Sadetuuli

Rouva
  • Content count

    203
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by Sadetuuli

  1. Mun on kanssa kehuttava kasvisgratiinia!
  2. Meillä bm lähti viimeisenä kirkosta ja keräsi kyltit matkalla juhlapaikalle.
  3. Työpaikka ei muistanut, mutta lähimmät työkaverit kylläkin (muutama oli jopa häissä). Miehen työpaikka muisti, muistaakseni 100 e shekki. Ja hänen työkaverit muistivat myöskin rahapuulla, joka on vieläkin purkamatta. Kovasti on koitettu laskeskella, että paljon rahaa on. Ilmeisesti joku 80 euroa.
  4. Riksussa on tietysti Lehmushovi. Hausjärven puolella Erkylässä Oma Koti ja Ryttylässä Kolmilammin lava, jossa itse pidimme häämme. Miljöö on ainakin upea.
  5. Meidän häihin oli yksi naisvieras pukeutunut täysin valkoiseen. Enpä itse asiassa edes huomannut sitä ennen kuin jälkeen päin valokuvista. : Tosin kyseessä ei ollut mitenkään juhlava asu. Sen sijaan kun katselin kaasoni häävideota 80-luvun lopulta, niin sieltä bongasin heti pari täysin valkoisiin pukeutunutta.
  6. Meillä oli studiokuvaus sekä (puoli)ammattilainen juhlassa kuvaamassa. Paljon otettiin potrettikuvia meistä kahden ja vieraiden kanssa.
  7. MinnU, me otimme pitopalveluun yhteyttä kai jotain 10 kuukautta aikaisemmin. Ainakin Pito-Piiat ovat hyvin suosittuja, joten aikaisin kannattaa varata. Tosin hekin tekät useampia keikkoja samana päivänä. Mielestäni et ole liian aikaisessa, jos otat pitopalveluihin yhteyttä nyt. Itse asiassa jos aikoo pyytää useita tarjouksia, kannattaa jo aloittaa. Pito-Piiolla oli mielestäni aika kohtuulliset hinnat.
  8. Monet lahjat mitä me saatiin olivat sellofaanissa eli ei tarvinnut avata. Kaaso ja bm:n avokki avasivat kai ne missä oli paperit vastaanottaessaan lahjoja. Tietenkin vieraiden pitää nähdä lahjat!
  9. Jocely, laitoin sulle privaa! niin ja Hämeenlinna kuuluu toki toiminta-alueeseen!
  10. Me harjoiteltiin, sillä mies ei osannut ollenkaan tanssia. Mä aloin opettaa häntä noin puolta vuotta aikaisemmin.. Ei me niin kauheasti treenattu, mutta ihan hyvin se meni kuitenkin. Eikä kauheasti jännittänytkään.
  11. Meillä oli liinat heiltä, mielestämme kannattaa ottaa heiltä.
  12. Me lopetettiin juhliminen siinä kahden - puol kolmen aikoihin ja siirryttiin sviittimme. Hyvin jaksettiin vielä saunoa sekä nauttia poreammeesta ja toisistamme. Ja aamulla uusintakierros. :
  13. Mä haaveilin vuosi sitten tollaisesta Silvan-sormuksesta. Tarkoitus oli kuitenkin teettää sormus tutulla kultasepällä eikä se ollut kauheen innostunut tuosta sormuksesta. : Minäkin sittemmin muutin vähän mieltäni.
  14. Meillä oli kirkko, mutta sehän riippuu ihan paikkakunnasta.. Joillakin paikkakunnilla kun kirkkoa ei pysty varamaan vuottakaan aikaisemmin. Sitten pitää vaan toivoa, että saa kirkon samalle päivälle kuin on juhlapaikka varattuna! Eiköhän se yleensä ole onnistunut.. ???
  15. Kaaso: -järkkäsi polttarit -oli kolme kertaa mun kanssa hääpuku"ostoksilla" -auttoi hääpaikan koristelussa -meikkasi mut hääpäivänä -piti kimppua kirkossa -juonsi juhlan BM: -osallistui lienee polttareiden suunnitteluun, mutta käytännön hoiti toinen miehen kaveri -auttoi miestä pukeutumaan hääpäivänä -kuljetti meidät hääkuvaukseen Mitään askartelu en halunnut kaasolle nakittaa, sillä hän on muutenkin kiireinen ihminen.. itse tein karkkirasiat ja kutsut. Anoppi sitten teki koristeita kirkkoon ja juhlapaikalle sekä kaikki kukka-asetelmat.
  16. Joo, Vappi on oikeassa, kasvisgratiini oli tosi hyvää.
  17. Mä menin kihloihin 15-vuotiaana itseäni lähes 5 vuotta vanhemman miehen kanssa. Kyllä mä ainakin väittäisin ymmärtäväni mitä tein... just olin 16 täyttänyt, kun muutin pois kotoa. Asuttiin yhdessä, tosin mies asui mun ja isäni kanssa jo melkein vuoden ennen kihlaustakin. Pinna vaan paloi 0,5 vuoden jälkeen, kun mies taas ratkesi ryyppäämään ja kaikki rahat meni siihen. Heitin hänet lopulta pihalle... kyllähän se pitkään sattui eikä mulla juurikaan ollut miehiä seuraavaan 3 vuoteen (ainakaan mitään vakavampaa), kunnes tapasin nykyisen aviomieheni.
  18. Hotellin sviitissä oltiin 14.30 asti. Sitten käytiin appivanhemmilla syömässä hääsapuskoita, roudattiin heiltä lahjamme kotiin, käytiin pariin otteeseen hääjuhlapaikassamme (toisella kertaa haettiin sieltä ruokia, jotka oli unohtuneet ja toisella kertaa meidän painetut servetit, jotka jäivät yli.), käytiin bm:llä hakemassa automme ja hänen frakki sekä viemässä kiitoslahja. Miehen vanhemmilla oltiin vielä illasta ja ajoissa nukkumaan... eli eipä mitään erikoista. Ja juhlapaikan siivosivat miehen vanhemmat, mun äiti, sulhasen toiset kummit sekä kaaso ja hänen miehensä...
  19. BM ei ollut muutoin apuna kuin itse hääpäivänä. Maksoimme hänen frakin vuokran, joten annoimme hänelle kiitokseksi ainoastaan häistä yli jääneen vodka-pullon. Kaasolle toimme paljon tuliaisia häämatkalta ja teetämme hänelle suurennoksen jostain hääkuvastamme.
  20. Me emme saaneet yhtään kamalaa lahjaa, melkein kaikki oli lahjatoivelistaltamme. Sen ulkopuolelta oli vain Tappara-pyyhkeet (joka sinänsä on mulle "kamala", sillä olen TPS:n kannattaja) sekä kaulin, jossa Tapparan logo ja meidän nimet ja metallinen tappara (kirves), jossa myös meidän nimet kaiverrettuna. Nämä siis miehen kaverilta, kuten arvata saattaa... Vähiten käyttöä lienee wokkipannussa olleilla ruokatarvikkeilla, joita voisi kyllä käyttää Thai-ruoan tekoon. Harmi vaan kun ei tykätä...