Jump to content
Naimisiin.info

Unenvarjo

Rouva
  • Viestit

    609
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Käyttäjän Unenvarjo kaikki viestit

  1. Minun kokemuksistani ei varmaan kauheasti ole apua, koska olen ollut niin nuori silloin kun siellä olen häissä ollut. Tila on ihan viihtyisä ja moderni. Molempien häiden "jatkot" oli viereisen navetan yläkerrassa, joka oli todella kaunis ja maalaistunnelmainen, mutta liekö tuo enää käytössä. Eli ruoka syötiin kartanossa ja sen jälkeen siirryttiin tanssimaan navettaan (joka ei ole siis toiminut navettanakaan pitkiin pitkiin aikoihin). Nyt mitä itse kyselin tilaa omille häilleni, oli siinä (meille) miinuspuolena se, että tarjoilu tulee heiltä. Shodexo taisi omistaa ravintolan, ellen nyt väärin muista.
  2. Eräs anopin tuttava tekee hiekkapuåhaltamalla kaiverruksia laseihin. Ajattelin häneltä pyytää lasit meille, mikäli eivät ole älyttömän kalliita. Jos hän ei halua/pysty niin en usko että meille tulee omia laseja.
  3. Me valitsimme vihkipapiksemme minun kotiseurakuntani kirkkoherran, joka on on ollut meidän perheessämme monessa mukana. Hän on kastanut minut ja kaksi siskoani, sekä siskojeni kaksi lasta, lisäksi hän on konfirmoinut minut ja yhden siskoni. On myös harrastustoiminnasta tullut tutuksi. Asia ei ole vielä täysin varma, ja odottelenkin innolla alkukevättä, että voin häneen olla yhteydessä. Kun varasimme kirkkoa vuotta ennen häitä jätimme samalla toiveen papista, toivottavasti ei ole suunniteltu hänelle mitään muuta siksi ajaksi.
  4. Tästä on varmaan ollut jo puhetta, mutta itse törmäsin ensimmäistä kertaa siihen, että suomalaisessa morsiuspukuliikkeessä on sovitusmaksu 30€ (ellei osta pukua). Onko tähän jouduttu kiinakopioiden takia, vai mikähän teki tuon ratkaisun?
  5. Miten sattuikin sopivasti, että tämä keskustelu oli etusivulla kun palstalle tulin aamulla. Minun on tarkoitus kohta lähteä uudelleen sovittelemaan pukuja samaan liikkeeseen. Minua mietityttää myös tuo korjausompelun hinta, koska pukuja on väistämättä lyhennettävä (pituutta minulla 155cm). Yksi puku olisi myös sellainen, josta pitäisi halterneckistä tehdä olkaimeton (tulisi helposti sweetheart). Onnistuukohan ja onkohan kallista? Kannattaako puku ompelusta liikkeessä, josta sen ostaa vai käydä jossain muualla?
  6. Unenvarjo

    Somistukset halvalla?

    Pullami, mä laitoin sulle sähköpostitse kuvan minkä olin täältä foorumilta löytänyt.
  7. Täällä ilmoittautuu morsian joka painii lyhyen ja pitkän puvun välillä. Tunnesyistä valitsisin pitkän, järkisyistä lyhyen. Järkisyiden plussalista on paljon pitempi kuin tunnesyiden. Lyhyen plussia mm. hinta alle puolet pitkästä (puku jota olen sovittanut maksaa 250€) käytännöllisyys (ei kompastele ym), ei ole niin kuuma, voi bailata paremmin, jatkokäyttö. Pitkässä näitä ei taas ole, pitkä on vain hienompi, juhlavampi ja morsiuspukumaisempi. Tilannetta ei helpoita se että haluan miellyttää kaikkia läheisiäni, eikä minulla ole tarvetta tehdä niin kuin itse haluaisin. Äitini kuulemma kyynelehti kun minulla oli pitkä mekko, mieheni näytti kolme vaihtoehtoa, joista kaksi oli pitkää. Siskoni joista yksi on kaasoni ei sano mitään. Ne käskee vai ajatella itseäni, missä minulla on hyvä olla ja millaiset häät me aiomme pitää (rennot bileet vai juhlavat illalliset). Eikä sekään lohduta, että olen lyhyt, kropaltani urheilullinen ja minulle oikeasti sopii lyhyt mekko. Sääreni on täydelliset lyhyeen mekkoon (jos näin saa itsestään puhua). Apua mitä mä teen...
  8. Lurtsu, löysin muutamia... Koosta en mene takuuseen. Luulisi että 10 hengen mökkiin ihmisiä mahtuu enemmänkin ainakin vain juhlimaan, nukkumapaikkoja, mikäli sellaisia tarvitsee pitää varmaan järjestellä. http://www.mokkihaku.fi/fi/cabin/info/id/14407 http://www.lomarengas.fi/mokit/oulunsalo-saikkaranta-6009 http://www.hentilanrantamokit.fi
  9. Meillä oli tietyt kriteerit millä etsittiin juhlapaikkoja, niitä oli mm. - hinta - juhla-aika mahd pitkä - ei a-oikeuksia, eli omat juomat sallittuja - yhtenäinen tila Näiden kriteerien perusteella käytiin katsomassa muutamaa paikkaa. Kaksi niistä hylättiin sillä, että ne haisivat ummehtuneelle. Ei sitä siellä paikan päällä pahasti haistanut, mutta jos tunnin vierailun jälkeen vaatteet haisee kamalalle, niin miten siellä viitsii olla koko päivän.
  10. Unenvarjo

    Somistukset halvalla?

    Täysin varmoja suunnitelmia ei vielä ole, mutta halpoja somisteita meidän häissä on mm. - Luonnonkukat - Paikkakortit ja vieraslahja kivistä. Jokaiselle paikalle tulee vieraan nimellä varustettu kivi, jossa toisella puolen on joku mietelause. Kivi on samalla lahja, samalla paikkakortti. Toki pohdittiin siskojeni kanssa, että tarvitseeko välttämättä olla nimikoituja paikkoja. No mutta kivet tulee joka tapauksessa. Kivet haetaan hiekkamontulta samalla kun käydään juoksuttamista koiria (ei bensakuluja) - Maljakot/kynttiläkupit (Ikea Mjöd tuoppi) menin ostamaan täältä kirpparilta 10€ 18kpl (tässäkin olisi voinut säästää käyttää seuraavaa somistetta) - Muut maljakot/kynttiläkupit tulee lasisista säilyketölkeistä, joissa pohjalla kiviä/hiekkaa, ja juuttinarua tai pitsiä reunassa. (Haku hiekkamontulta). Säilyketölkit hankitaan töistä. - Kaitaliinan virkaa toimittaa lankku, joita löytyy varmasti isältä tai jostain todella edullisesti jämälankkuna. - Somisteina ehkä vielä narupalloja (paperinarua, ilmapalloja, kelmua ja liisteriä/liimaa tms). Tämänkin tarvikkeet löytyvät jo valmiina kaapeista. - Kynttilät, servietit ja pöytäliinat pitää ainoastaan ostaa vielä, ja eiköhän nekin löydy halvalla kun viitsii etsiä. Harmi kun kirjoittelen tabletilla, en pysty lisäämään kuvia. Mikäli intoudun vielä koneelle joku päivä, voisin lisätä kuvia nuista somisteista. Kaikki ideat olen kyllä täältä foorumilta löytänyt.
  11. Unenvarjo

    Miksi nainen ei saa kosia?

    Mä oon aina ihmetellyt kosintoja, joissa mies/nainen kosii yllätyksenä. Onko parisuhteessa kuitenkin puhuttu naimisiinmenosta? Ettei se nyt aivan yllätyksenä tule. Enkä kyllä ymmärrä sellaista kihlautumistakaan, että pariskunta on päättänyt menevänsä naimisiin vaikka vuoden päästä, mutta nainen odottaa edelleen kosintaa.. Öh.. No, paha mennä muiden suhteita analysoimaan. Me mentiin mieheni kanssa kihloihin yhteisestä sopimuksesta kun olimme 17-vuotiaita, 2,5 vuoden seurustelun jälkeen. Meille oli itsestään selvyys että menemme naimisiin, ja kun tämä oli päätetty olimme kihloissa. Ei tarvittu kosintoja.
  12. Törkeää alkaa heti ehdottelemaan Kiinasta tilaamista, kun muitakin vaihtoehtoja löytyy. Käytettynä pukuja löytyy hyvästikkin alle 500€:lla. Uutena pukuja löytyy myös kun viitsii etsiä, mm. Viiaennassa kokeilin 250€ maksavaa pitsimekkoa.
  13. Veivi, me harkittiin Oulunsalon nuorisoseuraa. Meillä kuitenkin tökki lähinnäkin juuri se kahvilan puoli. Ja ehkä se haju mikä sieltä tarttui vaatteisiin. Niiden omilla sivuillahan on pari kuvaa koristeluista, oletko käynyt katsomassa? Muutenhan se oli ihan viihtyisä. Tietääkseni ei ole koskaan ollut mitään häiriöitä juhlista. Itse isännöitsijä asuu kyseisessä rakennuksessa, ja hän sanoi ettei häntä ole ainakaan häirinnyt.
  14. Meillä on pienoinen ongelma auton valitseminen suhteen. Juhlapaikkamme sijaitsee venesatamassa, joten olisi upea saapua paikalle veneellä. Eli sellaisen vuokraaminen on edessä. Kuitenkin kirkolta on siirryttävä jotenkin sinne toiseen paikkaan mistä vene lähtee, mutta millä. Tässä kohdassa on ehdoton säästö, koska veneen vuokraaminen on varmasti kallista, vaikka matka ei tule olemaan pitkä. Omasta puolestani voisimme mennä jonkun tavallisella autolla, mutta kun ne autot on kaikki niin ja näin.. Eli rumia farmari mallisia koira-autoja...
  15. KYSYMYS: Menisittekö siinä tilanteessa polttareihin, vaikka teitä ei olisi kutsuttu häihin, jos polttarit eivät maksa mitään (normaalia omaa ruokailua+juomista lukuunottamatta)? Tuli vain tällainen mieleen, kun haluaisin kutsua ihmisiä viettämään iltaa kanssani ennen häitä. En halua mitään ohjelmanumeroita. Haluan yhdessäoloa, syömistä, napostelua ja juomista. Pitääkö niitä sitten kutsua vain illanistujaisina, eikä polttareina. Jos polttarit pitäisin virallisen kaavan mukaan, mulla tulisi sinne 3 siskoa (joista yksi kaaso), yksi kaveri ja miehen sisko, sekä ehkä äiti. Eli ei mitkään isot polttarit. Häihin en ole nimittäin kutsumassa kavereita (ei ole kunnon ystäviä, enkä osaa sitten vetää mitään rajaa isoon kaveriporukkaan). Joo ei täs mikää kiire vielä oo kunhan pohdin.
  16. Mä kävin varaamassa kirkon vuosi ennen häitämme, ja laitoin samalla toiveen tietystä papista. Toiveen vastaanottanut ei tietystikkään voinut luvata mitään. Pappi, tai no kirkkoherrahan hän on, on meille tuttu. On aikoinaan minut kastanut ja ripiltä päästänyt. Hän myös tuntee mieheni, tai no ainakin luulisin muistavan hänet ja suhteemme (aloimme seurustella rippikoulun jälkeen), joten saisimme ehkä vihkikaavaan jotain henkilökohtaistakin. Ajattelin olla heti ensi vuoden puolella häneen yhteydessä ja varmistaa, että hän on huomannut toiveemme. En millään halua ketään muuta vihkijäksi, joten siksi haluan olla ajoissa liikkeellä. Toki työvuoroille ja lomille ei aina voi mitään, mutta jospa hän ymmärtäisi kuinka tärkeä asia minulle on.
  17. http://seurantalot.fi/talot/hailuodon_nuorisoseura_ry http://juhlasaarihailuoto.nettisivu.org/juhlatilat/ https://www.facebook.com/pages/Hailuodon-Nuorisoseura/174034252651038?id=174034252651038&sk=photos_stream Luulisi mahtuvan 140hlö. Tuon ekan linkin perusteella astiasto on 120:lle, mutta eiköhän se asia järjesty. Meillä oli tuo harkinnassa, mutta liian kaukana ja liian iso meidän max 80 vieraalle.
  18. Kiitos GwenMari kuvista. Olivat varmaan ainoat tämän keskustelun kuvat (harva kuva enää edes näkyi), joissa näytetään varsi yms. Vaikea nimittäin on ollut ymmärtää millainen varsi kimpuissa on. Haluaisitko ottaa virallisista kukista saman tyyliset kuvat ja jakaa ne meille? Ne jotka eivät jaksa koko keskustelua selata, niin sivulla neljä (muistaakseni) oli hyviä videolinkkejä kimppujen sitomisesta.
  19. Täällä yksi myös joka haaveilee kukkien kasvattamisesta itse. Luonnosta myös aika paljon tulee otettua. Haluaisin kasvattaa liljoja, joten kaikki vinkit siihen liittyen on tervetulleita, myös muitakin kukkia tulee. En vain ole vielä päättänyt. Onnistuuko kasvatus erikoisvaloilla? En tiedä mitä ne on, mutta mies kasvattaa chilejä meidän saunassa sellaisen punaisen/violetin/pinkin valon ja lämpövalojen alla. Sinne voisi ensi keväänä tehdä tilaa meidän hääkukillekin.
  20. Tavatessani mieheni olin kauhistunut hänen sukunimestään. Se oli toki erikoinen ja harvinainen, mutta se lausuminen... Vaikka tavallinen suomalainen kaksisanainen nimi onkin, niin silti se aiheuttaa ongelmia kuulijalle. Päästyäni yli alkushokista oli minulle itsestäänselvyys että otan hänen nimensä. Oma nimeni on toki kaunis ja haikeana luovun nimestä, mutta miehen sukunimi on myös nätti, ja haluan olla mieheni kanssa saman niminen, lisäksi lapsistamme haluamme saman nimisiä. Miehen nimeä on 40, joten myös senkin vuoksi pidän tärkeänä ottaa miehen nimen. Omaa nimeäni on noin 1000.
  21. Nyt on vihdoin kerrottu molempien perheille hääpäivä. Kihloissahan tuota on tullu oltua jo 6 vuotta. Miehen vanhemmille kerrottiin ensin kun sattuivat sopivasti kohdalle. Meillä oli "kesän" kunniaksi tuliaisia kuoharia, jota juotiin saunan päälle. Siinä kilistelyjä aloittaessa kerroimme uutisemme ja kyllä meni vanhemmat sanattomaksi, hyvällä tavalla. Olivat yllättyneitä eivätkä olleet arvanneet mitään. Miehen täti oli myös paikalla, hän itkeä tirautti muutaman kyyneleen. Saatuaan sanaa suustaan olivat vanhemmat iloisia. Minun vanhemmilleni ja kolmelle siskolleni kerroimme eilen. Myös sinne vietiin kuoharia kesän kunniaksi. Siinä skoolatessamme alkoi äiti pitämään kesäpuhetta, vaikka itse puhuin ensin (hän siis puhui päälle), noo siinä vielä kovempaan ääneen totesin, että ei tässä nyt ihan pelkkää kesää juhlita. Sanattomiahan siinäkin oli porukka, mutta hetken nieleskeltyään kävivät vuorotellen kaikki halaamassa. Isä totesi että onhan tässä jo tätä odoteltukin. Olin aika otettu kommentista, vaikka sen voi toki tulkita muutenkin. Olen nimittäin perheeni kuopus, joten en ihan odottanut, että isä odottelisi meidän häitä. Toki kommentti saattoi olla yleisellä tasolla odottelua, sillä myös vanhimmat sisaruksenikin ovat kihloissa olleet jo useamman vuoden.
  22. Eikös joku isoäidin lapsista (mikäli aiotte heitä kutsua) voi toimia saattajina? Meille on tulossa miehen äidinäiti joka on liikkumisen suhteen huonossa kunnossa, ikää ei ole kuin hieman päälle 70v. Ei olla ajateltu hänelle erikseen mitään saattajaa, vaan luulisin että miehen eno tai täti hänet saattelee. Pitänee varmaan kysyä mielipiteitä miehen vanhemmilta.
  23. Oulussa 750€ pe-su (sisältäen mm. astiat). Kävi todella hyvä tuuri että varattiin tuo juhlapaikka viime keskiviikkona. Seuraavana päivänä nousi hinnat 200€:lla!!
  24. Nyt kaikki myöntämään ketkä vei meidän hääpäivän? Meidän piti siirtää omaa, kun ei saatu mieleiselle päivälle ja mieluista paikkaa. Nyt on siis Seelari varattu 12.7.14 meille <3 Kirkonkin kävin varaamassa, toivoin tiettyä kirkkoherraa, mutta työntekijä joka otti varauksen vastaan sanoi, että ainahan saa toivoa. Hän on minut aikoinaan kastanut ja ripiltä päästänyt, joten haluaisin hänen myös vihkivän meidät, ja jos tilanne vaatii hän saa myös siunata minut haudan lepoon. Pienehkö seurakunta ja tuntee minut ja perheeni, joten eiköhän hän suostu, pitää vain ajoissa ensi vuoden puolella soitella hänelle, ettei vaan sovi mitään muuta tuolle ajankohdalle. Seelarista: - Ihana ympäristö - kauniit maisemat jokisuistossa - hääparihan voisi tulla veneellä paikalle - vuokra 950€ pe-su, sisältäen keittiön ja astiat (me varattiin päivää ennen kuin hinnat nousivat, saatiin 750€:lla, eli melkoisesti nousi hinnat) - omat juomat, omat ruoat - asiakaspaikkoja n. 60-80 (en ole yhtään varma paljonko on maksimi, mutta ihanteellinen varmaan tuolle määrälle) - videotykki, valkokangas ja karaokevehkeet löytyy - keittiö on ammattimainen http://www.otps.fi/seelari/
  25. Margarita, oletko tutustunut Ravintola Rauhalaan? En ole itse sen koommin siihen tutustunut, mutta nopean kuvien selaamisen jälkeen näytti ihan hienolta.
×
×
  • Create New...