissä vieraana, kuin niitä kullanarvoisia apujoukkoja. Ei siinä kovin kiitollinen olo syntynyt. Mun oma kaaso on tehnyt jo nyt niin paljon häidemme eteen, että haluan antaa hänelle jotain mieluista. Tohinassa unohtuu usein sitä kiitosta ääneen lausua, eli jos kortti ja lahjakortti ajaisivat hääpäivänä asian. Bm:stä en voi sanoa ihan samaa, että olisi kovin aktiivinen ollut vielä, mutta häähössötys onkin enempi naisten hommaa, tulkoon ukot vasta pöytienkantoprojektiin mukaan

Meillä anoppi ei ole ongelma, vaan appiukko. Anoppi on tossun alla, appiukko on aika voimakas persoona. Häiden osalta ei ole kyllä tarvinnut huolestua että päsmäröisivät - eivät ole kysyneet halaistua sanaa järjestelyiden etenemisestä, eikä miehenikään ole liioin kertonut että häneltäkään olisi kysytty... Asiahan on nimittäin niin, että suututin viime syksynä appiukon lastenkasvatuksellisilla asioilla (hänellä oli sata tuhatta eri näkemystä siitä miten minun kuuluu kasvattaa lapsiani) ja sen koommin emme ole nähneet kuin olosuhteiden pakosta. Kihloista kuultuaan kumpikaan ei onnitellut, kysymys kuului vain: "Ai oottekste nyt kihloissa vai?" JOstain kumman syystä minulla on siis hieman sellainen olo, etten ole oikein pidetty miniä...

Anteeksi, repesin. Välillä on itsellä naurut vähissä... ovat vaan "vähän" olleet joka päivä innoissaan esikoislapsenlapsistaan viimeset kolme vuotta...

Tekstin oli tarkoitus vain hahmottaa, onko tosiaan valmis maksamaan "erikoisesta" kakusta enemmän, kun perinteiset yleensä irtoaa halvemmalla. Kakkuhan kuitenkin vain syödään. Mutta teidän etu on se, jos "erilainen" kakku on samanhintainen kuin normi kermakakut

Kiva aihe - minä säästämisen experttinä olen hyvinkin tarkkaan miettinyt tämän... Tosin olen hieman vähemmän häähullua sorttia joka selittää osin käytökseni - en näe mitään syytä upottaa tonneja yhteen päivään (vaikkakin tonneja siihen kuluu siltikin). Toki avioituminen on minulle tärkeää, mutta pienillä asioilla saa varmasti aikaan viihtyisän juhlan. Ainoastaan ruoka ja juomapuoli saa meidän häissä maksaa, sillä ne ovat juhlavieraita varten - kaikki muu on oikeastaan meille aika mitättömässä mittakaavassa. Meille tulee vieraita yli sata, joten penninvenytys on oleellista, kuitenkin terveellä tavalla. Varsinkin, kun maksamme häät kokonaan itse. Ostin ensimmäiset häihin liittyvät tavarat jo viime vuonna. Meillä on ollut ajatuksena, että kaikkea hankitaan pikkuhiljaa, niin kaikki kulut eivät rysähdä loppumetreille. Kengät ovat alennuksesta, kutsumateriaalit poistokorista... Kuitteja emme säästä, miehen pyynnöstä, sillä emme kuitenkaan halua nähdä kuinka paljon loppujen lopuksi kuluikaan rahaa hankintoihin. Varmasti enemmän mitä oli tarkoitus, joten siksi menevät roskiin Toisaalta itse olisin kiinnostunut, mutta eipä noita lippusia ole säästelty. Meillä oikeastaan kaikki tärkeimmät asiat hoituvat suhteiden kautta. Se on iso säästö. Kaikilla ei näin valitettavasti ole. Heitän muutamia esimerkkejä: Enoni luotsaa bändiä, äitini ompelee puvut, pitopalvelu on entinen työpaikkani, kampaus ja ripsienpidennykset hoituvat ystävän hoivissa, alkoholit tulevat Saksasta naapurin mukana... Pöydistä saadaan juhlavat väreillä kikkailemalla. Töistäni saan tilattua tukkuhintaan kaiken oleellisen, mitä kattaukseen tarvitaan - poikkiliinat, servetit, yms... Kukkia eikä muitakaan roskia tule pöytiin, sillä vieraina on paljon lapsia. Pilttipurkit ovat meilläkin käytössä - ajavat namipurnukoiden asiaa, tosin sisältävät jotain muuta - eli kynttilöitä ja SYTKÄRIT painatuksilla (tää on oikeastaan ainoa hairahdus mikä on mun osalta tullut, jotenkin vaan tuntuu että on PAKKO saada, vaikka lastiin uppoaa pari sataa). Meillä alustava budjetti oli 6000€ ja nyt näyttäisi siltä että alle mennään ja reippaasti - ellen sitten sekoa loppuvaiheessa... Äkkiä sitä kustannusta tulee jos alkaa höyryämään. Ollaan vielä kahden vaiheilla, varataanko hotellihuone hääyöksi, mutta pari sataa ei tunnu enää siinä vaiheessa missään. Mietitäänpä tarkkaan: - Onko oleellista, että morsian on vimpan päälle tällätty juhlapäivänä eri näköiseksi kuin yleensä. Miksei tekisi itse meikkiä? - Tarvitseeko joka pöydässä olla 20 punaista ruusua? Eikö noutopöytään riittäisi? Tarvitseeko kaasot kukkakimppuja? - Pitääkö morsiamen kenkien maksaa 300€ vain sen takia, että alelaarin vastaavissa kengissä on väärän värinen strassiraita? Kengät eivät näy mekon alta juurikaan... - Tarvitseeko noutopöydässä olla kaviaaria? Kukaan ei tykkää siitä kuitenkaan. Pitääkö hääkakun olla sydämen muotoinen marsipaanihirvitys? Eikö perinteinen mansikkakakku maistuisi paremmin? - Onko kaasojen ja bm:n pakko olla identtisiä? Eivätkö he voisi itse valita vaatteensa - ja maksaa ne itse? - Onko se hotelli hääyöksi järin viisas valinta? Eihän sitä tarvita muuhun kuin nukkumiseen? - Onko tuoleihin pakko saada teeman väriset päälliset? Niihin isketään vain ahteri. - Pitääkö hääauton olla Rolls Royce? Sehän syö älyttömästi ainetta sillä kilometrin matkalla kirkolta juhlapaikalle? - Miksi kahvin kanssa on avec, kun muutakin viinaa on litratolkulla tarjolla ihan vieressä? Mä todellakin olen hieman apaattinen näiden hömpötysten suhteen. Yksinkertainen on kaunista minun mielestäni, ja liika on siis liikaa.

On pakko vastata tähän, meillä on aika erikoinen historia, josta näin jälkeenpäin ajateltuna on ollut pelkkää hyötyä, sillä löysin onneni tämän miehen kanssa. Aiemmat suhteeni ovat olleet melkoisen tapahtumarikkaita. Pitkiä, mutta silti hieman on/off-periaatteella. Ennen minua kiehtoi ajatus "pahoista pojista", ja sellaisia ne kaikki olivatkin. Olin aina kuin rätti, joka heitettiin nurkkaan, kun vastaan käveli joku houkuttelevampi tapaus. Nämä exäni eivät juuri koskaan puhuneet tunteistaan, enkä liioin minäkään, kun aina tuli huvittuneita katseita jos yritin hieman romantisoida. Nämä miehet olivat niitä komeita, kaikkien suosikkeja ja erityisen sosiaalisia persoonia, ja todellakin playereitä. Kerta toisensa jälkeen kuulin olevani se "toinen nainen"... Mutta sitten. Oltuani 5 kuukautta sinkkuna, esitteli yksi miespuolinen tuttavani minulle tulevan aviomieheni. En ollut kiinnostunut todellakaan tippaakaan, mies oli hirmuisen kiltti ja ujo. Päädyin sinä iltana tuttavani kanssa saman peiton alle ja jotain sen tyyppistä touhua jatkettiin muutama viikko, mutta ilman sen kummempia sitoutumissopimuksia. Välillä näin tätä ujoa ja hiljaistakin otusta. Kerran pyysi numeroni, ja välillä pisti tekstaria ja toisinaan soitteli ulos tupakalle. Hiljalleen ystävystyttiin, muttei mitään kummempaa, jatkoin omaa sinkkuelämääni milloin minkäkin miehen kanssa. Kuitenkin vietin aikaa paljon myös Hänen kanssaan, ajeltiin yömyöhään kaupungilla ja käytiin kahvilla yms... nähtiin joka päivä. Yhtenä iltana kotibileissä, kun olin korviani myöten ihastunut erääseen toiseen, antoi tämä minulle pakit. Siitä murheellisena vedin pikaöverit, ja Hän ilmestyi paikalle. Hän saattoi minut kotiin, muttei muuta. Seuraavana päivänä alkoi mahdoton tunteiden vuodatus Häneltä. Hän kertoi, kuinka ensitapaamisesta lähtien on pitänyt minua sillä silmällä (yli 4 kuukautta), muttei ole uskaltanut koskaan tehdä aloitetta, koska mulla oli aina kierroksessa joku muu. Ällötti. Ällötti. Ällötti. Olin hämilläni tuollaisesta tekstistä, en ollut ikinä kokenut vastaavaa. Meni kuukausi, meni toinen, en vastannut viesteihin, en soittoihin, kunnes kerran törmättiin baarissa. Juteltiin, juteltiin, juteltiin... ja siitä se lähti. Ajattelin, että mitä tässä menetän, kokeillaan, onhan kaveri ihan kiva..... Niinpä niin. Ujo ja kiltti mies on vieläkin ujo ja kiltti mies. Puhuu avoimesti tunteistaan ja huomaa minut. Enää en ole alistuja, olen Kuningatar. Siltä aina välillä tuntuu <3 Että 4 kuukautta ja ollaan ikuisesti yhdessä. Voi että kuinka rakastankaan tuota miestä. Vaikkei kumpikaan olisi koskaan uskonut. muoks. välillä aina poden huonoa omaatuntoa siitä, kuinka tylysti tyrmäsin Hänet ensin. Mutta mies aina siihen, että mitä sinä menneitä murehdit... Varsinkin siitä tiedän että hänkin odottaa ennemmin tulevaisuutta yhdessä kun kaivelee menneitä.

Kaasoni minulta taannoin kysyi, mikä on ehdoton ei. Mulla ei oikeastaan sellaista olekaan. Kerroin vain, että benjiä en välittäisi enää hypätä, kun olen tehnyt sen jo neljästi aiemmin. Ohimennen minulta "lipsahti", että haluaisin joskus istua ralliauton kyytiin ja ehkä jopa ajaa... Stripparit sun muut eroottiset jutut ovat ihan ookoo (mutta en usko että kaverini yltävät noihin mauttomuuksiin) mutta olen jopa yllättynyt jos mieheni polttarit eivät päädy tissibaariin. Viihtyvät siellä kaveriporukassaan noin välillä muutenkin Enemmän olen bm:llejoutunut latelemaan ehdottomasti ei-listalle kuuluvia asioita. Mieheni on ilmoittanut, ettei halua polttareita, jotenka väkisin hänelle sellaiset järjestävät salaa. Olen kyllä juonessa mukana, mies näkee niin harvoin kavereitaan että kunnon rykäisy miesten kesken tekee ihan hyvää. Mieheni on täysin minun vastakohtani - kammoksuu korkeita paikkoja ja muutenkin viihtyy rauhallisimmilla vesillä. Esimerkiksi huvipuistojen vetkuttimiin häntä ei saa kirveelläkään. Kerroin myös toki mieheni pitkäaikaisesta haaveesta - laitesukelluksesta. Ehkäpä pystyisivät jotain sellaista järjestämään Mun mielestä on ihan älyttömän hienoa että viitsivät edes tiedustella mitä ei mielellään tehtäisi. Olisi äärettömän kurjaa, jos väkisin pakotettaisiin tekemään jotain sellaista mikä ei sovi luonnolle. Mihinkään korkealle ukkoani ei siis saa raahata, reppana pelkää kuollakseen ja varmastikin pyörtyisi nosturissa ennen hyppyä

Meidän kutsuissa ruinaus suoritetaan seuraavalla tavalla: "Ethän lahjapöytäämme suurilla tavaroilla täytä, ei mahdu pieneen kotiin, emme tarvitse, emme käytä. Se mikä kuoreen mahtuu on pientä, kaunista ja somaa, jotain, jolla voimme liitää kohti unelmiemme lomaa." Emme todellakaan halua mitään tavaraa ahtaaseen kaksioomme, kun nytkin asunto on niin riisuttu malli kun vain olla ja saattaa, kun lapsiakin on kaksi. Enkä usko että mieheni juurikaan osaisi arvostaa Arabian kahvikuppeja - hänelle kun on yksi lysti minkä näköisestä mukista aamusumppinsa juo. Muutenkin kaikki keittiöön liittyvät lahjat ovat käsittämättömiä (ellei ole erikseen toivottu, en kyllä sitäkään ymmärrä miksi kukaan toivoisi ellei oikeasti puuttuisi kaikkea) - ikään kuin häät olisivat pelkästään morsiamen (tai no miksei sulhanenkin joskus innostuisi paistinpannuista)... Veikkaanpa että jos sulholla (omallani lähinnä) olisi jotain päätösvaltaa lahjalistan suhteen (jos meillä sellainen olisi), niin se sisältäisi ihan jotain muuta kun ruuanlaittoon liittyvää - mönkijää, venetarviketta, metsästysjuttuja yms...

Meille ei tule. Eilen kysyin ohimennen ukolta että tarvitaanko, niin hän vastasi että miksi ihmeessä. No niin, onhan se hieman koomista allekirjoittaa ennen naimisiin menoa paperit mahdollisesta erosta ja siihen liittyvistä kommervenkeistä. Ei sillä, etteikö mietittäisi uudestaan jos toisella ihan oikeasti olis jotain arvokasta esim. perittävää, mutta kun ei ole, niin emme koe tarpeelliseksi.

Hyvä mielipide, vaikka olisikin pelkästään omasi - olen täysin samaa mieltä - ehkä sinä juuri piilee se juju, ettei tarvitsisi tuhlata kallista juhla-aikaa lahjojen avaamis-numeroon. Se vasta olisi tylsä numero vieraan näkökulmasta - "aa, nyt ne sai leivänpaahtimen, ihanaa, hei nyt ne sai toisen, onneksi erivärisen, eih, nyt ne sai paistinpannun, mitä ihmettä ne sillä tekee"....

En kyllä muista että yksissäkään häissä (olen käynyt läpi n. 100 juhlaa, suurimmaksi osaksi työn merkeissä) olisi koskaan avattu lahjoja?!?!? Saahan ne avata jos tykkää mutta ei ainakaan vieraiden takia kannata - toki jos jättää kääreet juhlapaikalle niin veisikö vähemmän tilaa kuljettaa kotiin... Me ollaan tilattu lahjaksi pelkkää kirjekuoritavaraa. Kaaso jo ehdotteli sellaista porsaaksi naamioitua lukollista "postilaatikkoa", johon vieraat voisivat tipauttaa tuomisensa ja asettua paikoilleen . Ehdottomasti en halua repiä kuoria auki hääpaikalla, vaan tutkia seuraavana päivänä tarkkaan, ketkä ovat onnitelleet (ja tietysti millä summalla). Ei sillä ettäkö väliä olisi kuka on tuonut ja minkä summan (tai lahjan), mutta kyllähän se toki aina kiinnostaa. En tiedä miksi sitä aina lahjoja saatuaan pohtii että keneltäköhän tämäkin oli ja mistäs tämä tuli kun kortit lentelevät toisaalla ja lahjat ovat rykelmänä toisaalla.

Mä olen aina tuntenut myötähäpeää kun malja/tervetuliaispuhe venyy ja venyy ja venyy... asiaa ei ole eikä tule vaan toistetaan samaa ja puhutaan ympäripyöreitä rakkauden satamasta ja tuoreen avioparin lapsuustöppäilyistä sekä aikuisiän kämmeistä... Se on noloa niin hääparille kuin puhujallekin - kukaan ei edes naura vaikka niin on olevinaan vitsikäs puhe. Isäni hieman pettyi aikanaan kun siskoni vihittiin - sanoin ukolle että on viimeinen kerta kun saa taluttaa tyttärensä alttarille (ellei sisko mene uudelleen naimisiin...). Olen aina ollut iskän tyttö ja nyt riistän sen taluttamisen ilon häneltä menemällä maistraatissa vihille. Siksipä pyysin isääni kunniatehtävään - vieraiden saavuttua juhlapaikalle ja meidän tullessa saliin on isäni esiintymisen vuoro. Isä laulaa meille (ja muillekin) Pepe Willbergin Aamu-nimisen kappaleen, jonka jälkeen hän nostaa meille maljan ja toivottaa kaikki tervetulleiksi. Sen jälkeen kaaso kaappaa puheenvuoron ja pyytää ihmisiä siirtymään ruokailemaan. Hieman erilainen mutta meille varsin mieluisa aloitus. Isä ei ole mikään karaokekuppiloiden kuningas, vaan omaa ihan oikean mahtipontisen äänen, jota kyllä kelpaa vieraillekin availla

Toi on totta - mikään ei saisi maksaa mitään silloin kun on hyvän ystävän "viimeinen ilta" kyseessä. Muuten vain baari-illan aikana tuhoutuu satanen jos toinenkin eikä mitään jää käteen. Mulla ei ole omien polttareiden suhteen mitään odotuksia - järjestävät minkä pystyvät. Mulla on 23 ihmistä, jotka saavat kutsun kaasoltani, kun suunnittelun aika koittaa. Ja kyllä petyn pahasti jos juhlijoita on viisi itseni lisäksi. Periaatteessa tuosta joukosta on vain 3 ihmistä minun lisäkseni vuorotyössä (eli työkaverini) joten valitettavasti tiedän että heistä kolmesta joku joutuu paikkaamaan minua töissä kun itse en sattuneesta syystä pääse paikalle... Olen ollut järjestämässä neljät polttarit, ja aika hyvällä prosentilla on kaikki olleet mukana ainakin polttaripäivänä, mutta suunnittelu jostain kumman syystä on jäänyt aina yhden tai kahden ihmisen harteille. Eli porukka pääsee mukaan "valmiiksi katettuun pöytään". Ehkä tosin on parempi, että yksi ottaa ohjat käsiinsä (eli kaaso) ja muut vinkkaisivat vain silloin, jos ideat paisuvat överiksi tai itsellä olisi jokin parempi ehdotus. Olenpa ollut myös mukana polttareissa, jossa morsiamen kiitos kuului seuraavana päivänä: "Olihan nää ihan kohtuukivat polttarit noin opiskelijabudjetilla!" Hieman siis v-ttuilua, varsinkin kun 10 hengen seurueesta vain yksi oli opiskelijana tuolloin. Muistaakseni kustansimme yli 60€ henkeä kohden siitä, että saimme kuljetukset ja yöpymiset Tampereelle (n. 60 kilometrin päähän), viettää Pyynikillä piknikkiä, käydä tanssitunnilla, syödä ja juoda, viettää laatuaikaa kavereiden ja morsmaikun kesken mökkialueella ja käydä vielä baarissakin. Morsiamen toive nimenomaan oli, ettei mitään nolailuja eikä överisti ohjelmaa, kivaa illanviettoa vain... Eli ehkäpä ei niinkään se porukan määrä eikä kustannukset, vaan se, millä asenteella morsian polttareihinsa osallistuu.

Minä muistan kaasoani 100€ lahjakortilla vaateliikkeeseen hullunmyllyn päätteeksi. Bm tulee saamaan myös samanarvoisen lahjakortin ukkojen mööpelikauppaan (Motonet). Se lienee sopiva korvaus menetetystä ajasta ja minun kestämisestäni Bileet järjestämme toki häiden jälkeen apujoukoille, eli tarjoamme ruuan ja juomat. Mitään vaatetta ym hömpänpömppää en kustanna, koska ei ole toiveita. Ainoastaan jo olemassa olevaan pukuun teemme pieniä muutoksia äitini avustuksella, kankaat on jo olemassa, samaa kuin puvussanikin. Bm saa myös kravatin samasta kankaasta.

Minun "yllätys" on todennäköisesti intiimipuoleen liittyvää ja lähinnä hääyötä ajatellen. Alusvaatteistani sulhanen ei tiedä, olkoon siis ne yllätyksenä hänelle, sekä taitaa eräätkin karvat saada kyytiä hääpäiväaamuna (inhoan jo nyt ajatusta ja sitä kutinan määrää, en todellakaan kovin usein uhraudu) mutta tiedän hänen siitä pitävän Sikarit on myös täällä ajatuksissa, mutta ei pelkästään sulholle, vaan myös appiukoille ja bm:lle.

Me kyllä tulemme näkemään toisemme pakostakin hääpäiväaamuna, emmekä ole edes miettineet etteikö saisi nähdä. Meidät vihitään siis maistraatissa ja lapset pitäisi hoidella yhdessä johonkin ennen sitä. Emmekä nyt kovinkaan ihmeellisiin tamineisiin pukeudu kyseisenä päivänä, minulle tehdään vain aamusta koekampaus. Hääyön aiomme ehkäpä viettää hotellissa ja näin ollen valmistaudumme yhdessä seuraavan päivän siunaukseen sekä hääjuhlaan - kirkkoon minulle siis varsinainen puku ja kampaus ja kukat, mutta ollaanhan tuolloin jo aviopari, niin uskomuksista viis. Jos meidät vihittäisiin kirkossa, saattaisin ehkä kuvitella että viettäisin yöni muualla ja valmistautuisin hääpäivään kaason avustuksella. Vaikka pidämme virallista vihkipäiväämme tietysti suuressa arvossa, on järjestelyiden suhteen kuitenkin suuremmassa roolissa vasta seuraava päivä, eli siunaus+juhlapäivä.

Vaiheessapa hyvinkin... No ei, ihan hyvällä mallilla ollaan. Ihan tarkoituksella hötkyilin tuossa alkuvuodesta, kun on töissä hiljaisempaa, kesällä sitten painetaan niska limassa enkä tuolloin halua sotkea hyvää draivia häähömpötyksillä. Reilut 4kk aikaa vielä, kyllä tässä jotain pientä ehtii säädellä vielä... Olemassa on: Maistraatti, kirkko, juhlapaikka, pitopalvelu, bändi. Noilla pääsee jo pitkälle. Sormus on, pukukankaat on sekä asusteita iso kasa (kenkää, korsettia yms). Äitini on aloitellut jo puvun yläosan tekemistä. Kutsut on valmiina, kuorissa ja nimet päällä, osoitteita metsästelen. Kuvaaja on. Kaaso ja bm valittu. Tilauksessa: Juomatilaus on maksettu, odotellaan lastia Saksasta, saapunee tämän kuun lopussa. Kirkkaat viinat isäukkoni noutaa ensi kuussa Virosta, ei kuulemma maksa meille mitään. Kakunkoriste ym rekvisiitta maksettu, odotellaan postia. Vieraslahjasytkärit meidän nimillä ja päivämäärällä varustettuna on painatuksessa sekä maksettu. Kaitaliinat ja servetit tilattu ja maksettu, samoin kertakäyttöastiat. Puuttuu: Esteidentutkinta. Mulla on kyllä kalenterimuistutus toukokuun lopulle, että tulee silloin viimeistään hoidetuksi pois alta. Tehdään varmaankin netissä, vaikka mulla on noi paperit tossa pöydällä valmiiksi täytettynäkin, sukunimivalinnan kera. Sulhasen ja lasten vaatteet. Alunperin kaavailin ukolleni tuon olemassa olevan puvun ylle hääpäiväksi, mutta ei, ostetaan uudet. Lapsukaisille metsästelen kauluspaitoja sekä tummia housuja, mutta jääköön loppukesälle, kun venyvät armotonta tahtia. "Namipurnukat" ovat toistaiseksi pilttipurkkeja vain, etiketit irroitettu. Sprayt ovat kyllä olemassa, eli juhannusviikolla tapahtuu niille jotain, kun on lomaa. Lapsenvahti koko hääviikonlopuksi (tästä tulee vielä tappelu). Ja harkinnassa on hotelliyö maistraatin jälkeiseksi yöksi, pitäis kai kohta varata, tää oli ihan miehen valinta. Hääjuhlan jälkeen painelemme kai ihan kotiin nukkumaan. Varattu: Kampaaja (koekampaus maistraattipäivänä, virallinen siunauspäivänä). Ripsienpidennykset sekä manikyyri. Kukat on hahmoteltu ja varattu oikealle päivälle, mutta malli on vielä hakusessa, selvinnee hääviikolla. Meikkiä ei tule. Hääauto on plakkarissa, Audi A7 Niin ja kaikkea tilpehööriä tässä varmasti vielä tarvitaan, mutta luulisin että ne "tärkeimmät" on suurimmaksi osaksi jo ookoo, sulhasen pukua lukuunottamatta. Kaikkea tulee mieleen ja pohdintaan vähän väliä. Naureskelen välillä tälle omalle hössötykselle vaikka miehen mielestä olen vähiten hirviömorsian koko maailmassa. Ei ole kuulemma edes huomannut että olen jotain häiden eteen tehnyt. No, olen saanut aivan vapaat kädet ja hyvä niin, saan itse riehua aivan omissa oloissani ja silloin kun mies ei ole paikalla. Ainoastaan suurimmat rahareiät olen hänellä hyväksyttänyt.

Näin tarkalleen mietittynä kutsulistalla taitaa olla neljä tyyppiä, joita en ole tavannut. Mieheni veljen puolisoa en ole tavannut (asuvat kaukana, veli on yksinään käynyt meillä pari kertaa), erään ystävämme naisystävä on jäänyt pimentoon (voi olla että naama on tuttu kun nähdään, mutta nimi ei sano mitään) sekä mieheni työkaveri on täysin tuntematon, ja tämä kuulemma ajaa hääautoamme Sekä miehen setä on minulle vieras kasvo, sillä sedällä on "hieman" alkoholiongelmia, jonka vuoksi en ole edes halunnut tavata, varsinkaan lasten kanssa. Aika vähän sadasta hengestä. Miehen suku on muuten utopiaa minulle, kaikki kutsutut olen kyllä tavannut mutta vain kerran, pari. Anoppi ja appiukko taasen... noh, niitä nyt on näkynyt... vähän liiankin kanssa...

Meillä ukko kosi 12.6.2011 ja virallisesti tahdomme maistraatissa 31.8.2012 ja seuraavana päivänä juhlitaan. Eli mitä tuossa nyt on, vuosi ja pari kuukautta päälle. Tää oli ihan miehen vankka päätös, että kosii ja patistaa sitten päättämään päivän heti eikä kolmen vuoden päästä. Yhdessäoloa on liki 5 vuotta ja kaksi lastakin tässä on siunaantunut. Alunperin suunnittelimme hääpäivää aiemmaksi, mutta kustannussyistä siirrettiin hieman kekkereitä. Enempi aikaa säästää, ja nyt kun lomarahoja paukkuu ensi ja sitä seuraavassa kuussa, on häät liki maksettu