Jump to content
Naimisiin.info

SAA LUKITA! Ohjeita USA:n viisumeiden hakuun K-1 (kihlattu)


Recommended Posts

Omaa laukkuani ei ole yleensä pengottu ainakaan näkyvästi, ja sulhasellakin oli vaan kerran, kun hän oli tuomassa minulle skanneria synttärilahjaksi, jolloin laukusta löytyi ihan asianmukaisesti se lappu.

Olen pakannut yhden kahdesta laukusta valmiiksi ja tehnyt inventaarion sen sisällöstä, ja lukinnut sen odottamaan jo lähtöä... Sain ei-tarpeellista krääsää sillälailla jo pois tuolilta lattialle vyöryvästä läjästä... Eli huoneeni ei enään näytä ihan täysin läävältä...

Tosiaan Pabe, viime reissussa kuulustelivat, ja sanoin suoraan, että olen tulossa tapaamaan sulhasta, K1-vetämässä ja haastattelupäivä sovittu - sen todisteeksi mukana oli lähetystöstä saamani kirje (unohdin tulostaa sähköpostin, jossa päivämäärä oli, mutta soittivat sulhaselle, joka sanoi samat tiedot, joten ei hätää).

Minulla oli kaksi matkalaukkua sisäkkäin, ja vain sisempi täynnä tavaraa. Sanoin, että toinen oli matkamuistojen roudaamista varten, vaikka tarkoitus oli kyllä vaan tuoda toinen, pienempi matkalaukku ja ylimääräinen kassi meren yli, ja ottaa vaihdossa samaa sarjaa oleva, isomman kokoinen laukku seuraavaa reissua varten. :)

USAan jääviä kirjoja minulla oli päädystä avoimessa postituskuoressa, jossa luki kannessa sulhasen nimi ja osoite, ja sisällä synttärikortti... Kyseinen lahjapaketti oli myös ainoa, jonka merkitsin tullilomakkeeseen, "Gift - 3 books + cat toys, value $40".

Jaetaas nyt sitten hieman taustoja... :) R. on pelisuunnittelija, ja sinä aikana kun olen hänet tuntenut, hän on ollut kolmessa eri firmassa töissä. Alalla on yleistä tehdä projekti loppuun, että saa nimensä tekijälistalle "credited", ja sitten hakee parempaa hommaa toisaalta korkeammalla palkalla... Hän työskenteli työviisumilla Kanadassa hyvin lähellä anoppilaani (USAn puolella rajaa), ja myöhemmin Vancouverissa (ihana kaupunki, vaikka viranomaiset ovat nuivia, ja jos jaksaa koluta sivukatuja keskustassa, voi löytää ruokakauppoja, esimerkkinä pieni Aasialaisten pyörittämä putiikki Davie Streetillä, josta sain viimeksi 6 kypsää mangoa, puoli kiloa kiinteää tofua, ranteen paksuisen nipun persiljaa ja paria muuta tuotetta (muistaakseni juureksia) alle 10 dollarin verojen jälkeen! Robson Streetin ja Carderon kulmassa sijaitsevassa korttelissa on muuten Capers- luomuruokakauppa. Ihanaa. :D Tulee ihan ikävä niitä...)

Kun sitten viranomaiset Kanadassa rupesivat väittämään, että passini leimojen perusteella oleskelen laittomasti maassa (eivät tajua, että Schengen-alue toimii ilman passileimoja, tavit!), R. tympääntyi koko hulabaloohon, palaveerasi hieman USAn Helsingin lähetystön kanssa, jonka jälkeen hän hankki työpaikan Seattlen läheltä.

Rajaa ylittäessä muuton yhteydessä autolla, rajavartija varmisti, että tiedämme, että statukseni maassa on uhattuna, jos oleskelen yli 3kk, ja vakuuttelimme, että kaikki on kunnossa, ja että aiomme hakea K1-viisumia minulle. Rajavartija, jonka vaimo oli hiljattain muuttanut Islannista sanoi, ettei missään nimessä tarvita juristia, ja suositteli laittamaan paperit mahdollisimman pian liikkeelle, ennen kun seuraava tulivuori purkautuu. Voi harmi, kun ukko oli oikeassa! Me laitettiin paperit heti kun oli kaikki liitteet ja rahat kasassa, ja sitten viranomaiset vitkuttelivat. Ei se mitään, tästä selvitään taas ihan pelkällä säikähdyksellä.

Sulhanen viihtyy nykyisessä työpaikassa, vaikka headhunterit kyllä pörräävät jo hänen perässään (taas). Ollaan katsottu omakotitalotonttia, ja hieman tuumailtu rakennuspohjakaavoja, mistä tykättäisiin. Olen melkein valmis rakennusalan insinööri, joten teen suurimman osan paperihommista ihan itse, ennen kun tarkistutan ne paikallisella ammattilaisella... :)

Pidetään peukut ja varpaat ristissä, että päästään kaikki lähtemään ajallaan! Jos lentokielto tulee, olen harkinnut lautalla ja junalla Rotterdamin suuntaan lähtöä, ja sieltä hytin hankkimista rahtilaivaan, joko maksua vastaan, tai sitten laivakokin hommia vastaan... Moni perheenjäsen on mm. matkustanut sillä lailla Aasiaan, ja kehuneet sitä mukavaksi matkustustavaksi (ainakin aikana ennen Somalimerirosvoja...)

Ja Islannista sen verran, että siellä kasvaa minulle tällä hetkellä pari varsaa odottamassa muuttoa USAan kun ovat "valmiita". Kaveri, joka tuo sieltä heppoja Pohjoismaihin myi minulle idean, että ostaisin pari tölttikonetta. Säästän rekisteröityjä poneja suoraan kasvattajalta ostaessa 4-10 tuhatta dollaria, kun maahantuon ne itse, verrattuna paikallisesti myytävänä oleviin, taustoiltaan ja papereiltaan kyseenalaisiin hevosiin... Tarkoituksena on tuoda pari kolme kerralla, jos vaan on varaa maksaa tullit ja karanteenit yhteen syssyyn, koska silloin saan omat kotiin, ja kolmannen saan myytyä kulujen kattamiseksi, jos on tarvis... :-X

Link to comment
Share on other sites

  • Replies 1k
  • Created
  • Last Reply

Top Posters In This Topic

No nyt PennyV kävi keskustelu mielenkiintoiseksi :girl_cleanglasses: Kerrohan onko hevosen maahantuonti Euroopasta Usa:han vaikeaa? Itselläni nimittäin oli ystäväni kanssa unkarin puoliverinen joka oli tuotu Suomeen Unkarista. Myin oman osuuteni hevosesta ja olen onnellinen että kaikki järjestyi niin että hermoileva ja temperamenttinen tammuska saa jäädä toiselle omistajalleen samaan tuttuun talliin. Luottamuksen voittamiseen meni nimittäin aikalailla aikaa tämän tapauksen kanssa. Ikävä tietenkin tulee! Luin kyllä että unkarin puoliverejä on Usa:ssa mutta rotu on ollut Usa:ssa jo niin pitkään että se polveutuu näistä originaaleista vain todella kaukaa.

Issikat on kyllä huisin hauskoja :give_heart:

Eli suositteletko minuakin suoraan kertomaan heti maahanmennessä että tulen sulhastani tapaamaan? Olen ollut viisumiprosessissa vasta muutaman kuukauden eli en ole saanut vielä NOA2 tai haastatteluaikaa (eli ymmärtääkseni eivät näe että olen prosessissa). Toki otan muuta paperit ja todisteeksi palkkakuitin, asuntoni- ja lainapaperit mukaan.Miten te muut olette tehneet vieraillessa?

Link to comment
Share on other sites

Ma taas en kertoisi heti, etta oon tulossa sulhasta tapaamaan. Sanoisin, etta kavereita ja jos alkavat kysymaan mita kavereita, niin sitten, etta sulhasta. Mun mielesta ei kannata vapaaehtoisesti jakaa enempaa tietoa, kun on pakko, mutta kysyttaessa on vastattava totuudenmukaisesti. Talla lailla oon ittekkin mennyt viisumittomana monta kertaa maahan, koskaan ei ole kylla kysytty mitaan, etta keta kavereita yms. Parempi kuitenkin valmistautua tallaisiin kysymyksiin, etta osaa vastata oikein ja, etta kaikki paprut on mukana :)

Matkatavaroista sen verran, etta mun kaikki matkatavarat on pengottu melkein joka ikinen kerta ja sulhasen samoin. Aina on siella ollut lappu odottamassa, etta pengottu on, mutta koskaan ei ole mitaan kadonnut. Viime kerralla oli mennyt yksi matkalaukku pengottattaessa rikki, onneksi matkavakuutus korvasi sen.

Mulla kanssa viime tuhkapilven takia siirtyi lennot ja sen takia ylitin viisumin kuukaudella enemman kun aattelin (yhteensa siis 2kk meni yli).

Enaa 2,5 viikkoa haihin, jannaa :) Sulhon aiti tekee ekan ulkomaanmatkansa Suomeen meidan haihin, jannittaa hanen puolestaankin :)

Link to comment
Share on other sites

Luulisi, että asunto- ja palkkakuitit, tarvittaessa myös työsopimus, jossa työnantajan yhteystiedot riittänee. Riippuu kentästä, ja siitä, kuinka tiuhaan ja kuinka pitkiä aikoja olet viettänyt viime aikoina USAssa.

Ja voihan siinä käydä niin, etteivät kysy mitään ekstraa juuri tällä kertaa tosin NOA1:n voisit kanssa printata mukaan, jos se on tallessa. :)

Kanadalaisilla rajavartijoilla oli ainakin vaikeuksia tajuta, että vakkarisopimuksella työskentelevä Suomalainen saa ihan oikeasti useamman viikon palkallista kesälomaa, ja sen päälle pystyy suht helposti saamaan myös palkatonta silloin, kun tarvitsee matkustella... :)

Issikoitten kuljetuskulut Keflavik-JFK-välillä ovat rekisteröintimaksuineen ja eläinlääkärikuluineen noin $3,500-4,000. Rahtikoneita lähtee Islannista silloin, kun varauksia tarpeeksi monelle hevoselle koneen kannattavaan käyttöön on. Omistaja maksaa koneen vuokrasta oman hevosensa "osuuden", joten se riippuu vähän. Jos tuo pari hevosta, on kertakulu hieman isompi, mutta kuulemma saa hieman alennusta jos omistaja lennättä useamman konin kerrallaan (siksi tallinomistajakaverilla on välillä tullut mukaan "heräteostoksia"). Eläinten pitää viettää 72 tuntia karanteenissa, hevosille USAssa on karanteenivalmiudet New York Cityssä, Miamissa ja Los Angelesissa. Länsirannikolle ei käytännössä kuitenkaan lennetä koskaan, koska sinne on liian vähän trafiikkia.

Siitä NYC:stä sitten karanteenin jälkeen kamut tulee - yleensä samaan suuntaan tulevien kollegoidensa kanssa - joko junalla, tai autolla mantereen halki. Kaikenkaikkiaan ei ole halpaa, mutta tosiaan... lähtöhinta on USAsta ostaessa $8,000 hevosista, joilla ei ole aina edes rekisteripaperit kunnossa, kalleimmat herkkupepputammat, mitä myyvät länsirannikon suunnalla ovat $14-16,000. Kuljetuskulut on Islannista ostetun hevosen kustannuksista noin 75-80%, itse heppa maksaa euroissa haitarissa €300-3000, riippuen sukulinjasta, koulutuksesta, iästä ja hieman rotumääritelmään kuuluvista pisteytyksistä. Jos joskus saan tarpeeksi ison tontin, olisi hepat ihan hyvä saada "omaan pihapiiriin".

Ja jos kaikki menee mönkään, eikä maahantuontiin ole varaa tai mahdollisuuksia, ja projektista on luovuttava, saa varsat niitten aikuistuttua lennätettyä esim. Suomeen ja myytäväksi tutun tallinomistajan kautta... Että Plan B on. :)

Tähän vielä, että oma sulhanen ei ole yhtä innostunut poneista, mutta itsellä on hyviä kokemuksia, ja tölttikoneen selästä pudotessa ei tule yleensä edes pahoja ruhjeita... Paitsi joku kerran puun oksalle käyntivauhdista jäänyt tuttu tosin taisi saada vatsakramppeja kikattamisesta... :D

Link to comment
Share on other sites

USAan/USAssa/USAsta olevat/tulevat/menevat Laukut saa lukita, mutta lukkojn pitaisi olla sellaisia joihin TSAlla on yleisavain. Jos on muunlainen lukko, TSA saa halutessaan rikkoa lukon auki.

Ja jos/kun penkovat laukkusi, pitaisi heidan tietaakseni jattaa TSAn lappunen josta kay ilmi etta se on tutkittu. Meilla on vuosien mittaan aika usein ollut noita lappusia (mitaan ei ole onneksi meilta havinnyt, mutta kuulee niistakin tapauksista jossa on tavaroita havinnyt. Kaikki pollimisen arvoinen, paitsi tietenkin nesteet, ilman muuta kasitavaroihin). Mielellaan nyt jotain lukon tapaista eli joku noista vaihtoehdoista. Jos se lukko tai nippuside on avattu, sen nakee saman tien.

Link to comment
Share on other sites

On mullakin joitakin kertoja laukku pengottu, siitä on jätetty aina tarra joka ilmoittaa laukun tarkastuksesta. Koskaan sitä en itse laukun sisällöstä huomannut, ei ole musta ollut edes mullinmallin. Ja mä olen aika tarkka (myös matkalaukkujen sisällön) järjestyksestä.

Ellinora ja Pabe, mä olen VJ:ssä samasta asiasta udellut paljon, eli mitä sanoa rajalla kun kysyvät miksi olet tulossa maahan. Ite oon kanssa ollut sitä mieltä etten tarjoa enempää infoa ennen kuin kysytään, mutta moni siellä suosittelee että sanoo suoraan heti että tulet sulhoa tapaamaan jos näin on asia. Ja jos sitten myöhemmin vasta lisäkuulusteluissa sen sanoo, niin voivat ajatella että olet salannut heiltä tietoja. Mä olen yleensä sanonut visiitin syyksi "vacation" ja koska ei koskaan ole enempää kysytty en ole joutunut enempää tarkentamaan. Olen myös kuullut (=lukenut) että rajalla näkevät paljon enemmän tietoja mitä luullaan, ei välttis että on K1-anomus vetämässä, mutta että jos vaan viitsivät kliksutella enemmän niin aikasta paljon sieltä näkee. Meillä esim. että Josh on ostanut mun nimelle paljon lentolippuja ja yhdessä on monasti matkustettu. Tiedä sitten. BTW, eihän ESTAa tarvitse sitten kun menee K1-viisumilla yli, sehän on vain VWP:llä matkustettaessa? Mun ESTA menee umpeen 8.11.2011 niin ei sitä sitten tarvi turhaan hakea ja nyt myös maksaa.

Nyt mä aion sanoa saman tien että tulen sulhasta tapaamaan, koska mun visiitti on kuitenkin 2kk pitkä. Ja jotenkin hullulla tavalla haluisin että kuulusteltais pikkasen - pientä jännitystä elämään ja sitten ei olis turhaan niin hyvin valmistautunut! Mulla on mukana paluulipun lisäksi koko meidän anomuspaketti NOA2 mukaanlukien, sekä esimieheltä kirje jossa sanotaan että kesäkuun työskentelen Jenkeistä käsin, heinäkuun lomalla ja 1. elokuuta tulossa takas toimistolle Espooseen. "Ylimääräisenä" tavarana vien paljon kirjoja ja ehkä jotain astiaa. Ne mä osannen selittää jos niistä kysellään, ja varmistan ettei arvo ylitä 100$ - käytetyt kirjat ei ainenkaan tuota helposti ylitä :-)

Link to comment
Share on other sites

Joo, ESTA on vaan VWP:llä matkustaessa. Viisumilla maahan tuleville jaeltiin nyt vajaa pari kuukautta sitten kahta lomaketta: tulli- ja sitten joku valkoinen lomake (en tajunnut katsoa tai kysyä, mikä, en edes muistanut, ettei vihreää lomaketta tartte enään täyttää...)

En yhtään epäile, etteikö CBP:n koneelta tarvittaessa löydy heillä vaikka alusvaatteideni väriä, sen takia olen aina rehellisesti kertonut, mitä teen maassa. Ja kun tiedän, että rajanylitykset autolla jäävät kirjoille, mukaan luettuna valokuva autosta + siinä olijoista, on meillä puolisen tusinaa yhteistä edestakaista keikkaa samalla autolla ainakin esim. just anoppilaan ja takaisin(ON-NY -raja), tai Vancouver-Redmond -välillä (WA-BC - raja).

Ja välillä kuskina raja-asemalla on ollut Vietnam-veteraani appiukko, joka on hoitanut kysymyksiin vastailut. "It's my son and his Finnish girlfriend, they're coming to us for Thanksgiving Dinner, isn't that nice? They're so cute together..." voin sanoa, että korvat välillä punottaa noita kuunnellessa. Rajavartijat ovat lähes poikkeuksetta leppoisampia (eivät lepsumpia, mutta ystävällisempiä) autolla rajan yli ajaessa. Taitaa olla siksi, että useimmat heistä ovat jo hieman kypsempiä ja urallaan hieman edenneitä, ja asuvat siinä lähellä, kun taas lentokentällä suurin osa rajavartijoista näyttää minua nuoremmilta... Ja käyttäytyvät hieman kunnianhimoisemman ihmisen lailla.

Muistan, millaista vanhalla työnantajalla oli, kun kävi ilmi, että saatiin Helsinki-Vantaalle palvelusopimus joskus kun olin nuorempi. Sisäisessä esimies-haussa oli kaikki mahdolliset hakijat, suunnilleen toimistosiivoojasta lähtien... Rajavartijoista lentokentillä kuultaa samankaltainen nuoruudeninto. Onni jopa tosiaan esitteli meidät rajavartijalle, joka oli juuri tuonut tuoreen vaimonsa K1-viisumilla maahan. Herra neuvoi kaiken mahdollisen, ja rauhoitteli, että se on helpompaa kun miltä kuulostaa. Sulhaseni, joka ei ole mitenkään uskonnollista sorttia sanoi, että kyseessä on korkeamman johdatus. Hän katsoo maailmaa konsoliroolipeleihin erikoistuneen pelisuunnittelijan kantilta, ja oli visusti sitä mieltä, että jos Taivaassa on joku, joka suunnittelee näitä hommia, niin tuo on selkeä vinkki "pelaajalle", että "mene tästä ovesta!" :lol:

Link to comment
Share on other sites

Viisumilla tullessa se valkoinen lappu = I-94.

(Visa waiverilla oli aiemmin kaytossa vihrea I-94W, joka ei enaa ole yleensa kaytossa kun on netitse ESTA, ja kun on "Vihrea Kortti" ei tartte tayttaa muuta kun sen customs declaration lapun, 1/perhe)

ESTA on vain visa waiverilla matkustaville.

CBP nakee enemmankin tietoja kun mita suoraan ESTAssa yms on kysytty.

Eli aiempi matkustushistoria, kauanko silloin ollut maassa jne. Aiemmat osoite- ja numerotiedot niilta matkoilta, luottokorttitiedoista esim nimet ja osoitteet nykyiselta ja aeimmilta matkoilta (eli jos poikaystavan kortilla hankittu, se nakyy). Kauanko ollut maassa tai poissa maasta, ja jos on 2 eri maan passia kaytossa ei sitten lisaa tuota armoaikaa niille reissuille viisumitta.

(Enemmankin nakyy mutta nuo nyt aluksi)

Muokattu: , käyttäjä: tx
Link to comment
Share on other sites

Tx, suurkiitos tarkennuksista! Tiedän sitten mitä lappuja tarviin - valkoinen lappu ja customs siis. Ja tosiaan näin jostain luin, että koneella näkyisi aika paljonkin tietoja jotka yhdistävät saman tien mun nimen Joshin nimeen, kiitos että varmensit tämän mulle!

Katsotaan jos nyt pääsen edes matkaan, pahkuran Islanti! Vielä en kuitenkaan menetä toivoa, onhan tässä pari päivää armonaikaa, lento olis perjantaina ja Keflavikin kautta... Sunnuntaina olis perheen kesken Memorial Day piknik ja sinne olis ihana ehtiä, joten jos nyt lähtö päivällä lykkääntyy niin kestän sen vielä helposti.

Pabe, reilun tunnin päästä lääkärille, raportoin käynnin heti kun ehdin!

Link to comment
Share on other sites

noniin, lääkäriltä takaisin kotona. Aika oli klo 10.30 ja olin laskun maksaneena, ovesta ulkona ja fillarin selässä klo 11.25. Toiminta oli todella nopeaa ja erittäin ystävällistä. Labroja en joutunut odottamaan yhtään, pyysivät röntgeneihin heti labrailmoittautumisen jälkeen ja siitä suoraan verikokeeseen. Lääkäri oli todella mukava ja ystävällinen, enkä lääkärin vastaanotolla istunut kuin puoli tuntia! Kysyi olenko raskaana, katsoi että rokotukset olivat kunnossa, otti verenpaineen, kuunteli sydämen ja keuhkot, tsekkasi silmät, suun ja imusolmukkeet. Muita mittauksia ei tehty - kysyi minulta pituuteni ja painoni, vaikka sanoin että "ehkä noin" niin sinne kirjoitti ylös. Pyysin myös että tekisi minulle oman kopion DS-3025 -paperista, onnistuu ja saan sen kun haen muut paperit, joiden käsittelyssä menee kuulemma noin 10 päivää.

MUTTA. Lääkärin kädet tärisivät NIIN KOVIN, ettei hädin tuskin saanut kirjoitettua papereitani kuntoon. Pelkäsin lääkäriparan puolesta kun nitoi valokuvaani ja papereitani ja niitit menivät pieleen ja yritti niitä tärisevin käsin poistaa ja uudelleen niitata. Kovin hermostunutta ja hosuvaa toiminta oli, varmaankin juuri tuon tärinän takia - pudotteli tavaroita jne etsiskeli lasejaan. Tuli pieni pelko jo, että mitä jos hän itse ottaa verikokeen tai olisi joutunut antamaan rokotteen!! Jos olisi ollut yhtään hermoheikompi tapaus tuolla lääkärillä niin olisi varmaan lähtenyt peloissaan ulos huoneesta... Penny, tärisikö herran käden kun sä siellä kävit? Vanha viinakaan ei haissut, en ainakaan huomannut, joten jostain muusta varmaan oli kyse. Todella nopeasti mut sieltä suoritti kuitenkin ulos, varmaan näytin terveeltä ja kun sanoin ettei mitään vaivoja ole eikä oikein ole koskaan ollutkaan (mitä nyt allergioita). Ai niin, laskukin oli pienempi kun mitä olin kuullut (360€), röntgeneistä kun saa Kela-korvauksen ja rokotteita ei tarvinnut niin taisi jäädä euron alle 300€. Tästä innoissani painelin suoraan lekurilta Iso-Roban Uffille shoppailemaan :girl_dance:

Link to comment
Share on other sites

Ei silloin tärissyt huomattavasti lääkärin kädet kun kävin, ei. Voihan se ikäkin painaa... Borgström oli omien sanojensa mukaan vaarini kanssa paria vuotta nuoremmalla luokalla lukiossa, ja vaarini on ollut eläkkeellä jo joitakin vuosia...

Ja tosiaan joo... koska sulhasen kanssa maksetaan vuorotellen mun lentoja, mutta vakuutin lomakkeissa, että "I will pay for the trip myself", niin kyllä tarkoituksena on, että lipun maksajan tiedoissa on (taas) nimissäni oleva visa-kortti. Minua ei huvita yhtään jättää tuollaisia pikkuasioitakaan sattuman varaan.

Tosin alkaa käämit palaa, kun KLM:ltä ei saa selkeää vastausta matkalaukkuasiaan. Eli yksi aspa sanoo, että "maksimissaan 150€ ekstratavarasta, jos ei lippuun sisällykään 3 laukkua", toinen sanoo, että "maksaa 75€ ekasta ekstralaukusta, ja jos paino menee yli, 200€", ja sitten sanovat että "lisätavarasta saat 20% alennusta lentomailikortilla, jos hoidat netissä check-in -asiat"... ja sitten sanovatkin, että "ai et sä lennäkään jatkolentoa KLM-koneella no sitten et saa alennusta". Ja niitten nettisivut tilttailee... Onneksi sentään tosiaan saa ilman lisämaksua buukattua joko haluamansa istumapaikan jatkolennolle ihan lippua netistä ostaessa, tai jos haluaa päivittää Economy Comfort-luokkaan, se maksaa vain 85€ ekstraa, kun taas Issikalla lentäessä hintaa tulisi 1600€ o_O

Tosin, veronpalautuslappusen mukaan saan lentolipun hinnan verran veronpalautuksia, eli kaipa tässä on varaa lentää vähän mukavammin, jos haluaa... ;)

Link to comment
Share on other sites

Taalla kun puhuttiin tuosta Hellesta: http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=5&ag=74&t&a=10341

Kyllä siinä täytyy ottaa aina vakavasti se nuori. Yritän aina välillä laittaa keventävää, hyväntuulista huumoria siihen, mutta siinä liikutaan kuin heikolla jäällä, koskaan ei saa loukata, kertoo Erkki-Pekka Helle.

http://ohjelmat.yle.fi/akuutti/dear_eki_suosikin_palstalaakari <- tuolla

Eli teineja tuo Helle ei loukkaa. Maksavat (itsensa kipeaksi pulittavat) asiakkaat joilla ei ole yleensa ole mitaan vaihtoehtoa laakarin valinnasta naihin viisumipakollisuuksiin, onkin sitten jo taysin eri asia. Uuteen Seelantiin menevilla ei taida olla sitten mitaan vaihtoehtoa laakarin valintaan (eli jostain muistan kuulleeni etta olisi ainoa auktorisoitu sinne pain meneville).

Link to comment
Share on other sites

Olipas mielenkiintosia linkkejä.. Helle vaikuttaa musta lähinnä ylenkatsovalta ja alentuvalta, mitä siis olen lukenut ihmisten kertomuksia.

Hei kysymys! Kävin äsken miettimään että kun pyysin pomoltani kirjettä jossa hän todistaa että tulen takaisin töihin 1.8.2011 alkaen, siis fyysisesti Suomeen toimistolle, niin samaisessa kirjeessä lukee myös että teen USA:sta käsin etätöitä kesäkuun ja heinäkuu on lomaa - eli tuo kesäkuu etätöitä -kohta... Onko se sallitua VWP:llä? Itse ajattelin että tottakai saan tehdä Suomeen päin töitä missä tahansa olen jos se työnantajani puolesta on OK, ja työnantajani on suomalainen, ja sehän nyt ei vakuta mitenkään mihinkään tai kehenkään USA:ssa miten siellä aikaani käytän kerta takaisin olen tulossa jne jne. Joten, eikös VWP:n rajoitus koske vain työntekoa USA:ssa yhdysvaltalaiselle työnantajalle (ts. menty maahan työnhankkimis- tai -tekemismielessä)? Ajattelin vain että jos joudun tuon paperin esittämään rajalla niin mitä jos sanovatkin että ahaa, tulet tänne tekemään töitä, se ei ole sallittua joten lähdepä takaisin Suomeen, et pääse maahan.

Lento on huomenna, joten jos teistä joku tietää tästä niin pliis, valaiskaa mua. En ole varma että pitäsikö mun jättää koko paperi nyt vaan kotiin, jos siitä voikin olla enemmän haittaa kuin hyötyä. :huh:

Link to comment
Share on other sites

En ehkä osaa tuohon sanoa varmasti mutta äkkiseltään ajateltuna he tosiaan voisivat ymmärtää asian niin että olet tulossa töihin. Olin itse opintovapaalla 3kk ja tein Kaliforniassa opinnäytetyötä mutta en tullessa uskaltanut sanoa mitään opiskelusta/opinnäytetyöstä koska olisivat pian vaatineet minulta viisumin. Samoin kun ryhmä opiskelijoita viime vuonna tuli Suomesta San Josen yliopistoon kahden viikon kurssille, annettiin yliopistolta heille myös ohje olla mainitsematta sanaa opiskelu.

Nyt on minullakin se lääkärintarkastus takana :girl_dance: ja olen junassa matkalla kotiin. Lääkäri oli kyllä erittäin mukava ja asiallinen, ja keskustelimme paljon Kalifornian viinialueista sillä hän osoittautuikin tunnetuksi viiniasiantuntijaksi. Tulosti minulle myös viiniartikkelin junalukemisiksi jonka oli kirjoittanut. Tarkastus oli tosiaan lyhyt ja edullisempi mitä luulin. Ensimmäinen kysymys oli "oletko raskaana" (röntgenin vuoksi) ja sitten hän kirjoitteli laput valmiiksi ja samat jutut kuin Evellä. Eli ei turhaa nipottamista.. rokotuskortti kelpasi ja lupasi myös minulle Even mainitseman dokumentin kopion. Röntgenissä ja labrassa ei tarvinut odottaa yhtään. Hän mainitsi että kyllä lääkärienkin taustat tutkitaan tarkasti että voi tehdä näitä tarkastuksia. Harmi että nyt näyttää että paperien saamisessa meneekin kauemmin kuin se viikko mistä aina puhutuaan ja mitä hoitaja sanoi. Silloin en voi hakea niitä ensi viikon perjantaina kun lähden reissuun. Kysyitkö Eve että onko ok että haet paperisi vasta kuukausien päästä? Aion kuitenkin varmuudeksi soittaa perjantaina ja kysyä jos ne olisivat tulleet.

Hyvää matkaa sinulle Eve ja tsemppiä maahanpääsyyn! Hyvin se menee! PennyV oletko saanut jo viisumisi? Onneksi tuo tulivuorikin näyttää painuvan takaisin unten maille.

Link to comment
Share on other sites

Eve, tuskin nain lyhyella ajalla ehdit saada uutta paperia tyonantajaltasi. Varmaan parempi olisi jos siina ei mainittaisi etatoita, mutta etatyon pitaisi olla parempi kuin paikallisille tyoskentely. Eli teet oman tyosi Suomessa sijaitsevalle tyonantajalle, kunhan tuo etatyo ei silti ole matkasi paasyy. Eli jos kysyvat, saatat tehda jotain tyohosi liittyvaa etatoina Suomeen tyonantajalle muutaman tunnin viikossa on taysin eri asia kuin etta tekisit jotain toita jotka liittyvat paikan paalle USAan.

(mm. luin pari vuotta sitten jostain suomalaisesta muusikosta joka oli tulossa tekemaan musiikkia johonkin hyvantekevaisyyskonserttiin, ja jolta evattiin paasy kun oli tulossa VPW:lla. vaikka hyvantekevaisyysjututhan ei juuri maksa)

Link to comment
Share on other sites

kiitos leidit avusta! Jätän siis paperin suosiolla kotiin. Voi vitsi nyt ottaa päähän etten sitä tajunnut aikaisemmin, koska tosiaan enhän mä enää mitään paperia pysty töistä saamaan. mutta, tuskinpa taaskaan rajalla mitään kummemmin kysellään ja jos kysellään, niin onhan mulla koko hakemuspaketti NOA2-kopsuineen mukana, luulis että se todistaa jo tarpeeksi että laillisella tiellä ollaan. äh, turhaa stressausta taas niinkun aina ennen lentoa.

Hyvä Pabe että sun lääkärintarkastus meni myös helposti ja kätevästi! Mustakin oli todella mukava se lääkärismies - ei sen kädet sun käynnillä sitten tärisseet? Mulle sanoi että labrakokeissa kestää sen verran että paperit saa haettua vasta 10 päivän kuluttua. Varmistin lääkäriltä sekä vastaanotossa/kassalla, ja käy hyvin että haen paperit vasta elokuussa, siellä kuulemma säilyvät. Niin sä Pabe lähdet viikon päästä? Kauan olitkaan nyt sitten reissussa?

Mä sain eilen sitten muutettua kaikki tavarani pois tänne vanhempien nurkkiin. Vähän oli surku olo kun mun elämä mahtui yhteen henkilöautoon... mutta sellasta se on! Tässä kun sitä tulivuorta kerkesin pelkäämään ettei päästä mua lentämään, niin eilen sain ruokamyrkytyksen (luultavasti ravintolasta minne pysähdyttiin isän kanssa pihveille ajomatkalla) ja oksenin sitten koko yön. Onneks meni kuitenkin ohi, mutta ehdin jo miettimään että näinkös tän reissun kanssa nyt sit käy. Toivottavasti ei enää tuu mitään muita ylläreitä :-)

Link to comment
Share on other sites

Kyllä tohtorin kädet vähän tuppasivat tärisemään :) mutta onneksi muuten tuntui kaikki olevan hallinnassa. Täytyy nyt varalle soitella kuitenkin silloin perjantaina ja kysellä josko ne paprut olisi tulleet koska mulla olisi aikaa hakea ne silloin ennen lentoa. Hoitaja sanoi että menee vain viikko, samoin siellä Helleen vastaanotolla sanottiin viikko joten nyt en tiedä ketä uskoa. Välissä on tosin yksi ylimääräinen pyhäpäiväkin että voi olla ne saavat samalla tavalla odottaa paluutani. Olen tällä kertaa vain kuukauden reissussa ja tulen sitten odottelemaan NOA2 tänne ja paikkalemaan tavaroita/hankkiutumaan niistä eroon.

Ompas sinulla Eve ollut monta mutkaa matkassa. Toivottavasti nyt kaikki menee hyvin...hyvää ja turvallista matkaa sinulle! Laita sitten tietoa miten maahan pääsy meni.

Link to comment
Share on other sites

Hyvää reissua toivotan minäkin... Postit tulee mulla toiseen osoitteeseen, kuin missä olen (koiravahtina äidin luona), joten pitää käydä välillä vähän kiertotietä kattomassa, näkyykö postia. Jos on, niin suuntaan saman tien lentokentälle ostamaan lipun (käteinen + kortti -kombolla, niin jää se luottokorttitieto maksajasta samalla kaikkiin tietokantoihin. ;) )

Mökille olisi tarkoitus jäädä pariksi päiväksi, joten hyvässä tapauksessa on viimeistään kotiin palatessa postiluukussa kiva ylläripylläri. Tiistaina on mennyt se 14 vrk haastattelusta. Tänään on koko hakuprosessin kesto ollut (jos laskin oikein) 266vrk ja vielä jatkuu odotus... :mellow:

Link to comment
Share on other sites

Voi ei! Mulla oli postilaatikossa kirjatun kirjeen saapumisilmoitus! Päivätty ke 25.5! Eli melkein viikon ennen aikaisinta alunperin luvattua ajankohtaa! :D

Tosin, postikonttori, mistä se piti noutaa meni pysyvästi kiinni 2h ennen kun tajusin käydä postiluukun kattomassa, ja muutto oli kesken uuteen toimipaikkaan. :girl_cray2: Eka reaktio oli että ihan hulluksihan tässä tulee, kun kaikki menee kerralla mönkään, ja kaatosateen aikaan vielä julkisilla liikenteessä ja piti siirtyä naapurikaupunginosaan... :girl_sad:

Mutta lähetystunnuksen perusteella se kuittaantui udessa postissa läsnäolevaksi tänään tunti sitten, joten siis kuori, jossa mitä todennäköisimmin on K1 löytyy huomenaamulla klo 10 aukeavasta postista! JESH!

(Tosin lentokentän ulosmarssin takia en ole varma, onnistunko hankkimaan lippua huomenna Ameriikan reissulle... Ei se mittään, yritetään heti, jos kuoressa on tarvittavat paperit eikä hylsyä! :girl_dance: )

Eli meillä näillä näkymin 264vrk päätöksen tekoon, mutta oman pööpöilyn takia paperin saanti kestikin päivälle 267... Voi että. Ennen kun näen varmasti kyseisen kirjeen sisällön, tosin, on alitajuinen pelkoni tietysti, että siellä on hylsy. :(

Link to comment
Share on other sites

Eiköhän siellä se kauan kaivattu viisumi ole.. ou jee :girl_dance: mutta onnittelen sitten vasta kun olet saanut kirjeen ;) Ajattelinkin kun kirjoittelit että se tulee postissa ym. että mitä olen lukenut muiden tarinoita niin he vat saaneet sen hyvinkin nopeasti, monella ei ole mennyt edes tätä kahta viikkoa mitä sinulla. Aivan upeaa että saat sitten huokaista ja hypätä koneeseen! Lentokentälläkin alkaa tilanne jo helpottaa. Mitenkähän Eve selvisi siinä kaaoksessa...

Link to comment
Share on other sites

K1 tuli! :D

Ja tosiaan, se postitettiin 7 vrk sisällä siitä, kun kävin haastattelussa, tosin en ehtinyt hakea, ennen kun vasta tänään! Voidaan vihdoin päättää hääpäivästä ihan virallisesti! Nyt mökille yöksi, ja sieltä takas tullessa varmaan huomenna lentokentälle ostamaan lentolippua :D :D :D

Link to comment
Share on other sites

Guest
This topic is now closed to further replies.

×
×
  • Create New...