Juu, minä kuulun kirkkoon, mies ei. Ei me edes harkittu mitään kirkollisia meininkejä, kun en minäkään koskaan ole ollut mitenkään uskonnollinen. Ja tässä meidän tapauksessa kirkkoa ei tarvita edes sukulaisten takia tai siksi, että tulisi "oikeammat" häät. Me kun käydään siellä maistraatissakin kahdestaan. Ja minun käsityksen mukaan maistraateissa voi saada yhtä komeat juhlat aikaan kuin kirkossakin. Meille varattiin puoli tuntia aikaa, mutta perusvihkikaava kestää vain pari minuuttia sisältäen lähinnä vaan ne "tahdon"-osat ja pari muuta lausetta. Olis kumminkin saanut varata vaikka kolme tuntia sitä tilaa, jos haluaisi muutakin ohjelmaa. Siellähän voi olla musiikkiesityksiä, runoja, muita puheita ja mitä vaan keksiikin. Ei siis tartte olla mitenkään koruton tapahtuma.