Jump to content
Naimisiin.info

nilmelwen

Rouva
  • Viestit

    1052
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Käyttäjän nilmelwen kaikki viestit

  1. Elokuussa 2015 olemme kummatkin 30-vuotiaita (helmi- ja huhtikuussa syntyneet). Ajatuksena onkin skipata kevään juhlinnat ja juhlistaa tasalukuja tuolloin samalla kertaa.
  2. Emme ole mieheni kanssa kovinkaan romanttisia, joten meillä se kosinta meni niin, että mies totesi 11.joulukuuta "tänään ois hyvän kuulonen päivämäärä. Pitäiskö mennä kihloihin?" Johon allekirjoittanut hitaalla sytytyksellään toteaa, että "ei tässä mitään PIDÄ mennä yhtään mihinkään." Tajusin vasta seuraavana päivänä, mitä mies oli sanonut ja piti ihan varmistaa, että ymmärsin hänen kommenttinsa oikein. Olin ymmärtänyt. Halusimme pitää salaisuuden jouluaattoon asti ja kertoa aattopäivänä miehen perheelle ja aattoiltana omalle perheelleni. Olimme ostaneet jokaiselle pienpaahtimosta erilaisia kahveja ja kirjoitin kaksi korttia, joissa kerrottiin kunkin kahvin mausta, alkuperästä ja laadusta. Toisen kortin annoimme mieheni äidin luettavaksi ja toisen annoin omalle äidilleni. Olin kaiken kahvijargonin keskelle piilottanut lauseen "kahveista puheenollen, me mentiin kihloihin 2 viikkoa sitten". Näytti kelpaavan iloiseksi jouluyllätykseksi kaikille
  3. Häämme ovat vasta 1,5 vuoden päästä, joten kohdallani voisi ehkä enemmänkin puhua elämäntavan muutoksesta kuin laihduttamisesta häitä varten. Toki taustalla on se pieni turhamaisuus, etten halua näyttää syöttöporsaalta juhlapäivänä otetuissa kuvissa enkä myöskään voivotella jälkeenpäin, miten "olisi pitänyt laihduttaa tai tehdä painolle ja ulkonäölle jotain". Matkaa normaalipainon ylärajaan oli alkuvuodesta n. 10kg ja aloitin tammikuussa Fitfarmin Superdieetissä, jolla pudotin vuosi sitten 6 viikossa yli 6 kiloa. Nyt tämän vuotisella SD:llä olen 7 viikossa karistanut säälittävät 2,3kg, vaikka vahdin jokaikistä suupalaani ja syön annettujen ohjeiden mukaan. En tiedä, menikö kroppani totaalijumiin hiilareiden puuttumisen takia, joten lisäsin aamupalasmoothieeni kaurahiutaleita tuomaan boostia aineenvaihduntaan. Toisaalta meitin, johtuisiko jumitus viime kesänä ottamastani ehkäisykapselista. Kaiken järjen mukaan näin vähäisellä kalorimäärällä ja enemmällä liikunnalla, painon pitäisi laskea väh. 0,5kg viikossa, mutta kun ei... Välillä tuskastuttaa enemmän, välillä vähemmän. pactasuntservanda: Olen itse huomannut makeannälän helpottavan, kun otan aamuisin yhden kromikapselin. En tiedä, onko se vain placebo-vaikutusta vai auttaako tosissaan, mutta 8 viikkon en ole syönyt kuin yhden hopeatoffee-karkin eikä enempää ole tehnyt edes mieli. Hyvänä välipalana käy esim. maitorahka + pakastemarjat + cashw-pähkinät (näistä saa hieman vettä lisäämällä hyvän smoothien). Vaihtoehtoisesti voit ottaa välipalaksi proteiinipatukan + mehukeittoa + leseitä. Ateriaväli 2,5-4h. Tsemppiä!
  4. Unelmien polttarit: * 1-päiväiset * Turussa * kaikki listaamani ystävät paikalle pääsisivät * hyvin kohtuuhitaiset osallistujille * jokilaivoja & hyvä ravintola * ei saunomista * ei pukeutumista polttariasuun * ei itsensä (tai muidenkaan) nolaamista * ei mitään extremeä * ei tehtävien suorittamista Ts. haluan viettää hauskan päivän ystävieni kanssa ravintolassa hyvin syöden ja jokilaivoilla istuskellen (jos ilma sen vain sallii). Itselläni on luja usko siihen, että vähintään kaksi kolmesta kaasostani ymmärtää millaiset polttarit sopivat minulle (28 vuoden ystävyyden perusteella näin oletan ). Yhden kohdalla en ole varma, sillä pyytäessäni häntä kaasoksi kommentit tulevista polttareista olivat sarjaa "puetaan sut hassusti ja teet sitten tehtäviä kaupungilla", johon totesin, että ei tule tapahtumaan. Pääkaasoni on onneksi lupautunut pitämään tämän kolmannen kaason kurissa ja nuhteessa, kun asiasta hänelle kerroin.
  5. 1,5 vuotta ennen. Mies piti allekirjoittanutta aivan umpihulluna, kun kerroin, että paikka tulisi varata nyt eikä odotella vielä sitä puolta vuotta, jotta olisi "se vuosi häihin". Noh... Päivämäärä, jota toivoimme oli (yllätys, yllätys) juhlapaikassa jo buukattu, joten viikolla eteenpäin siirtyi. Nyt voikin ottaa sen puoli vuotta ihan lunkisti ja alkaa miettimään näitä asioita uudemman kerran sitten elokuun lopulla, kun on se vuosi aikaa.
  6. Olemme ottaneet rajaksi max. 90 hengen häät. Rajaamme kutsuttujen listalta pois: * avecit, joita emme ole tavanneet (en halua viettää hääpäivääni tutustumalla uusiin ihmisiin, vaan juhlia rakkaiden ja tärkeiden ihmisten kanssa) * kaikki alle 18-vuotiaat * serkkuja kaukaisemmat sukulaiset * ystävistä ne, joiden kanssa emme ole muutenkaan paljon tekemisissä (tulee aiheuttamaan itkua ja hampaiden kiristelyä ystäväpiirissä, mutta raja täytyy vetää johonkin) Kutsuttujen listalta 80% tulee minun puoleltani ja loput sulhasen puolelta, mikä aiheuttaa hieman hämmennystä. Sulhasella on pieni suku ja vain muutamia kavereita, joita haluaa kutsua, kun taas itselläni on suuri, laajennettu perhe ja ystäväpiiri, joista haluan tietyt ihmiset kutsua.
  7. 2 kaasoa: "Pääkaaso" on ystäväni, jonka olen tuntenut aina. Ihminen, jolle voin puhua aina ja kaikesta. ihminen, jonka kanssa emme ole koskaan tapelleet. Ystävä, jollaisen toivoisin jokaisella olevan. 2. kaaso on myös ystäväni, jonka olen tuntenut aina.Vaikka emme ole joka viikko taikka kuukausi tekemisissä, tiedän voivani luottaa häneen tilanteessa kuin tilanteessa. Kummatkin asuvat Helsingissä, itse olen Turusta. Tämä toimii ihan hyvin, sillä en odota kaasoiltani mitään askartelunäpertelyä tms. Pääkaason toivon osallistuvan siviilivihkimiseen lukemalla runon ja kummankin kaason sitten auttavan juhlapäivän sujuvuutta toimimalla seremoniamestareina DJ:n kanssa.
  8. Itse lähden teetättämään pukuni, sillä tiedän etten tule löytämään etsimääni hääpukuliikkeistä eikä ajatus prinsessamekoissa pyörähtelystä, pukukopissa pukuihin hikisenä vääntäytymisestä ja peilin edessä keikistelystä, ole mieleeni. Erään ystäväni mielestä olisi tärkeää käydä kokeilemassa mahdollisimman montaa erilaista mekkomallia, jotta tietää mitä sitten haluaa ja jotta hyvistä malleista voi sitten ottaa tarvittaessa vaikkapa valokuvat. Pyh ja pah, sanon minä. 28-vuotiaana olen jo sinut tyylini ja itseni kanssa ja tiedän millaiselta haluan näyttää juhlapäivänäni ja mikä minua parhaiten pukee. Teetän 50-lukulaisen, polvimittaisen kellomekon mustalla leveällä vyötärönauhalla, josta saan solmittua rusetin selän taakse. Mekon yläosan mallissa olen hieman kahden vaiheilla, mutta eiköhän sekin tässä selvinne. Häiden jälkeen voin värjäyttää mekon ja käyttää sitä myös juhlien jälkeen. Emme ole järjestämässä perinteisiä juhlia, joten pukunikaan ei tule perinteinen tylliunelma olemaan.
  9. Käytän korkokenkiä työssäni päivittäin. Olen huomannut, että mukavimmat ovat (korosta riippumatta) platform-päkiällä varustetut kengät. Tällöin päkiä ei ole kovaa maata vasten koko päivää, kuten ohutpohjaisissa korkkareissa. Aion käyttää siviilivihkimisseremoniassamme korkokenkiä, mutta nakata jossain kohtaa iltaa kannat ja korot kattoon ja vaihtaa jalkaan ballerinat tai customit Converset, jollaisia olemme miehen kanssa ajatelleet. Mikäli olet epävarma perinteisistä korkkareista, kannattaa harkita myös kiilakorkoisia kenkiä. Ne ovat yleensä mukavat jalassa, mutta silti juhlavat.
  10. Hankalampi aihe kuin uskoisi, sillä viime kesänä olimme häissä, joiden pukeutumiskoodi oli hyvin selkeästi merkitty kutsuun sanoin "tumma puku". Tämä ei kuitenkaan estänyt erästä pariskuntaa ilmestymästä häihin asuissa, jossa herralla oli risaiset, blingblingein koristellut "edhardy-tyyppiset" farkut jalassa, kainaloista virttynyt, monta vuotta sitten parhaat päivänsä nähnyt kauluspaita sekä maiharit. Rouvalle oli päälle sattunut lyhyttäkin lyhyempi tunika (persposkien näkeminen oli useaan otteeseen tuskallisen lähellä), jota saattoi ah-niin-oivallisesti käyttää hameena sekä polviin saakka ulottuvat ns. "f*ck me" -saappaat. Totesimme mieheni kanssa, että ilmeisesti edes pukukoodin kunnioittamiseen ei voi luottaa. Omalla kohdalla voi huokaista helpotuksesta, sillä häihimme kutsutut osaavat onneksi etiketin. Aiomme tästäkin positiivisesta seikasta huolimatta laittaa kutsuun pukukoodin, jota toivomme vieraidemme noudattavan. Mielestäni pukukoodin vaatiminen ei ole itsekästä hääparilta; itsekkäämpää on vieraalta jättää noudattamatta sitä. Emme kuitenkaan aio vaatia tiettyä "värikoodia" vierailta tai tiettyjen värien käyttämättä jättämistä. Itse pukeudun yleensä häissä mustaan. Pukeudun mustaan joka tapauksessa 99% ajasta sekä arkena että pyhänä, joten ystävänikin ovat tästä jo kutsuvaiheessa tietoisia. Toki, mikäli kutsussa pyydettäisiin kyseistä väriä välttämään, kunnioittaisin sitä ja pukeutuisin toiseen väriin, mutta jos kutsussa ei ekstaktisti kielletä mustaa, en näe myöskään syytä olla siihen pukeutumatta.
  11. Olemme miehen kanssa asuneet yhdessä kolmisen vuotta ja sitä ennen itsenäisesti seitsemän vuotta, joten kymmenessä vuodessa on ehtinyt kaapit ja laatikot täyttyä tarpeellisesta ja tarpeettomasta tavarasta. Mikäli tavaroita toivomme, tulevat ne olemaan laadukkaita kattiloita ja pannuja, mutta niidenkin suhteen vielä hieman epäröin. Tällä hetkellä ajatuksena on kutsuun kirjoittaa seuraava teksti: "Häihin osallistumisen ehto ei ole lahjojen tuonti - tärkeintä on, että tuotte itsenne paikalle juhlimaan kansaamme tätä tärkeää päivää. Jos kuitenkin haluatte meitä muistaa jotenkin, kaino toiveemme on häämatkakassamme kerryttäminen." Mikäli joku tuosta pyynnöstä nokkiinsa ottaa, ottakoon. Jokainen järjestää sellaiset juhlat kuin haluaa ja pyytää lahjaksi sellaista, jota tarvitsee.
  12. En tiedä, tarkoitatko nyt Konsan kartanoa vai Manillaa, joten heitän kummankin hinnat tähän. Konsan Kartano: 50e/h + alv 24% Manilla 780e tilavuokra + valvoja 38e/h (ennen klo:24.00 olevilta juhlatunneilta) ja 76e/h (klo:24.00 jälkeisiltä juhlatunneilta). Olen aikaisemmin järjestänyt Manillassa yhteissyntymäpäivät ystäväni kanssa (1,5 vuotta sitten), jolloin koristelimme ja järjestelimme paikan perjantaina ilman extrakuluja. Ilmeni, että mikäli tilan varaa ja haluaa koristella tilaa jo perjantaina tulee siitä 270e lisäkuluja, jottei tilaa vuokrata kellekään toiselle tuoksi perjantaiksi. Ymmärrän kyllä nuo kulun perusteet, mutta näistä olisi aina hyvä mainita heti ensimmäisen tarjouksen yhteydessä; luultavasti useimmat haluavat mennä päivää ennen paikalle aloittamaan paikkojen järjestämisen, jotta juhlapäivälle jäisi mahdollisimman vähän tekemistä ja mahdollisia yllätyksiä. En tiedä moniko on halukas ottamaan riskin siitä, että edellisiltä juhlijoilta on jäänyt takaisinjärjestelyt hieman kesken, roskat viemättä tms. kun melkein jokaisella lienee kyseiselle päivälle kuitenkin melkein minuuttiaikataulu. Omien syntymäpäivien lisäksi, siellä on tullut juhlittua kuudet häät, joten kommenttini kulumisesta pohjautuu näihin. *muoks. liian tarkat tiedot pois
  13. Komppaan MrsMJ:tä eil 10.000 on realistinen ajatus ja kaikki sen alle optimismia ja ehdottoman toivottavaa. Vieraita max. 90. DJ:ksi pyrimme saamaan tuttumme (kohtuuhintaan tietenkin), meikkaajaksi saan kummitätini ja tuttuni tekee kampauksen. Koristeet pyrimme pitämään minimissä ja tekemään ne "pakollisetkin" itse ja mieluiten ilmaisista/halvoista materiaaleista. Kukkia emme laita pöytiin, vaan hankimme kaasoille rannekukat, oman kimppuni ja sulhasen sekä bestmanin rintakukan. Tämäkin suunnitelma voi muuttua, jos päädymmekin askartelemaan sulhaselle omannäköisen "rintakukan". Suurimmat kuluerät lienevät juhlatila, catering + juomat, teetetty juhlamekkoni, jota voin vihkimisen jälkeen käyttää muulloinkin sekä valokuvaaja. Valokuvaajankin toivon saavamme lahjaksi sulhasen vanhemmilta, jolloin voimme käyttää omasta hääkassastamme rahaa johonkin muuhun.
  14. nilmelwen

    Manilla (Turku)

    Itse kysyimme, onko siivoojan tekemään loppusiivoukseen mahdollista saada lisättyä roskien ulosvienti, pöytien/tuolien kasaaminen jne. Siis kaikki se, mikä sitten parin tehtäväksi olisi sunnuntaille jäänyt. Pientä korvausta (50-80€ oli muistaakseni arvio tälle) vastaan tämäkin kuulemma onnistuu. Tilan järjestäminen ja koristelu perjantaina, päivää ennen juhlia. Toki lisämaksua otetaan myös siitä, että paikka on varattu parille jo perjantaista lähtien. Muutoin tilaan pääsee vasta lauantaina klo:9, mutta moniko on valmis ottamaan riskiä siitä, että perjantain mahdollisten juhlien jäljet ovat heidän siivottavanaan lauantaiaamusta, kun aika muutenkin kortilla on. *muoks. liian tarkkoja tietoja pois
  15. Kävimme katsomassa Konsan Kartanon tiloja tuossa talvella ja henk.koht. täytyy sanoa, että ei sykähdyttänyt. Potentiaalia paikassa olisi paljon parempaan, mutta nyt tilat ovat "vähän sinnepäin". Lattia on huonossa kunnossa olevaa maalattua lastulevyä, pöydät olivat kaikki erilaisia sekä muodoltaan että korkeudeltaan. Kysymyksemme mahdollisuudesta siirtää tilassa olevat viherkasvit, vaaleanpunaiset puhviverhot, piano, puiset heinäkärryt ym. ylimääräinen ja asiaan kuulumaton rekvisiitta pois, aiheutti kulmien kohottelua. Toivoimme lähinnä "kehyksiä juhlille", jolloin voisimme luoda omannäköisemme juhlan koristeilla, mutta tämä ei ollut mahdollista. Tai no koristelu oli mahdollista, mutta tavaroiden poisvienti tilasta ei. Myöskään pihapiirissä ollut rakennustyömaa, lautakasat ja yleinen epäsiisteys ei innostanut, sillä varmuutta siitä, onko ympäristö millaisessa kunnossa tuolloin, ei ole. Emmekä halunneet järjestää juhliamme remppakohteessa. Hinta on kohtuullinen, mutta itselle jäi hieman huono maku jo tuosta esittelykierroksesta. Manilla juhlapaikkana on armottoman käytetty ja "kulunut" plus sieltäkin "yllättäviä kuluja" tuntui ilmaantuvan aina vain enemmän ja enemmän. Logomo miellytti paikkana eniten, mutta alle 100 hengen häät olisivat tulleet silti aivan liian hintaviksi. *muoks. liian tarkat tiedot pois
×
×
  • Create New...