Annas kun

Helmikuu 2015

41 viestiä aiheessa

^ Mä oon tehnyt kaikki pienet jututkin jo hyvissä ajoin. :) Kyllä se vaan on kivempi sitten vikoille viikoille kun on semmoset tehtynä, ihan varmasti siinä joka tapauksessa pullahtelee mieleen juttuja, mitä pitää hoitaa :) Onneksi meillä tulee suuri osa sälästä juhlapaikan puolesta; ei tarvitse itse miettiä mitään astioita, servettejä ja muuta. Pöydätkin he kattavat valmiiksi, itse tarvitsee vain koristella.

 

Mä meen ylihuomenna viemään pukuani kavennettavaksi. Oon kyllä pulskistunut hiukan, sillä ei se mikään hirveän iso ollutkaan kun tänään sitä kokeilin :blush: Mieskin saanee pukunsa tällä viikolla, kun äitinsä tulee käymään. Hän on luvannut hankkia puvun miehen 30 v. lahjaksi.

 

Kutsut lähtivät viime maanantaina, on jokunen ilmoittautuminenkin jo tullut. :)

 

Vielä pitäisi hankkia passit. Kampaukseen, juhlapaikkaan ja kirkkoon pitää tehdä vielä myöhemmin varmistussoitot. Kiitoslahjat kaasoille taidan hankkia tammialeista :D Toki pitää vielä lähempänä tehdä pöytäjärjestykset, mutta muutenpa alkaisi olla kaikki reilassa! :) Näiltä näkymin :rolleyes:

Tai no suihkurusketusta pitää ehkä käydä kokeilemassa etukäteen :grin:

 

Auton takalasin kylttihän oli jo valmiina, mutta ilmeisesti meille tuleekin niin iso hääauto, että mun pitääkin tehdä uusi, luultavasti lakanan kokoinen :girl_haha:

Muokattu: , käyttäjä: hansQ

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä vihkipäivä 13.2.2015 ja juhlat juhlitaan 14.2.2015.

7,5vuotta on yhteistä taivalta takana, vaikka ekan kerran polut kohtasikin jo 15 vuotta sitten ala-asteella :)

 

Suurimmat jutut on sovittu ja järjestetty jo, viime viikolla käytiin sormusostoksilla. Puku oli varmaan ekojen joukossa, täältä kirpparilta löytyi mulle täydellinen Maggie Sottero!

 

Häämatkalle ollaan lähdössä Apollomatkojen Kanaria&Marokko -risteilylle, tosi suurella mielenkiinnolla odotan sitä, kun ei tuollaisista lomaristeilyistä ole kokemusta.

 

Meidän 50 vieraan juhlakansa on niin tuttuja, että kaikki jo tietää mitä, missä ja milloin, siksi kutsut onkin lähdössä vasta nyt.

 

Cateringfirman suhteen valittiin "lähiruokaa", eli pieni paikallinen, mutta ansioitunut cateringyrittäjä hoitaa meidän cateringin alusta loppuun. Juomat haetaan Virosta tammikuussa.

 

Kampauksen tekee miehen kampaaja-sisko, mutta meikkiin menen sitten niin ikään pienyrittäjälle, joka pitää putiikkia tässä omalla kylällä :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Nyt on morsiamen sormuskin saatu tilattua, eli alkaa tämän neidin osalta kaikki olla melkein paketissa! Ostettiin Korus Designilta semmonen vähän erikoisempi vihkisormus. Hinta ei ollut mikään halvin, mutta alle tonnilla selvittiin ;) Siippa kyllä meinas pyörtyä kun kuuli hinnan, mutta sanoi että otat sen minkä haluat, joutuuhan sitä pitää loppuelämän :D Itselleen ajatteli jotain hyvin yksinkertaista katella.

Ainut päänvaiva on mistä meikki ja hiukset... Elättelin toiveita että eräs tuttu olisi hääpäivänä päässyt hotelliin laittamaan, mutta eipä nyt sitten pääsekään. Ei kenelläkään vinkkejä Helsingin keskustasta?? Ei tarvi olla se kallein vaihtoehto... ;)

Joulun jälkeen alkaakin sitten hillitön yläkropan kiinteytys että kehtaa pitää sitä olkaimetonta hääpukua!!!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Häät lähestyy huimaa vauhtia...huh...tuntuu, että just vasta varailtiin juhlapaikkaa, ja nyt sit häät on 7 viikon päästä! Mitkäs muilla helmimorsioilla on fiilikset? Onko paljon järkkäilyjä vielä vaiheessa? Itsellä tuntuu, että paljon on tehty, mutta onpahan todo listalla vielä semmoset 50 asiaa jäljelläkin...kukat jos sais ens viikolla tilattua, ja suunniteltua häälehtisen.

 

Meikki ja hiukset stadissa..hmm..no itse harkitsin pyytää erästä meikkibloggaajaa, joka tekee kuvista päätellen upeita meikkejä, hiuksista en ole varma. Toimii ilmeisesti Helsingissä, ja löytyy ainakin FB:stä haulla make up by Riina. Itse nyt siis menen muualle. Taidettiin olla hääpäiväkaimoja, joten sama paikka ei todennäköisesti onnistuisi  :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tapahtuiko jotain yllättävää, että häät siirtyi? Toivottavasti ei mitään ikävää! Onko uusi ajankohta tiedossa jo?

 

Täällä on hääjärkkäilyjen tahti alkanut kiihtyä tässä loppua kohden..paljon on tapahtunut ja tulee tapahtumaan lähiaikoina (ja pakkokin on jo :girl_smile: ). Jännityskin alkaa pikkuhiljaa nousta, ainakin hetkittäin. Saa nähdä kuin hermoraunio sit on sit ihan vikoilla viikoilla :girl_haha:Istumajärjestys on tehty, musiikit valittu, floristille aika tilattu kimpun suunnittelua varten. Parin viikon päästä palaveerataan tokan ja vikan kerran juhlapaikan kanssa käytännön asioista. Samoin kaason ja bm:n kanssa vikat yhteiset läpikäynnit kohta :) Pitäs saada häälehtisen sisältö aikaseks vielä nyt viikonlopun aikana. Hassua, miten oma huomio vaan keskittyy enemmän juuri tähän hääjuhlaan, kuin itse naimisiinmenoon tai häämatkaankaan :girl_haha:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä sairastuin lokakuussa, ja häät on sitten kun sairaus on selätetty. Eli ei vielä tietoa että milloin...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Nonii, polttaritkin tuli vietettyä ja ihanat olivat :) eipä tässä oo enää kuin reilu pari viikkoa h-hetkeen! Puuttuu pari pientä juttua vielä, mutta aika lailla kaikki on toteutusta vaille valmista!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ekan kerran alkaa olla fiiliksiä, että alkaa vähän jo kyllästyttämäänkin nämä hääjärkkäilyt. Lähes kaikki on ns. valmiina, mutta silti tuntuu, että kaikenlaista säätämistä riittää...Odotan kyllä hääpäivää innolla, toisaalta mieli on vähän että olis-nyt-jo-ne-häät-että-pääsis-lomalle, ja jännittääkin jo, vaikkei se nyt päällimmäinen tunne koko ajan ole. Meitä tais olla tässä ketjussa useempi ystävänpäivän morsian, mitkä fiilikset teillä? <3

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^ Yllättävän rauhalliset fiilikset. Ennemminkin mun kaverit on alkaneet nyt sekoilemaan, siis ihan positiivisessa mielessä :girl_haha: Toki jos tulee vastoinkäymisiä, stressikäyrä pomppaa nopeasti kattoon, mutta tässä vaiheessa hommat on jo niin hyvin kondiksessa, että aika zen tässä ollaan :) Totta kai hääpäivää odotan innolla, se on mielessä 24/7, mutta hiukan mäkin kyllä jo odotan sitä, että tää rumba on ohi ja saa huoahtaa!

 

Ensi viikolla mennään naimisiin hei! Kääks!

Muokattu: , käyttäjä: hansQ

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Annas Kun menee vissiin naimisiin TÄNÄÄN! Ja meilläkin ihan vähän yli viikko enää :) Nyt ollaan vaan sormet ja varpaat ristissä ettei iskis mikään flunssa tai muu tauti hääpäiväks :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Annas kun nyt ei taida tätä olla lukemassa, mutta ihanaa hääpäivää!! :girl_pinkglassesf: Muoks. eipäs, eilenhän ne oli?! :D

 

Viikko ja päivä jäljellä juu, kääkkis! :D Meillä oli toissapäivänä vihkikeskustelu papin kanssa, ensi ke olis vielä kirkkoharjoitukset :)

Mun pahin pelko on että hääpäivänä olis oksennustauti :girl_impossible: Sitä kun on tuntunut olevan liikkeellä nyt! Mitenkähän, saisko lääkäriltä siihen hätään jotkut supertropit?! :grin:

Muokattu: , käyttäjä: hansQ

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Jes, se on hääviikko sit lähteny käyntiin. Pari pientä hommaa vielä tehtävänä, ja muuten sit pari kauneushoitoa, häämatkakamojen pakkailua ja yleistä jännittämistä :) Aika hankalaa motivoitua työviikkoon tässä kohtaa...Hyvää hääviikkoa ystävänpäivän morsiamille <3 <3 <3

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Munkin puolesta hyvää hääviikkoa, ja mahtavaa hääpäivää jo etukäteen ystävänpäivän morsmaikuille! :girl_pinkglassesf: Tää viikko meneekin jo vähän hulinassa!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Heh, meilläkin oli ystävänpäivänä <3. Kutsut lähetettiin vasta tammikuussa... Joulukuun puolivälissä meinattiin tehdä ja pistää ne postiin mutta ei saatu aikaseks ja hyvä niin - alkuperäinen ravintoloitsija meni konkurssiin ja meillä uhkas päivä vaihtua koska jokapaikka oli jo tuona päivänä varattu juhlaan jos toiseen... No, onneksi ravintolan omistaja otti paikan hoiviinsa ja saatiin pitää päivämme ja kaikki alkuperäiset suunnitelmat:), eikä muutos ollut huono vaikka alkuperäinen sopimuskumppani oli myös erittäin ystävällinen jne.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään