Root

Mulla oli valkoinen A-linjainen polven yläpuolelle jäävä mekko, jossa oli sivuissa mustat pyöreät kuviot, desigual by Lacroix.

Mulla ei ollut kimppua. Vihkipäivä oli marraskuussa ja räntää tuli vaakasuoraan, jotenkin ei sopinut fiilikseen...

Meillä oli harkinnassa olla kokonaan ilman sormuksia, kun mun tulevaan työhön ei sormus sovi. Kuitenkin ehkä enemmän miehen toiveesta meille hankittiin vihkisormukset, ja onhan siitä tullut todella rakas ja tärkeä rinkula. En olisi osannut aavistaa etukäteen, paljonko se sittenkin merkitsee.

Onko kukaan käynyt tiedustelemassa titaanisormuksen koon muuttamista sepällä? Mun vihki on jäänyt isoksi. Toki samanlaisia saa edelleen, ja rahallisestikaan se ei olisi mahdoton ajatus, mutta se ei olisi enää SE vihkisormus... Nyt mä olen päätynyt kiilaamaan vihkin paikoilleen jollain randomrinkulalla.

Halusin värittömiä kiviä, ja timantit nyt vaan ovat kestävämpiä kuin muut. Mun sormuksen timantit on toooooosi pieniä, sormuksen hintaero samanlaiseen kivettömään oli 200 euroa, joten mikään statusjuttu kivet eivät kyllä ole. Ne on vaan nättejä.

Tjaa, meidät vihittiin noin kolme kuukautta kosinnasta, joten jossain sillä välilllä. Varmaan aika pian kosinnan jälkeen.

Tää on eri mittakaavalla, mutta olisi suunnilleen 16-. Mulla on vain vihkisormus.

Minä olin jo päättänyt millaisen sormuksen haluan, hyvinkin tarkkaan tiesin muka. Kuitenkin kun sormuskauppojen aika tuli, en päätynyt mihinkään sinne päinkään. Olin suunnitellut valkokultaista solitairea, minulla on titaaninen rivari. Tosin on siinä valkokultaraita. Loppujen lopuksi halusimmekin ei-niin-perinteiset sormukset, ja sormuksemme ovat selvästi yhteensopivat, miehen sormus on samanlainen mutta ilman timantteja. Lisäksi sormus on takuulla kestävä, ja hintakin oli edullinen. En voi tulevassa ammatissani käyttää sormusta, joten miksi hukkaisin suuria rahoja kaapin pohjalla makaavaan helyyn. Olen edelleen kahden vuoden jälkeenkin rakastunut tähän sormukseen. Tärkeimmäksi kriteeriksi nousi kuitenkin loppujen lopuksi ulkonäkö.

Olin ainoa tyttönimelläni, ja olen ainoa naimanimelläni, joten en tiedä, mikä merkitys harvinaisuudella olisi muussa tilanteessa ollut. Kauniita nimiä kuitenkin, ja oli melkoinen Jaakobin paini koittaa päättää vaihdanko nimen vaiko enkö.

Minä otin mieheni nimen piiiiiiiiitkän pohdinnan jälkeen. Meillä molemmilla oli kaunis nimi, ja olisin mielelläni pitänyt omanikin, mutta yhtä mielelläni otin myös miehen nimen. Lopulta kallistuin nimen vaihtamisen kannalle, kun mieheni sekä hänen lapsensa edellisestä avioliitosta esittivät toiveen, että haluaisivat olla saman nimisiä kanssani.

Meille on kovasti ollut tulossa avioehto, asia on aina ollut itsestäänselvyys, mutta jotenkin vieläkin kaksivuotishääpäivän lähestyessä asiaa ei ole jaksettu viedä loppuun asti. Meillä avioehdon taustalla on se, että miehelläni on lapsia edellisestä avioliitostaan, ja me molemmat olemme tavallaan yrittäjiä. Joten jos jotain sattuisi tai meille tulisi ero, minun elinkeinoni voisi olla uhattuna, kun mies tai hänen lapsensa voisivat vaatia osuutta minun yrityksestäni.