julhanen

Morsian on lännestä ja minä idästä. Nykyiselle asuinpaikkakunnallemme Helsinkiin on sukulaisten helppo tulla mistä päin Suomea vain (kovin pohjoisesta ei ole ketään onneksi tulossa, kun minunkin Lapin-sukulaiseni ovat valuneet takaisin etelään).

Tuo pöytäkohtainen järjestely kuulostaa aika hyvältä. Mutta kuinka tehdä ranskalaisten lapsiperheiden kanssa? Yksi ainakin on tulossa, ja sen kanssa ei ole aivan kauheata ongelmaa, koska ainakin perheen äiti puhuu kohtuullisen hyvää englantia (hänen uutta miestään en ole tavannut). Mutta jos se toinenkin perhe päättää tulla, niin he ovat täysin ummikkoja eivätkä puhu kuin ranskaa (jollei tytär ole sitten viime tapaamisen oppinut jo englantiakin). Keskenäänkään niitä ei viitsisi laittaa, kun ovat sukuakin toisilleen ja tuntuisi siltä, kuin eristäisimme heidät muista vieraista (ja lisäksi se saattaisi näyttää rotuerottelultakin, kun he ovat pigmentiltään aikasen paljon perussuomalaista tummempia). Eli laittaako tuo ummikkoranskankielinen lapsiperhe jonnekin muiden lapsiperheiden sekaan, jossa kukaan ei puhu ranskaa, vai ranskaa taitavien ystävieni sekaan, jotka taas eivät välttämättä juurikaan välitä lapsista? Vai eristetäänkö ranskalaiset omaan pöytäänsä?

Kyllähän kaikkea voi tapahtua. Äitini on ammattikuvaaja (hänestä keskustellaan tälläkin palstalla) ja kaikkien niiden satojen vai peräti tuhansien kuvausten joukossa, joita hän on urallaan tehnyt, niin kyllä noinkin on joskus käynyt (en nyt tosin muista, oliko kyseessä juuri hääkuvaus). Harvinaistahan se on, mutta erittäin ikävää. Mitä tuohon uusi filmi tilalle kadonneiden kuvien tilalle -käytäntöön tulee, niin se on amatöörikuvajuttuja. Niistä valokuvausalan järjestöt ovat neuvotelleet kuluttaja-asiamiehen kanssa standardikorvaukset. Mutta monet liikkeet kyllä korvaavat yläkanttiin, koska haluavat pitää asiakkaat asiakkaina jatkossakin ja estää huonojen puheiden leviämistä (tosin jos on kovin hankala asiakas, niin silloin ei välttämättä korvata kuin se standardi). Mutta joka tapauksessa ammattikuvauspuolella on eri pelisäännöt.

Mitenkäs sitten opiskelijajärjestöt? Monet järjestöt yliopistolla ja TKK:lla ovat kokeneita sitsien yms. järjestäjiä. Ja ainahan järjestöt ovat keräämässä rahaa matkakassoihin tai muihin tarkoituksiin (ainakin oma aiempi ainejärjestöni tekee niin). Kannattaisikohan siis jättää tarjouspyyntö järjestöille tarjoilusta ja siivouksesta? Tämä tietysti edellyttää, että häät ovat lukukausien aikana, mutta niin ne meillä ovatkin.

No niin, nyt se on päätetty. Varasimme eilen lennot noihin minulle tuttuihin maisemiin. Matka on siis marraskuussa, mutta ostimme lennot jo nyt, koska Air Caraïbes myi niitä halvalla (menopaluu Pariisista Guadeloupelle kahdelle hengelle kaikkine veroineen vähän yli 800 euroa). Lähtö Pariisista on muutama päivä häiden jälkeen ja perillä olemme kuukauden. Vielä täytyy päättää kuinka matkustamme Pariisiin ja takaisin. Varmaan ainakin takaisin tulemme maitse, mutta pitää vielä katsoa tuo meno.

Bestman on paras mies, mutta kun kyseessä on sulhasen bestman, niin eihän se silloin ole sulhanen itse (tai sitten on kyseessä tosi itserakas tyyppi). Eli bestman ei käsitteellisesti kilpaile paremmuudesta kummankaan morsiusparin puoliskon kanssa, kuten bestwoman tekee.

Mitä noita alan oppilaitoksia on Helsingissä, joista kannattaisi kysellä?

Bestwoman = paras nainen. Eikö sen pitäisi olla morsian?

Tuosta olen kyllä eri mieltä. Minusta on ihana palata samoihin paikkoihin ja oppia tuntemaan niitä paremmin. Aina parempi, jos voi viettää pidempiä aikoja paikallaan, saa tuntumaa paikalliseen elämänmenoon ja tutustuu ihmisiin. Se on upea tunne, kun jossain toisella puolella maapalloa tai vaikka Euroopassakin saapuu tuttuun paikkaan ja melkein on, kuin olisi kotiin tullut. Minullakin karskilla miehellä kerran melkein kyyneleet valahti silmiin kun laiva lipui vuosien tauon jälkeen tuttuun satamaan (ja tämä paikka on se, jota häämatkavaihtoehtonakin olemme spekuloineet, vaikka morsiameni ei siellä päin maailmaa ole ikinä käynytkään).

En nyt muista yhtään poninhännällistä pappia tuomiokirkkoseurakunnasta enkä kaljujakaan muita paitsi Matti T. Amnell. Sopisiko esimerkiksi Arto Antturi? Iältään hän on varmaan jossain 40 tienoilla ja saarnaa ainakin väkevästi. Piti mm. pitkänäperjantaina rakkausaiheisen saarnan, joka oli hyvin vaikuttava. Ilmeisesti hänellä on perhetaustaa tms. herätysliikkeiden suunnassa. Ihan ok peruspappeja lienevät sitten esim. Yrjö Ikonen ja Ermo Äikää, jotka kummatkin hoitavat hommansa ihan asiallisesti, mutta joiden saarnat eivät ainakaan ole ikinä erityisemmin sytyttäneet. En nyt saa mieleeni kummankaan ulkonäköä, mutta en ainakaan muistaisi kummankaan olevan kalju tai ainakaan poninhäntäinen.

Jos laivan lisäksi myös kohdesaaret kiinnostavat, niin tuollainen iso risteilylaiva ei välttämättä ole paras vaihtoehto. Minulla ei niistä ole kokemusta kuin maista päin - majailin joitakin vuosia sitten muutaman kuukauden eräällä Karibianmeren saarella, jolla noita vieraili. Vaikka suuri osa turisteista jääkin laivaan, niin silti pienellä saarella monet nähtävyydet ja satamakaupunki ovat laivan tultua tupaten täynnä - ihan eri fiilis kuin niinä päivinä, jolloin laivaa ei ole rannassa. Jonota siinä sitten tunti, että näet putouksen. Isoista firmoista tuolla saarella vierailivat säännöllisesti Carnival ja Holland America, ja etenkin Carnivalin ollessa rannassa meno oli tuollaista. Pahimpina päivinä molemmat olivat saarella yhtäaikaa. Saarella vieraili tuolloin säännöllisesti myös Nouvelles Frontières -matkatoimiston laiva. En heidän sivuiltaan nyt tuollaista enää löytänyt, pienemmillä purjeveneillä tehtäviä risteilyjä kylläkin. Mutta varmaan jotkin muutkin ranskalaiset firmat tekevät risteilyjä, joten ainakin ranskantaitoisten kannattaa tsekata amerikkalaisten yhtiöiden ohella niidenkin tarjoukset. Paikalliset eivät muuten tykänneet ranskalaisista yhtä paljon kuin amerikkalaisista, koska ranskalaiset olivat tarkempia rahoistaan. Amerikkalaisilta sai dollareita helpommin. Saarella kävi myös pienempiä risteilyaluksia, ja erityisesti Windjammer Barefoot Cruises vaikutti aika kivalta. Voi kyllä olla muita kalliimpikin. Niillä on purjealuksia (tai ainakin sellaiselta näyttäviä) sekä yksi vanhanajan risteilyalus M/V Amazing Grace. Etenkin tuo viimeksi mainittu oli niin sympaattisen ja hienon oloinen, että sille olisin mielelläni hypännyt kyytiin. Pienemmät laivat myös vierailevat sellaisissakin satamissa, joihin ei isoilla aluksilla edes pääse. Budjettiristeilyä hakevien kannattaa taas tsekata easyCruise, jolla on talvisin laiva Karibialla. Ensi talven risteilyohjelma ei kyllä vielä ole ilmestynyt. Ja jos haluaa risteillä oikealla purjelaivalla ja haluaa vähän vaihtoehtoisempaa risteilymeininkiä, niin kannattaa katsoa Suomen Purjelaivasäätiön talven risteilyohjelma. Niillä ei kyllä ole tarjolla parisänkyjä romanttisissa kahden hengen hyteissä, mutta ainahan sitä voi ennen tai jälkeen risteilyn olla muutaman yön tai pidempään maissakin. Ja lopuksi linkkejä joihinkin mainittuihin firmoihin: http://www.windjammer.com/ http://www.cruisereviews.com/Windjammer/AmazingGrace.htm http://www.nouvelles-frontieres.fr/ http://www.easycruise.com/ http://www.staf.fi/ (Suomen Purjelaivasäätiö)

Kuinkahan muuten tulkitaan sitä, että uusi sukunimi ei saisi olla muodoltaan tai kirjoitustavaltaan kotimaisen nimikäytännön vastainen (Nimilaki 11§)? Esim. tuolta Karjalan suunnalta löytyy paljon aika hauskoja virityksiä tyyliin Tertsunen, Tsutsunen, Tschokkinen jne. Jos haluaisi sukunimensä olevan vaikka Slurpsanen tai Tschirkkonen, niin rittäisikö vetoaminen karjalaiseen käytäntöön (kun kuitenkin puhutaan Suomen Karjalasta)? Nimilaki ei näytä edellyttävän, että pitäisi edes olla sukutaustaa sillä Suomen alueella, jonka nimikäytännön mukainen uusi sukunimi on. Suomalaisuuden liiton sivuilla on esimerkkejä vapaista sukunimistä, joita voi ottaa käyttöön, mutta lista on aika tylsä. Esim. nen-päätteiset sukunimet puuttuvat lähes kokonaan ja muutenkin nimissä on enemmän läntinen kuin itäinen maku.

Kreikka on kyllä spesiaali, koska pidämme molemmat kovin maasta. Valitettavasti emme osaa kieltä. Ja siellä on vielä paljon paikkoja, joita emme tunne. Ja toisaalta olen myös sitä mieltä, että etenkin jos häämatka on lyhyt, niin on turha tuhlata siihen liian hienoa kohdetta, etenkään kaukokohdetta. Siellä kun tulee varmaan keskityttyä aika paljon toisiimme, niin kohde voi jäädä vähemmälle. Ja kuten sanoin, niin myös ympäristösyistä en haluaisi tehdä kovin lyhyitä kaukomatkoja.

Ööh... Koska olen mies, niin miehen sukunimi on oma sukunimeni eikä minulla heterona ole miestä, joka ottaisi minun sukunimeni. Onko tämä vain morsianten palsta?

Kokemusta ei ole, mutta kannattaa varmaan kysyä kaupunkiliikennettä ajavilta firmoilta, vuokraisivatko nämä busseja. Todennäköisesti vuokraavat. Jos matka on lyhyt, niin kaikkien ei tarvitse mahtua istumaan ja noihin kaupunkibusseihin voi ottaa enemmän matkustajia. Ei tarvitse kolmea bussia. Ja riippuen siitä kuinka lyhyt matka on, voisi laskeskella myös, voisiko yksi bussi ajaa välin kahteen kertaan. Se tulisi varmasti halvemmaksi kuin kaksi erillistä bussia. Osa vieraista tietysti joutuu vähän odottamaan, mutta ehkä se ei niin kauheata ole. Ja kai noihin normaalibusseihinkin saa ottaa matkustajia seisomapaikoille, tosin joitain rajoituksia siinä varmaan on. Mutta ehkä kahdella bussilla tai kahdella ajokerralla voisi selvitä sellaisellakin.

Kun kuitenkin matkustelemme alueilla, jossa tulotaso ei vastaa täkäläistä tasoa ja mahdollisesti jossain vaiheessa tulevaisuutta asummekin sellaisella, niin sormukset eivät vain yksinkertaisesti saa näyttää turhan kalliilta. Kaikkialla ei ole hyvä näyttää turhan varakkaalta, ettei tule paikallisille turhan suuria houkutuksia. Siksi varmaan päädymme joihinkin suhteellisen vaatimattoman näköisiin sormuksiin (tämä on tosin minun oletukseni, morsiamen kanssa asiasta ei olla vielä juurikaan keskusteltu). Meillä siis on edessä sormuksen hankkiminen molemmille, koska emme ole sillä tavoin menneet kihloihin, että olisimme sormuksia hankkineet. Vasta alttarilla sitten laitamme sellaiset sormeen.

Tuo aiemmin kirjoittamasi löytyy tästä samaisesta ketjusta, sivulta 6. Ei tuo väittämääsi miksikään muuta. Sinun mielestäsi se, että tapa on ollut Itä-Suomessa käytössä jo satoja vuosia, ei tee siitä perinnettä. Minun mielestäni tekee (se, pitääkö perinteestä pitää kiinni, onkin jo eri asia). Ilmeisesti pidät meitä myös herrasväkenä. Tuo sinun kirjoittamasi kyllä jäsentyy niin, että (myöhäisemmän) miehen sukunimen ja talonnimen ottamisen lisäksi oli muitakin tapoja. Sitä ei tässä kyseenalaistetakaan. Mutta mistään kirjoituksestasi ei käy esiin se merkittävä seikka, että miehen sukunimen ottaminenkin on satoja vuosia vanhoja perinne, vaikkei sitä maan läntisissä osissa harrastettukaan. Minusta tuo on aika olennainen asia.

Noin kirjoitit. Minusta tuossa kiistät, että miehen sukunimen ottaminen olisi perinne, ja väität sen olleen ollut tapana vain noin sata vuotta. Talon nimen ottaminen olisi ollut yleisin tapa ja joitakin muitakin tapoja on ollut. Kyllä minusta minun tulkintani siitä, että sivuutat täysin itäsuomalaisen sukunimiperinteen, on oikea, vaikka kuinka yrität sitä muuksi selittää. Se toinen vastaukseni nen-päätteisistä sukunimistä ja harvinaisista nimistä ei taas ollut mitenkään erityisesti sinulle suunnattu. Yritin keksiä, mihin yleistykseen viittaat, mutta en keksinyt.

Meilläkin on siis ollut puhetta kokonaan uudesta sukunimestä (etenkin morsian sellaisen haluaisi). Jos sellainen otetaan, niin ainakin haluan pitää kiinni nen-päätteestä. Minusta on kovin hassua, että monet tuntuvat nimenomaan haluavan siitä eroon. Mutta meillä kummallakin on savolaiset nen-nimet (vaikka morsian ei Savosta olekaan), nen-pääte on osa kummankin sukuhistoriaa. Miksi siitä pitäisi luopua? Minusta savolaisuus on iloinen asia ja saa mielellään näkyä sukunimestä (vaikka kaikki nen-päätteiset nimet eivät olekaan savolaisia; savolaisen nimen tunnistaa usein siitä, ettei se tarkoita nykykielellä mitään, kun taas virtaset ja saariset yms. ovat yleensä länsisuomalaisia, jotka ovat saaneet sukunimensä vasta sukunimilain myötä). Monille täällä tuntuu olevan itsestäänselvyys myös se, että harvinaisempi nimi on parempi (tuikitavallinen nimi on hyvä vain, jos se ei ole suomenkielinen ja on tavallinen jossain muualla kuin Suomessa, tyyliin mcdonald tai williams). En tuollaistakaan ymmärrä, kummallista erikoisuudentavoittelua. Minä ainakin luotan olevani sen verran erikoinen tyyppi, että kestän hyvin vähän tavallisemmankin sukunimen. Nen-päätteet kunniaan!

Joillekin Länsi-Suomi on koko Suomi. Tuo on varsin yleinen harha. Usein kun puhutaan siitä, millaisia suomalaiset ovat (juroja, puhumattomia yms.) stereotypiat ovat kovin läntisiä. Mutta kun Suomea on Päijänteen itäpuolellakin. Ei sukunimiperinne sukunimilaista alkanut. Oma sukunimeni, joka on ihan tavallinen nen-päätteinen savolaisnimi, on 1600-luvulta. Paljon on vanhempiakin nimiä. Vanhimpia nimiä ovat monet eläinnimet. Savossa ja Karjalassa sukunimet ovat periytyneet "isältä pojalle" jo satoja vuosia, joten kyllä sitä minusta perinteeksi voi kutsua. Lännessä sen sijaan ei ollut sukunimiä, vaan otettiin tilojen nimiä tai sitten -poika tai -tytär-päätteisiä nimiä. Mutta älä yleistä koko Suomeen.

Yhdessä varattiin tuo kirkko, joka on tuossa ihan vieressä. Mitä sitä kauemmaksi menemään. Varaus tapahtui nettilomakkeella.

Toinen kaukokohde ei oikeastaan ole vaihtoehto. Olemme joka tapauksessa menossa tuonne suhteellisen kaukaiseen maailmankolkkaan, jossa olen ollut aiemminkin, joko hää- tai muulle matkalle, ja niin ympäristön, taloudellisen tilanteen kuin ajankäytönkin suhteen kaksi kaukomatkaa lähekkäin ei oikein käy. Ajankäyttö on listassa siksi, että kummankin meistä mielestä kauaksi ei matkusteta pyrähtämään - jos toisiin maanosiin matkataan, niin kuukausi on minimi, mieluummin kaksi tai enemmän (työmatkat tms. matkat ovat eri asia, sellaisella olen joutunut itsekin tekemään viikon pyrähdyksen Afrikkaan). Eli menemme joko tuonne minun tuntemaani kohteeseen tai jonnekin Euroopan kohteeseen, jonne ei tarvitse lentää. Itse olisin ehkä enemmän tuon Euroopan kannalla, mutta morsian haluaa tuonne kauas ja sanoo, ettei haittaa, vaikka minä olen siellä ollut aiemminkin.

Morsiamen sukunimi ei ole vaihtoehto, koska hän haluaa siitä itse eroon. Mutta ei hänelle minunkaan sukunimeni kelpaa.

Suuntaatteko häämatkalle uuteen vai jo tuntemaanne kohteeseen? Meillä on vielä suunnittelu kesken. Yksi mahdollisuus olisi eräs syrjäinen maailmankolkka, jossa olen taannoin viettänyt aikaa pariinkin kertaan. Mielellänihän minä sinne taas lähtisin, mutta onko se epäsuhtaista, jos morsian ei ole siellä päin maailmaan käynytkään ja minä tunnen paikan kuin omat taskuni (ottaen huomioon, etten aina ihan tarkkaan tunne niitä taskujanikaan)? Ettei vaan kävisi niin, että päätyisin matkaoppaan hommiin ja viettäisin lisäksi turhan ison osan yhteisestä häämatkasta tapaillen vanhoja tuttuja. Olemme kyllä joka tapauksessa tuonne joskus ei-niin-kaukaisessa tulevaisuudessa menossa, mutta olisiko se sittenkään se häämatkakohde? Muita vaihtoehtoja: - Vietetään häämatkaa jossain sellaisella kyseisen maailmankolkan lähialueella (toisella saarella), jota en itsekään tunne, ja mennään sitten sinne vanhoille tutuille paikoille (tämä edellyttää, että matkaan varataan varsin paljon aikaa). - Suunnataan häämatkalle jonnekin lähemmäksi, esim. Kreikkaan. Siitä on vähän kokemuksia meillä molemmilla ja kumpikin pidämme maasta, mutta emme kovin hyvin tunne. Siellä voisi suunnata sellaisiin maisemiin, jotka ovat uusia molemmille. Mennään tuonne toiseen maailmankolkkaan sitten ihan eri matkalle. - Tai sitten jotain muuta? Mainittakoon vielä, että mitään vanhoja romansseja kyseisestä kaukokohteestaakaan ei löydy, joten sellaisen hasardin vaaraa ei ole.

Mikael Agricolan kirkko 10.11.2007, hääruokailu samaisen kirkon kryptassa ja sen jälkeen loppuillaksi jonnekin (ei vielä tietoa, minne).