Minzkuli

Hääsuunnittelija/Weddingplanner

45 posts in this topic

Ehkäpä minäkin uskaltaudun aiheesta kirjoittelemaan.. :)

 

Kuten viesteistäni ja nimimerkistäkin huomaa, tykkään suunnitella, aikatauluttaa, etsiä tietoa, vinkkejä ja ideoita sekä auttaa muita. Työssäni olen järjestänyt paljon erilaisia tapahtumia esim. seminaareja, TYKY-päiviä ja illallisia sekä toiminut niissä emäntänä. Lisäksi aiemmin hallinnoin yrityksen nettisivuja ja hoidin kuljetuslogistiikkaa. Häiden järjestely tuli harrastuksekseni hieman vahingossa, mutta nälkä kasvaa syödessä!  :P  Häätietoutta on nyt kertynyt noin pari gigaa, somistuksesta etikettiin ja polttariaktiviteeteista aforismeihin.

 

Tällä hetkellä avustan yhtä ensi kesän morsianta, jonka häissä tulen toimimaan myös seremoniamestarina. Paukkuja riittäisi useammallekin, mutta toivoisin apua kaipaavien olevan lähialueelta, koska kasvokkain tapaaminen helpottaa kummasti suunnittelua ^_^

 

Jos jollakulla EK/Kymi morsiamella (joita ei kyllä paljon näytä olevan) on pieni taikka iso pulma, johon kaipaisi apua, saapi laittaa vaikka yksäriä ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tarvitsen Hääsuunnittelijan! Olisi kiva kuuulla enemmän ihmisten kokemuksia, mutta kuinka moni käyttää hääsuunnittelijaa? Tuntuu vaikealta etsiä hyvää suunnittelijaa ilman, että saa ihmisten kokemuksia aiheesta :)

 

Asun Helsingissä siis eli saa suositella!

 

Pitänee kuitenkin vain lähettää paljon tarjouspyyntöjä eri paikkoihin ja katsoa että kenen kanssa puhuu yhteistä kieltä ja kuka tajuaa mun toiveita ja juttuja :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun täytyy myöntää järkytykseni sitä kohtaan, että tämä ketju on näin lyhyt. Onko todella niin, että ihmisillä on aikaa todella järjestää niitä häitä? ja halua stressata ja säätää? Moni asia pitäisi hoitaa kuitenkin ns. klo 9-17 välillä, jolloin luulisi että moni on kuitenkin töissä?

 

vai ottaako ihmiset lomaa häiden suunnittelua varten? entä kun se on kuitenkin VAIN yksi päivä, jota varten käyttää sen kaiken ajan ja muun niin onko se todella sen arvoista? itse ainakin tulisi sellainen olo, että tulee hirveä stressikrapula siitä jälkikäteen. ja siit let's face it - ei se mies kyllä tee melkein missään häissä yhtä paljon hommaa kuin morsian.  en ihan ymmärrä? etenkin kun ottaa huomioon sen, että suunnittelijoilla on suhteet ja sopimukset monen toimittajan kanssa, jolloin kukat, ruuat, koristeet jne saa edullisemin. muutenkin tuo suunnittelu on erittäin kohtuuhintaista kun vertaa moneen muuhun asiaan. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Monet käyttää häiden suunnitteluun aikaa, ainakin tämän foorumin perusteella, vuoden jopa kaksi. Tuossa ajassa varmaan ehtii suunnitella yhtä jos toista ja morsiammen mieli muuttua teeman ja koristeluiden ja puvun ja kenkien suhteen:) Ulkopuolisen palkkaamiseen varmasti vaikuttaa juuri tuo raha, koetaan että kun itse tehdään kaikki säästetään..Näin ei todellakaan ole, kyllähän omalle ajallekin jokin "hinta" tulee. Esimerkiksi asioiden hoitaminen sähköpostilla on todella aikaavievää. Soittaahan aina voi, mutta juurikaan mitään ei puhelimitse hoideta vaan pyydetään lähettämään sitä sähköpostia. Vastauksia palveluntuottajilta voi joutua odottelemaan viikkotolkulla, näin se vaan ikävä kyllä on. Ja morsiammella herne nenässä! :) Sitten stressi kaupanpäälle kun yrittää kaiken hoitaa itse vaikka esim. ystäviä käyttäisi apuna. En usko että itsekseni olisin ehtinyt järjestämään häitä n. puolessa vuodessa (pikkuhiljaa) mikäli olisin ollut normaalissa päivätyössäni + lastenhoito. Tietysti se kuinka paljon panostaa häihin ylipäänsä varmaan määrittelee paljonko aikaa suunnitteluun kuluu. Varmasti häät saa pystyyn vaikka viikossa jos haluaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ehkä se tosiaan on se raha tai sitten enemmän suomalainen tapa. Suomessa tuntuu olevan kunnia-asia se itse tekeminen. Mutta mua vaivaa myös kaason ja morsiusneitojen vaivaaminen häillä - kun lukee ulkomaisia foorumeita niin huomaa, että on varsin yleistä, että sitä pidetään erittäin huonona käytöksenä, että muut joutuvat "töihin" häiden eteen. Mun täytyy myöntää, että niin koen sen myös itse ja kokisin - en siksi uskaltaisi ryhtyä kenenkään morsiusneidoksi edes, koska ei voi koskaan tietää millainen työleiri odottaa tai kärsiikö siitä sitten jopa ystävyys.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun täytyy myöntää järkytykseni sitä kohtaan, että tämä ketju on näin lyhyt. 

 

Mä luulen, että suomalaiset edelleen kokee ammattimaisen juhla- ja hääsuunnittelun vieraaksi (lue: amerikkalaiseksi) eivätkä siksi myöskään paljoa kirjoittele tähän ketjuun. Tätä ketjua on myös luettu vähemmän kuin monia muita tämän alueen ketjuja. Todennäköisesti monellakaan ei ole kokemusta ja siksi realistista käsitystä palveluiden käytöstä. Luulen myös, että moni haluaa suunnitella itse saadakseen "omannäköisensä" häät ja epäilee hääsuunnittelijan kykyä toteuttaa asiakkaan visioita. 

 

Ja sitten... Suomalaiset voivat kenties kokea "noloksi" sen, että pyydetään apua juhlajärjestelyihin vieraalta ja että se vielä näkyy juhlissa omille vanhemmille, kavereille ja sukulaisille asti! Että mitähän ne kaikki ajattelee... Eihän siitä niin kovin kauaa ole, kun moni nuori perheenäiti ei uskaltanut omalle äidilleen kertoa käyttävänsä kotona palkallista siivousapua. Vaikka henk.koht. toivoisin, että hää- ja juhlasuunnitteluavun käyttäminen lisääntyisi ja tulisi "normaaliksi" asiaksi, jota kenekään ei tarvitsisi ihmetellä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Niiin, kyllähän niistä häistä tulee oman näköiset wedding plannerinkin avulla - hääparihan ne kaikki päätökset tekee! mutta säästyy kaikelta säätämiseltä ja asioiden hoitamiselta :) Mun mielestä on hyvin absurdia epäillä hääsuunnittelijan kykyä toteuttaa asioita, sehän tekee sitä ammatikseen kun itse taas tässä pitäis järkkäillä ihan ekat häät ikinä! Olen ammatiltanikin ollut projektipäällikkö ja olen oppinut, että ilman mitään kokemusta ja tietoa siitä mitä on oikeasti tekemässä, tekee väkisin virheitä + käytetty aika on todella kohtuuton, kun kaikki pitää selvittää ja ottaa huomioon.

 

Toivosin, että tätä palvelua tosiaan markkinoitaisiin enemmän. Itse haluan ihan ns. avaimet käteen palvelun - haluan päättää kaiken sulhasen kanssa ja tiedän mitä haluan, mutta planner saisi hommata kaiken. Itse hoidan täysin vain puku, kampaus jne asiat. Mun mielestä se EI ole kunnia-asia hoitaa jokaista asiaa itse, on paljon kunniallisempaa oikeasti työllistää joku henkilö ja tukea muutenkin palveluita.

 

Muhun saa kyllä yv:llä muutenkin ottaa yhteyttä, jos on planner. Haluan kuitenkin plannerin, jolla on kokemusta jo taustalla.

Edited by goldilocks

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tämän foorumin juttuja kun lueskelee, niin tulee sellainen olo, että apuja todellakin kaivattaisiin! 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Pakko valittaa, mutta miksi noi plannerit eivät vastaa tarjouspyyntöihin tai puhelimeen?? ihme palvelua.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mihin kaikkeen planneria käytette / käyttäisitte?

Me tehdään mieluusti suuri osa itse kavereiden avustuksella, mutta mua lähinnä mietityttää jälkipyykki.

Planneri toki nimensä mukaisesti lähinnä suunnittelee, mutta voiko plannerin kautta järkätä jotain roudausapua, vai mistä sitä kannattaisi kysyä?

Ideaali hääpaikka kun vois olla sellainen, jonne saisi itse tuoda itse ehkä jopa huonekalut ja kaikenlaista rekvisiittaa.
Mutta se pois roudaus mietityttää. En haluaisi että me tai kukaan häävieraista joutuu niitä juhlien jälkeen roudaamaan.

 

Menikö liian ot?
 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Planneri toki nimensä mukaisesti lähinnä suunnittelee, mutta voiko plannerin kautta järkätä jotain roudausapua, vai mistä sitä kannattaisi kysyä?

 

 

Ihan pelkästään roudausavun takia en ehkä plannerille soittaisi, sillä tuskin planneri ainakaan henkilökohtaisesti jää roudaamaan. Olen joskus kuullut jonkun hääsuunnittelijan sanovan, että muuten mitä vaan, mutta loppusiivouksia hän ei hoida. Uskoisin kuitenkin, että planneri voisi järkätä jonkun tahon (firman) hoitamaan loppusiivouksia ja roudauksia, jos asiakas sellaista pyytää.

 

Tietysti suunnittelija voi hoitaa myös tiettyjä yksittäisiä osa-alueita hääsuunnittelussa asiakkaan tarpeen mukaan, mutta tuo poisroudaaminen on minusta jo niin pieni asia, että sen järjestämisestä ei erikseen kannata suunnittelijalle maksaa, jos apua ei oikeasti halua eikä tarvitse mihinkään muuhun. Vaikka voisihan "siinä sivussa" sitten hoitaa plannerin kanssa muitakin asioita. Uskon, että rahalle kyllä saisi vastinetta.

 

Riippuu tietysti, tarkoittaisiko roudaus teidän häissänne siis esim. 100 hengen ruokapöytien, tuolien ja ties minkä sohvien roudaamista. Sellaista roudausta voisi mielestäni kysyä suoraan jostain muuttofirmasta, jolla olisi myös muuttolaatikot pienemmälle tilpehöörille. Muuttomiehethän jopa pakkaavat ja purkavat kuormat, jos siitä heidän kanssaan sovitaan ja maksetaan. Kevyempään roudaukseen voisi käydä myös loppusiivouksen hoitava siivousfirma. Jos planneria käyttäisit, hän varmasti tietäisi, mistä lähtisi roudaus- ja siivousapua kyselemään eli soittelisi ja sopisi nämä asiat puolestasi. Ilman planneria jokainen soittelee sitten itse.

Share this post


Link to post
Share on other sites

 

Planneri toki nimensä mukaisesti lähinnä suunnittelee, mutta voiko plannerin kautta järkätä jotain roudausapua, vai mistä sitä kannattaisi kysyä?

 

 

Ihan pelkästään roudausavun takia en ehkä plannerille soittaisi, sillä tuskin planneri ainakaan henkilökohtaisesti jää roudaamaan.

 

Siksi kysymyksen muoto olikin, saako plannerin kautta järkättyä apuja ;)

Muuttofirma tms voisi toimia, kiitos :)

Onko kukaan käyttänyt moista järjestelyä?

Share this post


Link to post
Share on other sites

*Tiuku* :a komppaan. Plannerin kautta saa varmasti apua vaikka mihin, mutta se maksaa tietysti. Varmasti ottaa tuntihinnastonsa mukaan etsiessään kontaktinsa tai googlen läpi. Itse etsisin itse, ilmaiseksi :D t. Pihi

 

Jotkut pitopalvelut tarjoavat varmasti loppusiivousta, roudausta olen kuullut ainakin partiolaisten ja urheiluseurojen tekevän. Loppusiivoukseen käy myös siivousfirma (liekö siitä saa sitten sitä kotitalousvähennystä).

Share this post


Link to post
Share on other sites

roudausta olen kuullut ainakin partiolaisten ja urheiluseurojen tekevän.

Niinkö! Sehän ois mahtavaa. Mieluusti maksaisin jollekin vastaavalle porukalle moisesta!!! :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Loppusiivoukseen käy myös siivousfirma (liekö siitä saa sitten sitä kotitalousvähennystä).

 

Kotitalousvähennyksen saa, jos yksityishenkilö palkkaa siivoojat yksityistilaisuuteen, joka järjestetään hänen omassa asunnossaan, vanhempien, isovanhempien tai appivanhempien käytössä olevassa asunnossa. Omavastuu ennen vähennyksen saamista on 100 euroa ja vähennyksen enimmäismäärä vuodessa 2400 euroa. Itse tulkitsisin tätä niin, että vuokratussa juhlatilassa teetetystä siivoustyöstä tms. ei saa kotitalousvähennystä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

 

Loppusiivoukseen käy myös siivousfirma (liekö siitä saa sitten sitä kotitalousvähennystä).

 

Kotitalousvähennyksen saa, jos yksityishenkilö palkkaa siivoojat yksityistilaisuuteen, joka järjestetään hänen omassa asunnossaan, vanhempien, isovanhempien tai appivanhempien käytössä olevassa asunnossa. Omavastuu ennen vähennyksen saamista on 100 euroa ja vähennyksen enimmäismäärä vuodessa 2400 euroa. Itse tulkitsisin tätä niin, että vuokratussa juhlatilassa teetetystä siivoustyöstä tms. ei saa kotitalousvähennystä.

 

Kiitos silti tiedosta, enpä ois tiennyt! :)

Voiskohan joku noista sukulaisista äkkiä ostaa jonkun ison väliaikaisen asunnon, krhm? :D

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hei, mielenkiinnolla seurasin tätä keskustelua, kun itse olen nyt jo toista vuotta harkinnut vakavasti suunnittelijaksi ryhtymistä. Nyt haenkin ns. harjoitustöitä, joten tähän s.postiin saapi laittaa tiedusteluja [email protected]

Share this post


Link to post
Share on other sites

Takavuosista tämä koko foorumi on hiljentynyt aika merkittävästi, mutta jaan tänne kokemuksen hääsuunnittelijan käytöstä tältä vuodelta omissa häissäni, jos siitä jollekin olisi iloa. 

Kuulin hääsuunnittelusta Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 2010. Muistan tämän tarkasti, koska olin silloin juuri tavannut nykyisen aviopuolisoni. Elokuussa 2018 tapahtuneen kosinnan jälkeen ostimme kerralla kihlasormukset ja vihkisormuksen. Siitä alkoi hiljalleen häiden suunnittelu, ja noin vuosi kihlautumisen jälkeen olimme päättäneet pienen pienistä häistä, joihin kutsuttaisiin vain lähipiirimme (4-6 ihmistä), mutta tälle vierasjoukolle kaikki toteutettaisiin viimeisen päälle laadukkaasti ja pieteetillä. Niin kuin häissä. Löysin tälle ajatukselle nimenkin: meille oli tulossa mikrohäät. Sovimme hääpäivän ja ryhdyimme kartoittamaan kaupungin parhaiden ravintoloiden kabinetteja. Laitoin myös hääpuvun tilaukseen, ja varasimme häämatkan lennot ja hotellin. Minulla oli päässäni paljon ajatuksia siitä, mitä häät voivat olla ja mitä niiden kuuluu olla. Mieheni ei ymmärtänyt suunnittelusta paljoakaan, ja minusta tuntui, etten osaa myydä hänelle omia ajatuksiani. Toisaalta tuntui myös, etten osannut edistää suunnitelmia konkreettiselle tasolle ja käytäntöön. Suurin murheemme oli vihkipaikka, sillä meille oli tulossa siviilivihkiminen emmekä halunneet missään tapauksessa DVV:n vihkitiloihin. Samalla, kun varasimme ravintolan kabinetin, tajusimme, ettei sekään voi olla vihkitila pienuutensa vuoksi. Koska häistä oli tulossa niin pienet, kuvioissa ei ollut edes kaasoja ja bestmaneja, vaan olimme suunnittelun kanssa aika yksin, ja tunsin, että se kaatui minun harteilleni.

Tällaisesta jumiutuneesta tilanteesta noin 4 kuukautta ennen aiottua hääpäivää sisuunnuin ja otin yhteyttä samaan hääsuunnittelijaan, jonka tv-haastattelun muistin melkein kymmenen vuoden takaa. Tämä oli meille käänteen tekevää, häiden suunnittelu lähti lentoon. Ensimmäisessä palaverissa puhuimme suunnittelijan kanssa suurista linjoista: mitä oli jo päätetty, sovittu, tilattu, varattu. Mitä elementtejä vielä puuttui, missä tarvitsimme apua ja mitkä asiat hoitaisimme itse. Teimme toimeksiannosta ja sen sisällöstä kirjallisen sopimuksen ja saimme alustavan hinta-arvion perustuen tuntilaskutukseen. Suunnittelijalla oli selvästi paljon tietämystä, näkemystä, kokemusta ja suhteita, ja hän sanoitti kaiken sen, mitä minä en ollut osannut itse sanoittaa ja perustella miehelle. Mies vielä mietti tapaamisessa, tarvitaanko tätä palvelua tällä hinnalla. Minä sanoin, että tarvitaan, koska en aio hoitaa tätä kaikkea yksin. Mieheni varmasti mietti sitä, miltä tämä näyttää vieraiden silmissä. Minä en jaksanut välittää ja olin sitä paitsi innoissani, :curtsey: koska tunsin, että tässä ratkeaa samaan hintaan moni "mahdoton" asia. 

Korvaamattomin apu hääsuunnittelijasta oli meille alkuun juuri vihkipaikan löytämisessä. Ensimmäistä ehdotusta emme hyväksyneet, mutta seuraava ehdotus oli täysosuma, kun kävimme katsomassa paikkaa. Se oli yksityinen ulkoalue, jonka saimme käyttöön hääsuunnittelijan henkilökohtaisten suhteiden ansiosta. Suunnittelija pystyi tarjoamaan myös varsin hyvän plan B:n sateen varalta. Tätäkään vaihtoehtoa emme olisi saaneet ilman hääsuunnittelijaa. Suuri taakka putosi harteilta. (Eikä hääpäivänä satanut.) :girl_smile:

Annoimme suunnittelijalle alkutapaamisen jälkeen vapaat kädet vihkipaikan ja ravintolan kabinetin somistukseen. Oli helppoa, kun suunnittelija soitteli ravintolaan, kävi mittaamassa tilan ja sopimassa hääpäivän yksityiskohdista ravintolahenkilökunnan kanssa. Somistuksessa käytettiin lähinnä kukkia ja kynttilöitä. Yhtään uutta kippoa tai kuppia ei tarvinnut ostaa eikä mitään näperrellä. Kävin yhdessä suunnittelijan kanssaan tekemässä kukkatilauksen. Kukat ja somistus ovat mielestäni luonteva osa hääsuunnittelupalvelua, ja selvisimme niistä todennäköisesti edullisemmin kuin olisimme selvinneet omin neuvoin. Floristi oli hääsuunnittelijamme pitkäaikainen yhteistyökumppani, ja hulppeiden kukkien lisäksi saimme samaan pakettiin esimerkiksi lainamaljakoita.

Hääpäivän aikataulua oli pyöritelty yhdessä suunnittelijan, valokuvaajan ja ravintolan kanssa. Puhuimme etukäteen myös tapahtumien kulusta vihkipaikalla hyvin yksityiskohtaisesti. Hääpäivänä suunnittelija haki kukat floristilta, toimitti kimpun, vieheen ja hiuskukan kampaamoon ja huolehti koristeluista ravintolassa. Hän oli vihkipaikalla järjestämässä kuohuviinitarjoilun, vastaanottamassa vihkijän ja jousikvartetin ja vieraat. Oikeastaan vasta hääpäivänä pohjaan saakka tajusin, miten suuri, korvaamaton apu suunnittelijasta oli. Kun vieraita oli kourallinen eikä "muuta" hääseuruetta oikein ollut, kuka siellä vihkipaikalla olisi järjestänyt kaiken ja ohjannut tapahtumia ennen hääparin saapumista, jos hääsuunnittelijaa ei olisi ollut? Suuremmissa häissä tällaisiin tehtäviin voidaan valjastaa esim. kaasot, bestmanit, isät, äidit ja sisarukset, mutta isät, äidit ja sisarukset olivat meidän ainoita vieraitamme ja halusimme tehdä häistä heillekin ainutlaatuisen juhlan, jossa he saivat olla vieraina eikä aputehtävissä.  

Päätimme huolehtia hääjärjestelyissä itse kaikesta, mikä tuntui meille helpolta ja luontevalta. Tällaisia asioita olivat vihkijän varaus ja vihkitilaisuuden kaavan suunnittelu, juridiset asiatpukeutuminen ja asusteetkampauksen, meikin ja ehostuksen varaaminen omasta luottokampaamostani, valokuvaajan valinta, hääauton varaus ja vieraiden kuljetus vihkipaikalta ravintolaan, jousikvartetin varaus vihkimiseen ja ravintolan kanssa viestiminen liittyen tarjoiluihin. Hotellin hääyöksi saimme lahjaksi. Sen varauksen hoiti lahjan antaja, ja itse soitimme hotelliin ennen häitä sopiaksemme hääpäivänä aikaisesta sisäänkirjautumisesta valmistautumista varten. Ilman lahjaa olisimme varmasti valmistautuneet ja yöpyneet kotona.   

Jälkeenpäin mietin, miksi annoimme kutsujen ja kaikkien paperituotteiden tilauksen hääsuunnittelijalle. Olisimme voineet hoitaa kilpailutuksen ja tilauksen itsekin, jolloin olisimme todennäköisesti selvinneet siitä edullisemmin ja päässeet vaikuttamaan visuaaliseen lopputulokseen enemmän. Tässä kohtaa hääsuunnittelija tuntui turhalta välikädeltä, vaikka en voi sanoa olleeni kutsuihin mitenkään pettynyt. Kutsujen ja muiden paperituotteiden visuaalinen ilme sopi hienosti häiden muuhun visuaaliseen kokonaisuuteen. Toiveemme kuva-aiheista ja fonteista eivät vain välittyneet tekijälle ihan niin kuin olimme ajatelleet, mutta sitä ei tietenkään huomannut kukaan muu kuin me. Häät lykkääntyivät koronaepidemian ja kevään laajojen sulkujen vuoksi noin kahdella kuukaudella, mutta onneksi kutsut eivät olleet ehtineet lähteä vielä maaliskuussa ennen kuin korona sulki Uudenmaan ja ravintolat, joten niistä ei tullut uudelleen painamiseen ja lähettämiseen liittyviä ylimääräisiä kustannuksia.

Korona perui häämatkamme kokonaan. Kaikki muu voitiin siirtää sellaisenaan uuteen ajankohtaan. Kun uusi hääpäivä oli saatu sovittua, häät laitettiin kasaan noin viidessä viikossa. Sinä aikana olin yhteyksissä hääsuunnittelijan kanssa todella tiiviisti ja tein paljon häihin liittyviä käytännön järjestelyitä. Oli tärkeää luoda yhteinen näkemys siitä, mitä hääpäivänä tapahtuu ja pitää ottaa huomioon. Haluan erikseen kehua myös ravintolan palvelualttiutta, josta tuli tunne, että he haluavat järjestää juuri meidän hääillallisemme ja tekevät mitä tahansa sen onnistumiseksi. 

Hääpäivä onnistui aivan täydellisesti. Aikataulu oli realistinen ja toimiva. Sää oli lämmin ja aurinkoinen, hääsuunnittelija huolehti kaikesta niin kuin oli sovittu, eikä meidän tarvinnut hermoilla minkään sujumisesta. Kaikki vain sujui. Hääsuunnittelija ei tullut enää vihkipaikalta ravintolaan, vaan sinne jatkoimme hääautolla, vieraat omalla kuljetuksellaan, ja ravintolassa oli oma meille kabinettiin varattu henkilökunta vastassa ja huolehtimassa koko illasta. Vieraamme kehuivat järjestelyitä toimiviksi, koristeluita erittäin kauniiksi ja puhuivat omassa autossaan matkalla vihkipaikalta ravintolaan, etteivät ole koskaan olleet niin viimeisen päälle järjestetyissä häissä. Oma äitini jälkeenpäin ihasteli hääsuunnittelijan ammattitaitoa ja toimintaa vihkipaikalla. Kukaan ei kommentoinut hääsuunnittelijasta mitään kummastelevaa tai poikkipuolista. Voisin suositella palvelua parhaalle ystävällenikin. 

Suurin yllätys hääsuunnitteluun liittyen tuli häiden jälkeen laskun muodossa. Alkutapaamisessa suunnittelija oli arvioinut, että pystyy järjestämään tällaiset mikrohäät noin 10 tunnissa. Tämän pohjana oli myös ensimmäinen lasku, jonka oli tarkoitus olla 50% kokonaiskustannuksista. Vajaa kuukausi ennen häitä tavatessamme hän sanoi, että tuntimäärä "hieman ylittyy". Ajattelin, että tähän yhtenä syynä saattoi olla se, että koronaepidemia siirsi häitämme. En osannut kysyä, mitä "hieman ylittyy" käytännössä tarkoitti numeroina, mutta laskusta selvisi: suunnittelija laskutti alkuperäisen 10 tunnin sijaan 18 tunnista. Tiedän, että monille näinkin luovan työn tekijöille hinnoittelu on ylipäänsä vaikeaa, mutta jos sopimus tehdään tuntihinnoittelulla, käytetyistä tunneista pitäisi pystyä viestimään muutenkin kuin "hieman ylittyy". Laskuun voisi lisätä esim. erilaiset palvelut ja niihin kuluneen ajan päivämäärän tarkkuudella. Avoin hinnoittelu on tärkeää kaikessa myymisessä. Kannattaa myös varmistaa, kuuluuko alv ilmoitettuun tuntihintaan. Yksityisasiakkaille myydessä se pitäisi sisällyttää, mutta kannattaa varmistaa. Hääsuunnittelun kokonaiskustannus oli loppulaskun perusteella noin 10% toteutuneesta hääbudjetistamme ja ainut kulu, joka budjetissa ylittyi selvästi suunnitellusta. Emme kuitenkaan tehneet henkilökohtaista konkurssia. Olimme varautuneet häihin taloudellisesti hyvin.  

Lopulta sanoisin, että hääsuunnittelijan käyttäminen oli parhaita päätöksiä, joita teimme häihimme liittyen. En kadu vaan muistelen kesää ja kaunista hääpäiväämme suurella lämmöllä ja kiitollisuudella. Häistä tuli juuri sellaiset kuin me olimme halunneet. Emme olisi pystyneet tähän kahdestaan, ja juhla oli niin meidän näköinen, että emme olisi muuttaneet mitään.  

Edited by *Tiuku*
Muotoilun tiivistys

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now