Tämä ketju on minua vaivannut heti häistä lähtien... Vaikka kaikki lupasivat olla apuna varsinaisena hääpäivänä, jonnekin se porukka oli kadonnut tai parasta: meistä jomman kumman piti olla vastassa ihmisiä junalta tmv. Toisaalta suunnittelemallakaan ei saanut hommaa kokonaan toimimaan. Olimme teroittaneet sata kertaa vanhemmillemme, että menette ja otatte vieraat vastaan, me tulemme viimeisenä. Mutta ei: me nyt aateltiin odottaa teitä (ensin pihalla, sitten eteisessä) Liekö syynä, että olimme suunnitelleet melkein kaiken kahdestaan, mutta aikataulu pikkuisen mätti. Eli ruokailua odotellessa olisi pitänyt tajuta vetää jotakin ohjelmaa, vaikka se esittelykierros. Nyt se jäi vasta myöhemmäksi. Sitä ajatteli, että kännykkähän on mukana ja voi soitella, mutta harmittavan usein se oli jossain muualla kuin siellä miessä piti. Ehkä olisi pitänyt raahata isoa kassia mukana koko päivä. Tai olla kaiken kattava kaaso mukana. Valokuvauksesta: myös perhekuvat olisi pitänyt tajuta ottaa päivällä, ei illalla. Ja ehkä yleinen ryhmäkuva olisi ollut kiva. Mutta ei, en räjähtänyt tai saanut kohtausta kaikkien edessä, omalla painollaan homma meni. Voi olla, että minun huomaamat seikat eivät haitanneet vieraita sitten pätkän vertaa. Itsellä on sellainen valju fiilis. Eli ehkä morsiamen pää olisi pitänyt vaihtaa