Neferty

Tai sitten siitä syystä ettei yksinkertaisesti ole varaa (rahaa) kutsua kaikkia.... :-[ Anyway, kiitos kommenteistanne! Edellisestä kerrasta onkin kulunut jo sen verran, että tähän mennessä jo yllättävän moni onkin muistanut meitä, jotkut jopa todella runsaskätisesti (vaikka emme edelleenkään mitään lahjoja odottaneet, kortti olisi riittänyt). Sattui olemaan huono päivä kun tuon vuodatukseni tänne näpyttelin :

Virallinen naimisiinmenopäivä tietenkin!

Minun sukunimeni on yksi tärkein osa identiteettiäni. Minä olen "Neferty Meikäläinen" eikä sitä kukaan muuksi muuta. Eikä eteen ole sattunut vielä yhtään syytä miksi sen muuttaisiin.

Itse olisin halunnut laittaa puvun alle nimenomaan sukat ja sukkanauhaliivit, mutta en siihen hätään ehtinyt löytää sopivia (valkoinen väri ei käynyt kun puku punainen), niin jouduin tyytymään stay up-sukkiin. Sukkahousut ovat mielestäni jotenkin... seksintappajat ;D

No niin, eli suku ja kaverit ovat tienneet nyt pari viikkoa ja reaktiot ovat tosiaan yllättäneet ainakin minut, eli lähinnä se, ettei oikein mitään reaktiota ole ollut :-/ Pari kaveria soitti ja onnitteli, pari kaveria laittoi onnittelu-tekstiviestin. Mummo onnitteli kun näimme jouluna ja yhdeltä serkulta tuli onnittelut sähköpostina ja oli perään ämpännyt vanhempiensakin nimet. Tämä sähköposti tuli kaiken lisäksi työmeiliini, jota ainakaan ei mieheni pääse lukemaan. Pari tätiäni on kommentoinut asiaa äidilleni ja vain sivulauseessa jotenkin että "taitaa isosiskolle tulla paineita" (vanhempi siskoni ei ole vielä naimisissa). Mieheni puolella suku on ollut vieläkin hiljempaa mikäli mahdollista. Eli olenko jotenkin itsekäs tai jotain, kun vähän odotin ihmisten nyt muistavan onnittelukortilla tai ainakin soittavan, eikä millään tekstareilla (me siis laitoimme kaikille käsin tehdyn ilmoituskortin jossa oli iso valokuva meistä)? Ei mielestäni tekstiviesti tai sähköposti ole oikein sopiva onnittelutapa näinkin tärkeässä tapauksessa (samaan kuuluvat avioliiton lisäksi lapsen syntymä/ristiäiset, ylioppilasjuhlat, 50-vuotissynttärit, osanotto jne..). Tai ainakin soittavan ja onnittelevan, mutta kun EI MITÄÄN ??? Ehkä sitten vain odotin liikoja...

Oma ystäväni, ja kaikki ne jotka tietävät, tokaisikin heti alkajaisiksi, että "aikamoinen yllätyspaukku". Sinänsä vähän ihmettelen tätä, sillä kihlauduimmehan jo viime keväänä. Eli onko yllätys itse naimisiinmeno vai se ettemme pitäneet hehtaari-mega-häitä?? Minusta meidän naimisiinmenomme ei pitäisi olla kenellekään sinänsä yllätys, sillä kyllähän kihloista ilmoitimme kaikille.

Ok, eli taas pointsit Suomen Postille > Osa sai kortin eilen, osa ei ole saanut. Toivottavasti loputkin saavat tänään ettei ole hukkunut matkalla. Kaksi kaveria soitteli ja onnitteli (yksi minun, yksi miehen) ja molemmat vihjaisivat/kysyivät aikasta suoraan, että onko perheenlisäystä tulossa kun kerran naimisiin mentiin Tätä osasin tavallaan odottaa, mutta silti se tuntuu ilkeältä.

Nyt ollaan siinä vaiheessa, että sukulaisten pitäisi saada ilmoituskortit TÄNÄÄN! Kauhulla odottelen alkaako puhelin kohta soida... Kortit viivästyi viikon valokuvaamon mokan takia, mutta saimme ne siis viime sunnuntaina postiin. Töissä kun kerroin olivat ihmiset yllättyneen iloisia ja onnittelivat, mutta kun kaikki työkaverit ovat miehiä niin eihän noilta nyt hirveästi kommentteja voi tällaisiin asioihin odottaakaan. Yksi ystävä jolle jo kerroin oli todellailoinen meidän puolesta. Mutta siis suvun reaktioita vielä odotellaan...

Valokuvakansio, jonka vanhempamme olivat yhdessä koonneet. Joka sivulla oli kaksi kuvaa: yksi miehestäni, toinen minusta. Kansio alkaa siitä kun molemmat olemme vauvana synnytyslaitoksella, ja jatkuu läpi koko lapsuutemme melkein tähän päivään. Olemme siis joka sivulla about saman ikäisiä ja oheen vanhemmat olivat kirjoittaneet kommenttia millaisia olimme tuon ikäisinä. Kansiossa on lopussa tilaa hääkuvillemme. Kansio on tunnearvossa mittaamaton!

Syötiin sviittiin tuotu aamiainen ja saunottiin. Hyvästelimme vanhempamme kotimatkalle ja hoidimme huonelaskut. Menimme kotiin päiväunille. Illalla haimme rakkaat karvakorvamme hoidosta kotiin. Katselimme telkkarista BumziBumia

Serkkuni häissä oli poistumismarssina Star Wars-tunnari. Riippuu kait pitkälti kanttorista mihin hän suostuu.

5 päivää naimisissa jo eikä oikein kukaan vielä tiedä. Huomenna saamme kuvien koevedokset ja toivottavasti ensi viikolla ilmoitus-joulukortit postiin.

Olen aika yllättynyt vastauksista, eli reippaasti suurimmalle osalle nimen vaihtaminen on ollut haikeaa ja vaikeaa. Miksi hyvät ihmiset sitten nimenne vaihdoitte jos se kerran on noin hankalaa ???

Meillä ei sen kummemmin ollut mitään teemaa, mutta kutsuihin, jotka siis menivät vain vanhemmillemme, laitoimme kanteen tämän stripin: He nimittäin juuri kesällä takasivat asuntolainamme... ;D

Ai niin, vielä tällainen "töppäys" MEINASI tapahtua: olimme jo autossa juuri lähdetty hotellilta kohti maistraattia, kun vielä kerran kysyin sulkilta "Niin olihan sulla ne henkkarit mukana?". Juu ei ollut... Ja eikun takasin! Onneksi meillä oli reilusti aikaa varattu matkaan ennen vihkimistä, joten aikataulu ei pettänyt, mutta juuri aikaisemmin olis sulkki murahtanut miten mun pitäisi lopettaa huolehtiminen, että kyllä hän osaa huolehtia itsestään Ja onneksi mentiin takaisin, sillä selvisi myös että isäni oli sittenkin jättänyt kameransa hotellihuoneeseen, ja hänen oli määrä kuvata koko virallinen toimitus. MIEHET

Häät nyt onnellisesti ohitse ja upeaa oli vaikka kaikki menikin niin nopeasti Pari sellaista mieltä harmittavaa asiaa kuitenkin "tapahtui", joihin en kuitenkaan kyennyt itse oikeastaan mitenkään vaikuttamaan. Harmittavat vain ihan vietävästi, varsinkin tuo ensimmäinen: * Kampaajani siis sairastui häitä edeltävänä päivänä, ja vasta parturituolissa istuessani sain tietää, että hiukseni laittaisi hän joka minut meikkasikin. Tällä uudella kampaajalla ei ollut minkäänlaista hajua mitä halusin (yritin selittää miljoonalla eri tavalla), ja tuloksena oli aivan kamalan tökerö tupeeraus-pehko! Itse kampaus oli jotain mitä en olisi ikimaailmassa halunnut ja sekin niin huonosti toteutettu, että en voinut kuin itku silmässä poistua kampaajalta. Istuessani peilin ääressä en oikein nähnyt mitä hän pääni takana hommaili (lisäksi jouduin olemaan ilman silmälaseja, joten en edes oikeasti kunnolla nähnyt) ja kun hän viimein näytti minulle peilillä miltä kampaus takaa näyttää, en voinut kuin haukkoa henkeäni. Pyysin häntä korjaamaan kampausta ainakin sivuilta, ettei pääni näyttäisi litistyneeltä pannukakulta, hän vain totesi "Ei tälle nyt oikein enää mitään voi" - hiukset olivat jo aivan tönkkönä lakasta. Pisteenä i:n päälle: kampaaja veloitti hökötyksestä tuplahinnan oman kampaajani suunnitelmaan verrattuna. Lisäksi kello oli jo niin paljon ettei muutoinkaan ollut mitään tehtävissä ja tosiaan itku silmässä juoksin hotellille. Hotellilla vielä huomasin, että koko hässäkkä oli kaiken lisäksi aivan toispuoleinen! Jos minulla olisi ollut puolikin tuntia enemmän aikaa olisin repinyt kampauksen alas, pessyt hiukseni ja laittanut itse uudelleen, mutta minkäs teit. Saa nähdä montako vuotta saan katsella hääkuvaani, että näen jotain muutakin kuin järkyttävän hiuspehkoni... * Samainen kampaaja siis myös meikkasi minut, ja kaikki meni hyvin siihen asti kun pyysin häntä laittamaan rajauksen myös alaluomiin (olimme sopineet koemeikin jälkeen että mietin kotona haluanko rajauksen myös alaalle). Hotellissa, kamalaa hiuspehkoani kauhistellessani, huomasin, että rajaus oli valehtelematta poskilla! Itse olen oppinut, että ohut rajaus tehdään aivan alaripsien tyveen, hän oli vetänyt paksun vahvat tummanruskeat juovat valehtelematta 3 mm ripsien alapuolelle. Noh, onneksi tähän fiaskoon auttoi pumpulipuikko ja oma rajausväri, mutta olisin nyt ammattilaiselta odottanut vähän näkemystä. Lisäksi hän rajasi tumman viininpunaisen huulipunani kirkkaalla pinkillä, mutta onneksi oli taas oma kynä mukana. * Sillä välin kun istuin siis tämän kauhu-kampaajan käsittelyssä, oli sulkki hakenut kukkamme. Viehe oli sinällään ok, paitsi että siitä puuttui kaikki vihreä. Olin sopinut että tulee valkoinen minikalla ja siihen joku vihreä lehti, no ei ollut kuin pelkkä kalla. Mutta meinasi jo toinen itku tulla siinä vaiheessa, kun avasin paketistani oman "hääkimppuni" eli jätti-kallan: se oli täysin nupussa! Tiedätte miten komea suuri avonainen kalla on, ja tässä minkä sain oli kukka hädin tuskin vartta suurempi. Olin nimenomaan painottanut monta kertaa kukkakaupalle, että kukan on oltava avonainen kalla, ei nuppu! Soitin heti kukkakauppaan, ja sain vastaukseksi vain "Ei meillä nyt kyllä tuon parempaa ole". Olisin itse heittänyt rehun suoraan roskikseen, mutta sulkki halusi että otan sen kuitenkin mukaan: parempi kuin ei mitään. Nyt 5 päivää häiden jälkeen alkaa kukka olla kotona jo hiukan auki... Eli tilanneraporttina tähän mennessä: Vihkimiseen aikaa 1 h, ja kampaus päin helvettiä, meikki päin helvettiä ja kimppu päin helvettiä: olin aivan valmis jättämään koko naimisiin menon! Onneksi rakas mieheni sai lohdutettua ja rohkaistua sen verran, että rupesin kiskomaan hää-kolttua päälle. Noh, loppu sujuikin oikein hyvin, paitsi että hääpöydän pöytäliina oli väärän värinen (piti olla valkoinen, oli pellavan ruskea) ja hääkakku oli koristeltu aivan eri tavoin kuin kuvassa jonka mukaan tilasimme, mutta onneksi tässä vaiheessa alla oli jo sen verran kuohuviiniä, että annoin asian olla. Laitan asiasta kommenttia etenkin konditorialle kakusta, kunhan saan mukaan kuvan miltä kakku todellisuudessa näytti (ottivat pelkästä hääkoristelusta 30 euroa lisähintaa!). Mutta naimisiin päästiin ja se lienee tärkeintä. Tuo kampaus vain harmittaa niin vietävästi, varsinkin kun oman kampaajani tekemä koekampaus oli täydellinen.

Me menemme salaa naimisiin, mutta ilmoitamme sitten kyllä joulukorteissa suvulle. Sulkin sisko meni miehensä kanssa kaksistaan naimiin ja onnistuivat pitämään asian salassa 2 vuotta (!). Sitten joku oli jostakin saanut vihiä asiasta, ja päättivät kertoa omalle perheellen (vanhemmat + sisarukset) itse mielummin kuin että "juoru olisi kaupungilta kulkenut". Eli siis voihan sitä yrittää asiaa salata, mutta ainakin pienellä paikkakunnalla tuppaa asiat paljastumaan, esim. kaksi virkatodistajaa tuntevatkin jonkun joka tuntee hääparin ystävän kaiman joka sitten.... tai pankissa joudut ilmoittamaan siviilisäätysi ja jos virkailija ei ole puolituttu tai ainakin jonkun tuttu niin ainakin viereisellä tiskillä asioiva tietää sinut ja... eli juoru kulkee kuitenkin. Salailu voi käydä aika työlääksi ajan myötä varsinkin jos joutuu todella varomaan sanojaan ja jopa valehtelemaan. Helpompi voi olla vain ilmoitta "Mentiin naimisiin. Piste."

Vähän "out of topic" mutta pakko päästä hiukan purkautumaan... Käväisin lauantaina tilaamassa kukkakaupasta pöytäasetelman hääpöytäämme, ja haluan sen ehdottomasti kalloista. Olin käynyt jo aiemmin samaisessa liikeessa keskustelemassa asiasta ja hinnoista, tosin eri myyjän kanssa, mutta tiesin siis täysin mitä halusin, ja lisäksi ehdimme tämänkin myyjän kanssa jo katsella yhdessä jättikalloja. Noh, keskustelu meni hiukan karrikoiden jotensakin näin: Minä: Haluaisin kuuden hengen hääpöytään näyttävän asetelman kalloista, valkoisista... Myyjä: Ne ovat kyllä TODELLA kallita... (ja vilkaisu minua päästä varpaisiin) Minä: Joo, ja ajattelin että siihen voisi laittaa sekaan myös viininpunaista kallaa. Onko sitä saatavana? Myyjä: Kyllä viininpunaistakin kallaa on. Mutta kallat ovat TODELLA kalliita. (Ja taas vilkaisu päästä varpaisiin.) Minä: Niin kyllä, mutta jos voisitte tehdä sellaisen matalan mutta näyttävän asetelman valkoisista ja viininpunaisista. Tuleeko asetelman mukana jokin astia? Myyjä: Juu, asetelmat tehdään aina sellaiseen muoviastiaan, että se on valmis pöytään aseteltavaksi. Mutta nämä kallat ovat kyllä TODELLA kallita. Tässä vaiheessa minä vedin jo palkokasvit henkeen ja oli pakko tokaista tytskälle, että "Kuules nyt! Kyllä minä tiedän että kallat ovat kalliita. Kyse on kuitenkin nyt minun HÄÄpöydästäni, ja se on minulle AIVAN yksi hailee mitä ne maksavat." Anyway, en ikinä lakkaa ihmettelemästä sitä joidenkin myyjien ajattelutapaa, että "tuon näköisellä ei kyllä voi olla varaa meidän tuotteisiimme"!

Meille tuli näin: Mun kihla: Sulkki 7.5.2005 Mun vihki: Minä Sulkki 3.12.2004 Sulkin kihla: Minä 7.5.2004 Minä Sulkki 3.12.2004 Nostan hattua sille kaivertajalle joka sai sulkin kihlaan kaiken tuon mahtumaan Sulkkki kysyi minulta onko ok jos vihkiin laitetaan vain päivämäärä, ja minä sainoin että kyllä siinä nimet pitää olla. Meni sitten laittamaan omaansakin nimet, eli minun nimeni tuli tuplana : Miehet...

Tuli vielä mieleen... Myös meillä sulkki oli aluksi vähän sitä mieltä että mikäs ihmeen järjestäminen nyt yhdissä häissä on (kaikkihan tosiaan hoituu ja ilmestyy ihan itsekseen :) Meillä on siviilivihkiminen maistraatissa pitkälti sen takia että minä en kuulu kirkkoon enkä sen vuoksi edes halua siunausta kirkossa. Sulkki sitä alkuun kuitenkin vähän ehdotteli, ei uskonnon takia vaan sen vuoksi että "ainahan häät on kirkossa". No minä sanoin hälle sitten, että suostun siunaukseen jos hän vain hoitaa koko homman kun sen kerran itse haluaa, minä ilmestyn paikalle kun kertoo vain paikan ja ajan. Hän oli ihan että OK homma, mitä pitää tehdä? Kerroin hänelle: katson päivän, varaat kirkon, juttelet papin kanssa, sovit kanttorin kanssa musiikista, kutsut ihmiset jotka sinne haluat jne jne jne... Vastaus: "joo, unohdetaan koko juttu. Hoida sä se maistraatti." : Eli siis meilläkin sulkki on katsonut, että hänen osallistumisekseen riittää kun hän ilmestyy vain paikalle. Noh, pistin hänet kuitenkin hoitamaan täysin itsenäisesti sormuksen (yritti jopa sitä nakittaa minulle että "saat sitten sellaisen kaiverruksen kun itse haluat"!), hankki uuden puvun räätäliltä, ja olen pakottanut sanomaan mielipiteensä eri asioista. "Menimme naimisiin"-ilmoituskorttien tekemiseen hän saa kyllä osallistua ihan konkreettisesti!!

No itse asiassa meillä ei kyllä ole kosittu ollenkaan, vaan koko homma on ollut tasaista yhteistä päätöstä, mutta silti kun häihin on vajaa kuukausi niin tuli sitten mieleen kosia... Ja ilmoittaa vielä etukäteen että "pitäisköhän" ;D Näin romanttista meillä... Myös meillä sulkki oli aluksi hämillään vieheen kanssa...

Sulkki kävi eilen hakemassa vihkisormuksen ja oman kihlansa kaiverruksesta ja tokaisi: "Pitäisköhän mun kosia sua vielä ens viikonloppuna?"

Mä olen sanonut, että niin kauan kun minä sen kersan joudun 9 kk selkä vääränä jalat turvoksissa kantamaan, vääntämään ulos tuskasta pyörtyen ja paikkani repien, ruokkimaan omalla kropallani ties kuinka kauan ja hoitamaan 99 %:sti seuraavat 18 vuotta, niin kauan kersa on minun nimiseni. Sitten kun herra suvaitsee hoitaa nämä "pikkuseikat" niin saa myös vapaasti päättää kakaran nimen. Nimim. Ai että lapsia pitäisi tehdä vai??

No on aika kimuranttia Miksi ihmeessä "haluat", että lapsistanne tulee miehen nimisä? Ja miksi vielä kaiken lisäksi vaihtaisit omasikin sitten kun lapset syntyvät? En ymmärtänyt. Meilläkin mies haluaa että tulevista lapsista tulee hänen nimisiään. Onneksi Suomen laki on tässä asiassa kerrankin naisen puolella, ja lapset nimetään automaattisesti äidin mukaan ellei 2kk aikana syntymästä erikseen toista nimeä ilmoiteta. Ja koska oletan lapsen nimen vaihtoon tarvittavan molempien vanhempien suostumuksen (allekirjoituksen) lapset jäävät siis minun nimisiksi.

Alkuruoka: Maa-artisokkakeitto Pääruoka: Karitsan fileetä, uunissa paahdettua perunaa, neilikkakastiketta, mustikkaöljyä Jälkiruoka: Kahvi + konjakki / likööri, hääkakku