Jump to content
Naimisiin.info

Mesimarja

Aktiivijäsen
  • Viestit

    115
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Käyttäjän Mesimarja kaikki viestit

  1. No niin, lopulta ilmoittautuneissa on vain yksi sellainen, jota en ole koskaan tavannut, ja hän on erään opiskelukaverimme seurustelukumppani, joka asuu eri kaupungissa. Vieraita juhliimme tulee 41 henkilöä.
  2. Meillä on ollut ihan toimiva työnjako, ja molemmat ovat mielestäni osallistuneet järjestelyihin suunnilleen yhtä paljon. Minä olen enemmän tehnyt suurien linjojen suunnitelmia, etsinyt ideoita täältä naikkareista, tarjonnut puolisolleni erilaisia vaihtoehtoja ja kysynyt aktiivisesti hänen mielipiteitään. Toisin sanoen, olen organisoinut yhteistä hääpäätöstentekoamme ja teoreettisia suunnitelmia. Lisäksi tein meille häänettisivut ja laitan hääjuhlan soittolistat läppärilleni ym. teknistä. Mieheni on ollut mukana ideoimassa ja sanonut jokaiseen asiaan mielipiteensä. Hän on myös vastannut käytännön asioista lähes kokonaan, esimerkiksi hoitamalla kaikki häihin liittyvät puhelinsoitot ja sähköpostit sekä tekemällä kaikki askartelut. Periaatteenamme on ollut, että kun kerran menemme yhdessä naimisiin ja juhlistamme yhteistä avioliittoamme, hoidamme myös kaikki suunnittelut ja järjestelyt yhdessä.
  3. Mielestäni Wendelan kysymykseen ei sisältynyt minkäänlaista arvostelua. Minuakin kiinnostaisi tietää, kuinka usein kirkkohäitä viettävät käyvät tavallisesti kirkossa (esimerkiksi käyvätkö he muiden juhlien yhteydessä, vai ainoastaan häiden), mutta en arvostelisi heitä, kävisivät he tai eivät.
  4. Näin myös täällä. Valitettavasti minulta jäisi kyllä väliin sellaiset häät, joissa on mukana eläimiä.
  5. Meillä oli maistraatissa sisääntulomusiikkina Värttinän Morsian ja poistumismusiikkina Neljän baritonin Pop-musiikkia.
  6. Kiitos paljon vastauksestasi, -k! Me olemme ajatelleet tehdä niin, että näytämme kuvaajalle ennen kuvausta muutamia kuvia, joiden tyylistä pidämme, sekä kerromme, minkälaisissa asennoissa suunnilleen haluaisimme tulla kuvatuksi ja mistä suunnasta (tyyliin "emme halua kokovartalokuvia emmekä sivuperspektiiviä kasvoista"). Haluaisimme silti jättää vapautta kuvaajankin näkemyksille, ja kuuntelemme mielellämme hänen ehdotuksiaan, kunhan ne eivät ole jotain, mitä ehdottomasti emme halua.
  7. Haluaisin kuulla, kuinka paljon olette potrettikuvien ottamisen yhteydessä ohjeistaneet kuvaajaa, eli kertoneet, minkä tyylisiä kuvia haluaisitte, millaisissa asennoissa haluaisitte poseerata, mitä ette missään nimessä halua jne. Oletteko kenties vieneet kuvaajalle näytteeksi kuvia? Vai oletteko vain luottaneet kuvaajan ammattitaitoon? Toimisitteko eri tavalla, jos nyt menisitte kuvaukseen? Kiitos jo etukäteen vastaajille!
  8. Pidin oman nimeni, mutta tiedän, että jos olisin ottanut miehen nimen, kaduttaisi.
  9. Mesimarja

    Ei istumajärjestystä?

    Me emme olisi halunneet tehdä minkäänlaista istumajärjestystä, sillä häämme ovat pienet, ja lähes kaikki vieraistamme tuntevat toisensa ja tulevat hyvin toimeen keskenään. Kuitenkin, koska alkuruoka tarjoillaan pöytiin, meidän oli pakko taipua. Päädyimme siis tekemään pöytäjärjestyksen. Meille tulee morsiusparin pöydän lisäksi viisi vieraspöytää, joista kaksi on lähempänä morsiusparia ja kolme sitten näiden kahden "takana", eli vähän kauempana morsiusparista. Halusimme jakaa vieraat pöytiin sen perusteella, että kaikilla on pöydässä varmasti sellaista seuraa, jonka kanssa juttua riittää ilman, että sitä tarvitsee erikseen keksiä. Päädyimme siis sellaiseen ratkaisuun, että kaksi morsiusparin pöytää lähimpänä olevaa pöytää on varattu meidän avustajillemme ja ystävillemme. Toisessa pöydässä ovat bestmanit ja kaaso aveceineen sekä heille tuttuja ystäviämme, toisen taas täyttävät opiskelukaverimme aveceimeen. Kolme vähän kauempana olevaa pöytää on varattu sukulaisillemme ja perhetutuillemme. Yhdessä istuu minun lähiperheeni (eli äitini, pikkuveljeni ja pikkusiskoni avomiehineen), serkkuni aviomiehineen sekä pariskunta, jonka kaikki kyseisessä pöydässä tuntevat, mutta jotka eivät tunne juhlista muuten muita kuin meidät. Kaksi muuta pöytää on järjestetty niin, toisessa istuu minun sukulaisiani, toisessa miehen sukulaisia. Nyt pitäisi sitten vielä miettiä, millä tavoin pöydät merkitään...
  10. Me menimme naimisiin "puolisalaa". Kutsuimme vihkitilaisuuteemme siis vain meille kaikkein lähimmät ihmiset, ja sanoimme, että haluamme kertoa muille itse sitten myöhemmin, kun olemme naimisissa. Kävimme siis maistraatissa vain kaason ja bestmanien sekä minun perheeni ja mieheni veljen perheen kanssa, minkä jälkeen kutsuimme heidät meille istumaan iltaa. Päädyimme tekemään tällaisen ratkaisun, koska halusimme lopulta pienen, intiimin vihkitilaisuuden maistraatissa. Emme halunneet kertoa suunnitelmiamme etukäteen, koska emme halunneet selitellä kenellekään ennen vihkitilaisuutta, miksi häntä ei ole kutsuttu. Olisi ollut vähän hassua sanoa jollekulle, että "menemme muuten ensi viikolla naimisiin, mutta sinua ei ole kutsuttu". Kerroimme sitten siviilisäätymme muuttumisesta ihmisille sitä mukaa kun heitä tapasimme. Monet suhtautuivat todella ihmetellen, jotkut jopa loukkaantuivat siitä, että emme olleet kertoneet heille suunnitelmistamme etukäteen. Meitä tuo käytös kummastutti (ja kummastuttaa edelleen), sillä emme vain ymmärrä, mikä velvollisuus meillä olisi kertoa kenellekään asiasta, joka koskee vain ja ainoastaan meitä. En vaan voi ymmärtää sitä, miten naimisiinmenomme tuntuu olevan joillekuille paljon isompi asia kuin meille itsellemme, ja meidän olisi pitänyt ajatella nimenomaan heitä tehdessämme valintamme. :-? Nyt maaliskuussa pidämme avioliittomme kunniaksi juhlat, joihin kutsumme sitten suuremman määrän ystäviä ja sukulaisia, tosin sinnekin vain 56 henkilöä. Osa sai tietää naimisiinmenostamme vasta, kun lähetimme heille kutsut tulevaan juhlaan, ja odotan reaktioita vähän jännittyneenä. Mutta jos joku vetää herneen nenään niin vetäkööt, olen päättänyt olla välittämättä. Sen verran kummallisesti ihmiset käyttäytyvät kuullessaan muiden ihmisten avioliittosuunnitelmista, että jos sitä yrittäisi vain jatkuvasti ymmärtää, ei muuta ehtisi tekemäänkään. ;D Tsemppiä kaikille salaavihkiytyville niiden typerienkin kommenttien kestämiseen, ja paljon onnea avioliittoonne!
  11. Meille tulee sama huone ilman hääpakettia, hinta tuolloin 117€. Edit: Ja hintaan kuuluu siis tuo poreammeellinen huone myöhäisellä luovutusajalla. Emme ottaneet hääpakettia, koska emme halunneet huoneeseen kukkia emmekä aamiaista huoneeseen tarjoiltuna.
  12. Oi kyllä, kyllä ja kyllä! Sormukseni on kertakaikkiaan täydellinen minulle.
  13. Vihkisormukseni on ollut sormessani vasta kaksi päivää, joten nyt tekee tietenkin mieli pitää sitä sormessa koko ajan ja ihailla sitä jatkuvasti. Kuitenkin otan sormukseni pois esimerkiksi tiskatessani (hypoteettinen tilanne, koska meillä mies tiskaa aina), pestessäni käsipyykkiä (tätä olen jopa tehnyt), käydessäni suihkussa, pestessäni käsiäni tai kasvojani tai tehdessäni käsillä jotain sotkuista tai jotain, missä sormus voisi kärsiä. Ottaisin sormuksen pois myös mennessäni uimaan tai saunaan tai tehdessäni ulkotöitä tai leipoessani. En muutenkaan usko käyttäväni vihkisormustani tulevaisuudessa jokapäiväisesti, koska en ole oikein koruihminen ja vihkisormukseni on melkoisen isokokoinen minulle.
  14. No, eivätpä ainakaan minun joskus muinoin näkemäni stripparit mitenkään "upeita" tai "äärimmäisen kauniita" naisia ole olleet, mutta makuja on onneksi monenlaisia. Minusta on mielenkiintoista, että koet tuntevasi näiden kyseisten naisten kumppanit paremmin kuin heidän tyttöystävänsä. Miten olet päätynyt tällaiseen johtopäätökseen? En ole kyseenalaistamassa tällaista käsitystä, mutta haluaisin muistuttaa, että vaikka kaikkien ihmisten seksuaalisuus perustuisi visuaaliseen kiihotukseen, se, mitä pidämme esteettisenä vaihtelee yksilöstä toiseen. Näin ollen ei voida sanoa, että kaikki nauttisivat esimerkiksi tietyn stripparin esiintymisestä. Moraalikäsitykset vaikuttavat puolestaan siihen, minkä kokee soveliaaksi seksuaaliseksi käytökseksi parisuhteessa tai sen ulkopuolella: jonkun moraalin vastaista voi olla muun kuin oman kumppanin strippaamisen katselu (sukupuolesta riippumatta), toiselle taas on hyväksyttävää harrastaa seksiä myös muiden kuin oman kumppanin kanssa. Ja tähän väliin mahtuu vielä lukuisia erilaisia variaatioita. Myös tämä on mielenkiintoista: vedät rajoja "terveen" ja "ei-terveen" (ei-huolestuttavan ja huolestuttavan) seksuaalisen kiinnostuksen välille omista lähtökohdistasi käsin vahvasti yleistäen. Miksi sinulla on noin kova tarve väittää, että "kaikki miehet sitä tai tätä tai he eivät ole normaaleja". Vaikuttaa siltä, että koet tästä stereotyyppisestä mallista poikkeavan käytöksen jotenkin uhkaavana, ja haluaisin tietää miksi.
  15. En tiedä, onko aloittajan tarkoitus vain provosoida, mutta kommentoin silläkin uhalla. Minä puolestani en ymmärrä sitä, kuten Lucille jo totesi, että polttariseurue "pakotetaan" strippibaariin. Strippiesityksen katseleminen voi olla jollekulle luonnollinen osa omaa seksuaalisuutta, tai vaikka vain hauskanpitoa, mutta kaikille se ei sitä ole. Ainakin sekä minun että sulhaseni polttari-ilta olisi ollut pilalla, jos joku olisi tilannut sinne stripparin. Eikä siinä ole suinkaan kyse mustasukkaisuudesta, vaan siitä, millainen arvomaailma ihmisellä on ja minkä ylipäätään kokee viihdyttävänä. Ja vaikka tässä nimenomaisessa tapauksessa kyse olikin morsiamen lahjasta sulhaselleen, sellaisen lahjan olisi voinut tarjota pariskunnan yhteisellä ajalla, ilman että sekoittaa tilanteeseen ihmisiä, joille se ei ole välttämättä mieluista. Sitä en kylläkään ymmärrä, että tämä nainen "kilahti" morsiamen polttareissa ja soitti miehelleen. Mutta se taas on heidän välisensä asia, enkä ymmärrä, miksi sitä pitäisi puida tällaisella palstalla.
  16. Koska Suomen evankelis-luterilainen kirkko ei vastaa uskonnollisia käsityksiäni ja olisi mielestäni rienaavaa halventaa toisten uskontoa käyttämällä hyväkseen heidän seremonioitaan vaikka ne eivät merkitsisi itselle mitään.
  17. Mesimarja

    Kaaso raskaana

    Kannattaisiko sun kysyä kaasoltasi, haluaisiko hän sinun pyytävän itsellesi toisenkin kaason, jotta hänen ei tarvitsisi rasittaa itseään liikaa hääjutuilla, huolehtia synnytysaikataulustaan jne.?
  18. Juhlapaikkamme ei maksa itsessään mitään. Ruoka on kuitenkin tilattava juhlapaikasta, ja sen hinta on n. 35€/hlö (lapsista vähemmän). Hinta kuitenkin sisältää myös juhlapaikan koristelun ja siivousen, opaskyltit jne., joten mielestäni paikkamme on hyvin edullinen.
  19. mandanen: En tiedä, onko tästä mitään hyötyä, mutta ainakin vielä muutama viikkoa sitten noita Viivi ja Wagner -postimerkkejä löytyi Turun yliopiston kirjakaupasta, josta he voisivat suostua niitä postitse lähettämään. Yhteystiedot löytyy tuolta: http://kirjakauppa.utu.fi/fi/yhteystiedot.php
  20. Täytyy kyllä sanoa, että mulla olisi morsiamena nolo olo, jos polttareissani olisi sellaisia ihmisiä, joita en olisi kutsumassa häihin. Vaikka mulle ei kyllä todellisuudessa ole polttareita tulossakaan. Itseäni ei kylläkään haittaisi saada polttarikutsua vaikka minua ei olisi häihin kutsuttukaan, joten suhtautumiseni asiaan on vähän ristiriitainen.
  21. Kiitos vastauksesta, Eshter! Voisitko kertoa, kuinka paljon tuo käsittely suunnilleen maksoi? Myös lisää kokemuksia ja ajatuksia kaivataan.
  22. Olen pohtinut viimeaikoina potrettikuviemme väritystä. En välttämättä haluaisi värikuvia, vaan mahdollisesti mustavalkoisia tai sepian värisiä kuvia. Onko joku naikkareista otattanut / otattamassa hää- tai jotkut muut kuvansa kokonaan muina kuin värikuvina? Jos näin tehdään, ottaako kuvaaja kuvat jo valmiiksi mustavalkoisina tai sepian värisinä, vai muokkaako kuvaaja vaan jälkikäteen alkuperäiset värikuvat mustavalkoisiksi / sepian värisiksi? Olisi tietysti kiva nähdä sama kuva erilaisissa värityksissä, ja valita näistä väritysvaihtoehdoista sitten silmää eniten miellyttävä. Ajattelin sitäkin, että haluaisin mahdollisesti osan kuvista väri- ja osan muun värisinä kuvina. Kuvaamossamme on mahdollisuus ottaa kuvia sekä sisällä että ulkona, ja jostakin syystä minusta tuntuu, että (talvisten) ulkokuvien "pitäisi" olla värillisiä. Millaisia mielikuvia, mielipiteitä ja kokemuksia muilla naikkareilla on kuvien värityksistä? Tähän ketjuun saa kerätä myös kuvia kauniin sävyisistä (hää)kuvista.
  23. Maistraatissa musta jakkupuku ja valkoinen tunika. Juhlapaikalle laitan vihreä-luonnonvalkean morsiusmekon.
  24. Ihan itse maksetaan. Olemme molemmat opiskelijoita, kutsuttavia on vähän yli 40 ja budjetti n. 4000€.
×
×
  • Create New...