Sini Vuokko

Finlaysonin palatsi (Tampere)

382 viestiä aiheessa

Moikka kaikille!

Meidän häitä juhlittiin Finlaysonin palatsilla helmikuisena sunnuntaina ja en voi muuta kuin suositella lämpimästi paikkaa kaikille muille!

Meillä vieraita oli vain noin 50, olimme sijoittuneet Talvipuutarhaan niin, että keskimmäinen pitkä pöytä oli siirrettynä kokonaan pois. Tämä mahdollisti kaikkien ohjelmanumerojen pitämisen itse ruokatilassa, mikä puolestaan helpotti järjestelyitä ja kaikki vieraat kuulivat varmasti kaikki ohjelmanumerot.  Lisäksi ylimääräinen tila helpotti puvun kanssa liikkumista ja loppuillasta pystyimme ottamaan yhteispotretteja Talvipuutarhassa, jossa valoa riitti.

Morsiammelle ja kaasolle, sekä morsiustytöille ja äideille oli varattuna yläkerrasta suuri huone pukeutumista ja valmistautumista varten. Huoneen läheisyydessä oli lisäksi vielä tilava ja siisti vessa, jossa morsiuspuvun kanssa liikkuminen oli helppoa. Huone oli koko päivän meidän käytössä. Lisäksi miehille oli varattuna alakerrasta pienempi tila, jossa he pystyivät hoitamaan valmistautumisensa. Tämä helpotti koko päivän suunnittelua, sillä vihkiminen tapahtui Finlaysonin kirkolla. Lisäksi se loi mukavaa juhlan tuntua heti aamuun, kun pääsi pukeutumaan kauniisti sisustettuun valtavaan juhlasaliin :)

Olimme valinneet buffet-pöydän pienillä muutoksilla. Ruoka oli valtavan hyvää, kaikki kehuivat sitä!  Lisäksi palvelu toimi loistavasti. Kenenkään ei tarvinnut huolehtia, että ruoka on oikeaan aikaan pöydässä; me vietimme omaa juhlaa Talvipuutarhassa ja kaikki muu tapahtui vaivihkaa keittiön puolella. Tarjoilijat seurasivat sivusilmällä tilannetta ja tarjoilivat ruuan sekä kahvin sen mukaan pöytään.

Samoin oli alkumaljojenkin kanssa; tarjoilivat toimivat tilanteen mukaan.

Myös lapsien kannalta paikka oli ideaali. Heillä oli erikseen käytössä oma leikkihuone, jossa pyöri lastenvideo juhlan ajan. Lisäksi Palatsin tilat mahdollistivat paikkojen tutkimisen ja teki juhlasta jännittävääkin ;)

Henkilökunta oli kaikinpuolin todella joustava. Kaikki toiveet huomioitiin ja toteutettiin! Hoidimme heidän kanssa lähes kaikki asiat sähköpostilla ja käväisin vain nopeasti paikan päällä varmistamassa suunnitelmat. Yhteydenpito toimi hyvin.

Itse olimme enemmän kuin tyytyväiset paikan valintaan. Suosittelen lämpimästi kaikille muillekin!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ihana kuulla,että homma toimi :-X Meillä kun juhlat siellä tosiaan 3 viikon päästä. Mäkin oon hommat hoitanut pääasiassa sähköpostilla kun en asu Tampereella.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Paljon Onnea NiinajaTimo!

Ja hienoa kuulla että kaikki sujui ja ruoka oli hyvää etc.

Kiva kun jaksoit raportoida.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

NiinaJaTimo sanoikin oikeastaan jo kaiken oleellisen.  :) Mutta lisätään nyt vielä, että meillä oli 40hlön häät Finlaysonin Palatsin ruokasalissa maaliskuussa ja myös meillä paikka ja sen palvelut toimivat oikein hyvin. Menuta suunniteltaessa haluamamme muutokset meinasivat nostaa hintaa yllättävänkin paljon, mutta siitäkin selvittiin neuvottelemalla ja hinnaksi saatiin molemmille sopiva kompromissi. Muuten häiden järjestely sujui FP:n kanssa todella kitkattomasti ja heidän avullaan saatiin ratkaistua esim. eräs toisesta tahosta johtuva ongelma. Hääpäivänäkään toiminnassa ei ollut moittimista ja kaikki sovitut jutut toimivat kuten pitikin. Ja paikka itsessäänhän on aivan ihana.  :-X Suosittelen siis minäkin!

Paukkumaissi: Ruokasali on kyllä ihan oma tilansa, mutta sen erottaa aulasta vain paksu samettiverho, joten jos alakerrassa (Talvipuutarhassa) on toiset juhlat voi se ehkä hieman häiritä. (Tätä stressasin vähän etukäteen. Onneksi meidän päivänä Talvipuutarhaan varatut juhlat olivatkin peruuntuneet, joten mitään häiriötä ei ollut.) Meillekin tarjottiin myös vihreää salonkia, mutta halusimme mielummin Ruokasalin ja sen myös saimme ihan ilman kitinöitä. En siis yhtään ihmettelisi, vaikka Peppi Pitkätossun kommentissa olisi ihan perääkin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Paljon onnea Trilli!

Hauska kuulla että sujui hyvin.

Sellainen kysymys tuli mieleen että koristelitteko itse poytiä kimpuilla vai olitteko tyytyväisiä palatsin omiin koristuksiin? Jonkunnäkoiset kukkakimput siellä ilmeisesti on omasta takaa?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^ Minä olen jopa suunnitellut kukatonta* kattausta eli pelkkiä kynttilöitä/tuikkuja koristeiksi ruokapöytiin. Nämä ilmeisesti saa myös Finlaysonin palatsin puolesta? Näyttääkö liian pelkistetyltä ja värittömältä? Hieman väriä tulee vihreistä paikkakorteista ja ehkäpä sinne kynttilöiden ympärille voisi ripotella kiiltäväpaperisia konvehteja tyyliin Fazer Mint... Mitään hääkarkkirasioita tai -pussukoita emme kuitenkaan ole tekemässä. Saako tuonne muuten edes viedä omia konvehteja?

* Ei siis muita kukkia kuin kimppuni, miehen viehe ja jonkinlainen asetelma noutopöydässä, nämä kaikki ilmeisesti valkoisesta phalaenopsiksesta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^^ Saa viedä omia konvehteja. Meillä oli ainakin karkkia tarjolla.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Toi karkki-idis onkin hyvä.

Tuskin mäkään mitään karkkipussukoita innostun tekemään, ja ylimääräisten kukkakimppujen paikalle raahaaminenkin tuntuu jo aika tyoläältä ajatukselta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tosiaan karkkia saa viedä ja saimme viedä myös kahvipöytään Palatsin tarjoaman täytekakun lisäksi omia lisukkeitamme (meillä oli siinä leikkokakkua ja keksejä).

Me koristelimme lisäksi laittamalla pöytää pitkin menevää murattia ja sen sekaan pieniä neilikoita. Mutta kyllähän tuo kattaus ihan kivalta näyttää ilmankin. Ne palatsin omat kukat ovat muistaakseni sellaisia muovisia, joista en itse hirveästi innostunut. Kynttilät ovat jalallisia valkoisia ja ne meillä olivat myös käytössä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Höh, muovikukat  :-/

No kai sitä täytyy sitten omat viedä. Jotkut mahdollisimman yksinkertaiset.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kiitos, Kazan.

Laitanpa vielä muutaman kuvan meidän kattauksesta, jossa ei siis ollut mitään muuta kuin palatsilta saatavat kruunukynttilät, paikkakortit ja menu-pylväät.

Päädyin tähän ratkaisuun, koska en halunnut pöydistä liian "täyden" näköisiä ja mielestäni kattaus oli näinkin kaunis.

mg6322sy6.jpg   mg6326hu5.jpg

Näiden lisäksi meillä tosin oli juhlan aikana morsiuspöydän edessä erilliset kukka-asetelmat tuomassa juhlavuutta, niitä ei näy oikeanpuoleisessa kuvassa.

Tässä kuva siis vielä morsiusparin pöydästä (tuolit oli haettu naapurihuoneesta  ;) ). Samoja kukka-asetelmia käytettiin myös vihkimisen aikana.

mg6675bm3.jpg

Peppi Pitkätossulle vinkiksi (ellet jo tiedäkin), Palatsilta saa siis erilaisia laseja koristelukäyttöön juhlan ajaksi, joten omia laseja ei paikanpäälle tarvitse tuoda!

Tässä yksi esimerkkilasi, joita heiltä löytyy:

lasiwj4.jpg

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

NiinaJaTimo, kiitos kuvista ja tiedosta! En tosiaankaan olisi viemässä omia laseja, mietin vain "ääneen", löytyykö palatsilta myös tuollaisia vähän massiivisemia aromilaseja. :) Koko somistusidean lähtökohtana on kuitenkin nopeus ja vaivattomuus: emme halua raahata isoa tarvikekasaa mukanamme emmekä käyttää tuntia kauempaa paikan somistamiseen.  ;D Omaan pöytäämme tulevat vain kynttilät ja kimppuni koristeiksi.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Meillä oli sieltä mansikkakermakakku ja joissakin kuvissa se näkyy. Voin laittaa jonnekin kuvan siitä meidän kakusta. Meillä oli kerroskakku ja maku oli ainakin hyvä  :)

Meille tulee suklaasacherkakku.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Punainen ja valkoinen ovat kyllä hyvät teemavärit Palatsia silmällä pitäen, sillä eikös näitä värejä ollut myös käytetty talvipuutarhan kalustuksessa ja verhoissa? Samaten on hyvä välttää hirveän kylmiä värejä talvihäissä, koska kylmä on muutenkin jo valmiiksi.  ;)

Meillä kävi värien suhteen hyvä tuuri. Häidemme värit ovat vihreä ja valkoinen, ja Finlaysonin palatsissa meille on varattuna Vihreä Salonki (pidämme pienet häät, joten sinne mahtuu hyvin).  ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Tuohon häämenuun ei sisälly kuulema maito, vain jäävesi, kummallista..

Me saimme ainakin häämenuun veden lisäksi maidon, mehun ja kotikaljan. Samaan hintaan kuin pelkän vedenkin (tai sitten lisäkustannus oli 0,50 euroa/vieras, en nyt ole aivan varma).

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Hiphei!

Ninis, meille sanoivat palatsista, että tekevät mielellään erityisannoksia ruoka-aine allergikoille. Meillekin on tulossa melko spesiaaliporukkaa, ainakin yksi vegaani, yksi maitoallerginen jne.

Meillekin tekevät samaan hintaan pari gluteenitonta yms erikoisannosta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
S

Varausmaksuja ei käsittääkseni palauteta, mutta tuo Finlaysonin palatsin 200 euroahan on todella vähän verrattuna muutamien muiden paikkojen varausmaksuihin.

Varausmaksua ei tosiaan palauteta. Varmistelin asiaa silloin varatessani.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Miten aikaisessa vaiheessa muuten olette käyneet palatsilla sopimassa tarjoiluista ym. järjestelyistä? Entä voiko sähköpostitse sovittuun varaukseen luottaa, vai pitäisikö meidän vielä kipaista sinne kirjoittamaan alustavat sopimukset? Tuntuisi jotenkin hölmöltä ryntäillä ihmettelemään paikkaa vuosi ennen hääjuhlaa, kun siellä sisätiloissakaan ei ole juuri mitään sellaista, mitä ei olisi aiemmin tullut nähtyä...

Me kävimme noin 3kk etukäteen keskustelemassa menusta ja pöytäjärjestyksistä yms. Nyt olemme menossa vielä n. 3 viikkoa ennen häitä lyömässä lukkoon pienempiä suunnitelmia.

Sähköpostiin voi kyllä luottaa, ainakin meidän tapauksessa näin oli.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Ja mitä paljastuikaan, ei sitä palatsia ollutkaan ikinä meille varattu  >:( Olisi ollut iloinne yllätys jos juhlat olisi pitänyt pitää.... Olivat siellä ihan kysymysmerkkinä, vaikka jo alkujuomatkin oli sovittu. Että kiitoksia vaan. Onneksi siitä ei meillä tässä tilanteessa mitään vahinkoa tullut.

Olitteko maksaneet varausmaksua? Päätellen tuosta "ei tullut vahinkoa", ette olleet? Sillä varaushan on heille sitova vasta, kun sinne tilille on maksettu se 200e.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Tietääkö kukaan, saako FP:llä menuun mitään hyviä kanaruokia? Minä en syö lainkaan punaista lihaa ja kalakin tekee usein pahaa, joten kana voisi olla paikallaan.

Sieltä saa varsin maukasta kanaa ja kalkkunaa :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Menemme ensi viikolla parin kaverin kanssa palatsin liikelounaalle ja kiertelen samalla vähän katselemassa paikkoja. :) Edellisestä käyntikerrasta on jo sen verran aikaa, etten muista kunnolla edes sitä aulaa. :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Muitakin kuin marjakakkuja saa. Näin minulle postittivat:

"Pinetä tarjottavaa voi

tuoda kakkupöytään, meiltä saa myös muunlaisia kakkuja kuin perinteinen

marjakaakku. jos haluatte spesiaalikakun tilaamme sen leipomosta ja

veloitamme heidän laskun mukaan teiltä, omaa kakkua ei voi tuoda."

Ensiviikolla olisi tarkoitus käydä syömässä ja katselemassa paikkoja. Saa sitten nähdä vastaako odotuksiani ja mielikuviani, jotka kuvien perusteella olen saanut.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään