lilli*

Rouva
  • Content count

    8617
  • Joined

  • Last visited

About lilli*

  • Rank
    VIP

Profile Information

  • Gender
    Female

Recent Profile Visitors

961 profile views
  1. Kosinta ja kihlaus ovat eri tapahtumat, tai ainakin ennen vanhaan ne ovat olleet toisistaan erillään. Mies pyysi morsiammen isältä kättä, sai luvan kosia, kosi ja sai myöntävän vastauksen. Sen jälkeen perheet sopivat kihlajaisista (ja myötäjäisistä), joiden juhlimisen jälkeen kihlaus oli virallinen. Kihlajaiset olivat melkeinpä yhtä suuri juhla, kuin häät. Kosinnan ja kihlajaisten välissä pari ei ollut vielä kihlapari, vaan puhuttiin kihla-aikeesta. Tänä aikana perheet tutustuivat toisiinsa ja tulevat appivanhemmat tulevaan miniäänsä tai vävyynsä. Kihlaus oli vakava asia, joka sinetöitiin sopimuksella. Sopimuksen rikkomisesta tuli jokin rangaistus. Joten, teidän välillä on kihla-aie Epäilijöille sanotte, että noudatatte vanhan perinteen yhtä osaa, nykyään kun se niin surullisesti skipataan kokonaan yli. Haluatte tutustua toisiinne ja toistenne perheisiin kunnolla ennen kihlautumista. Koska olette kuitenkin moderni pari, ette halua kihlajaisia juhlia, eikä isän mielipidettäkään kysytä, vaan menette sitten suoraan kihla-aikeesta itse asiaan, eli naimisiin.
  2. Miksi ihmeessä tämä aihe aina nostattaa niin vahvoja tunteita ? Mitä väliä sillä on, miten joku muu asian mieltää? Kaikille ei kihlaus ole The Thing.
  3. Saako noin tehdä? Jättää ainoastaan lapselle oma nimi. Ajattelin vaan, kun Suomen sukunimilaki määrää senkin, että sisaruksilla ei saa olla eri sukunimeä. Jos siis teille tulee lisää lapsia joskus tulevaisuudessa, saa lapsi saman sukunimen, joka on veljellään mutta ei kummallakaan vanhemmista. Outo ratkaisu.
  4. Ei saisi vaikuttaa, mutta kyllä se vaikuttaa. Eräs tuttavani on sukujuuriltaan venäläinen ja niin oli hänen nimensäkin. Oli vuoden työttömänä, ei saanut edes kutsua haastatteluihin (kävi kyllä koulunsa kaikki suomessa, ja puhuu suomea ilman korostusta). Meni naimisiin täysin supisuomalaisen nimen omaavan miehen kanssa, vaihtoi samalla etunimensä suomalaiseen ja kas kummaa, pääsi töihin. Väärin? Totta hemmetissä. Todellisuutta? Ikävä kyllä. En tosin usko, että norjailainen nimi vaikeuttaa työn saamista.
  5. Ehdottomasti lasit, täytyyhän sitä sentään itseltään näyttää. Käytän aina laseja.
  6. Meillä on vieraita noin kymmenen. Määrä voi kasvaa parilla ihmisellä, katsotaan sitä sitten, kun ollaan käyty katsastamassa nuo juhlapaikka-ehdokkaat.
  7. Todellakin jaksaa kiinnostaa! Saman tien kalenteriin muistutus...
  8. Aivan takuulla laitan stay-upit. Inhoan sukkahousuja. Changesta olen jo monta vuotta ostanut ja tyytyväinen ollut.
  9. Minä ostan kultaiset kalvosinnapit, joihin kaiverretaan miehen nimikirjaimet. Tiedän, että on mieluinen. Annan ne jo hääaamuna, jotta mies saa ne heti käyttöön. Miehen pappalla oli sellaiset ovaalin malliset ja mies on joskus kertonut, kuinka hän lapsena oli ihaillut niitä, kun pappa oli niitä juhlissa pitänyt. Tämä on varmaan sama juttu, kuin lapsena lahjaksi saadut hopealusikat. Silloin tuntuivat turhilta mutta nykyään olen kiitollinen kummeille niiden ostamisesta. Käyttöä ei ole usein, mutta käyttöikä on pitkä.
  10. Hmmmm.... teinikihlat.... Teinikihlat ovat aivan samalla tavalla kihlat kuin kaikki muutkin kihlat. Ikä, tai se onko kihlaus ihmisen kuudes kihlaus, ei muuta asiaa. Maailma heittelee meitä kaikkia, eikä kenelläkään ole oikeutta saarnata toisen elämän valintoja vastaan. Kihlaus on (haluaisin käyttää sanaa aina) yleensä onnellinen asia, ainakin pariskunnalle itselleen. Ihminen voi olla tosissaan toisen kanssa vaikka ikää löytyisi vain 15 vuotta. Toki on järkevämpää odottaa täysi-ikäisyyttä ennen kihloihin menoa, mutta mielestäni se ei ole este. Voi olla, että pariskunta (sanan mukaisesti) kasvaa erilleen, toinen vaikkapa lähtee opiskelemaan muualle, eikä toisella ole mahdollisuutta lähteä mukaan tai sitten yksinkertaisesti alkaa menojalka vipattamaan. Riskit ovat suuret, kun kasvetaan yhtäaikaa aikuisiksi. Silti en hyväksy teinikihlojen väheksyntää. Voi hyvin ollakin, että teinipari on onnellisesti yhdessä hamaan tulevaisuuten saakka. Moni myös parjaa teiniparin olevan lapsellisia. Tottakai he ovat lapsellisia! He ovat teinejä, suurin osa teineistä on lapsellisia. Mutta aika parantaa sen vaivan. Itse ainakin olin 19 vuotiaana niin lapsellinen, että välillä hävettää vieläkin. (Tosin olen omasta mielestäni vieläkin aika kakara .) Jotkut taas joutuvat suutelemaan useampaa sammakkoa elämänsä aikana, ennenkuin "se oikea" löytyy. Joku voi menettää tulevan puolisonsa onnettomuudessa eivätkä sairaudetkaan ole poissuljettu kenenkään elämästä. Ihmettelen itse enemmän ihmisiä, jotka tuomitsevat herkemmin useasti kihloissa olleen ihmisen, kuin usean eri ihmisen kanssa seurustelleen tai useassa avoliitossa asuneen. Asiahan on aivan sama. Mikä ihme kihloista tekee niin pyhän? Muuttaako lupaus avioliitosta sitten suhteen vasta vakavaksi ja pitääkö todella odottaa "kypsää" ikää ja täyttä varmuutta (mikään ei ole varmaa, muu kuin verot ja kuolema) ennen kihlautumista? Mitä sellaiselle ihmiselle sitten henkisesti tapahtuu jos kaikki eivät sujukkaan niin kuin pitäisi? Itse rakastan kihloissa olemista. Rakastan häiden suunnittelua. Rakastin myös susiparina elämistä. Jos emme menisi koskaan naimisiin, rakastan silti myös miestäni niin kauan kuin tätä kestää. Nyt sitä on kestänyt 10 vuotta ja todellakin toivon, että se kestää maailman tappiin saakka mutta olen myös realisti. Anteeksi, jos tästä nyt tuli ylipitkä OT. en vain voinut itselleni mitään.