Jump to content
Naimisiin.info

Hirilore

Aktiivijäsen
  • Viestit

    142
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Käyttäjän Hirilore kaikki viestit

  1. Mä en konsultoinut äitiäni tai anoppiani ollenkaan puvun valinnassa. Oma äitini ei tykkää ostoksilla käymisestä, enkä siis halunnut pakottaa häntä mukaan itselleen epämieluisaan hommaan. Anoppi asuu ulkomailla, joten hänenkään kohdallaan ostosreissuihin osallistuminen ei olisi onnistunut. Kumpikin on kuitenkin sanonut pukua kauniiksi kun olen sitä näyttänyt jälkikäteen, joten uskon tehneeni hyvän valinnan sen suhteen.
  2. Mä kävin Turussa vain Angelica Bridesissa ja Pukukoodissa, ja mun mielestä Pukukoodissa oli parempi valikoima mulle mieluisia pukuja joita saatoin sovittaa.
  3. Ainakaan Angelica Bridesissa ja Pukukoodissa ei otettu sovitusmaksua toukokuun alussa.
  4. Mä sovitin montaa kymmentä pukua, ja näky oli kyllä jossain niissä aika jäätävä, kun puku ei ollut edes lähellä kiinnimenemistä. Toisaalta, sovitettujen pukujen joukkoon mahtui myös pukuja jotka oli mulle ihan liian suuria, ja jotka piti kuroa kasaan nuppineuloilla. Onneksi tilattavat puvut voi kuitenkin tilata sellaisessa koossa, että ne menee päälle ja niissä on mukava olla. Ja jos joku liikkeen työntekijä tai muu ihminen kommentoi näkyä ilkeästi, niin hyi niitä! Hääpuvussa on tärkeintä se, että se on kantajansa mieleen ja että siinä on hyvä olla. Kaikkien muiden mielipiteet ovat korkeintaan toisarvoisia! Ugh, olen puhunut
  5. Mä olin myös uskomattoman kriittinen ja nirso puvun valinnan suhteen. Kiersin monta liikettä kahdessa eri kaupungissa ja sovitin lukemattomia kolttuja ennen oman mekon löytymistä. Oon sua reilut 3 senttiä lyhempi, mutta huomasin pukuliikkeissä, että melkein kaikissa puvuissa oli pituutta ihan riittämiin vaikka olisinkin ollut reilusti pidempi. Mitä jalkojen jaksamiseen korkkareissa tulee, mä hankin maltillisella korolla olevat korkkarit ja balleriinat hääpäiväksi. Voin sitten vaihdella niiden välillä tarvittaessa.
  6. Mä tilasin omani pari päivää sitten, eli melkein päivälleen 8kk ennen häitä. Aloitin tosin puvun etsinnän jo reilua vuotta ennen häitä.
  7. Hahaa, mä löysin puvun! http://www.turunpukukoodi.fi/turunpukukoodi/tuote/the-one-10/
  8. Avioliitto on meille tärkeä mm. juridisista syistä, mutta toisaalta sen solmiminen on hyvä syy saada ihmisiä kokoon iloisissa merkeissä.
  9. Mä en ole edelleenkään löytänyt omaa pukuani. Laajennan etsinnän viikon loppupuolella Turkuun, josko sieltä vaikka löytyisi jotain. Jos tämä ei onnaa, niin olen päättnyt teettää itselleni hääpuvun.
  10. Mun sormuksiin ei pitänyt alunperin tulla timantteja ollenkaan. Sormuksen tehneellä sepällä sattui olemaan pieniä kierrätettyjä timantteja kun mentiin suunnittelemaan kihlaa, joten siihen tuli niitä keskikivenä olevan safiirin kaveriksi. Kihla on hieman näyttävämpi kun tavalliset kivettömät sormukset, koska se sattuu olemaan sulhasen suvussa normaalia. Vihkiä ei vielä ole, joten en tiedä tuleeko siihen kiviä vai ei, mutta en usko että siihenkään tulisi ns. tavallisia (siis ei-kierrätettyjä tai käytettyjä) timantteja.
  11. Mä ostin itselleni hääkengiksi siniset KMB:n korkkarit (http://www.zalando.fi/kmb-elike-avokkaat-sininen-km111a00b-503.html), koska haluan käyttää niitä häiden jälkeenkin. En ole vielä alkanut ajaa niitä sisään, mutta ovat tuntuneet jalassa tosi kivalta tähän mennessä.
  12. Mulla on pari kertaa meinannut lause katketa puhelimessa kun oma sormus on kimmeltänyt niin nätisti.
  13. Meillä on häät reilun 9kk päästä (tammikuussa 2015) ja tähän mennessä ollaan: - varattu kirkko ja pappi - varattu valokuvaaja - varattu juhlapaikka (ravintola, jonka kanssa sovitaan ruoista myöhemmin) - tehty vieraslista ja lähetetty save the date - ennakkokutsut Vielä pitää hoitaa: - kutsujen tilaaminen ja kutsutekstin tekeminen - häämatkan kohteen ja ajankohdan päättäminen - hääpuvun ja sulhasen puvun hankkiminen - vihkisormusten suunnittelu ja tilaaminen - esteiden tutkinta - vieraiden hotellikiintiön sekä hääyön varaaminen - hiuskoristeen tekeminen sekä muiden häihin tulevien vielä keskeneräisten käsitöiden tekeminen loppuun Onneksi tärkeimmät asiat on melkein kaikki hoidettu, ja muita tehdään pikkuhiljaa sitä mukaa kun niiden tekeminen on mahdollista.
  14. Millainen puku sulla on? Haluatko paljastaa niskaa ja selkää enemmän vai vähemmän? Millaiset korut sulle tulee? Molemmat on tosi nättejä kampauksia, mutta sen valintaan että kumpi on parempi vaikuttaa aika monta asiaa.
  15. Mä olin yhteydessä valokuvaajaan ekaa kertaa reilua vuotta ennen häitä, ja varaus tehtiin n. puolitoista viikkoa ekan yhteydenoton jälkeen.
  16. Teitkö itse kutsut, vai tilasitko ne jostain? Meillä on ollut ongelmana se, ettei olla löydetty mistään vielä kivan näköisiä valmispohjia.
  17. Meidät vihkii nainen, mutta valintaan vaikutti ehdottomasti eniten se, että olen tuntenut hänet jo teini-ikäisenä ja törmäsin häneen uudestaan aikuisena harrastusten kautta. Mulle hänen persoonansa ja mun pitkä tuttavuus hänen kanssaan vaikutti ehdottomasti eniten.
  18. Toi nyt onnistuu ihan Suomen kamarallakin, siis ettei tartte olla vaatimaton Sun sormus on valtavan kaunis, btw!
  19. Joku tuollainen tai burleskijuttu vois munkin mielestä olla tosi siistiä! Mä arvostan hyvin tehtyjä juttuja tosi paljon, mutta stereotyyppiset miesstripparit ei oo ollenkaan mun juttu.
  20. Kun me kihlauduttiin lokakuussa 2013, me sovittiin, että mentäisiin naimisiin talvella 2015. Vuoden 2014 talvi olisi tullut liian pian, ja muutenkin oli tiedossa, että meidän häiden bestman vietti omia häitään tammikuussa 2014. Meidän hääpäiväksi valikoitui sitten tammikuun 2015 eka lauantai, koska se oli kivan lähellä uutta vuotta. Mun omat vanhemmat ovat menneet aikoinaan naimisiin 30.12, ja halusin oman hääpäivän olevan mahdollisimman lähellä sitä.
  21. Mä en itse haluais strippareita omiin polttareihin, koska useimmat esim. telkkarissa näkemäni miesstripparit aiheuttavat mussa lähinnä myötähäpeää tjv. Sen sijaan mua ei välttämättä haittaisi jos mies vietäisiin omissa polttareissaan strippiklubille, vaikka se ei välttämättä olisikaan miehen ykköstoive.
  22. Mun kihla on 18K valkokultaa. Valittiin se, koska haluttiin ns. puhtaampaa (tai ainakin sellaista missä on vähemmän potentiaalisesti allergisoivia sekoiteaineita).
  23. Noissa kumikengissä on kunnon asennetta!
×
×
  • Create New...