Misukka

Vihkiminen ja hääjuhla perjantaina

32 viestiä aiheessa

^ Otin uudelleen yhteyttä maistraattiin ja Hyvinkään maistraatilla ei kyseistä palvelua ole ollenkaan, eli vihkivät vain virka-aikana maistraatin tiloissa tai viikonloppuisin jolloin kustannukset sen 200e+matkakulut. Pienen vänkäämisen jälkeen sain kuitenkin varattua jo ajan ensi tammikuulle jolloin vihkiminen meillä sitten maistraatin tiloissa. Nooh, yrittänyttä ei laiteta :)

 

Sanoivat myös että Hyvinkään yksikkö lakkautetaan portaittain vuosina 2015-2019, toivottavasti vihkimisasioihin ei ehdi tulla muutoksia ettei tarvitse lyhyemmällä varoitusajalla varata aikaa muualta! Lupasivat onneksi ilmoittaa jos näin kuitenkin käy. Itse en edes tiennyt koko lakkauttamisesta :o

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Nostelen vanhaa ketjua... Meilläkin olisi hääpäivä perjantai ensi kesäkuussa, vihkiminen olisi maistraatissa lähipiirin kesken ja siitä samalla porukalla ravintolaan. Kavereille olisi tarkoitus järjestää bileet erikseen joko samana tai seuraavana päivänä, ei olla vielä osattu päättää kumpi olisi parempi. Ehkä perjantai-iltana todennäköisimmin useampi pääsisi paikalle, kesälauantaina kun saattaa olla "kilpailevia" häitä? 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä kanssa perjantaihäät. Kuukausi on heinäkuu, joten en usko kauheasti ongelmia tulevan, varsinkaan jos laittaa kutsut ajoissa :) Perjantai siksi että meidät vihitään maistraatissa, mutta haluamme pitää juhlat samana päivänä. Ja emme kuitenkaan halua maksaa noin 200 € siitä että vihkijä tulee vartiksi juhlapaikalle. Ylipäätään haluamme itse vihkimisen tapahtuvan vain todistajien läsnäollessa. 

Muokattu: , käyttäjä: Minitikru

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meille on nyt myöhäisen heräämisen takia väläytelty myös perjantaihäitä, kun juhlatilat on kesälauantaina jo varattuja täyteen. Mukava kuulla, että suurin osa on saanut kuitenkin vieraita häihinsä. Hirvittää, kun ei ole kuin noin 6kk aikaa ilmoittaa häistä, työlistat ja kesälomat on varmasti tässä vaiheessa jo anottu. Ei silkkaa ilkeyttämme tehty tätä näin, ei vaan osata tätä hääsuunnittelua.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

6 kk on todella pitkä aika! :) Joissain töissähän listat tulee vasta paria viikkoa ennen. Nyt vaan save the date -ilmoituksia suunnittelemaan :) 

 

Arkipäivä on myös siitä hyvä, että vihittävä saa töistä palkallisen vapaapäivän.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Onko kukaan pitänyt ihan kunnon kirkkohäitä jatkojuhlineen perjantaina?

Olisi suunnitteilla perjantaihäät koska meille tärkeä päivämäärä sattuisi juuri silloin, mutta toisaalta sitä mietti että jos olisi silloin käynyt maistraatissa ja pitänyt sitten siunauksen ja juhlat seuraavana päivänä. Tosin jos haluttaisiin lauantaihäät niin pitäisi jo nyt alkaa varaamaan juhlapaikkaa vaikka häihin on kaksi vuotta koska kyseinen paikka on jatkuvasti varattu loppuun lauantaisin :rolleyes:

Lähinnä perjantai houkuttelisi helppoudenkin vuoksi kun oletettavasti kaikki hääpalvelut helpommin saatavilla ja luultavasti halvemmalla, eikä tarvitsisi ''pelätä'' että joku ei pääsisi tulemaan päällekkäin osuvien toisten häiden takia.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä tämä on aikomuksena! :) Uskomme, että onnistuu vierailta heinäkuussa. 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään