Ruska*

Meidän ensi kesän häissä THE JUTTU piilee siinä, että paikalle saapuu (toivottavasti) yksi tämän hetken kuumimmista artisteista, joka on läheisen sukulaiseni ystävä. Hinnasta sun muusta oleellisesta keskustellaan vielä, mutta tämä esiintyjä vie silti suurimman osan budjetista... Huonoin homma kuitenkin on siinä, että ensi kesän keikkakalenteri on jo herralla melkoisen täyteen buukattu, jotenka sen mukaan täytyisi sopia juhlapäivä ja varata juhlapaikkaa ja kirkkoa (enkä ole vielä edes aloittanut, apua). Me molemmat olimme mieheni kanssa yksimielisiä esiintyjästä, rakastamme tätä musiikkia yli kaiken ja monilla keikoilla ollaan oltu yhdessä. Mikäs olisi sen ihanampaa kuin tanssia häätanssi molempien mieleisen kappaleen tahtiin, alkuperäisen esittäjän esittämänä <3 En malta odottaa, toivottavasti toteutuu Muutoin enoni bändi tanssittaa väkeä koko illan juomapalkalla, eli jos tämä artistihanke menee mönkään, niin on sentään enomies pelastamassa bileet! En voisi kuvitellakaan häitäni ilman elävää musiikkia. Siinä on sitä jotain, bändi saa vieraatkin viihtymään ja jalat svengaamaan.

Olen AINA antanut 50€ (siis yhdessä mieheni kanssa, vaikkakin minun tililtä se aina menee mutta kun on yhteinen talous niin sama se). En tiedä mikä viiskymppisessä viehättää mutta vähemmän on vähemmän ja enemmän on LIIKAA. Kerran tosin olisin toivonut saavani lahjoittamastani summasta osan takaisin, sillä häissä oli SALAATTItarjoilu, ei mitään ohjelmaa ja juomaakin laskettu 4 tlk per nuppi. Kaiken kukkuraksi jälkikäteen morsian valitti suureen ääneen että miksi joku idiootti on ostanut heille lahjaksi mokkamasterin kun morsian itse ei edes juo kahvia... Polttaritkin morsmaikku totesi "ihan kivoiksi OPISKELIJAbudjettiin nähden" (joka oli suoranainen loukkaus sillä yksikään polttariporukasta ei ollut opiskelija vaan kaikki olivat päivätyössä, en tiedä mitä olisi pitänyt olla mutta minulta ainakin revittiin 60€ polttarikuluihin jotenka se oli jo aivan liikaa...)

Meillä hääpäivä valikoitui "vanhojen perinteiden mukaan" - joku on joskus sanonut että kun kihlat vaihdetaan niin vuoden sisällä hääkellot soivat. Kihlapäivä ei ollut mikään erityinen juhlapäivä, vaan ihan mieheni valitsema ajankohta kosia. Näin ollen päätettiin, että häät ovat "tasan vuosi" kihlauksen jälkeen (viikkojen mukaan), eli kihlat vaihdettiin 11.6. 2011 (taisi kyllä olla jo sunnuntain puolella..) ja suunniteltu hääpäivä on siis la 9.6.2012. Mitään ei tosin olla vielä varattu, tarvis alkaa kiiruhtamaan mikäli meinataan jossain muualla kuin taivasalla juhlia...

Ei oltu puhuttu mitään mistään kosimisista, naimisiinmenosta joskus kylläkin. Mies ehti kosia mua kaksi kertaa ennen kuin viimeisimmällä (eli kolmas kerta toden sanoo) suostuin. Mies onneksi ilmeisesti ymmärsi mistä kiikasti - kahdella ekalla kerralla oli promilleja enemmän kuin tarpeeksi, ja kolmannella kerralla oli sitten selvin päin ja heti kävi flaksi

En ole koskaan kirkkoon kuulunutkaan, ja olisi omituista, jos nyt häiden takia liittyisin - en näe siinä mitään tolkkua. Mies nieleskellen suostuu maistraattiin vihille, ja minä taasen nieleskellen siunattavaksi alttarille. Näin siis alustava suunnitelma ensi kesäksi. Molemmille jotain Olin alkuun myös lapsiemme kastamista vastaan, mutta mies ehdottomasti halusi näin tehtävän. Pääsin oikeastaan vähemmällä, kun myönnyin. Mua vaan suunnattomasti ihmetyttää, miksi joku pitää väkisin naittaa kirkon kanssa yhteen vasten tahtoaan, mutta pääsevätpä sitten joskus siitä piinasta jos itse niin tahtovat. Miehen suku ei ole mikään hihhulisuku, mutta ihmettelen aina kovin miksi intoilevat tämmösistä kirkollisista menoista...

yael- kiitti mielipiteestä! Eilen juuri näin yhden näistä neljästä - hän oli niin onnesta soikeana että menen naimisiin, että alkoi jo nyt pohtia polttareitani Vakkei kaasoudesta ollut mitään puhetta. Onhan se niinkin että nämä neljä tuntevat minut tosiaan parhaiten koska ollaan tiiviisti oltu tekemisissä 17 vuotta... Ei hullumpi idea tosiaan. Täytynee kysyä vielä miehen mielipidettä, mutta valinta sinänsä näyttää minunkin silmissäni jo ihan järkevältä.

Tämä onkin muodostunut varsinaiseksi ongelmaksi tällä suunnalla! Haluan vain yhden kaason, sillä mies on valinnut (helposti, kaiken lisäksi) sen yhden ja ainoan BM:n, joten tasapuolisuuden nimissä minullekin vain yksi "paras". Mulla on "paras" lapsuudenkaveri, joka aikanaan valikoitui toisen lapseni kummiksi ihan vaan siitä syystä että näin olimme teineinä sopineet. Ollaan kuitenkin vuosien varrella kasvettu sen verran erillemme, että näkemyserot ovat melkoiset. Silti hän on se paras ja oikea ja ainoa lapsuudenystäväni, ja mieluusti nakittaisin hänelle kaason hommat, mutta siitä ei oikeasti tulisi yhtään mitään. Sitten ystävistäni löytyy neljän naisen sisarusparvi, ja he ovat kaikki tasavertaisia silmissäni, enkä juuri siksi valinnut heistä ketään lapsieni kummiksikaan, en siis osaa valikoida heistä sitä "tärkeintä". En tiedä mitä muut kolme ajattelisivat jos yhtä vain pyytäisin kaasokseni. Haluan ne kaikki neljä! Siskoni olisi nappivalinta muuten, mutta asumme aika kaukana toisistamme, joten yhteisiä tapaamisia ei kovin montaa häiden osalta onnistuisi. En tiedä miten järjestelyjä pystyisi hoitaa puhelimitse. Sitten olisi yksi ala-asteaikainen kaverini, olimme kuin paita ja peppu, mutta tänä päivänä olemme niin vähän tekemisissä että tuntuisi hassulta pyytää häntä. Hän olisi vain niin rento ja rempseä ja samanhenkinen kuin minä, että ongelmia tuskin syntyisi näkemysten kannalta. Mieheni sisko on myös sosiaalinen tapaus, mutta on sille päälle sattuessaan niin v-mäinen akka että haluaisin välttyä turhilta konflikteilta... Hankalaa tosiaan. Muita ystäviäkin on paljon, mutten osaa valita kuka olisi se oikea. Ehkä pyydän kuitenkin siskoani. En kuitenkaan vaadi kaasolta muuta kuin olla tukenani hääpäivänäni. Oma veljeni valikoituu yli muiden ns. "seremoniamestariksi" ja ohjelmavastaavaksi/vetäjäksi, koska hänellä jos kenellä on siihen valmiudet (ohjelmatoimistoa pyörittelee noin työkseen muutenkin). Eli ei haittaa jos kaaso/bestman on hieman hiljaisempaa tai ujompaa sorttia, kun päävastuu hääohjelmasta siirtyy veljelleni...

Minä en todella aio peittää yhtäkään tatuointiani häitä varten, ne ovat osa minua. Isoja ja pieniä ja suuri osa jää kyllä näkyviin. Mutta tuo korostusidea on hyvä. Jotain blingblingiä ehkä... hmm... Miltähän mahtais tuo iso käärmeys ja pääkallo näyttävän hileisenä XD

Minä olen ajatellut kasvattaa hiuksia ensi kesäksi sen verran, että siihen saisi jonkinnäköisen kampauksen aikaan. Voi olla että tämä suunnitelma menee pipariksi, sillä olen ollut viimeiset 10 vuotta lyhyellä hiuskuontalolla. Siinä kaikki mitä olen ajatellut. Suurin haaste tulee olemaan auringon välttäminen ennen häitä, kun olkapäät jäävät paljaiksi. Kärsin nimittäin sen verran haastavasta aurinkoihottumasta, etten tahdo astella alttarille punaisten näppyjen koristaessa kroppaa. Onneksi häät ovat todennäköisimmin alkukesästä, niin en ehdi kovinkaan paljon saada vahinkoa aikaan. Solariumia olisin halunnut joskus kokeilla, mutta asiantuntijat eivät ole suositelleet, kun eivät tiedä vaikutusta, enkä näinollen ole uskaltanut mennä, enkä aio mennä jatkossakaan. Kampaus ja meikki syntyy todennäköisimmin tutulla kampaajalla, kynsille en halua tehtävän mitään. Laihduttaa ei tarvitse, päin vastoin, haluaisin muutaman kilon takaisin.

Mies on kosinut minua kahdesti aiemminkin, enkä ole suostunut. Ei sillä, ettenkö haluaisi viettää loppuelämää hänen kanssaan, mutta naimisiinmeno on tuntunut aina vaan niin etäiseltä asialta, ei ollenkaan minua varten. Vaan kolmas kerta toden sanoi, ja todella yllätyin siinä määrin, että pelästyin - ellen jopa vähän suuttunutkin. Mies kosi siis vanhempieni ja sisaruksieni läsnäollessa, ja minulta tietenkin odotettiin myöntävää vastausta todistajien läsnäollessa Mies siis laski sen varaan etten voi enää kieltäytyä, enkä tosiaan olisi halunnut "nolata" häntä kaikkien katsellessa. Hetken emmittyäni kuitenkin suostuin, vaikken ollut vielä varma. Mutta nyt, päivä päivältä enemmän ja enemmän tiedän haluavani naimisiin mieheni kanssa. Ja nyt on toki olo kuin kellä tahansa onnellisella, tulevalla morsiamella <3

Kyllähän siitä naimisiinmenosta oltiin puhuttu, muttei koskaan "tosimielessä" (näin ainakin luulin), kunnes sitten mies otti ja kosi vanhempieni läsnäollessa, täysin yllätyksenä!!! Sormukset haettiin sitten seuraavana päivänä.

Minun vanhempani olivat paikalla silloin, kun mies kosi. Jotenka heille ei tarvinnut sen kummemin selvitellä Miehen vanhemmille kerrottiin kasvotusten, kun sormukset haettiin seuraavana päivänä. Työkavereille kerroin vitsaillen puhelimitse, että nyt kävi näin... Ja yhdellä foorumilla olen paljastanut nimimerkin takana sormusten vaihtuneen. Sen sijaan kukaan kavereistamme ei tiedä, ajateltiin että huomaa kuka huomaa Kyllähän se tieto leviää jossain vaiheessa kuin kulovalkea. Facebookissa olemme siis edelleen parisuhteessa, seuraavan kerran päivitetään statusta kun sukunimi on vaihtunut

Täällä ihan sama tilanne! Pelkästään mun lähisuvusta koostuu 25 ihmistä kun taas miehen lähisuku on tasan kolme henkilöä. Miehellä ei ole isovanhempia elossa, minulla mummut. Miehellä on sentään enempi tätejä ja setiä, viisi kappaletta plus puolisot, kun minulla vaan neljä. Serkkuja molemmilla yhtä monta, eli kuusi, mutta jostain syystä mieheni ei halua serkkujaan kutsuttavan, koska eivät ole missään tekemisissä. Tuolla kaavalla minun täytyisi jättää enoni ja setäni pois laskuista, koska minäkään en ole heidän kanssaan tekemisissä, enkä toisten serkkujenkaan, mutta toisten kanssa olen hirmu läheisiä. On jotenkin tylyä jättää osa kutsumatta, vaikka ovat "tasavertaisesti sukua minulle". Voi olla, että joudumme joka tapauksessa vierasmäärää supistamaan, koska nyt näyttäisi olevan 100hlö plus lapset. Kyse on kuitenkin "pelkästä" hääjuhlasta, koska meidät vihitään maistraatissa. Miestä ei tunnu tämä sukuongelma haittaavan, mutta minua se hieman epäilyttää. Onneksi kutsulistalla on kuitenkin meidän 20 YHTEISTÄ ystävää puolisoineen, plus molemmilla ne omat parhaat lapsuudenkaverit siellä jonon jatkeena, jotenka eiköhän me miehen suvun vähyydestä piittaamatta saada ihan kunnon pirskeet aikaiseksi.

Vielä kolmisen vuotta sitten en ollut vielä yksissäkään häissä ollut pelkästään vieraana. Mutta sitten alkoi vihkimisiä tulla rytinällä, eli kahden kesän aikana kolusin läpi kahdeksat häät, jotka olivat aivan liikaa (kahdet häät kesässä olis ehdoton maksimi, kolmannet maistuu jo puulta ja neljännet - no - pikakooma ja kotiin). Työn merkeissä olen sitten kolunnut läpi lähestulkoon sadat häät, pitopalvelun riveissä. Ja on tullut kyllä nähtyä monen moista, jotenka tiedän tarkalleen mitä omiini haluan ja mitä en...

Meillä on sujunut näin: Tutustuttiin 6/07 (tiedettiin toisemme jo n. kymmenen vuoden takaa, joten ihan yllätyksenä ei tullut) Seurustelu 9/07 Yhteenmuutto 12/07 Kaksoset 07/09 Kihlat 06/11 Häät oletettavasti näillä puheilla 06/12, joten niitä siis suunnittelemassa ja inspiraatiota hakemassa Ikää tällä hetkellä minä 25, mies 26. Molemmat vakitöissä paikkakunnan ulkopuolella. Ensi vuodelle yritetään häiden lisäksi mahduttaa vaihto isompaan asuntoon, asunto on toistaiseksi "miehen oma" mutta seuraavaksi laina siis yhteinen. Tiukille vetää silti mutta kyllä tässä pärjätään hienosti... Lapsia ei kyllä enempää, kiitos

Meillä ei ole budjetista vielä minkään sortin havaintoa, mutta pienellä yritetään päästä. Kummankaan suvut eivät oikein piittaa perinteisistä menoista eikä pröystäilystä, meillä todennäköisimmin päärooliin nousee juoma ja bändi Me karkaamme maistraattiin ensi keväänä, ja sen jälkeen pistämme vasta juhlakutsut. Meille on vielä vähän epäselvää juhlien ajankohta, mutta vuoden sisään pyritään kumminkin järjestämään. Suunnitteilla on n. 100 vierasta (ihan lähisuku plus roimasti kavereita, joita molemmilla on paljon, sekä tietty meitä yhdistävät pariskunnat, joiden kautta aikoinaan tutustuttiin). Vielä emme ole ihan varmoja, haluammeko lapsia juhliin. Päämääränä on, että ostamme kaikkea vähitellen, mitä ostettavissa on. Koristeita yms. Luulenpa, että todellinen pulma tulee vasta häiden jälkeen, kun pitopalvelut yms. lähettävät laskujaan. Jos ei muuten, niin sitten lainarahoilla. Pääasia kuitenkin on, että juhlista tulee rennot ja meidännäköiset, jotenka sitä päivää tuskin voi mitata rahassa. Maksoi mitä maksoi, eiköhän me niistä selvitä

Kyllä minua on monesti mietityttänyt, miksi ihmiset säntäilevät kihloihin sen kummempaa miettimättä, että menevätkö todella naimisiin vai vaan siksi että kun muutkin menee. Muutama vuosi sitten oli oikeastaan villitys, että kaverini rengastivat toisiaan huvin vuoksi lyhyen seurustelun jälkeen, joku tahtoi olla se "ensimmäinen", ja muut parit matkivat perässä. Minun mieheni kuuluu siihen kategoriaan, että mennä päräytti 16-vuotiaana kihloihin kun muuttivat hieman vanhemman tyttöystävän kanssa yhteen, ja tiet sitten erosivatkin puolta vuotta myöhemmin. Halusivat kuulemma siten näyttävän olevansa "aikuisia ja kypsiä", olivat yhdessä sopineet sormustenvaihtopäivämäärän. Nyt ollaan nuoria siltikin (ikää 25 ja 26), mutta neljän vuoden seurustelun tuloksena on kaksi lasta ja viime lauantaina mies otti ja kosi kysymällä "mennäänkö naimisiin". Nyt sitä vaan tietää ukon olevan tosissaan, maanantaina haettiin sormukset ja siitä lähtien molempien yhteinen ja mieluisa puheenaihe on ensi kesän häät. Me ollaan paljon koettu yhdessä ja päivä päivältä olen varmempi että haluan kokea vielä enemmän yhdessä. Ei tämä aina ruusuilla tanssimista ole ollut, moni olis saattanu heittää takin narikkaan jo monesti, mutta tämä se vaan vahvistaa.