pink_girl

Rouva
  • Viestit

    301
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Käyttäjän pink_girl kaikki viestit

  1. Sannuli22: käy tsekkaan tuolta häämatkakohdekeskusteluista malediivien ketju siellä paljon keskustelua siitä, mitä kaikkea malediiveillä voi tehdä. Oltiin siellä viime kesänä puolitoista viikkoa häämatkalla, ja kyllä me ainakin tekemistä keksittiin jokaiselle päivälle. Parasta Malediiveissa on, että sinne voi oikeastaan matkustaa mihin aikaan vuodesta tahansa.
  2. Mulla oli laukku saman värinen kuin kengätkin
  3. Noin vuosi ennen häitä sain otettua itseäni niskasta kiinni ja aloitettua uudelleen säännöllisen treenaamisen. Tavoitteena oli varmasti aluksi myös, että muutama kilo painoa sulaisi pois ennen häitä, mutta lopulta paino oli samoissa lukemissa kuin vuotta ennen, tosin olin onnistunut muuttamaan osan läskeistäni lihaksiksi aloitin treenaamisen siis jo ennen kuin olimme edes kihloissa. Varsinaisesti häitä varten leikkasin hiukseni sopivaan pituuteen kampausta varten. Kampaus oli luonnollinen, eikä mitään lisäkkeitä sun muita laitettu. En värjännyt hiuksia, sillä en ole värjännyt niitä muutenkaan enää vuosikausiin. Meikin teetätin ammattilaisella, ja se oli normaalia voimakkaampi, mutta kuotenkin suht luonnollinen eikä näytä kuvissa vahvalle ollenkaan. Yritin saada hieman päivitystä ennen häitä, mutta sateisen ja kylmän alkukesän vuoksi mentiin kalpealle iholla. Varpaat ja sormet saivat ranskalaisen geelauksen. Eli summa summarum, en muuttanut itseäni juurikaan häitä varten vaan halusin olla oma itseni
  4. Elokuun häät: musta tuntuu, et mä en myöskään ole saanut tehtyä yhtikäs mitään muuta tänä kesänä, kuin järkättyä häitä ja muutettua uuteen kotiin! Mut eiköhän siinä ole ihan tarpeeksi tekemistä, ja jos en ois lomalla ollut, niin ei olis onnistunut edes tuo häiden järjestäminen. On oikeasti ihan mahtava fiilis, kun ei tarvitse enää järjestellä häitä! Vaikka mä päätinkin, kun löimme hääpäivän lukkoon viime syksynä, että en panikoi enkä stressaa liikaa, niin kyllähän mä nuo kahdeksan kuukautta vietin melkoisen stressin kourissa. Onneksi sain pidettyä itseni kasassa hääpäivänä, sillä monetkaan asiat eivät todellakaan sujuneet ihan täysin alkuperäisten suunnitelmien mukaan, mutta eipä sitä tiennyt kukaan muu kuin minäkö sulho. Se onkin ehkä yksi tärkeimmistä asioista, jota kannattaa hokea itselleen hääpäivänä. Eli kukaan muu ei tiedä, että jokin menee mönkään, ellei siitä nosteta isoa mekkalaa. Siksipä meidän hääpäivämme olikin juuri täydellinen ja vierailta on satanut kiitosta meidän häistä, joissa tunnelma oli katossa ja mentiin vain flown mukana
  5. Brunssi yöksi jääneiden vieraiden kanssa. Sitten rentoa hengailua ja samalla hyvästeltiin kotiin lähteviä sukulaisia ja vieraita. Iltapäivä meni miehen perheen ja kavereiden kanssa saunoessa ja uidessa. Illalla syötiin illallista miehen perheen kanssa, ja väsy tuli melko aikaiseen. Jäätiin siis hotelliin kahdeksi yöksi miehen suvun ja osan kavereiden kanssa. Maanantaina oli lähtö häämatkalle ja meiltä meni pari tuntia meidän hotellihuoneen tyhjentämiseen onneksi lähtö oli vasta illalla, ettei tullut kiire.
  6. Ilmojen odottelu on kyllä raivostuttavinta ikinä. Me oltiin kaukaa viisaita ja laitettiin vika ilmopäivä noin puolitoista kuukautta ennen häitä. Tällä tavoin meillä oli hyvin pelivaraa, koska vikana ilmopäivänä puuttui vielä ainakin 30 ihmisen ilmot. Niitä tuli sitten kyllä tasaiseen tahtiin, eikä kaikki ihmiset olleet edes pahoillaan, että ilmoittivat myöhässä. Ainoastaan parilta pariskunnalta jouduttiin kysymään uudelleen kesäkuun alussa, että niin olitteko te tulossa. Me haluttiin kuitenkin kysyä kaikilta, joista ei ollut tietoa, ettei sitten kävisi nolosti ja istumapaikkoja ei olisikaan tarpeeksi. Pari peruutusta tuli hääviikolla, mutta ne onneksi saatiin sumplittua juhlapaikan kanssa, eikä heistä tullut ekstrakuluja. Tsemppiä häiden odotukseen syysmorsiot ja loppukesän morsiamet
  7. Tiinus: just palattiin matkalta oltiin Kuredulla ja meillä oli majoituksena jacuzzi beach villa.
  8. Noin 2300 eur/hlö all inclusive puolitoista viikkoa Malediiveillä
  9. Niin ja onnea myös Helinäkeiju_lle
  10. Meillä oli myös kaksikielinen vihkiminen, enkuksi ja suomeksi. Meidän vihkikaava oli täysin uniikki, jonka mies kehitteli yhdistelemällä anglikaanista ja luterilaista kaavaa. Tästä syystä kaikki, mitä meidän kaksi vihkipappiamme puhuivat oli myös painettu kirkko-ohjelmaan, joten kaikki pystyivät sujuvasti seuraamaan, missä mentiin. Jos teillä kuteinkin on ihan perinteinen luterilainen vihkikaava, ei se välttämättä aiheuta niin suurta sekaannusta, vaikka kieli välillä vaihtuukin. Mutta mikäli teillä on aikaa (eikä stressikäyrä ole vielä liian korkea) tekisin kirkko-ohjelmat. Meillä mies onneksi hoiti tämän ihan itsekseen, ja minä ainoastaan korjasin hänen suomenkieltään
  11. Nyt on meidän häät juhlittu ja häämatka Kuredulla takana. Olimme siis Kuredulla heti juhannuksen jälkeen, eli lähdimme maanantaina matkaan ja takaisi olimme Suomessa seuraavan viikon torstaina. Matkat oli varattu Tjareborgilta, jacuzzi beach villa ja all inclusive, hintaa yhteensä 4500 euroa vesitasokuljetuksen kanssa. Lennot olivat KLM:n ja Etihadin, eli välilaskut oli Amsterdamissa ja Abu Dhabissa. Menomatkalla lennot sujuivat oikein hyvin, välilaskut olivat lyhyitä ja rakastuimme Etihadin koneisiin! Kaksi pisintä lentoa oli Etihadilla, ja molemmat totesimme Etihadin olevan paras lentoyhtiö, jolla olemme koskaan lentäneet. Niskatuet koneissa toimivat moitteetta, kuulokkeiksi jaettiin ääntäeristävät isot kuulokkeet, viltit ja tyynyt oli valmiiksi odottamassa koneessa ja yön yli olleella lennolla Abu Dhabiin saimme myös sukat, unimaskin ja hampaidenpesuvälineet. Takaisin tullessa pisin lento oli vanhalla KLM:n koneella, ja siitä nyt ei ole mitään hyvää sanottavaa, paitsi että henkilökunta oli todella mukavaa Saavuimme Maleen aikataulun mukaan iltapäivällä puoli kolmen aikaan. Olimme juuri ajoissa ehtiäksemme vielä lentämään kohteeseen, ja lentomme lähtikin jo neljän aikaan. Emme jostin syystä päässeet lentämään suoraan Kuredulle, vaan meidät ja yksi toinen pariskunta jätettiin saman atollin toiselle saarelle, josta toki saimme suht nopeasti kyydin spead boatilla Kuredulle. Saavuimme siis Kuredulle paikallista aikaa kello seitsemältä. Vastaanotto oli henkilökohtainen ja ihanan lämmin Majoituksena meillä oli jacuzzi beach villa nro 230, joka sijaitsi paremmalla riutan puoleisella rannalla aikalailla golfkentän kohdilla. Sijainti oli loistava! Heti päästyämme huoneeseemme kirmasimme vielä ennen pimeän laskeutumista pienelle uinnille. Meidän pääravintolana oli Koamas, vaikka O-resort olikin meitä hieman lähempänä. No se ei meitä haitannut, sillä saimme käyttää kaikkien muidenkin ravintoloiden palveluita, ja ainoastaan illalliset piti varata etukäteen. Me vuokrasimme snorklausvälineet melkein koko ajaksi. Lisäksi jouduimme vuokraamaan kameran yhdeksi päiväksi, koska oma vedenpitävä kameramme sanoi sopparinsa irti ekana käyttöpäivänä. Lisäksi vuokrasin itselleni pelastusliivin pidemmille snorklausreissuille, koska en luottanut kykyyni pysyä pinnalla koko reissun ajan. En ollut koskaan aiemmin snorklannut, joten eka päivä meni säätäessä ja minun kakoessa suolavettä keuhkoistani ja nenästäni Snorklaus oli tosiaan parasta koko reissulla, ja onnistuin näkemään pari kertaa jättiläiskilppareita! Mies näki myös kolme isoa yli puolitoista metristä haita ollessaan yksin riutalla. Eipä ne tosin mitään tehneet, ja kaikki vakuutteli meille, ettei haita tarvitse pelätä. Emme lopulta maksaneet yhtään ekskursiota, vaan kävimme ainoastaan auringonlaskuristeilyllä, jolloin meillä kävi kyllä tosi hyvä säkä, koska aurinko laski lähes pilvettömältä taivaalta ja näimme myös delfiinejä. Tämän lisäksi kävimme yhtenä iltana Far eastissa syömässä. Puolivälissä lomaa kävimme kysymässä mahdollisuutta siirtyä water villaan loppulomaksi, ja maksua vastaan saimme siirrettyä itsemme Sanguun kolmeksi vikaksi yöksi. Mies oli ihan intona, mutta minä taas en millään meinannut osata nukkua veden päällä varsinkin, kun parina yönä satoi kaatamalla ja myrskysi. Muuten water villa oli ihan jees, varsinkin, kun sai kunnon suihkun ja vessan jacuzzi beach villassa kylppärissä asusti myös jokunen muurahainen ja pari gekkoa, joista ei todellakaan ollut koko loman aikana mitään haittaa. Yksi lisko tosin putosi puusta päälleni, jolloin sekä minä että lisko meinattiin saada sydäri mun huutaessa kurkku suorana! Kahdeksan yötä paratiisissa oli meille tällä kertaa ihan sopiva aika. Alkulomasta harmiteltiin, että miksi varattiin näin lyhyt loma, mutta loppulomasta huomattiin, ettei mun kroppa oikein kestänyt tuota trooppista ilmastoa, ja sainkin sitten loppuloman vahtia, että söin varmasti jatkuvasti! Iltapäivän teehetki olikin mun pelastus, koska sieltä sai aina tosi hyviä sandwichejä Kovasti meitä yritettiin saada palaamaan saarelle uudestaan, mutta uskoisin, että ensi kerralla valitsisimme jonkin pienemmän resortin. Kuredu on tosi iso paikka, ja me emme oikein välittäneet isoissa laumoissa viihtyneistä briteistä ja saksalaisista. Toisaalta siirryttyämme Sanguun pääsimme heistä eroon, eli ehkä sen olisi pitänyt olla alunperinkin meidän pääpaikkana. Resortin henkilökunta oli aivan ihania, ja meidän Sangun tarjoilijaa tuleekin oikein jo ikävä.
  12. Häät vietetty! Onpas kyllä mukavaa olla rouva! Aloin olla ihan sietämätön viimeisten parin viikon aikana ennen häitä, kun stressasin kaikkea mahdollista, vaikka samalla yritin vakuuttaa itselleni, ettei ole mitään syytä stressata. Häämatkan jälkeen olo on edelleen rento ja stressikin on tipotiessään
  13. Me tehtiin esteiden tutkinta pari kuukautta ennen häitä, ja sain jo seuraavana päivänä soiton virastosta, että kaikki on kunnossa, paperi on noudettavissa viikon kuluttua. Me pyysimme heitä ilmoittamaan meille heti, kun tietävät, että onko meillä kaikki tarvittavat paperit ulkomaalaisen siippani esteiden tutkintaa varten, ettei menetetä turhaan aikaa, jos joku paperi puuttuu. No onneksi tämä oli ihan turha huoli, kun olimme huolellisesti keränneet kaikki tarvittavat dokumentit
  14. Jee Tipzilla Mekin saatiin esteiden tutkinta lappunen ja raamattu jo alkuviikosta, joten nythän sitä vois jo karauttaa salaa vihille Meillä ilmoittautuminen on päättynyt, ja nyt näyttäisi tulevan aika tarkalleen 100 hengen häät. Miten voikin olla mahdollista, että vaikka kutsuja tosiaan lähti ainakin 150 hengelle, niin meidän alkuarvio piti silti paikkansa? Nyt pitäisi alkaa väsätä istumajärjestystä. Mielessä pyöriikin jo aika valmiitakin pöytiä, mut sitten on niitä vieraita, joita en tunne ollenkaan, niin mihin semmoiset sitten laittaa? Ehkä siis tyydyn tekemään jonkinlaisen raakaversion, josta sitten lähdetään muokkailemaan eteenpäin. Vielä on viikko töitä jäljellä, ja sitten alkaa loma! Siitä eteenpäin voinkin sitten keskittyä kokonaan häihin Ja eihän niihin ole enää edes kuukautta aikaa!
  15. Minä alan vihdoin päästä yli kaameasta pukukriisistäni kokeiltuani molempia mekkojani uudelleen. enää ei ahdista oma mekko eli tällä hetkellä suunnitteilla on laittaa ensin pitkä mekko kirkkoon ja juhlan alkuun, ja sitten morsiamen ryöstön aikana käydä tekeen nopsa vaihto lyhyeen mekkoon ennen tanssia. Tämä suunnitelma saattaa kyllä vielä muuttua, mut pääasia on, etten oo enää ryntäämässä mekkokaupoille, kun mekot ei miellytä Miehen puku on edelleen ostamatta. Toivottavasti alle kuukausi riittää puvun hankkimiseen, sillä ostoksille päästään vasta miehen muuton jälkeen. Pöytäjärjestykset, koristelut ja lopullinen aikataulu on vielä aika vaiheessa. Mut onneksi suunnittelu on jo aloitettu Himpun verran yli kuukausi aikaa
  16. Kadun mekko-ostoksiani! Ekan olen ostanut jo aiemmin, kun eksäni kanssa suunniteltiin häitä. Sama puku seisoo edelleen kaapissa, kun niitä häitä ei koskaan vietetty. Kun nykyinen sulhoni kihlasi minut painelin melko suorilta mekkokaupoille, sillä suunnittelimme häitä vain 10 kk päähän. Mekko löytyi melko nopeaa, eikä se aluksi ollut ihan täydellinen. Myyjä kuitenkin vakuutti minut, että saamme muokattua mekosta helposti semmoisen kuin haluan. No muutostyöt on ohi, ja mekko ei edelleenkään ole täydellinen... Nyt vain kuukausi ennen häitä on semmoinen olo, ettei olisi koskaan pitänyt ostaa yhtään mekkoa, enkä tiedä, mitä teen. kohta menen naimisiin zarasta ostamassani lyhyessä valkoisessa pitsimekossa!
  17. Mä yritän kovasti löytää jostain pitkää valkoista puuvillapallo valosarjaa, jossa ois enemmän kuin 20 palloa. Mieluusti ostaisin Suomesta, jos sellaiset löytyis, ni ois ainakin tiedossa, että ovat turvalliset. Valot on ensin tulossa käyttöön häihin, mutta sen jälkeen oman kodin koristukseksi. Olisiko jollakulla tietoa, mistä moiset valot voisi saada?
  18. Työreissulla Ei siis oltu työkavereita, mutta oltiin seurailemassa samoja seminaareja pari viikkoa, ja siitä se sitten vain lähti. Ihan hullua, kumpikaan ei meinaa vieläkään uskoa tätä kaikkea todeksi
  19. Jonkin verran on kampauskin ollut jo mielessä, mutta mitään tarkkaa suunnitelmaa ei vielä ole. Ainakin yksi letti pitää olla, mutta sitten en olekaan enää varma, että tuleeko nutturalla vai miten se pistetään kiinni. Kokonaan auki en halua jättää. Koekampaus tehdään kesäkuun alussa, ja siihen mennessä pitäisi ideat olla valmiina. Oon myös miettinyt, pitäiskö käydä hieman pätkäisemässä hiuksia ennen häitä, kun näihin on nyt kertynytkin mittaa oikeastaan jo ihan liikaakin Esteidentutkintapaprut viety kirkkoon ja sieltä jo saatu vahvistus, että oikeat paperit oli ja viikon päästä voidaan noutaa paperit ja vihkiraamattu. Eihän noiden kaikkien dokumenttien hankkimiseen mennytkään kuin parisen kuukautta. Jos joku paperi ois vielä puuttunut, ois saattanut tulla kiire, kun tuota miehen sivilisäätytodistustakin jouduttiin odottamaan monta viikkoa, kun siihen tarvittiin leimoja useasta paikkaa. Mitä lähemmäs häät tulevat, sitä vähemmän mä jaksan tehdä yhtään mitään. Mies stressaa kaikesta mahdollisesta, ja yrittää aina tasaisin väliajoin tartuttaa stressiään myös muhun. No siinäpä stressaa, kun on itse hoitanut työhommansa siten, ettei pääse järjestelemään häitä kuin vasta alle kuukautta ennen h-hetkeä. Minun kontolle on siis jäänyt kaikkiin paikkoihin soittelu ja asioiden järkkääminen, ja alan kyllä olemaan aika lopussa, vaikka kuinka olen yrittänyt hoitaa asioita pitkällä aikavälillä ja olen myös yrittänyt olla stressaamatta. Loppuis nyt nää työt ja pääsis kesälomalle, ni jospas se sitten alkaisi vähitellen helpottamaan....
  20. Osaisiko joku suositella hyvää kynsistudiota/kauneushoitolaa? Pitäisi saada itselle ja tulevalle anopille ajat kynsien geelaukseen ja jalkahoitoon/pedikyyriin. En ole paikkakuntalaisia, enkä ole käynyt missään hoidoissa kuin kerran aiemmin, ja sekin oli ulkomailla. Tärkeää olisi, että saisimme palvelua sekä suomeksi että englanniksi ja että sijainti olisi mahdollisimman lähellä keskustaa tai Katajanokan läheisyydessä. Lisäksi olisi tietysti mukava tietää, paljonko tuommoinen lysti maksaa. Olen selaillut eri yritysten nettisivuja, mutta eipä noista oikein ota selvää, mikä olisi hyvä ja mikä huono. Osalla kuuluu lakkaus mukaan jalkahoitoon, ja osa veloittaa siitä hirveät summat erikseen. Mitä noista nyt sitten tietää valita?
  21. Lueskeltuani tätä keskustelua eilen laitoin jo ajat ajokortin ja passin uusimiseksi varaukseen. Me karkaamme häämatkalle heti häiden jälkeen, joten vanhalla nimellä mennään vielä silloin, mutta samapa tuo on sitten heti häämatkan jälkeen käydä uusimassa.
  22. Odottelua, odottelua... Odottelen siis miehen papruja, että pääsisin tekemään esteiden tutkinnan. Mies laittoi paperit postiin viime viikolla, mutta niitä ei ole vielä kuulunut. Jotenkin pieni stressi päällä noista, sillä vaikka meillä pitäisi olla kaikki tarvittavat paperit kasassa, olen aivan satavarma, että jotain kuitenkin puuttuu ja sitten emme pääsekään oikeasti naimisiin kesäkuussa.
  23. Meillä hääkutsujen lähetys on hieman venynyt minun saamattomuuteni vuoksi, sillä mulla kesti aikalailla kuukausi, että sain tuotettua suomenkielisen hääinfon. Lisäksi kun osoitteita on tullut hieman tipoittain, kun porukka ei vastaile viesteihin, niin sitten kutsuja on nyt lähetelty monessa osassa. Tänään sitten vikat kutsut postiin, kun sain vihdoin viimeiset osoitteet eilen Vaikka jossain välissä kuvittelin, ettei meidän häiden suunnitteluun paljoa aikaa mene, niin onhan sitä lopulta mennyt vaikka kuinka! Eli odotan todellakin ensi vuotta, ettei tarvitse enää töiden ohessa tehdä mitään ylimääräistä! Onneksi kesäkuu on kokonaan vapaata, joten silloin voi sitten värkätä kaikki istumajärjestykset, menut, paikkakortit ja vielä jotku koristuksetkin.
  24. Alesta ostin noin kuukausi takaperin. Näyttivät olevan kaikki loppu nyt, kun nettishopista katsoin. Itse oisin halunnut laivastonsiniset kengät, mut piti sitten nuo ottaa, kun eteen tulivat
  25. franny: malli on Jodie