Lilianne

Rouva
  • Viestit

    1167
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Käyttäjän Lilianne kaikki viestit

  1. Lauran opiskelukaverina voin todeta, että hänellä on alusta saakka ollut vahva, oma tyyli ja aivan toisista sfääreistä olevia ideoita. Itsekin ostaisin kukkani häneltä!
  2. Valokuvausta harrastavalle mieleen tulee useitakin hyvin erilaisia kohteita. Kartanot (Haihara Kaukajärvellä - siellä on myös vanhanaikainen tuulimylly; Hatanpää - ja erityisesti ruusupuisto elokuussa) Finlaysonin alue (Siperian takapihan pikkukuja ja tehdasrakennukset; Tallipiha ja Näsinpuisto; Finlaysonin palatsi ja puisto) Tampereen keskusta (Tammerkosken pielet ja aita, sillat ja puistot) Pispala(n portaat) Hervantajärven ranta syksyllä (mikä tahansa järvi toimii, mutta siellä on hyvät heijastukset ja paljon lehtipuita ) Siirtolapuutarhat Pyynikin mäntymetsä Piikahaka-niminen puisto Raholassa keväällä valkovuokkojen aikaan, se on niitä aivan täynnä! Frenckellinaukio iltavalaistuksessa Pispalanharju ja Pyykkimettä-puisto Viljapeltomaisemaa löytyy hyvin naapurikunnista, esim. Nokialta Talvella Näsijärven jää ja Siilinkarin majakka
  3. Hyvää syntymäpäivää!

  4. Maistraatin avioehdon rekisteröimistodistus tuli ensimmäisenä - ja se oli lähetetty minun osoitteeseeni opiskelupaikkakunnallani, mutta Itella onneksi osasi sen kääntää tänne yhteiseen kotiin.
  5. Ja kaikille isosti peukkuja pystyyn, kun otatte ympäristöasiat huomioon myös häissänne. Hyvä, hyvä!!
  6. Astioiden (ja kaikenlaisten muidenkin tuotteiden) ekologisuutta voi vertailla mm. MIPS-asteikolla. Tuossa systeemissä otetaan huomioon kaikki tuotteen valmistamisen ja käytön kautta poistoon syntyvät materiaalimäärät, jolloin saadaan jokseenkin vertailtavia lukuja. Mm. Suomen Luonnonsuojeluliitto on teettänyt ko. tutkimuksia, joista tuo kertakäyttöastioita koskeva löytyy tästä linkistä.
  7. Menimme naimisiin kaksin, ja ilmoitimme toisten juhlien yhteydessä perheen läsnäollessa tapahtuneesta. Sopivan pienimuotoisesti toimi tämä näin.
  8. Minkä hintainen tuo I.L.O on? Kampauksen perässä siis. Missä muuten voisi käydä tuunaamassa naamaa, eli karvat, värjäys, meikki? Jos länsikaupungista löytyy kiva paikka, suositelkaa. Kuinka pitkä aika kannattaisi jättää ihonpuhdistuksen ja juhlien väliin, onko viikko hyvä?
  9. Flickr.comin valokuvahaulla löytyy vaikka mitä. Kannattaa valita kohta 'Most Interesting' niin tulee kaikkein katsotuimmat kuvat. Tässä hiukan esimakua: (Suurinta osaa kuvista ei saa suoraan linkitettyä, joten laitan vain osoitteet.) http://www.flickr.com/photos/millzero/2408535634/ http://www.flickr.com/photos/thomashawk/124643147/ http://www.flickr.com/photos/awfulsara/8499076/ http://www.flickr.com/photos/64246909@N00/1569556918/ http://www.flickr.com/photos/awfulsara/227.../in/set-185110/ http://www.flickr.com/photos/awfulsara/227.../in/set-185110/ http://www.flickr.com/photos/puja/2473801902/ http://www.flickr.com/photos/wiseacre/473401118/ http://www.flickr.com/photos/carpeicthus/552551812/ http://www.flickr.com/photos/jinxyo/257201...pool-570639@N24 http://www.flickr.com/photos/carpeicthus/2310924656/ http://www.flickr.com/photos/redisred/1731463674/ http://www.flickr.com/photos/carpeicthus/538788695/ http://www.flickr.com/photos/lbpuppy/2226162516/ http://www.flickr.com/photos/db_fotos/2461...ol-16568581@N00 http://www.flickr.com/photos/rachel-b/2133226079/ http://www.flickr.com/photos/22553353@N00/914410758/ http://www.flickr.com/photos/redfeatherphoto/1512080540/ http://www.flickr.com/photos/jessicaweiser/1363244193/
  10. Onko kellään kokemusta esimerkiksi raudasta valmistetuista sormuksista? Ympäristönäkökohdista johtuen en halua uutta kultaa käyttää ja vanhaakaan ei käytettäväksi ole, joten etsin muita vaihtoehtoja. Näin viime yönä unta kivisestä sormuksesta, onko kukaan koskaan kokeillut tällaista? Tiedän, että niitä myydään halppiksina usein toreilla, mutta miten alan liikkeissä? Muutenkin saa asiaa mielellään kommentoida. Kiitos!
  11. Kuten moni muutkin on täällä todennut, onnekseni myös tuleva mieheni kuuluu kastiin, jolle leikit ovat liikaa. Periaatteessahan ne tarpeeksi pieniin häihin sopivat, jos ihmiset ovat tuttuja keskenään. Muuten liian suuri osa ihmisistä ei edes pysy leikkien perässä, ei tunne juhlakaluja tarpeeksi tai kuten me, tuntee liikaa myötähäpeää saadakseen niistä mitään irti. Onneksemme olemme kolunneet jo aika monet häät ja oma mielipide on selvillä ennen hääpäivää. Nyt suuntaan etsimään ideoita, miten illan sitten voisi ilman leikkejä viettää...
  12. Siskoni ja hänen miehensä häissä oli taikuri ja kaikista näkemistäni hupiohjelmista tämä on ehdoton ykkönen! Voin kysellä tarkempia tietoja, jos jotakuta kiinnostaa. Itse viihdyin ja myös sulhaseni piti ohjelmanumeron keveydestä.
  13. Liitän tännekin nuo ottamani kuvat Finlaysonin palatsilta ja kirkolta. Meilläkin on vihdoin suunnittelu kovassa vauhdissa ja Finlayson etusijalla... Toimimattomat kuvat poistettu 2009.
  14. Kiitos Kazan kun ohjasit mut oikeaan paikaan, muistelin ko. ketjun olevan olemassa, mutten löytänyt kuitenkaan - täällä ollaan liian aktiivisia Sen kun kopioit, mutta mainitse kenen kuvat ovat, jookos
  15. Tuo edellinen viesti on vieläkin ajankohtainen, vaikka ikivanha suursuosikkimme, Finlaysonin palatsi, onkin taas mukana kuvioissa. Kävimme eilen miehen kanssa läpi vaihtoehtoja, ja ns. luontohäät sekä Palatsi ovat ne todennäköisimmät. Kovin erilaista siis, joista pitää päättää ja tehdä suunnitelmat. Minkähänlaisissa hinnoissa mennään, jos häät järjestetään tuolla palatsilla? Vieraita tullee noin 50 tai toisena vaihtoehtona 70, joten siltä pohjalta lähdetään. Esimerkkimenunsa kustansi noin 35 euroa henkilöltä, mahtaako tähän päälle tulla vielä muita menoja? Kyselin myös tarjousta paikasta, mutta en oikein osannut esittää kysymyksiä, en tiedä mitä kysyä! Jos teitä juhlineita täällä vielä liikkuu, kaikki käytännön (raha-)asiat saapi ilmoitella vaikka privalla, jos ei tänne halua julkisesti laittaa. Kiitoksia! Ajattelin liittää tähän kuvia Finlaysonin alueelta, jota olen sillä silmällä katsellut. Saa puolestani kopioida omalle koneellekin, mutta ei käyttää muualla, kiitos!
  16. Haussa hääpaikka seuraaville kriteereille: Pihamaata yleensä on tarjolla, mutta koska haaveissamme on lähinnä ulkohäät, pitäisi alueen olla vielä lisäksi kaunis eli kaikki muu kuin nurmikko on plussaa. Osaisiko kukaan auttaa?