Jump to content
Naimisiin.info

Sansibar (Tansania)


Elma

Recommended Posts

Me tultiin just viime perjantaina Tansaniasta! Oli aivan upea reissu  :-* :-*

Oltiin ensin Kilimanjarolla (kyllä, huipulla asti ;)) Sen jälkeen päivä Ngorongorossa ja kaksi päivää Tarangiren kansallispuistossa. Sit Sansibarilla! Eka yks yö Stone Townissa Maszons hotellissa. Se oli ihan ok, ei mikään luksusluksus mutta ihan siisti ja kiva. Sit mentiin itäpuolelle Chwaka Bay Resorttiin. Sinänsä kiva hotelli, mutta täysin eristyksissä, mikä näkyi esim ruuan hinnoissa ja alkoi vähän kypsyttämään parin päivän päästä. Omistaja osoittautui myös vähän ahneeksi eli vedätystä siellä ja täällä :P Älkää menkö sinne. Jos haluaa suhteellisen edullisesti ja sellaiseen paikkaan, jossa on ravintoloita ja lievää hippimeininkiä niin pohjoisen Nungwi on hyvä vaihtoehto. Siellä riittää hotelleita (mm. se Kendwa Rocks).  

Spice tour oli ehdottomasti kokemisen arvoinen, samoin snorklaus. Itäpuolella todella on suuri vuoroveden vaihtelu, mutta esim. Michamvissa Chwaka Bayn toisella puolella se ei haitannut ja siellä oli aivan unelmaranta, jossa ei paljon muita ihmisiä näkynyt!

Viikko vierähti Chwakassakin nopeasti ja sitten olimme vielä yhden yön Stone Townissa Coco de Mer -hotellissa, joka oli ihan ok, tosin ei mikään häämatkahotelli. Oltais haluttu olla Tembossa yötä, mutta se oli ihan täynnä. Tembo on yks hienoimmista hotelleista Stone Townissa ja maksaa noin 100 dollaria yö.

Stone Town on ihan mielenkiintoinen paikka, mutta pari päivää riittää. ja siinäkin ajassa ehtii mennä hermo kaikenlaisiin myyjiin, jotka suuttuvat kun heille ei sano päivää .... mutta pääasiassa ihmiset ovat mukavia. Suosittelen kuitenkin, että pitää tavaroistansa hyvää huolta, tiedän muutamankin, joilta on aika röyhkeästi viety tavaraa.

Viimeiseksi päiväksi mentiin Dariin lautalla. Lautta oli ihan ok, makso 35 dollaria ja kesti noin 2 tuntia. Jos on kovin herkkä sairastamaan matkapahoinvointia niin sitten en suosittele. Lento varmaan parempi vaihtoehto! Esim. Precision Air lentää päivittäin, hinta 65 dollaria. Dar es salaam oli todella jännän tuntunen ja iso! Olisin viihtynyt pidempäänkin, mutta valitettavasti aika ei tällä kertaa riittänyt.

Ai niin! Varattiin lennot ite netistä ja kaikki toiminta ja majoitukset Easy Travelilta. Toimiva ja suhteellisen edullinen firma, jossa oli mukavat ja luotettavat työntekijät. Antoivat myös meille häämatkalahjaksi magnum-pullon kuohuvaa ja t-paidat ;D

Voin ehdottomasti suositella Tansaniaa häämatkakohteeksi kaikille seikkailunhaluisille, jotka kaipaavat muutakin kuin löhölomaa! Afrikkaan matkustamisesta yleisesti...kannattaa varautua siihen, että asiat eivät aina suju länsimaalaiseen tyyliin aikataulussa. Avoimin mielin kannattaa lähteä ja asennoitua elämään maassa maan tavalla! Tästä esimerkkinä mm. lensimme Kilimanjarolta sansibarille yllättäen mombasan kautta ja olimme jo siinä vaiheessa pari tuntia myöhässä! Myöskään lämmintä vettä ei välttämättä aina ole, samoin sähköt voi reistailla.

Link to comment
Share on other sites

  • 3 weeks later...
  • Replies 101
  • Created
  • Last Reply

Top Posters In This Topic

Guest Afroilija

Safari + Sansibar -yhdistelmä suunnitteilla täälläkin! Sitä olisin tiedustellut Sansibarin kokeneilta, että rajoittaako se islam kovasti siellä olemista...? Eli esim. saako hotellissa kuitenkin ruokansa kanssa lasillisen viiniä? Ja voiko kadulla kulkea hameessa?

Emme ole menossa minnekään luksushotelliin, vaan ajateltiin viettää ensin muutama päivä Stone Townissa ja sitten muutama päivä jossain bungaloweissa Nungwin suunnalla.

Kiitos vinkeistä jo etukäteen!

Link to comment
Share on other sites

  • 3 weeks later...

Afroilija: Viiniä saat ruokasi kanssa missä vaan! Stone Townissa on hyvä kunnioittaa paikallisia sopivalla vaatetuksella. Saatat kerätä paheksuvia katseita, jos kävelet kaupungissa tiukassa hihattomassa paidassa ja "roiskeläpässä". Shortsin ja t-paita käyvät hyvin.

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...
  • 1 month later...

Uutisia Ylen sivuilta tänään 30.10.2005:

"TANSANIAAN kuuluvassa Sansibarissa on puhjennut yhteenottoja poliisin ja opposition kannattajien välillä. Saaren itsehallintoalueella järjestettiin sunnuntaina parlamentti- ja presidentinvaalit, joiden tulokset selviävät vasta päivien kuluttua. Oppositio syyttää saarta yli 30 vuotta hallinneen sosialistipuolueen muodostamaa hallitusta vilpistä".

Just varattiin ja maksettiin matka tuonne joulukuuksi, sisältää pari päivää myös Stonetownissa. Hieman panee mietityttämään, onko fiksua mennä tuonne, hmmm...

Mites muut, onko lähtijöitä lähiaikoina?  

Link to comment
Share on other sites

Nostetaanpas! Tehtiin sansibarilla muutama pieni retki. Käytiin saarella, jota kutsuttiin "vankilasaareksi". Siel oli  joskus ollu joku vankila...Tuntui vähän rahastukselta. Tosin siellä oli aivan valtavia kilpikonnia, joita sai syöttää. Se oli jännää. Sitten kävimme bongaamassa delfiinejä. JOs olisi käynyt hyvä tsäkä, oltaisi voitu käydä uimassa delfiinien kanssa. Ei käynyt...Myrsky yltyi aika hurjaksi ja aallot oli varmaan 10 metrisiä. Pelotti aika kovasti. Emme ymmärtäneet ollenkaan mitä ne kaksi työntekijää veneessä puhuivat, mutta hekin näyttivät todella pelokkailta. Se vene oli siis sellainen puuvene...Yhtään delfiiniä ei nähty... :-[ Muistoksi siitä reissusta jäi todella valtava ja kaunis punainen simpukka pieneltä pojalta rannalta.. Olimme jo pakussa lähdössä rannalta kun joku koputti oveen... ::)

Viidessä viikossa näki kyllä valtavasti kaikenlaista hauskaa ja mielenkiintoista, joista voisin kirjoittaa vaikka romaanin!! Miltä kuulostaa häät tansanialaisittain, tai teltassa nukkuminen, kun ulkopuolella seepra maiskuttaa ruohoa koko yön!!!????

Link to comment
Share on other sites

Omatoimimatka rakennettu: ensin viikko safarilla Keniassa (Nairobista käsin), sitten viikko Sansibarilla; ensin Kendwassa muutama päivä ja sitten Stone Townissa. Ajankohta vuodenvaihteen tietämillä. Eli Ruusan pyytämiä vinkkejä odottelen malttamattomana minäkin  8)

Turvallisuustilanteesta: UM:n matkustiedote tiesi kertoa jo syyskuussa seuraavaa

"Lokakuun 30. päivänä järjestetään presidentin- ja parlamentinvaalit koko Tansaniassa. Erityisesti Sansibarilla, mutta myös mannermaalla, voi esiintyä poliittisia mielenosoituksia ja levottomuuksia ennen ja jälkeen vaalien. Mahdollisista joukkokokouksista ja mielenosoituksista kannattaa pysyä loitolla."

Elikkä nämä levottomuudet olivat tavallaan jo tiedossa etukäteen, eikä niiden käsitykseni mukaan odoteta jatkuvan kovin pitkään.

Link to comment
Share on other sites

Joo huomasin tuon matkustustiedotteen silloin aikaisemmin, mutta sehän noissa aina on ongelma, ettei tiedä, miten tilanne kehittyy. Niinkuin ei nytkään. Tänään vaalitulospäivänä poliisin ja opposition välisissä yhteydenotoissa on kuollut 9 ihmistä ja kymmeniä loukkaantunut, eli vakava tilannehan se on. Eikä kukaan osaa sanoa, rauhoittuuko se vai meneekö pahemmaksi. Liput pitäisi perjantaina kirjoittaa, matkatoimisto on haluton tekemään mitään muutoksia. Vaikka pyrin ajattelemaan optimistisesti, ihan täysin hyvä fiilis ei tällä hetkellä ole. Tässä uutisaineistoa:  

http://www.usatoday.com/news/world/2005-11...elections_x.htm

http://www.zanzibar-web.com/EXT_dejanews.html  

http://allafrica.com/stories/200511010128.html

Link to comment
Share on other sites

Tiedoksi muillekin: Suomen suurlähetystön (Dar es Salaamissa) välittämän tiedon mukaan tilanne näyttäisi rauhoittuneen Sansibarilla.

"All roads in Stone Town now open. Security forces no longer in evidence. People allowed to leave the Malindi, Darijani, Vikoktoni and Michanzani areas. No reported incidents overnight. Normality returning.

Alert state is reduced from 2 to 1: Western citizens advised to remain alert to any threats. "

Tansanian mantereella vaalipäivä on 18.12.

Joka tapauksessa lähdössä ollaan, ja fiilikset kohoaa...

Link to comment
Share on other sites

Ruusa ym. Olimme Stone townissa ja Kendwa Rocksissa. Kendwa Rocksia suosittelen...Oli jopa sauna suomalaisella kiukaalla  :-* Siellä ravintoloista voin sanoa sen verran, että en suosittele sitä italialaista ravintolaa...  :P Ei ollut ainakaan minun makuuni. Itse emme käyneet snorklaamassa tai sukeltamassa, mutta kuulemma kannattaa...

Delfiini bongaus (stonetownissa monta eri yritystä, jotka tekevät täysin samoja reissuja) ei meillä lykästänyt, mutta jos kelit osuu nappiin, on se varmasti ihana elämys. Sitä maustereissua on kehuttu joka paikassa paljon, me ei sille keritty. Jäipähän jotain ensi kertaan...Kilimanjaron valloituksen lisäksi!

Stone Townissa suosittelen ravintola Mercurya. Vietimme siellä appiukon 60-vuotiset, ja uskomattoman ihana henkilökunta ainakin silloin.

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...

Meillä oli ihan omatoimireissu, liput ostettiin joitakin kksia aikaisemin. Letomme oli arlanda-amsterdam-kilimanjaro-dar es salaam. Ostimme siis liput ruotsista, tuli ainakin silloin edullisemmaksi, vaikka joutuikin ostamaan vielä matkan ruotsiin. Yhtiö oli KLM. Olimme ruotsissa pari päivää sekä reissun alussa että lopussa. Mielestäni täältä suunnalta lähtevät lennot menevät amsterdamin kautta. Onhan se aika lähellä Lontoota...

Link to comment
Share on other sites

Omatoimireissu meilläkin, liput ostettiin n. 5 kk aikaisemmin. Lennot Brysselin kautta SN Brusselsilla Nairobiin, sieltä jollain paikallisella (kenya airways tai jotain) Sansibariin.

Tilanne siellä onneksi näyttäisi rauhoittuneen, vai onko jollain vastakkaista tietoa? Tiedä sitten, vaikuttavatko mantereen vaalit ennen joulua myös Sansibariin niin, että levottomuuksia voisi taas tulla.

Link to comment
Share on other sites

  • 3 weeks later...
  • 2 weeks later...
Guest Afroilija(Guest)

Hoi kaikki Sansibarin matkaajat,

Tansaniassa (mantereella) oli eilen vaalit, joiden arveltiin etukäteen aiheuttavan härdelliä Sansibarilla (omista vaaleista jäänyt kytemään levottomuuksia). Onko kukaan kuullut tästä mitään? Luin nimittäin tässä männäviikolla yhden huolestuttavan raportin, jonka mukaan mantereen vaalit voi aiheuttaa levottomuuksia Sansibarilla vuodenvaihteessa, which didn't sound nice...

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...

Huomasin, että olin kysellyt täällä tietoja Matkailija-nimimerkillä ennen meidän reissua Sansibarille. Nyt voisin auttaa vuorostani muita.

Me olimme siis Tansanian mantereella 2vkoa ensim Dar es Salaamissa viikon ja sitten sisämaassa Morogorossa viikon. Morogorosta teimme safariretken Mikumiin. Oli todella hieno kokemus ja eläimiä oli hurjasti. Näimme jopa pari leijonaa, vaikka niitä kai on vaikeampi bongata.

Viimeiseksi viikoksi menimme Sansibarille. Se oli erilaista kuin kuvittelin. Matka Stone Townista Kendwa Rocksiin vei 2h, vaikka matkaa on n. 80km sillä tie oli todella huonossa kunnossa. Sen takia emme käyneet kuin kerran Stone Townissa shoppailemassa viikon aikana. Kendwa Rocks oli mukava ja siisti paikka (mutta ei mitään luxustasoa jos sitä kaipaa). Asuimme kalliimmissa bungalowissa, jotka suomalaisille on puoleen hintaan  :). Ne oli nätisti kalustettu paikallisilla huonekaluilla esim. hienoilla katossängyillä. Ranta hotellin edessä on pitkä ja valkoinen. Ainakaan silloin helmikuun lopussa turisteja oli vain kourallinen, paitsi yhtenä päivänä kun bussilastillinen italialaisturisteja tuli retkelle. Viikon aikana kävimme snorklausretkellä ja auringonlaskupurjehduksella, jotka varasimme hotellista. Suosittelen kumpaakin. Kävelimme yhtenä päivänä laskuveden aikaan Nungwiin, joka on n. 2km pohjoiseen rantaa pitkin. Nungwissa oli enemmän turisteja ja jokunen kauppa. Söimme meidän hotellilla tai viereisellä hotellilla. Molemmissa oli päivittäin vaihtuva ruokalista sen mukaan, mitä merestä tai torilta oli saatu. Tykkäsimme ruoista kovasti.

Meidän hotellilla ei islamilaisuus näkynyt, eikä haitannut. Rannalla kulki muutama paikallinen hunnutettu nainen myymässä hedelmiä ja kankaita. Kun menimme hotellin taksilla Stone Towniin, lapset kivittivät taksiamme, koska eivät pidä valkoisista. Stone Townissa pukeuduimme peittäviin vaatteisiin ja saimme hyvää kohtelua.

Varasimme lennot ebookerisn kautta reitillä  Hki-Amst-Nai-Dar  ja ne maksoivat 700€. Koko reissusta hotelleineen ja käyttörahoineen maksoin 1000€. Ruoka on todella halpaa etenkin mantereella, ostokset samoin jos malttaa tinkiä.

Link to comment
Share on other sites

  • 1 month later...

Mekin suunnitellaan haamatkaa ensin safarille Kenian Masai Maraan ja sitten Sansiban rannoille loikoilemaan. Meilla ei ole viela haapaivan ajankohtaa tiedossa, ja siksi ajattelinkin kysella teilta Keniassa / Sansibarissa olleilta etta milloin olisi paras aika matkustaa sinne? Haaveena olisi siis menna sinne mahdollisimman lampimana ja kuivana ajankohtana, vaikka pieni sadekuuro safarilla ei varmaan tunnelmaa latistaisikaan.

Link to comment
Share on other sites

Guest Afroilija(Guest)

Olimme Keniassa (Mara, Nakuru, Amboseli) ja Sansibarilla vuodenvaihteessa, ja sää oli ainakin silloin oikein mukava. Keniassa ei ollut liian kuuma vaan juuri sopiva. Aamuisin (kun lähettiin ajeluille 6.30) oli aika viileää, ehkä 13 asteen tuntumassa, mutta siitä se sitten äkkiä lämpeni auringon noustessa. Päivällä ei kuitenkaan ollut tukahduttavaa, vaan lämpö pysyi koko ajan alle 30 asteessa.

Sansibarilla oli vähän tuulista, mikä oli oikeastaan aika virvoittavaa. Asteita siellä nimittäin oli 33 tuntumassa koko ajan. Välillä oli vähän pilviä, ja jokunen sadekuurokin tuli taivaalta. Sade ei kuitenkaan koskaan kestänyt yli tuntia.

Käsittääkseni molemmissa paikoissa on tasaisen hyvä sää ympäri vuoden lukuun ottamatta sadekausia. Safarilla sadekautena on se haittapuoli, että ensinnäkin elukoita ei näe kunnolla, kun ruoho on pitkää, ja sitten osa teistä voi olla ajokelvottomasa kunnossa, kun on mutavelliä. Sadekaudet näet helposti esim. lonely planetin tai rough guiden matkaoppaista.

Sansibarilta meillä on hyvin hyvin samanlaiset kokemukset kuin Citronellalla (ettei olis ollut peräti sama mökki Kendwassa ;) paitsi että vietettiin siellä 4 yötä, ja 3 yötä Stontownissa. Suosittelen tällaista vaihtoehtoa, jos haluaa myös tutustua kunnolla kaupunkiin. Meille riitti rantaa tuo muutama päivä, ja sitten olikin taas kiva sukeltaa kivikaupungin sokkeloihin, käydä museoissa jne. Stonetownin edustalla vesi on sen verran likaista, ettei siinä vissiin kannata uida. Mutta sieltä käsin käytiin koko päivän mittaisella snorkkeliretkellä vähän kauempana saarilla, ja siellä oli itse asiassa hienommat ja koskemattomammat koralliriutat kuin pohjoisessa.

Link to comment
Share on other sites

  • 4 weeks later...

Tervehdys Sansibarilla matkailleet!

Häämatkaa ollaan ihan alustavasti suunnittelemassa (tai minä morsian lähinnä suunnittelen...) ja kaipailen lisää tietoa Sansibarista. Suunnitelmissa ois safari+rantalekottelu Sansibarilla. Erityisesti kiinnostaisi nuo Sansibarin rantahotellit eli lähinnä se minkä hotellien lähistöllä on muutakin elämää?  Erityisesti oon kuolannut tuota Breezesiä...Siihen taitaa kyllä aina kuulua se puolihoito, josta en myöskään kauheesti innostu, mutta jos vaikka päivällä söis jossain paikallisissa paikoissa niin vois olla ok. Onko Breezesin tai muiden hotellien lähellä mitään ravintoloita ja muuta elämää?  :-? Kaikki tiedot ja hotellisuositukset muistakin kuin tuosta Breezesistä ovat tervetulleita! Kiitos!  :D

Link to comment
Share on other sites

  • 4 weeks later...

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Vastaa aiheeseen...

×   Olet liittänyt muotoiltua sisältöä.   Poista muitoilu

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Ladataan...

×
×
  • Create New...