Aleze

Sama homma täällä, olen jo lähes tunnn yrittänyt saada tikkeriä näkyviin, mutta ei onnistu... Help me! En tajua mitään, mitä sulkeita ja lyhenteitä ym. mun pitäisi laittaa tickerin (daisypath) osoitteen ympärille. Muoks. Nyt sain tikkerit näkymään

Tuo eka printtimekko näyttää kuvassa vähän arkiselta, mutta kuvasta ei oikein näe, millaista kangasta se on. Mä tykkään eniten tuosta vaaleanlilasta ja "keltaisesta" mekosta - todella kauniita Ja pinkki mekko on myös kiva Älä huoli, varmasti löydät vielä sopivan asun!

Komppaan Nanshea tässä asiassa. Paras vaihtoehto on mun mielestä kysyä suoraan hääparilta. Yleensä kutsuissa on kuitenkin etiketti, mutta kun sitä ei ole, ei voi yhtään tietää, onko hääparin mielessä silti ajatus sopivasta pukeutumisesta. Vaikka pariskunta olisi nuori, se ei välttämättä tarkoita rentoa otetta Enemmän riippuu ehkä juuri juhlapaikasta. Etiketti sanoo, että vieraiden ei pitäisi pukeutua hääparia juhlavammin. Mun mielestä vieraiden puku ei saisi myöskään olla liian paljon arkisempi kuin hääparin. Housupuvut on ihan jees, eli aina ei ole pakko olla mekkoa. En itse laittaisi päälleni ihan noin lyhyttä asua, mutta myönnän olevani aika konservatiivinen, mitä hameiden/tässä tapauksessa lahkeiden pituuteen tulee. Voisin myös katsoa omissa häissäni pitkään tuollaista asua. Keyhole on myös vähän turhan palkastava. Mutta en sano, ettet voisi näin pukeutua - kyseessä eivät ole mun häät Mä kyllä tykkään tosta kuosista

Mä varasin tänään Tilisanssin meidän häihin ensi kesälle Huh, nyt on taas yksi käytännön asia hoidettu Puhelimessa ollut nainen kuulosti ihan miellyttävältä, ja menuja voi muokata omiin tarpeisiinsa. Iso plussa on, että astiat ja liinat sisältyvät hintaan. Tietenkin unohdin kaikessa innostuksessa kysyä, että voiko tarjolle tuoda omia ruokia - lähinnä siis kahvipöytään, koska ymmärtämäni perusteella menuun kuuluu vain kakku, ei mitään muita makeita leivonnaisia. Täytyy ottaa joskus uudelleen yhteyttä ja kysyä. En kehtaa nyt heti perään soittaa ja sanoa, että niin, unohdin kysyä tätä ja tää

Kuinka aikaisin te olette varanneet ajan morsiuspukuliikkeisiin? Olen suunnitellut suuntaavani syksyllä ainakin MG:hen ja Tyynelään, mutta en tiedä ollenkaan, kuinka aikaisin aikoja voi varata tai kuinka nopeasti ne menevät. Parhaiten selviäsi tietenkin soittamalla liikkeisiin, mutta mä en tykkää soitella vieraille ihmisille, joten yritän ensin kysyä täältä (jo juhlapaikan ja kirkon varaus puhelimitse oli suuri kynnys ylitettäväksi). Äitini ja kaaso haluavat tulla mukaani, ja minun pitäisi saada sovitusajat kahteen liikkeeseen samalle päivälle, jotta molemmat pääsevät mukaani. Haluaisin toki hyökätä liikkeisiin silloin, kun niissä on alennusmyyntejä, mutta jos alan vasta alen alkaessa suunnitella meidän kaikkien aikatauluja yhteen sopiviksi, siitä ei ehkä tule mitään

Täällä on nyt sitten aina ei-huoliteltu ja epäsiisti nainen, kun en koskaan meikkaa, muulloin kuin esiintyessäni lavalla (tanssiharrastuksen puitteissa). Aika ihmeellisiä näkemyksiä joillakin, mutta kuten sanottu, se on jokaisen oma valinta. Mä tunnen itseni ihan siistiksi ilman meikkiä, eikä kukaan vastaantulija/harrastukseni tai opiskelun takia tapaamani ihminen ole juossut karkuun tai nyrpistellyt nenäänsä. Mulla on silti kavereita, jotka kehtaa liikkua mun kanssa kaupungilla, vaikka näytänkin tältä. Ja uskokaa tai älkää, mun mies tykkää musta eniten ilman meikkiä! Käytin ennen hänen tapaamistaan meikkivoidetta ja peitepuikkoa, ja kihlattuni sanottua, että näytän paremmalta ilman niitä, jätin ne pois. Ja iho on oikeastaan ollut paremmassa kunnossa meikittä. Ne jotka haluaa meikata, saa niin tehdä - ei ole mun asia kritisoida ketään. Aion mennä häitä varten meikattavaksi ammattilaiselle, mutta haluan luonnollisen meikin. En halua näyttää ihan toiselta ihmiseltä, mutta sen verran turhamainen myönnän olevani, että haluan ihon näyttävän hyvältä. Ei silti mitään vahvoja rajauksia ja luomivärejä tai selvästi erottuvia tekoripsiä minulle. Kannustan silti niitä, jotka haluavat olla meikittä hääpäivänä. Miksi pitäisi muita ihmisiä miellyttääkseen meikata, edes hääpäivänä, joka on kuitenkin etusijassa hääparin päivä?

Tämä on jo vanha ketju, mutta luettuani tätä ja toista "alkoholin pihtaamiseen" liittyvää ketjua halusin jakaa myös omat mietteeni. Mä olen aina haaveillut alkoholittomista häistä, lähinnä siksi, että itse olen absolutisti. Sulhanen juo harvoin, eikä silloinkaan känniasteelle. En ole koskaan edes maistanut alkoholia (en siis ole toipuva alkoholisti, enkä uskovainen, vaan en halua käyttää mitään turhia päihteitä). Siksi minun on vaikea ymmärtää, miksi se on monille niin tärkeää. Koska kuitenkin niin monelle tuntuu olevan ongelma, että alkoholia ei ole, olen miettinyt häihimme holillista ja holitonta alkumaljaa sekä mietoa boolia. Ruokajuomista en tiedä, mutta viini ei ole poissuljettua, vaikka sulhanen ja monet sukulaiseni inhoavat sitä. Häät eivät ole ravintolassa, niin en tiedä, miten pitopalvelun kanssa hoidetaan ruokajuoma-asiat. Hääkutsun mukaan liitettävään juhlainfoon tullee tietoa siitä, että alkoholia on tarjolla, mutta vain vähän, ja että juhlien on tarkoitus olla tyylikkäät, eikä mitkään kännäysbileet. Omia juomia saa tuoda, mutta toivomme, että kaikki pysyvät kohtuuden rajoissa ja että takakonttitissuttelut jäävät pois. Takakontilla juominen hajottaa vierasporukkaa ja luo kuppikuntia, ja mä taas haluan vierasporukan nauttivan tunnelmasta yhdessä. Juhlissa tulee olemaan monia pitkänmatkalaisia, jotka ajelevat vielä hääpäivän iltana kotiinsa, joten siksikään alkoholia ei ehkä ole järkevää varata runsaasti. Yleisellä tasolla minua välillä suututtaa se, että ajatellaan, että alkoholittomissa häissä ei viihdy kukaan. On surullista, jos jotkut eivät voi nauttia juhlista ja pitää hauskaa ilman alkoholia. Mulle ei ole mikään ongelma tanssia ja hassutella ihan selvin päin. Kannustan kaikkia kokeilemaan Me hääparina haluamme vieraat paikalle siksi, että haluamme juhlia läheistemme kanssa rakkauttamme ja avioelämämme alkua. Kutsun saajien pitäisi olla otettuja siitä, että haluamme kutsua heidät. Haluamme järjestää meidän näköiset häät, ja jos jonkun mielestä alkoholin puuttuminen on ongelma, sitten ei tarvitse tulla paikalle. Se kertoo vain siitä, että kutsuttu ei ole ymmärtänyt hääjuhlien tarkoitusta. Tämä ei tarkoita sitä, ettemme halua vieraiden viihtyvät. Ruokaa on tarjolla, erityisruokavaliot huomioidaan, ja ohjelmaa järjestetään vieraiden viihtyvyyttä ajatellen. Illalla on tarkoitus tanssia, ja uskon, että ilta ei kulu pelkän juttelun ja pönötyksen merkeissä. Hääparin kunnioitus on mielestäni tärkeää, olivatpa juhlat millaiset tahansa. En minäkään pahastu juhlista, joissa on paljon alkoholia, vaikka en itse juokaan. Usein on käynyt niin, että esim. syntymäpäiväjuhlissa tms. ei ole lainkaan ollut alkoholitonta juotavaa, ja se on kyllä kismittänyt. Mutta jos jotain holitonta on tarjolla, muiden juominen on mulle ok. Mutta meidän häissä emme katsele kenenkään ryyppäämistä. Kaaso on luvannut saattaa kaikki liian päihtyneet ystävällisestä ulko-ovelle

Paras asia olisi tietenkin sanoa isälle suoraan, ja kerran kivahdinkin sille, että ei ole kiva kuulla loukkaavaa puhetta. Hänen mielestään hän ei ole loukannut ketään, vaan ilmassut vain mielipiteensä, johon hänellä on oikeus. Kai se raha ja se, että joku muu kuin se on onnellinen, risoo eniten. Mulla ja mun kihlatulla ei ole mikään hyvä rahatilanne tällä hetkellä, mutta mä aloitan syksyllä työt, ja saamme varmasti rahat kasaan jotenkin. En asu samalla paikkakunnalla kuin vanhempani, joten en näe äitiä kovin usein face-to-face. Siksi oli harmi, että kun vierailin heidän luonaan ja meillä oli tilaisuus jutella, se ei oikein onnistunut. Häihin on toki aikaa, ja suunnitelmia ehtii tekemään vielä monia Pitää puhua sitten enemmän kavereiden ja kaason kanssa, koska he eivät ainakaan kritisoi mitään. Yhtä häähöperöä porukkaa

Mä olin juuri juhannuksenvietossa vanhempieni luona, ja onneksi tulin takaisin kotiin nyt, koska mua alkoi niin paljon ottamaan päähän mun isän asenne häitä kohtaan. Isä ei ole koskaan kommentoinut naimisiinmenoaikeita mitenkään negatiivisesti, mutta häiden järjestelystä puhuminen on hänelle punainen vaate. Halusin äitini kanssa jutella häistä ja hääjärjestelyistä, koska se on kivaa, vaikka häihin on vielä melkein vuosi. Mutta joka kerta kun isä kuuli meidän puhuvan näistä asioista, hän laukoi jotain negatiivista. Ja koska isä on melkein aina kotona, äiti ja mä ei saatu mitään rauhaa puhua ilman, että isä kuuli (se kuulee jopa toiseen huoneeseen, ilmeisesti oikein tahallaan koettaa salakuunnella, että voi sitten kommentoida).Jos mainitsin jotain häämekosta, kommentti oli, että "ihan turhaa, pelkkää rahanmenoa, joku vanha kolttu riittää". Jos sanoin kampauksesta, sekin on ihan turhaa - kampaaminen aamulla riittää. Hääpaikan koristeluja on myös tyhmää miettiä, ja "ajatelkaa vähän rahaakin!" - mitään ei ole vielä ostettu, vain heitelty ideoita ilmaan. Ja isän rahoja ei häihin edes olla käyttämässä. Kommentit ei näin kirjallisessa muodossa näytä niin pahoilta, mutta kun ne laukoo todella negatiivisella ja katkeralla äänensävyllä, niin ne loukkasivat. Kiva sitten itkeä yksin kylppärissä ja pitää hermot kurissa, kun kotona ei oikein voi näyttää tunteitaan. Mulle tuli paha mieli, koska olen ihan innoissani häistä, ja mielestäni ansaitsen kivat juhlat. En ole koskaan ollut mikään prinsessatyyppi tai vaatinut paljon, joten sen kerran, kun haluaisin olla nättinä ja järjestää ikimuistoiset juhlat, se on isän mielestä tyhmää. Luulisi, että hän olisi onnellinen ainoan lapsensa puolesta, mutta ei! En ole koskaan kuullut pientäkään positiivista kommenttia, jonka isä olisi minulle sanonut. Ei kehuja, ei kiitosta mistään. Hän on myös aina ollut todella negatiivinen ja katkera ihminen. Joten ehkä hänen asenteensa oli ennalta arvattavissa, mutta silti... Äiti sanoi, ettei kannata välittää, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty. Sanoinkin äidille, että jos sama meno jatkuu, ei isän tarvise tulla koko häihin. Huh, sainpahan vaahdottua jonnekin!

Muakin alkoi harmittamaan MissMe:n puolesta :/ Jos sinulla on kaaso, luulisi hänen ymmärtävän, että olttareiden järjestäminen kuuluu kaason tehtäviin. Tosin taustoja tietämättä ei voi hirveästi kommentoida. Jos kaasoa ei ole, niin ainakin ystäville voisi vihjaista, että olisi kiva saada polttarit. Jos siis ystävät eivät itse tajua järjestää tai kysellä sinulta, haluatko polttareita ja jos haluat, millaiset. Mutta älä vain ajattele, että et olisi polttareiden arvoinen. Ajattelisin itse varmasti samoin, itsekriittiinen kun olen, mutta muista, että olet yhtä arvokas kuin kuka tahansa morsian Yleisesti tät keskustelua lukiessani minua on todella ihmetyttänyt, miten jotkut kaasot/morsiamen ystävät eivät pääse yksimielisyyteen polttareista tai alkavat riidellä asiasta. Kuten on moneen kertaan mainittu, polttarit pitäisi järjestää morsianta ajatellen, ja jos ei pysty pitämään omia mielipiteitään, halujaan tai kaunojaan kurissa yhden päivän ajan. Joskus tilanne voi kehittyä sellaiseksi, mitä kaasot/polttareiden järjestäjät eivät ennakoineet, mutta siltikin pitäisi yrittää pitää morsian mielessä ja huumori mukana touhussa

Mä olen vakavasti harkinnut Suvivalssia, joka oli mun äidin ehdotus. Mun vanhemmat on tanssineet tuon valssin kun he menivät naimisiin 30 vuotta ennen meidän häitä (jotka on ensi kesänä, mut mietin jo tätäkin asiaa). Siksi se olisi jotenkin merkityksellinen Reijo Kallion versio ei silti oikein innosta, se kuulostaa niin vanhalta, mutta en tiedä, löydänkö uudempaa tulkintaa. En muuten tykkää yhtään suomalaisesta tanssimusiikista, joten tuo valssinpätkä jäänee ainoaksi tuon musatyylin edustajaksi. Itse asiassa valssista tulisi vain osa, koska meille ei tule perinteistä häävalssia, vaan häätanssi. Se alkaa valssilla mutta muuttuu sitten intialaiseksi musiikiksi, johon on tehty koreografia. Tarkemmin sanottuna me hääpari aloitetaan valssilla, jota on ehkä kaksi säkeistöä, ja sitten yhtäkkiä alkaakin klassinen intialainen, romanttinen ja hitaahko laulu Sen jälkeen on vielä kolmas bollywood-biisi, joka on sitten nopeatempoisempi bilebiisi. Ja suunnitelmissa on, että tuohon vikaan biisiin liittyisivät mukaan myös muutama meidän kaveri, jotka ovat bollywood-tanssijoita, ja tanssi päätettäisiin siis pienryhmätanssina. Kuriositeettina sanottakoon, että mä olen myös intialaisten tanssien tanssija ja tuleva tanssinope, ja sulhanen on intialainen (tosin ei kovin hyvä tanssija, mutta mun pitää treenata sitä hyvin ) Siitä siis tämä suunnitelma lähti. Tanssin luonne tulee olemaan yllätys vieraille mun vanhempia ja kaasoa/bm:ää/morsiusneitoja lukuun ottamatta. Odotan jo innolla, että pääsemme esittämään vähän erilaisen tanssinumeron.

Meillä myös paikka, koska kirkon sai varata vasta vuotta ennen. Ehkä muutenkin olisin tehnyt näin päin

Onpa moni löytänyt edullisen paikan verrattuna meidän varaamaan tilaan... Toisaalta tämä tila oli ainoa, jonka kelpuutin ulkonäön ja sisätilojen toimivuuden suhteen (en halunnut työväen- tai seurantaloa, mutten toisaalta ravintolaakaan tai liian modernia paikkaa). Oma "moka" siis Hintaa on siis noin 970 €, ja sillä hinnalla talon saa käyttöönsä perjantaista sunnuntaihin puoleenpäivään. Paikka ei sijaitse edes suuressa kaupungissa, mutta tykkään rauhallisesta ympäristöstä. Juhlia saa vaikka koko yön, ja hintaan sisältyy siivous (itse tarvitsee toki raivata koristeet pois ja viedä roskat). Ja saa tuoda oman pitopalvelun.

Mä olen monen muun täällä kirjoitelleen kanssa aina ajatellut, että otan mieheni sukunimen, ellei se ole aivan kamala (kaksimielinen tms.). Olen kai sitten jotenkin vanhanaikainen ja perinteistä tykkäävä Ei sillä, etten pitäisi siitä, että nykyään on monia vaihtoehtoja sukunimien suhteen - jokaiselle varmaan löytyy oma tyyli Yhteinen sukunimi miehen kanssa tuntuu yhdistävän meidät yhdeksi perheeksi, vaikka tiedän, että ei nimi perhettä tee. Mä en ole innostunut myöskään yhdistelmänimestä. Mun sukunimi on hyvin yleinen Suomessa, ja se on yksi syy, että olen ollut innokas vaihtamaan nimen vähemmän yleiseen. Noh, mieheni on ulkomaalainen, eli mun sukunimi vaihtuu oikein kunnolla eksoottiseksi. Mieheni nimi voi olla vähän hankala suomalaisille ääntää, mutta se ei ole silti mikään "5 konsonanttia peräkkäin" -tyylinen nimi. Toisaalta kukaan mun miehen sukulaisista ja maanmiehistä ei osaa ääntää tai kirjoittaa mun nimeä oikein, vaikka se on suomalaisesta näkökulmasta ihan helppo. Eli reilu peli Meistä molemmista yhdistelmä mun suomalainen etunimi + ulkomaalainen sukunimi kuulostaa paremmalta kuin miehen ulkomaalainen etunimi + suomalainen sukunimi.

Mun budjetti on lähinnä "mitä edullisempi, sen parempi", mutta rahamäärässä ehkä 500 on aika kipuraja (sisältäen muokkaukset). En ole vielä päässyt sovittamaan pukuja, joten en tiedä, saako mun haaveilemaa pukutyyliä tuolla rahalla. Käytetty tai vuokrattu puku on myös vaihtoehtona, jos sopiva löytyisi. Mieluusti voisin käyttää enemmänkin rahaa, mutta tyhjästä on paha nyhjäistä Muoks. Niinhän siinä kävi, että pukuni maksoi piirun alle 700, eli budjetti ylittyi Mutta onneksi äiti hieman avusti kustannuksissa.

Niin, voisihan äitikin olla saattamassa, en ollut tullut ajatelleeksi Kiitos vinkistä! Kaasoja mulla on yksi, niin voisi olla vähän outoa kävellä hänen kanssaan - vaikka kaasoni onkin paras ystäväni ja tärkeä tukijani monen vuoden ajalta. Täytyy vielä miettiä, ja tosiaan jossain vaiheessa kysyä suoraan isältä, mitä hän oikeasti ajattelee. Jotenkin myös se, että isä (tai kuka tahansa muu perheen jäsen) "luovuttaa" mut miehelleni ei istu ajatusmaailmaani. Olen ollut itsenäinen jo monta vuotta, joten ei minua tarvitse enää luovuttaa

Mä olen jo nyt alkanut miettiä, miten me tehdään tämä juttu... Mun isä on elossa, ja ollaan ihan kohtalaisissa väleissä, mutta me ei olla koskaan oltu silti kovin läheisiä (ja kun olin nuorempi, meille tuli riitaa vähän väliä). Nyt kun olen asunut monta vuotta eri paikkakunnalla kuin vanhempani, en koskaan soita isälle eikä hän mulle, ja ollaan etäännytty entisestään. Musta ei ole koskaan tuntunut mukavalta ajatus, että isä saattaa mut, koska jo se, että isä ottaisi fyysisesti mua käsipuolesta kiinni, ahdistaa. Voi kuulostaa oudolta, tiedän. Noh, vielä hankalammaksi asian teki se, että äiti sanoin, että "niin sun isäs ei varmaan halua saattaa sua alttarille". Toi tuntui aika pahalta, koska vaikka mä en halua isää saattamaan, en tiennyt, että tehtävä olisi sille niin vastenmielinen. Mä olen kuitenkin ainoa lapsi, niin tuntuu, että isää ei voisi vähempää kiinnostaa mun naimisiinmeno. En ole isän kanssa puhunut vielä asiasta. Mulla ei ole ketään muutakaan, joka voisi saattaa - veljiä ei ole, isoisät ovat kuolleet jne. Mulle sopisi se, että kävelen ihan yksin, mutten tiedä, onko se outoa tai etiketin vastaista. Sekä sulhanen että minä haluaisimme, että sulho näkisi mut vasta alttarilla, ja siksi emme halua kävellä yhdessä.

Hei kivaa, löytyy täältä ainakin yksi hääpäiväkaima Kävin jo kurkkaamassa blogiasi, kiinnostavalta vaikuttaa.

Täällä on tosiaan saanut lukea ihania tarinoita Mä ja mun tuleva aviomieheni tavattiin reilu kaksi vuotta sitten yhteisen ystävän kautta. Olin tutustunut tähän ystävään uudessa harrastuksessani, ja kerran tuli puheeksi, että olisi kiva käydä kahvilla joskus. Uusi ystäväni ehdotti, että voisi kutsua pari intialaista kaveriaan mukaan, koska mä olin kiinnostunut intialaisesta kulttuurista (ja intialaisista miehistäkin, mutta sitä en kertonut ystävälleni ). Noh, sitten eräänä lauantai-iltana tavattiin kahvilassa, minä ja ystäväni ja intialainen nainen ja mies. Mies ei heti säväyttänyt mitenkään romanttisessa mielessä, mutta meidän juttu luisti hyvin, ja erotessamme vaihdettiin yhteystietoja ihan kaveripohjalta. Sitten seuraavien päivien aikana viestiteltiinja chattailtiin joka päivä, ja viikon päästä menin miehen luokse testaamaan hänen uutta lammascurryreseptiään. Ruoka oli erinomaista ja seura myös, mutta mä en edelleenkään ollut ihastunut tms. Ilta venyi silti pitkäksi ja melkein missasin viimeisen bussin kotiini Siitä taas viikon päästä tavattiin uudelleen miehen luona leffaillan merkeissä, ja sillä kertaa jäin jopa yöksi. Tosin oltiin sovittu, että voin jäädä yöksi, jos ilta taas venyy, ja nukuttiin ihan eri pedeissä. Seuraavana aamuna jotenkin tajusin, että ei hitto, kyllähän mä tykkään tästä tyypistä vähän enemmän kuin kaverina. Samana päivänä suudeltiin ekan kerran, ja se oli menoa sitten. Eli kahden viikon tuntemisen jälkeen me alettiin seurustella (vaikkei tehty tietoisesti sitä päätöstä). Mies paljasti silloin, että oli ihastunut muhun jo ensitapaamisella, ja ehkä siitä oli ollut merkkejä ilmassa, mutta mä en ollut osannut tulkita niitä Onneksi en antanut ensivaikutelman miehestä pilata mahdollisuuttani tähän upeaan suhteeseen. En ole koskaan tavannut miestä, jonka kanssa olisi niin helppo jutella sekä politiikasta että tunteista ja myös heittää härskiäkin läppää. Ja onhan tuo kihlattu aika seksikäskin, ja huolehtiva ja luotettava ja hellä ja vaikka mitä Mentiin kihloihin noin kahden vuoden seurustelun jälkeen.

Mä olen aina ajatellut, että yksi kaaso & bestman on se "normi", mutta keskustelua lukiessani olen huomannut, että tosi monella on enemmän kaasoja ja bestmaneitä. Mulla on siis yksi kaaso (läheisin ystäväni, en edes ketään muuta harkinnut).Olenkohan laittannut liian suuren taakan yhden ihmisen harteille... Mulla on silti myös neljä samaan kaveriporukkaan kuuluvaa hyvää ystävää, jotka saavat toimia "morsiusneitoina" tai apukaasoina. Eli auttavat järjestelyissä sen verran kuin haluavat ja pystyvät. Miehelle on tulossa yksi bestman, mutta en vielä tiedä, haluaisiko hän myös "groomsmen" -porukan.

Alkuperäinen suunnitelma oli siis mennä naimisiin kesällä 2017. Sitä silmälläpitäen me (tai pääasiassa mä, sulhaselle päivämäärä on aika se ja sama) valitsin päivän lähinnä poissulkemismenetelmällä. Halusin häät kesäkuussa, mutta en kuitenkaan juhannusviikonloppuna. Haluamallamme juhlapaikallla oli vapaana kaksi kesäkuun viikonloppua, joista saatiin valita. 17.6.17 on mukavan symmetrinen, joten se napattiin Olisi ollut romanttista järjestää häät joko kihlauksen tai ensitapaamisen vuosipäivänä, mutta nuo päivät ovat maalis-huhtikuussa, niin luovuin siitä ajatuksesta pian. Sulhasen viisumiongelmien vuoksi me joudutaan nyt kuitenkin menemään naimisiin Intiassa, ja se päivä riippuu ihan siitä, minä päivänä päästään maistraattiin Se on kuitenkin joskus helmikuussa 2017. Hääjuhlaakin joudutaan siirtämään vuodella, uusi päivä on 16.6.2018.

Mä olen varsinaisena hääpäivänä, eli kun meidä vihitään, 26 ja mies 33. Eka liitto molemmille Yhdessä ollaan oltu silloin vähän vajaa 3 vuotta, josta kihloissa vähän alle vuosi. Hääjuhlan aikaan vuonna 2018 ollaan 27 ja 35 vuotiaita

Meille on jo varattu juhlapaikka, mutta Haiharan kartano oli aluksi mun suosikki, ja vieläkin olen kahden vaiheilla, että osallistunko kesän -17 viikonloppujen arvontaan. Haihara olisi täydellinen sijainnin ja ympäristön suhteen, mutta sisätilat voisivat sittenkin tulla meille ahtaaksi (vieraita tullee 70-80, mutta haluaisin järjestää pöydät sellaisella tavalla, etteivät ehkä maihtuisi yhteen saliin). Pidän myös korkeista saleista, mitä Haiharan suurin sali ei näköjään ole. Olen tavallaan ihastunut jo varattuun paikkaan, joka on tosin puolen tunnin ajomatkan päässä kirkosta. Ähh, pitäisi syksyyn mennessä päättää, mitä teen

Tässä on mun kihla Mies valitsi ihan itse, vaikka olin jo etukäteen näytellyt netistä vähän erilaisia sormuksia ja kertonut, minkä tyylisestä tykkään ja mistä en. Nappivalinta mun mielestä, just mun tyylinen <3 Kultajousi oli ostopaikka. Miehellä on sileä hopeakihla, joka vaihdetaan valkokultaiseen vihkiin noin vuoden kuluttua. Vihkisormuksia ei ole kuitenkaan vielä valittu. Muoks. Koska jostain syystä tähän liittämäni kuva katosi, eikä tämä järjestelmä anna liittää sitä uudellee, laitan tähän linkin sormukseen: http://www.kultajousi.fi/fi/story-of-love-timanttisormus-0-10ct/21203/dp?openGroup=2270&nosto=categoryViews

Mun mielestä et ole yhtään "pinnallinen hönö", rosenbej, koska esim. mä en tunne pareja, joilla ei molemmille hankittu kihlasormusta kihlauksen yhteydessä. Ymmärrän sen, että sormus olisi kiva olla molemmilla sitoutumisen merkiksi, mutta tosiaan sormus ei ole sitoutumisen tae, vaan se lupaus itsessään on sitä Mutta jos miehesi haluaa vain vihkin, ei siinä ole mitään väärää. Me molemmat haluttiin kihlasormukset (mies kosi amerikkatyyliin polvillaan sormusrasian kanssa), mutta jo ennen kosintaa mies oli sanonut, että hän haluaisi uuden vihkisormuksen, kun mennään naimisiin. Hän on ulkomaalainen, ja hänen maassaan ei käytetä mitään sormuksia, joten olin joutunut jo etukäteen selittämään, miten sormuspolitiikka yleensä Suomessa menee. Selitin, että monesti miehen kihlasormus toimii myös vihkisormuksena, mutta nainen saa toisen sormuksen (mutta jokainen pari tyylillään). Miehen mielestä ei ole tasa-arvoista, että hän joutuu "tyytymään" kihlasormukseen Siksi sovimme, että hänelle ostetaan valkokultainen vihkisormus, mutta hän ei naimisiinmenon jälkeen enää käytä kihlaa - se saa mennä sormusrasiaan eläkepäiville. Kaksi sormusta ei meistä kummastakaan jotenkin tunnu luontevalta miehen sormessa. Miehen kihla on edullinen hopeasormus, koska mietimme, että on ehkä turhaa satsata siihen, jos se ei ole käytössä kuin reilun vuoden. Mun kihla on arvokkaampi, mutta aion pitää sitä yhdessä vihkin kanssa loppuelämäni.