Jump to content
Naimisiin.info

dasta

Rouva
  • Viestit

    1177
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Viestit posted by dasta

  1. Kakkosessa lähtevät meilläkin, tutuille ja lähellä oleville annetaan kutsu käteen tai pudotetaan laatikkoon. Ja, mulle on ihan sama mimmonen postimerkki kuoressa on, kunhan perille menee.

    Joulumerkeistä sen verran, että nehän on luokiteltu tietyn hintaisiksi merkeiksi. Eli sellaisenaan kelpaavat vain joulun aikaan, muulloin pitää laskea riittääkö sen merkin arvo kakkoseen tai ykköseen. Ja muistattehan ne 2-numerot sit niihin kuoriin, ettekä vie postilaatikkoon vaan ihan postiin suoraan  :)

  2. Meillä taas toisinpäin. Siis mulle ensimmäinen (ja viimeinen) avioliitto ja miehelle toinen. Itse halusin suuret perinteiset häät ja mies oli samaa mieltä. Hänen häänsä olivat olleet pienet aikanaan. Meille tulee siis perinteisesti kirkkovihkiminen, morsiuspuku (ei tosin kokovalkoinen), 130 vierasta jne.

    Itse sanoin miehelleni että sano heti jos jokin järjelyistä aiheuttaa déjavu -tunteen (kirjoitetaanks toi noin?) koska haluan häistämme juuri omanlaisemme. Mies niin kauniisti vastasi, että tee niinkuin haluat, hänelle MIKÄÄN ei voisi muistuttaa edellisistä häistä koska morsian olen minä. On mulla sit ihana mies  

    Profiilista vielä, haistakoot jenkit huitukat! Jokainen juhlii häitään just niinkuin itse tykkää, isosti tai pienesti. Mitä väliä sillä on onko aiemmin astellut alttarille tai maistraattiin, UUDESTA liitostahan tässä on kyse sen oman ainutkertaisen ihmisen kanssa. Ja meistä sen verran, että nimenomaan mies halusi kaikki ystävänsäkin kutsua häihin jotta näkevät kuinka onnellinen ja onnekas hän on (suora lainaus). Ja samasta syystä tulevat minunkin ystäväni.

  3. Ja nosto  :D  Toi riisin heitto hääväen päälle on kyllä aikasten ihana idea! Pitääpä laittaa muistilokeroon..  Meillä kyllä on aika perinteiset häät vaikkei hääpuku olekaan puhdas valkoinen, kengät ovat punaiset, samoin sukkanauha, huntua ei ole eikä häävalssiakaan soiteta. Mutta muuten.. No, morsian meinas kyllä esiintyä himpun verran mutta jotain jäynää vois kyllä keksiä. Jos ei muusta syystä niin siks että anoppi sais aiheen valittaa  ;D

  4. Myös meille tulee tarkka istumajärjestys joka mietitään tarkkaan ja hartaasti. Ensinnäkin ei ole kiva jos 130 ihmistä (niistä yli 50 lasta) palloilee pitkin salia etsimässä paikkaansa, ja toiseksi paikat täyttyvät yleensä niin että ns hajapaikkoja jää väliin joten loppu kolmannes vieraista joutuu istumaan perheet erillään tms. Ei hyvä! Niinpä teemme jokaiselle ikioman paikkakortin ja mietimme miten pöydät järjestämme. Joko samansukuiset tai -sieluiset lähekkäin jotta jutunjuurta löytyy varmasti.

    Lisäksi nappasin täältä jostain idean tehdä esittelykortti jokaiseen pöytään, eli nimi ja lyhyt kuvaus jokaisesta pöydässä istujasta. Esim Maija Maijanen, 4 lapsen kotiäiti, harrastuksena laskuvarjohypyt. Tai jotain tuohon tyyliin. Onneksi me tunnemme kaikki vieraamme edes jotenkuten joten tiedämme ketkä voisivat viihtyä yhdessä uusina tuttavina, esim sekaisin sulhon ja mun ystävät jne.

  5. Luoja varjelkoon EI!  Jos niin olisi niin naimisiinmeno kyllä jäis. Miehen siskot perheineen ovat tosin kivoja ja mukavia, kuten myös appi, mutta anopin karmeus vaikuttais niin paljon etten vois kuvitellakaan. Onneks en ole miniä joka joutuis anopin ikeen ja saman katon alle. Mitä pidempi matka, sen parempi. Tällä hetkellä, enkä todnäk pitkään aikaan ole anopin kans puheväleissä, toivottavasti lepyn (yritän) siihen mennessä kun hääkutsut lähtevät ja heille on asiasta kerrottava  :(

    Mieheni taas on minun sukuuni toivottu ja tervetullut, onneksi.

  6. Kyllä jonkinlainen puhe on tarkoitus pitää vaikka ensin ajattelinkin olevani ihan hiljaa (kerrankin :D )  Mutta, löysin tuon Tauskin laulun "Sinä vain" ja siinä on niin kauniit sanat että suunnittelen laulavani sen sulholle, jos vaan uskallus riittää ja saan säestyksen jostain. En ole varis mutten celinedionkaan... Salaisuutena tän meinasin pitää ja laulan jos tuntuu siltä. Ainoastaan kaasolle salaisuuden paljastin jotta osaa varustautua siihen mahdollisuuteen ohjelmassa...

  7. Ihania menuja tarjolla, ihan nälkä tulee  :)

    Meillä hintaan 27egee (sisältää tosin kaiken muunkin, ravintola kun on) tulee seuraavaa perinteistä:

    Alkumalja

    Vihersalaatti

    sieni tai italiansalaatti

    metwurstipastasalaatti

    salaatinkastikkeet

    graavilohi

    naudan leike

    Porsaan fileleike

    konjakki- tai paistinkastike

    kermaperunat (myös tavallisia keitettyjä)

    4-kerroksinen tuorevadelmahääkakku

    muut kakut

    kahvi/tee

    lisäksi holittomat ruokajuomat, leivät ja voit. Meillä ei alkoholia tarjoilla tuota alkumaljaa lukuunottamatta vaan jokainen ostaa juomansa itse. Ei kestä budjetti ravintolahintoja  :-/  Tosin boolia vielä harkitaan...

    iltapalaksi varaan sulhaspiirakoita ja tuorejuustoja, salaatteja tulee kuulemma niin paljon että laittavat sit loput iltapalapöytään piirakoitten kaveriks.

  8. Kihlasormus on ollut sormessani aina, paitsi sinä aikana kun vauvamme oli teho-osastolla hoidossa. Siellä kun ei koruja pidetä. Muuten en sormusta ota pois kuin just käsien rasvaamisen ajaksi. Likaisimmissa töissä pidän kumikäsineitä. Aika paljon siivotessa muutenkin kun olen allerginen luonnonhartsille mitä on aika useissa siivousaineissa, esim.. lattiavahoissa jne. Kun vihkisormuksen saan sormeeni en sitä ota pois muuta kuin pakottavassa tilanteessa. Pidettäväksihän ne on laitettu, eikö?

  9. Oma kaasoni on minua vajaan vuoden vanhempi eli pyöreät 40 häiden aikaan =)  

    Nuorista kaasoista tuli mieleen vaan semmoinen juttu (en tosin tiedä onko mitään merkitystä tai pitääkö edes paikkaansa) että onko ikärajoitusta esim siihen että monesti kaaso ja bestman toimivat myös todistajina? Kun kummiuteen tarvitaan se rippikoulu...  Pelkkä kaason "duuni" ei kai ikää vaadi mutta ne todistajat..

  10. Me emme järjestäneet minkäänlaisia kihlajaisia, jo siitäkin syystä etten tiennyt mitään koko kihlauksesta ennenkuin mies äitienpäivänä huuteli et hällä on jotain asiaa.. Kun menin olkkariin niin romanttinen musiikki laitettiin soimaan ja kysyttiin sormusten kera että tahdotko sinä  :-X  Minä olin ihan äimänä ja tietysti onnesta soikeena, kun asiasta ei oltu edes keskusteltu aiemmin. Sormuskokokin oli oikea kun sulhonen oli lainannut vanhan sormuksen ja ottanut sen malliksi mukaansa kihlakauppaan  :)  Niinpä sit päätettiin et huomatkoon kun huomaavat. Oltiinhan menossa kummankin kotiin äitienpäivän vuoksi..  Samana päivänä päätettiin pitää häät seuraavana vuonna mut sitten ne siirtyivätkin neiti nro 2:n tulon myötä vielä vuodella, eli ensi kesään  :)  Eli, millään lailla ei juhlittu (paitsi kahdestaan) vaan päätettiin juhlia sitten häitä. Tosin, noin kuukausi myöhemmin kun sulhon sisko perheineen kävi toivat kuoharit tullessaan ja kilisteltiin (ja anoppi näytti ihan myrkkyä nielleeltä)  ;D

  11. Olen ollut itse polttareissa joissa morsio odotti vauvaa. Polttareita vietettiin siten, että morsio puettiin hiihtäjä Gulakovaksi (jos kukaan enää muistaa) ja hiihdätettiin pitkin kaupunkia kapakista kapakkiin. Hän itse ei tietenkään juonut kuin mehuja tms mut sanoi meille jo etukäteen: "te sit otatte mitä haluatte ettekä leiki absolutistia tai en lähde ollenkaan". Siitä päätellen miten paljon hän nauroi koko illan aikana hänellä oli todella hauskaa. Myyntipuoli jätettiin väliin ihan häneltä kysymättä ja siitä antoi erikoiskiitoksen. Kun morsio lähti kotiin puoliltaöin (maksettiin tietty taksi) niin sanoi läksiäisiksi et yrittäkää viettää kivempi loppuilta kun mulla oli, mut epäilen onnistuuko...  Ihan punastuttiin koko akkalauma :)   Eli, etukäteen on hyvä tiedustella morsiolta mimmosia polttareita toivoo. Siis haluaako pukeutua jne vai mieluummin juhlia ystäväpiirissä ns intiimimmin. Sama pätee tietysti muihinki morsiamiin, esim itse en missään tapauksessa halua et minut puetaan sisäköksi tai vaikka nuohoojaksi kaupittelemaan jotain kortsuja tai haalarinkappaleita.  Kaasonhan pitäisi olla niin läheinen morsiamelle että voi ja uskaltaa toiveet kysellä etukäteen.

    Ja vielä noista hoidoista ja kylpyläjutuista. Jos/kun sellaisia suunnittelette niin kysykää ihmeessä laitoksesta etukäteen hoitoja raskaana oleville! Itse kun viimeistäni odotin niin menimme sukujuhliin TAmpereen kylpylään (ihana paikka) mutta kaikkiin hoitoihin sanottiin ettei sovi raskaana oleville.. Taisi hieronta ja kampaaja olla poikkeukset.  Samaten noi porealtaat ovat riskialttiita varsinkin just ekalla kolmanneksella, et kantsii olla varovainen ettei vahingossakaan tarvi pelätä et aiheutuis keskari tms..

  12. Kynttilöiksi suosittelisin tuikkujen ohella pöytäkynttilöitä esim lasimaljoissa. Pöytäkynttilöitä saa vaikka minkä värisinä, palavat kauan ja siististi eivätkä kaadu helposti. Alustaksikin riittää hätätilassa vaikka paperilautanen. Esim Tummanpunainen kynttilä punaisella Marimekon unikkolautasella ei ole ollenkaan hullumpi, lautaselle lisäksi vaikka pieni kuusenoksa liimapistoolilla kiinnitettynä. Kerätkää syysäihin ajoissa heinät, ruskaoksat (esim marja-aroniassa on upea oranssi väri) tai vaahteranlehdet, kuivattakaa pimeässä jottei värit häviä ja suihkuttakaa maalikaupasta saatavalla mattalakalla (spraypullo). Lakka antaa himmeän kiillon ja korostaa väriä. Pajusta voi askarrella kaikkea ihanaa kransseista köynnöksiin. Paju tietysti on korjattava keväällä ennen lehtien puhkeamista. Yks kiva ideaon myös laaka malja jossa on hienoa hiekkaa, seassa vaikka vähän kultakimallusta askartelukaupasta, sekaan vain yksiväriset valkoiset kynttilät.. Niin, ja kanervat ovat syksyllä halpoja, niistä saa tehtyä kivoja köynnöksiä kun sitoo pikkunippuja vaikka just niihin pajunvarsiin tai esim villiviiniin.

  13. Kun kerran en paikkakuntaa löytänyt niin uusi ketju alulle. Häät ensi heinäkuussa eikä hajuakaan kuvaajasta  ???  Vihkiminen tapahtuu Suonenjoella joten sieltäkin voisi kuvaaja olla. Tarkoitus on ottaa studiokuvat ennen vihkimistä, mutta vaihtoehtona voisi olla miljöökuvat kirkolla (sisällä ja ulkona) kun kerran ympäristökin on kaunista.

    Kuka/ketkä hoitavat ammattitaitoisesti (osaavat käsitellä myös pieniä lapsia) ja kohtuuhintaan? Kun ei hinnoista ole öbaut hajuakaan..  ::)

  14. No, meillä näkyy rahaa menevän liikaa jo nyt joten innolla luin kaikki vinkit. Itse kun olen myös häiden aikaan hoitovapaalla, ja ne tulothan tiedetään... Yks erittäin hyvä vinkki on se, että ostaa häitä edeltävänä vuonna pikkuhiljaa kaiken mahdollisen ettei tule karmeita laskuja kerralla. Itse ostin pukuni uutena mutta maksan sitä vähittäin 100e kuussa joten ei kirpaise niin paljon. Samoin maksamme etukäteen miehen ja bestmanin vuokrapuvut, kukat ja sormuksen. Valokuvauksesta en tingi vaan haluan ammattikuvaajan ottamat hääkuvat. Paikan päällä saa sit kaveriharrastaja hoitaa hommat. Kiitoskortit muuten maksaa ihan älyttömiä, joten kannattaa ottaa itse (tai siis otattaa) jollain kuva ja teettää siitä kopiot fotonetissä. Digikuvat 16 senttii kipale, kun halvin liike veloittaa ainakin Kuopiossa 40 senttiä/kpl. Itse teen kutsut, pöytäkortit, ohjelmat, menut ja noi kiitoskortit. Itse koristellaan auto, koristeita ostin käytettynä täältä. Askarteluun on ihan ehdoton vehje se Fiskarsin uus laite jolla tehdään kohopainantaa kartonkeihin. Jälki on kuin painotalosta! Olen itse tosi tyytyväinen. Koristelussa monesti kynttilät ovat halvempia kuin kukat, tylli on kaunista rypisteltynä ja maksaa 2e/m, ja senkin voi sit halkoa nauhoiksi.. Autona käytetään omaa jos ei kaverin jaguaria saada, hääyö vietetään kotona jos ei sulhonen ehdi asiaa hoitaa =)  Sormuskin ostetaan ehdottomasti alennusmyynnistä, kengätkin sain sieltä tosi halvalla. Silti toi budjetti vaan kasvaa =/   Niin, ja juhlapaikasta vielä. Ainakin me laskettiin et ravintolahäät tulee halvemmaks kuin pitopalvelu. Hinta on 27,50/hlö (lapset 4-12 puoleen hintaan ja alle 4-v ilmaiseksi) mutta hintaan kuuluukin sit kaikki: ruoka, alkumalja, ruokajuomat (holittomat), kukat, liinat, tarjoilu, lastenhoitohuoneet, cd-systeemi ja levyt. Ei tartte kun mennä paikan päälle. Tosin, itse koristelen vielä hiukan lisää mutta pakko ei olisi.

  15. Kiitos Amildalle vinkistä. Kävin Kukka-Lunariassa ja vakuutuin. Niinpä muutin mieltäni (meille naisille se onneksi on sallittua) ja tilasin sieltä kaikki kukat: morsiuskimpun, heittokimpun, vieheet, morsiusneidon seppeleen ja itselleni kukkatiaran sekä mahdolliset hiuskukat (riippuen siitä mitä mieltä kampaajani on).

    Tajusivat heti mitä olin hakemassa joten mitä sitä enää asiaa miettimään... saapahan taas ruksattua yhden kohdan piiiitkältä listalta. :)

×
×
  • Create New...