Sign in to follow this  
Followers 0
Kebne

Millainen on kynnys lähteä toiselle kierrokselle?

34 posts in this topic

Tällainen kysymys mietityttää.

Minä olen ensikertalainen, mies ollut aijemin aviossa.

Onko kynnys toiseen avioliittoon matalampi, vai korkeampi? Tai siis, onko päätös toiseen kertaan avioitumisesta helpompi vai vaikeampi tehdä. Vaikuttaako kokemus aijemmasta, eroon päätyneestä liitosta? Onko tämänhetkinen "oikea ratkaisu" helpompi tehdä? Harkitseeko toista kierrosta enemmän kuin ensimmäistä, vai onko päätös luonnollisempi/helpompi?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me ollaan miehen kanssa molemmat toisella kierroksella. Naimisiin mentiin kahden vuoden seurustelun ja vuoden avoliitossa asumisen jälkeen eli suhteellisen nopealla aikataululla. Meille molemmille oli jo lyhyen seurustelun jälkeen aivan selvää, että toinen on sellainen ihminen jonka kanssa haluaa loppuelämän viettää. :-X

Itselläni oli aivan ehdoton varmuus tästä liitosta. Ja näin kliseisesti voisin sanoa (ensimmäinen avioliittoni oli nuorena solmittu eikä kestänyt kun muutaman vuoden) että tavatessani mieheni, niin oikein oivalsin mitä on hyvä parisuhde ja yhteiselämä ja tätä avioliittoa todella tahdoin ja tahdon edelleen. Mieheni oli myös varma tunteistaan ja yhteisestä elämästä, mutta häntä mietitytti että avioituuko ihmisten mielestä liian nopeasti, kun edellisestä erosta oli kulunut vasta kolme vuotta. Mutta muuten meillä ei ollut sen korkeampia kynnyksiä avioitua eikä aikaisemmat epäonnistumiset ainakaan negatiivisesti vaikuta suhteeseemme. Toki koen että eletty elämä on muovannut meistä hieman erilaisia ihmisiäkin kuin esim. minä ensimmäistä liitoani solmiessa 14 vuotta sitten. :girl_smile:

Mutta luulen ettei sinun miettimiin kysymyksiin ole yksiselitteisiä vastauksia, vaan asiat on enempikin kiinni millaisia ihmiset ovat ja miten asiat kokevat.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on tilanne että olen itse toisella kierroksella ja mies menossa ensi kertaa vihille. Mielestäni tässä ei ole sen suurempaa kynnystä kummankaan puolelta. Itse olisin voinut mennä maistraatissakin vihille, mutta miestä kohtaan se olisi ollut aika epäreilua kun hän tahtoo perhettään ja ystäviäänkin juhlimaan.

Ei siinä ole mitään pahaa jos ensimmäisellä kerralla ei onnistukaan, onneksi nykyään ei tarvitse katsella epäsopivaa puolisoa kunnes kuolema erottaa. Minäkin menin nuorena ja ehkä turhan hätäisesti naimisiin, oli jo ennen häitä pientä epävarmuutta mutta naivisti ajattelin että asiat kyllä korjaantuvat kunhan jaksaa tehdä töitä sen eteen. Kolme vuotta yritin oppia rakastamaan silloista miestäni, mutta hän ei tehnyt asian eteen mitään. Viimeinen niitti olivat toiset naiset.

Nyt olemme menossa naimisiin vain rakkaudesta, emme sukulaisten toiveesta tai juridisista tms. syistä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on tilanne että olen itse toisella kierroksella ja mies menossa ensi kertaa vihille. Mielestäni tässä ei ole sen suurempaa kynnystä kummankaan puolelta. Itse olisin voinut mennä maistraatissakin vihille, mutta miestä kohtaan se olisi ollut aika epäreilua kun hän tahtoo perhettään ja ystäviäänkin juhlimaan.

Ei siinä ole mitään pahaa jos ensimmäisellä kerralla ei onnistukaan, onneksi nykyään ei tarvitse katsella epäsopivaa puolisoa kunnes kuolema erottaa. Minäkin menin nuorena ja ehkä turhan hätäisesti naimisiin, oli jo ennen häitä pientä epävarmuutta mutta naivisti ajattelin että asiat kyllä korjaantuvat kunhan jaksaa tehdä töitä sen eteen. Kolme vuotta yritin oppia rakastamaan silloista miestäni, mutta hän ei tehnyt asian eteen mitään. Viimeinen niitti olivat toiset naiset.

Nyt olemme menossa naimisiin vain rakkaudesta, emme sukulaisten toiveesta tai juridisista tms. syistä.

Mulla on sama tilanne kerran ollut jo naimisissa ja toista kertaa menossa 2012 :-X

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me kummatkin ollaan aikaisemmin naimisissa, joten nyt naimisiin meno on ollut ehkä vähän pidemmän harkinnan tulos, mutta kyllä tässä naimisiin olla menossa :gpari::-X

Share this post


Link to post
Share on other sites

En tiedä onko kynnys korkea mennä toista kertaa naimisiin joskus tulevaisuudessa, mutta jos sekin liitto päättyisi eroon, niin silloin luultavasti siitä tulisi vetää jotain johtopäätöksiä. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Riippuu muuten jossain määrin siitä, millaisissa olosuhteissa ja kenen aloitteesta on erottu. Me ollaan miehen kanssa molemmat kolmannella kierroksella. Olen eronnut kerran yhteistuumin (ekan eksän kanssa: ratkaisu oli sekä järkevä että välttämätön kun eksän naisystävä oli neljännellä kk:lla raskaana) ja toisella kerralla tullut yksipuolisesti jätetyksi (kakkoseksälle lapsettomuus oli liian kova pala).

Asiaan: kynnys kolmannelle kierrokselle on ollut korkea. Sitä vaan on aika kyynistynyt että kestääkö mikään koskaan kenenkään kanssa. Toisaalta suhde ilman avioliittoa vaan tuntuu olevan jotenkin niin keskeneräinen, ettei se tunnu hyvältä ja oikealta. Nykyisen miehen kanssa halutaan olla virallisesti samaa perhettä, samannimisiä, toistemme lähimpiä omaisia. Ja kaipa sitä itsessä elää vielä jonkunlainen toivo, että aiemmista konkursseistaan on oppinut kylliksi, että tästä rakkaudesta pitää paremmin huolta ja kiinni.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Vaati päätös harkintaa, sen verran tuore juttu ero itsellä. Mies ensimmäisellä (ja toivottavasti viimeisellä) kierroksella.

Muutama ilta siinä meni miettiessä, mutta totesin sitten että eipä tämä avioliitto voi ainakaan edellistä lyhyemmäksi jäädä ja suhdekin huomattavasti terveemmällä pohjalla jo heti alusta alkaen. :) Yhteinen lapsi kuitenkin sitoo yhtä paperia enemmän. lipsrsealed.gif

Share this post


Link to post
Share on other sites

Nyt olemme menossa naimisiin vain rakkaudesta, emme sukulaisten toiveesta tai juridisista tms. syistä.

Näin. Itse tokalla kierroksella ja mies ensimmäisellä. Itse en koskaan uskonut haluavani naimisiin ihan vain rakkaudesta, älytöntä... Melko pätevä syyhän se sekin on. Ne järkisyyt tuli kokeiltua ja ei toiminut.

Ja vastaus itse kysymykseen. Kynnys noin periaatteessa paljon korkeampi kuin edellisellä kerralla koska on tullut se epäonnistuminen koettua ja eihän siihen tilanteeseen haluaisi suin surminkaan joutua toistamiseen. Mutta sitten taas toisaalta sitä kynnystä ei ole koska tällä kertaa koen olevani asiasta aivan varma.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meistä kumpikaan ei ollut aiemmin naimisissa mutta omalla kohdallani naimisiin meno oli todella lähellä 4 vuotta sitten. Silloinen mies päätti, meidän molempien onneksi, perua häät 5 päivää ennen h-hetkeä. Nyt suunnittelemme häitä nykyisen mieheni kanssa ja naimisiin meno on ollut ensi tapaamisesta lähtien selvää. Häiden järjestäminen sen sijaan tuottaa pään vaivaa minulle.

Olen jo kerran kutsunut kaikki lähimmät ihmiset häihin, järjestänyt, laittanut, varannut ja suunnitellut. En tuolloin halunnut isoja häitä enkä kaipaa niitä edelleenkään. Olisi kuitenkin kiva jakaa hääpäivänsä läheistensä kanssa, etenkin kun mies haluaisi edes jonkunlaiset häät. Läheisten reaktiot ja suhtautuminen kuitenkin pelottaa. Ottaisiko kukaan näitä häitä enää tosissaan? Kuinka noloa olisi astua kirkkoon, jonne esim. omat vanhemapani eivät olisi tulleet (he eivät halua edes tavata miestäni ennen kun olemme naimisissa kun edellisenkin kanssa tuli ero)? Voinko tehdä edellisiin häihini suunnittelemani hääpuvun valmiiksi ja käyttää sitä (olin siis tekemässä viimeksi hääpukuni itse. Puku olisi edelleen unelmieni puku. Edellisiin häihin en saanut sitä valmiiksi enkä sitä ole koskaan käyttänyt)? Jonkin verran mietityttää myös se, että uskallanko edes ottaa sitä riskiä, että kutsun, järjestän ja suunnittelen ja tämäkin mies peruu sitten koko homman juuri ennen h-hetkeä (en ikinä usko, että näin voisi käydä mutta enpä olisi sitä etukäteen edelliselläkään kerralla uskonut).

Eli kynnystä mennä naimisiin elämäni miehen kanssa ei ole mutta kynnys järjestää edes pienet juhlat on valtavan korkea. Paljon pahaa mieltä ja pään vaivaa maailman ihanimmasta asiasta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^Mä olen kyllä sitä mieltä että jos te miehen kanssa haluatte järjestää juhlat ja haluatte jakaa päivän läheisien kanssa niin siitä vaan rohkeasti. Eihän sinun vanhempien tarvitse osallistua juhlaan jos ovat niin "pikkusieluisia" ettei oman lapsen yksi tärkeimmistä päivistä heitä kiinnosta. Pidätte hauskaa niiden kanssa jotka juhlivat teiän kanssa. Laitat unelmien puvun päälle ja teette päivästä juuri teidän näköisen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olet aika pitkälti samaa mieltä kanssasi Kiiunen. Todellisuudessa isommat häät ilman vanhempiani, olivat he kuinka raivostuttavan pikkumaisia tahansa, tuntuisivat kuitenkin liian katkerilta. Tuntuisi pahalta kun omalta puolelta juhliin tulisi korkeintaan pari tätiä ja muutama kaveri miehen koko ison suvun saapuessa paikalle.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Eihän teidän tarvitse kutsua miehen puolelta kaikkkia jos tuntuu että niitä on paljon. Vaikka jotkut rennot illanistujais tyyliset juhlat. En mä missään nimessä haluaisi että omat sukulaiset "pilaisi" päivän vaan ottaisin ilon irti kaikesta ja nauttisin päivästä. Enkä varsinkaan suostuisi menemään hiljaisuudessa naimisiin jos on halua järjestää juhlat.

Omissa ensimmäisissä häissäni oli silloin mun puoleleta kaikki lähimmät n. 20 ihmistä ja silloisen miehen puolelta kaksi ihmistä. Olin sopinut oman sukuni kanssa että kikossa täytettän tasaisesti etummaiset penkkirivit siitä riippumatta kenen pitäisi oikeaoppisesti istua missäkin. Hyvin toimi ja päivä oli onnistunut ja oikein mukava.

Mä aviodun nyt toistamiseen ja me menemme ihan kahdestaan naimisiin kaikessa hiljaisuudessa, mutta ihan omasta vapaasta tahdosta ja tiedän että meidän kummankin sukulaiset mieluusti juhlisivat, mutta tämä on meidän päivä ja siitä tehdään meidän näköinen riippumatta mitä muut ajattelavat tai sanovat jälkeenpäin. Aion nauttia päivästä 110% :gpari:

rohkeasti vaan suunnittelemaan ja tekemään teidännäköistä päivää :girl_smile:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiiunen, kiitos rohkaisun sanoista.

Päädyimme miehen kanssa keskustelujen jälkeen menemään salaa naimisiin maistraatissa mutta avioliittomme siunataan n. kuukausi häiden jälkeen kirkossa. Mies kutsuu lähimmät sukulaisensa (n. 10 henkeä) siunaukseen ja järjestää sen jälkeen hääaterian. Itse mietin vielä omien lähimpien sukulaisteni kutsumista avioliiton siunaukseen. Lopullisen päätöksen teen tunnelmien pohjalta maistraatissa käynnin jälkeen. Kaikki kutsut lähetetään joka tapauksessa vasta sitten.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hieno juttu :girl_smile:

Onnea tulevaan päivään

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kynnys toiselle kierrokselle on yllättävän korkea. Nimenomaan sen takia, että ensimmäinen liitto loppui 1-2 vuoden jälkeen (tosin 10 vuotta oli seurusteltu sitä ennen) siihen että tapasin nykyisen puolisoni. Uuden kanssa ollaan menossa naimisiin parin kuukauden kuluttua. Sinänsähän asian ei pitäisi olla mikään ongelma, eikä se sitä olekaan, onhan esimerkiksi yhteinen lapsemme paljon suurempi sitoutumus kuin naimisiinmeno, ja lapsi oli pitkään harkittu ja erittäin haluttu. Mutta nimenomaan oma uskottavuus on (tai siltä tuntuu) kyseenalainen, tai jotenkin "hävettää" tai tuntuu epämukavalta kutsua sukulaisia toisiin häihin kun vasta 5v sitten juhlittiin edellisiä. Ja varsinkaan kun monet sukulaiset eivät ole mitenkään onnellisia puolestamme, tapaavat kyllä puolisoani kun hänet vien mukanani mutta mitenkään hänen kuulumisiaan ei kysellä jos soitellaan tms. Itse en välttämättä edes haluaisi hääjuhlaa, maistraatissa asian hoitaminen riittäisi, enkä varmaan edes sanoisi perheelleni/ sukulaisilleni mitään, sen verran loukkaantunutkin olen siitä miten he meihin suhtautuvat, mutta puolisoni on ensimmäistä kertaa menossa naimisiin ja hänelle häät on ymmärrettävästikin tärkeät. Tuloksena on se, että minun puoleltani juhliimme vieraita tulee ehkä 20, puolisolta 80.. Yritän -ja varmasti nautinkin- päivästä, mutta en muutenkan välitä olla huomion keskipisteenä, ja nyt vielä asiassa, josta olen varma mutta jonka takia olen saanut jollain tapaa takkiini ja negatiivista palautetta aika paljonkin, niin olo on jotenkin uncomfortable. Puolison kanssa tästä on puhuttu ja hän tietää ristiriitaiset tunteeni, mutta asia on ehkä vähän vaikea ymmärtää kun ei ole saappaissani ollut. Ja toisaalta en halua myöskään loukata puolisoni toiveita ja haluja juhlasta, joka on hänelle tärkeä, tunteeni eivät kuitenkaan häntä kohtaan ole epävarmat tai ristiriitaiset, vaikka suhtautumiseni häihin sitä ovatkin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tämä ei liity vars. topicin aiheeseen, mutta aivan pakko kysyä, miksi seurustelitte edellisen kanssa 10 vuotta ja menitte vasta sitten naimisiin?! Ero tuli kyllä aika nopeaan... Joka tapauksessa kun nyt olet taas menossa avioon, niin älä anna muiden mielipiteitten vaikuttaa siihen. Se mikä on aiemmin tehty, on tehty.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mutta nimenomaan oma uskottavuus on (tai siltä tuntuu) kyseenalainen, tai jotenkin "hävettää" tai tuntuu epämukavalta kutsua sukulaisia toisiin häihin kun vasta 5v sitten juhlittiin edellisiä.

Miksi annat muiden ihmisten vaikuttaa asiaan? Ja miksi sinua hävettää? Sinun tulisi seistä ylpeänä miehesi rinnalla, eikä tuntea minkäänlaista häpeää. Jos näin on, niin kannattaako sitten edes mennä uusiin naimisiin?

Minä menen ensi kesänä ensimmäistä kertaa naimisiin ja mieheni menee toisen kerran. Hän on todella innokkaasti suunnitellut häitämme ja hän haluaa pitää vielä paremmat ja hulppeammat juhlat kuin aikaisemmat oli (ensimmäiset häät ovat hänelle lähinnä ikävä muisto ja hänen elämänsä suurin virhe). Hän aikoo kutsua samat vieraat kuin ensimmäiselläkin kerralla, mikä on mielestäni oikein. Se ei myöskään ole ongelma, koska kihlattuni sukulaiset ja kaverit pitävät minusta todella paljon.

Ovatko muuten sukulaisesi esittäneet mitään järkevää syytä sille, mikseivät he pidä nykyisestä miehestäsi? Ilmeisesti hän tuli kuitenkin edellisen liittosi väliin?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tämä ei liity vars. topicin aiheeseen, mutta aivan pakko kysyä, miksi seurustelitte edellisen kanssa 10 vuotta ja menitte vasta sitten naimisiin?! Ero tuli kyllä aika nopeaan...

Tämä on nyt täysin OT, mutta sen verran pisti asenne silmään... Kaikki eivät mene saman kaavan mukaan, kaikilla ei ole kiire naimisiin ja jotkut eivät mene ollenkaan naimisiin.

Seuraan läheltä pariskuntaa, jotka tapasivat, ostivat talon, saivat lapsen ja menivät naimisiin kolmen vuoden sisällä ja ennen ensimmäistä hääpäivää lähti avioeropaperit eteenpäin. Näitä minä ihmettelen. Pitäisi olla olemassa jokin pakollinen avioliittokurssi kaikille, jotka haluavat naimisiin. Aiheina olisi: "Avioliitto on muutakin, kuin kallis sormus" ja "Tunnetko todella puolisosi" ja "Tosielämä ei ole yhtä juhlaa, opi tukemaan puolisoasi".

Teksti on kirjoitettu pienen potutuksen alaisena ja lievää sarkasmia ilmassa. :huh:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Onhan se isompi kuin ensimmäisellä kerralla. Meillä siis minä toisella kierroksella, mies ensimmäisellä. Aluksi eron jälkeen vannoin että naimisiin en enää toista kertaa halua, mutta niin vain se mieli muuttui kun nykyisen miehen tapasin. Tällä kertaa kaikki kuitenkin tuntuu paljon oikeammalta, ehkä se on se elämänkokemus joka puhuu. Mutta kyllä sitä silti tuli aika paljon mietittyä.

JOS jostain syystä tämäkin liitto menisi kuitenkin puihin en jaksa uskoa että kolmatta kertaa enää tulisi. Vaan niinhän minä toisaalta luulin jo tästä toisestakin kerrasta...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tämä ei liity vars. topicin aiheeseen, mutta aivan pakko kysyä, miksi seurustelitte edellisen kanssa 10 vuotta ja menitte vasta sitten naimisiin?! Ero tuli kyllä aika nopeaan...

Tämä on nyt täysin OT, mutta sen verran pisti asenne silmään... Kaikki eivät mene saman kaavan mukaan, kaikilla ei ole kiire naimisiin ja jotkut eivät mene ollenkaan naimisiin.

Seuraan läheltä pariskuntaa, jotka tapasivat, ostivat talon, saivat lapsen ja menivät naimisiin kolmen vuoden sisällä ja ennen ensimmäistä hääpäivää lähti avioeropaperit eteenpäin. Näitä minä ihmettelen. Pitäisi olla olemassa jokin pakollinen avioliittokurssi kaikille, jotka haluavat naimisiin. Aiheina olisi: "Avioliitto on muutakin, kuin kallis sormus" ja "Tunnetko todella puolisosi" ja "Tosielämä ei ole yhtä juhlaa, opi tukemaan puolisoasi".

Teksti on kirjoitettu pienen potutuksen alaisena ja lievää sarkasmia ilmassa. :huh:

Itsekin katsoin kauhistuneena toissa päivänä nauhalta Satuhäitä, joissa pari oli seurustellut vasta n. 1,5 vuotta ja siihen mennessä heillä oli jo kihlat, omistusasunto ja lapsi. Kosinta oli vissiin tapahtunut ensimmäisen seurustelukuukauden sisällä. :o ymmärrän tietysti sen, että vanhempana tehdään suht nopeita valintoja, mutta tuossa tapauksessa oli kyse nuoresta parista. Itse en ainakaan tiennyt 20-vuotiaana mistään mitään. Nykyään on niin eri käsitys siitä, minkälaisen ihmisen haluan rinnalleni. En ole vanha vieläkään (24 v.), mutta kyllä uskallan väittää, että nyt tiedän, mitä haluan. Mut tietysti toivon kaikkea hyvää tällekin parille!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sen verran vielä, kun unohdin kirjottaa, että itse tiedän myös tapauksen, missä pari oli ollut yhdessä lähes 10 vuotta ja suhde oli ollut surkea viimeset vuodet ja kuitenkin he menivät loppujen lopuksi naimisiin (ero tuli myös heti vuoden päästä). Suhde oli huono, mutta toinen osapuoli halusi häät sosiaalisen paineen takia ja toinen suostui hyvää hyvyyttään, koska uskoi tällä pelastavan suhteen, mutta toisinhan siinä vain kävi. Mielestäni tämä on hyvä esimerkki siitä, että myös jotkut pitkään yhdessä olleet saattavat mennä vääristä syistä naimisiin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Keskustelin tässä päivänä muutamana ystäväni kanssa, joka on nyt menossa uudelleen naimisiin. (Olen pahoillani, nyt tulee toisen käden tietoa, ei ole omakohtaista kokemusta :grin: ...) Ystäväni aloitti seurustelun 15 vuotiaana, poika oli vuoden nuorempi. Siitä kaksi vuotta eteenpäin ja tuli kihlat. Naimisiin he menivät naisen ollessa 20. Ero tuli naisen ollessa 22. Nyt hän on 29.

Ystäväni kertoi minulle, miten häntä ahdistaa ensimmäinen liitto vieläkin. Katumus on kova nuorena solmistusta liitosta, kumpikaan heistä ei ollut tarpeeksi kypsä suhteeseen. He vain menivät sen mukaan, miten asiat "kuuluu" tehdä. Toisaalta ystäväni ei vastusta nuorena solmittuja liittoja, jos kaikki on hyvin, eikä mennä vain virran mukana. Nyt hänellä on ilmeisesti ollut todella suuri kynnys solmia uusi liitto. Ei hän epäile heidän suhdettaan, entisen liiton varjo vain tuntuu raskaalta.

Share this post


Link to post
Share on other sites

No mutta eihän ystäväsi kannata kantaa huolta menneestä avioliitosta, nuorena tulee tehtyä typerämpiäkin asioita. Kannattaa myös muistaa, että kokemukset tekevät meistä rikkaampia ja niitä henkilöitä, joita olemme nyt. Entiset suhteet kasvattavat ja ainakin vanhempana on varmempi, kun tekee uusia päätöksiä. Sitä paitsi jokainen ansaitsee toisen mahdollisuuden, miksei myös kolmannen. :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kyllä minä katuisin muita asioita enemmän, kuin karille mennyttä avioliittoa. Paljon pahempi olisi tappaa tai vammauttaa joku. Mitäs siinä on suremista, ettei osannut valita heti ekalla kertaa sellaista kumppania, jonka kanssa voisi olla loppuelämän tai ainakin vuosikymmeniä? Elämäähän tämä on, täysin rinnoin vaan kohti uusia haasteita ja vanhat asiat unohdetaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now
Sign in to follow this  
Followers 0