marde

Ortodoksiset morsmaikut!

678 viestiä aiheessa

Meillä ei häiden päivämäärää tai vuottakaan ole vielä tiedossa, mutta se on päätetty, että ortodoksiset häät pidetään.

Itse olen kuitenkin luterilainen, enkä ole vielä koskaan käynyt yhdessäkään ortodoksisessa jumalanpalveluksessakaan, joten tämän viestiketjun tiedot kiinnostavat aivan hirvittävästi.

Ortodoksinen kirkko ja sen tavat sinänsä ovat tuttuja, sillä olen lukiossa ollut erittäin kiinnostunut uskonnosta ja lukenut kaikki kurssit aiheesta ja käynyt kahteen otteeseen kiertämässä Helsingin kirkkoja. Eli takana on huimat kaksi vierailukertaa Uspenskissa.

Ortodoksisista häistä ja hääjärjestelyistä ei kuitenkaan ole missään paljoa tietoa, ja haluan sulhaseni kanssa tehdä kaiken mahdollisimman oikealla tavalla sitten kun häiden aika koittaa. Miehenä hän ei ole kovinkaan kiinnostunut häistä eikä osaa kovinkaan kummoisesti vastailla kysymyksiini, joten olenpa sitten tullut tänne tietoa metsästämään. Ja siitä on ollut jo paljon hyötyä!

Muokkaus://

Niin siis olemme kihloissa! Mutta emme ole suorittaneet kirkollista kihlausseremoniaa, vaan olemme ennemminkin luterilaisesti kihloissa. Sormuksia pidetään vasemmassa kädessä jne. Tuo sormus asiakin mietityttää aika paljon! Että miten niitä tulee sitten vihkimisen jälkeen käyttämään? Vihki- ja kihlasormus vasemmassa nimettömässsä ja oikeassa nimettömässä vihkisormus ortodoksisen tavan mukaan. Eli kolme sormusta? 0.o

No, onneksi emme tosiaan ole vielä menossa naimisiin, joten on aikaa miettiä mikä on meidän tapamme.

Muokattu: , käyttäjä: jjenni

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Täällä yksi kesän 2012 ortodoksimorsian! :girl_smile:

Olenkohan jo höpissyt näitä aiemmille sivuille, mutta meillä myös sulho luterilainen, minä ortodoksi. Sulholle kävi onneksi ortodoksivihkiminen, koska minulle se on tärkeä asia.

^ jjenni mulla on kanssa vasemmassa nimettömässä kihlasormus. Hankin siihen myös vihkin. Oikeaan käteen haluan kuitenkin jonkin muistosormuksen (ehkä äitini vanhan kihlan), joten kolmella sormuksella mennään... :girl_wink:

Meillä kirkollinenkihlaus on vihkimisen yhteydessä, eli ei mitenkään erikseen käydä näissä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

minulla on kihlasormus oikeassa nimettömässä ja ukkokullallani vasemmassa, hän kun on luterilainen. Ei ole ollut missään vaiheessa epäselvyyttä siitä että kumpaan käteen sormukset laitetaan :) Minulla olisi mummini käyttämät vihki- ja kihlasormukset tallessa, mietin vain että saisikohan niistä teetettyä vihkisormuksen vai kävisikö hommaamassa täysin uuden sormuksen..vaikeita juttuja :girl_smile:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Unohtui lisätä tuohon että ollaan mietitty tuota kihlauspalveluksen pitämistä erillisenä seremoniana. Minä kun haluaisin että isäni saattaa minut alttarille ja jos kihlausta ei ole pidetty jo ennen vihkimispäivää niin isä saa saattaa vain pari askelta. Ja tämä tasen ei oikeen oo mun mielestä sama juttu kun että saisi saattaa perille asti.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä ei ole erillisiä kihlasormuksia joten otetaan ne vihkisormukset molemmat oikeaan nimettömään. www.ortodoksi.net - hakusana avioliitto tuo myös tietoa

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mitenkäs muilla kesän 2012 ortodoksisilla morsmaikuilla sujuu suunnitteluhommat?

Minoon ihan pihalla vieläkin kaikista kirkossa tapahtuvista jutuista, pitääpi mennä joku päivä jutustelemaan papin kanssa..

Onkos muilla ollut kirkkoharjoituksia?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Täällä "suvantovaihe" suunnitteluissa. :)

Sovittuna kirkkoherranviraston kanssa, että keväällä otetaan yhteyttä, josko selviäisi vihkipappi sekä pidetäänkö mitään harjotuksia. Toisaalta esim. Helsingissä ilmeisesti järjestetään yleensä keväisin jokin hää-ilta, jossa käydään läpi ort.vihkimistä. Ajattelin, että sinne voisi mennä, jos ensi keväänä sellainen järjestetään. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

meilläkin aika rauhaisaa nyt kun "suurimmat" ajatusta vaativat hommat on tehtynä :girl_smile:

eipä oliskaa enää sitte ku kutsujen ja koristelujen väsääminen ja ennen kaikkea niitten suunnittelu ja tarvikkeiden hankinta..puuh..hommaa on siis vielä paaaaaljon jälellä, mut onneksi on hyvät ystävät auttamassa :girl_wink:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Täällä kaivattaisiin apua luvan pyytämiseen piispalta..onkos kellään kokemusta asiasta?

Kuten jo aiemmin kirjoitin niin hääpäivämme sattuu paastonajalle jolloinka ei saa vihkiä ilman hiippakunnan piispan lupaa.

Mitähän lupa-anomukseen tai kirjeeseen tulisi oikein kirjoittaa ja missä vaiheessa anomus/kirje tulisi lähettää?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Täällä kaivattaisiin apua luvan pyytämiseen piispalta..onkos kellään kokemusta asiasta?

Kuten jo aiemmin kirjoitin niin hääpäivämme sattuu paastonajalle jolloinka ei saa vihkiä ilman hiippakunnan piispan lupaa.

Mitähän lupa-anomukseen tai kirjeeseen tulisi oikein kirjoittaa ja missä vaiheessa anomus/kirje tulisi lähettää?

Lupaa kannattaa pyytää ajoissa. En tiedä oletteko hakemassa lupaa Arkkipiispalta vai joltakin muulta, mutta aloituksessa kannattaa muistaa oikea puhuttelumuoto. KP arkkipiispalle tai metropoliitalle, KS piispalle tai apulaispiispalle. (KP= Korkeasti Pyhitetty, KS= Korkeasti Siunattu) ja perään asianosaisen nimi. En käyttäisi puhuttelussa noita lyhenteitä. Itse aloittaisin esim. jotenkin näin " Hyvä/Arvoisa/ Kunnioitettu/Mitätahansaerittäinmuodollista/ Korkeasti Pyhitetty Karjalan ja koko Suomen arkkipiispa Leo...." (Muiden piispojen oikeat puhuttelumuodot löydät esim. osoitteesta: www.ortoksi.net.

Sitten teillä täytyisi olla pätevä perustelu miksi haluatte vihkimisen juuri paaston aikana. Epäilisin että syyksi ei riitä se että saitte mieluisan juhlapaikan juuri paastoajalle. En tiedä mikä teidän syynne on mutta yritä muotoilla se fiksusti ja etenkin koko anomus laatia kunnioittavaan sävyyn. Meillä oli vähällä ettemme joutuneet hakemaan lupaa arkkipiispalta koska suuri paasto pukkasi päälle. Ehdimme onneksi naimisiin ennen sitä:girl_wink:. Voi olla että olen väärässäkin mutta käsitykseni on että suuren paaston aikana vihkimiselle lupa tulee hakea arkkipiispalta. Muista paastoista en ole varma.

Muista että on aikoja jolloin ei itse arkkipiispakaan anna lupaa vihkiä, esim. suuri viikko ja pääsiäisviikko...muistaakseni ainakin nuo. Noista anomuksista vielä sen verran että meillä tosiaan oli lähellä ettemme olisi joutuneet tuota lupaa hakemaan ja kun sen saamisesta Isältä varovasti kyselin hän sanoi että lupa kyllä myönnetään mikäli syy pyyntöön on vain jotensakin järkeenkäypä. Vohkipapista sitte riippuu millä kaavalla hän teidät vihkii. Paaston aikahan on pidättäytymisen ja "surun" aikaa ja vihkiminen on riemujuhla. Jotkut papit saattavat käyttää eri kaavaa paaston aikana vikiessään kuin muulloin. Riippuu ihan ihmisestä.

Toivottavasti oli jotakin apua ja jos joku bongaa asiavirheitä (typoja ei lasketa:grin:) niin kiitos kovasti. Mutta lyhyesti; puhuttele oikein ja ole äärimuodollinen. Käytä juuri niitä hankalia kohteliaita lauserakenteita joita ei enää missään (ikävä kyllä) käytetä ja muistakaa ehdottomasti molemmat allekirjoittaa anomus.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kiitoksia Allure!

Pitääpi alkaa väsäämään kirjettä, hiippakunnan piispalle pitää tuo lupa laittaa tai niin ainakin kirkkoherra sanoi. Meillä syy kyseiseen hääpäivään on se että maalla on saatu hommat tehtyä ja pidetään häät ennen kuin syyshommat taasen alkavat :) en tiedä sitten että onko tuo pätevä syy mutta kun muutakaan syytä ei ole. Jos ei lupaa tule niin pitää harkita siirtymistä luterilaisen papin puheille :(

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kiitoksia Allure!

Pitääpi alkaa väsäämään kirjettä, hiippakunnan piispalle pitää tuo lupa laittaa tai niin ainakin kirkkoherra sanoi. Meillä syy kyseiseen hääpäivään on se että maalla on saatu hommat tehtyä ja pidetään häät ennen kuin syyshommat taasen alkavat :) en tiedä sitten että onko tuo pätevä syy mutta kun muutakaan syytä ei ole. Jos ei lupaa tule niin pitää harkita siirtymistä luterilaisen papin puheille :(

Tuohan on varsin hyvä syy. Kerrot vaan kuinka osallistutte maatilan töihin aktiivisesti ja vuodessa on vain pieni tauko milloin hommista ehtii irottautua. Ihan varmasti saatte luvan. Tuohan ihan oikeasti on hyvä syy.

Ai niin, se tärkein: Oikein paljon onnea Tikris :-X.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tänään hoidettiin avioliiton esteiden tutkintalomakkeen täyttö srk:n virastossa. Mitenkä oli oikeasti yksinkertainen ja nopea juttu! Sujui tosi mukavasti ja koska oltiin etuajassa (tietenkin vähän ennen kuin virasto edes aukesi) niin talkkari päästi meidät sisälle odottelemaan. Oikein hyvää palvelua!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Allure osaatko sanoa kuinka aikaisin lupa täytyy hommata? Riittääkö että esim. 4kk aiemmin vai pitää jo kohta alkaa raapustelemaan kirjettä piispalle?

Kirahvi onnea taas yhden etapin saavuttamisesta :)

Muokattu: , käyttäjä: Tikris

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Täällä kanssa nostaa tassuaan yksi ortodoksimorsian!

Häät tulossa 21.7.2012, eli elämme jänniä aikoja ystävät hyvät! Mies ei kuulu tällä hetkellä kirkkoon, mutta liittyy luterilaiseksi ensi vuonna. On siis eronnut kirkosta aikaisemmin, mutta omana häälahjanani toivoin kunnollisia kirkkohäitä ja ne saan. Kiitos hänelle. <3 Ortodoksisuus on itselleni kovin lähellä sydäntä ja isäni puolen suku on Salmin karjalaisia, josta tietty itse uskokin juontaa juurensa.

Häämme vietetään Tampereen ortodoksisessa kirkossa ja isä Heikkiä olen pyytänyt meitä vihkimään. Hän kastoi esikoisemme marraskuussa 2010 ja tahdomme hänet myös vihkipapiksemme. Isä Heikki on myös rippipappini, joten tästäkin syystä ajattelen häntä kovin lämmöllä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^Sama hääpäivä ku meillä ! :), Joensuussa vietetään siis ort. häät

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Täällä myös yksi ortodoksinen morsmaikku. Naimisiin ollaan menossa myös ensi kesänä, mutta toisin kuin suurin osa teistä muista, luterilaisessa kirkossa. Tähän on monia syitä, joista yksi on se, että hääpäivämme osuu Herran Äidin paastoajalle, enkä jaksa alkaa erityislupia anelemaan tai muuta työlästä. Tunnesyistä en halua päiväämmekään vaihtaa.

Uskontokunnastani huolimatta luterilainen seremonia on itsellenikin tutumpi, kuin ortodoksinen, onhan suurin osa omastakin suvustani luterilaista. Ennen kaikkea haluan kuitenkin kuunnella mieheni mielipidettä ja hänelle ortodoksiset menot tuntuvat olevan "jotenkin liikaa". Tarkoittaa siis sitä, että hänelle vihkiminen on myös yksi niistä elämän tärkeimmistä asioista ja jos niistä puuttuvat ne elementit, jotka tekevät vihkimisestä vihkimisen (urkuversio siitä tietystä häämarssista, jonka tahdissa isäni saattaa minut alttarille, sekä ennen kaikkea se tahtominen :girl_sigh: ) ei hänestä kuulemma tunnu, että hän olisi nyt naimisissa. Onneksi mieheni suostuu kuitenkin siihen, että mahdolliset tulevat lapsemme kastetaan ortodokseiksi, se on minulle tärkeää.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tikris: Uskoisin että 4 kk ennen häitä riittää varsin mainiosti, en usko että piispoilla noita lupahakemuksia pinoittain pöydillä makaa. Nyt on miusta liian aikaisin mutta 4 kk ennen tuntuisi just hyvältä ajalta, piispa ehtii käsittelemään hakemuksen niin että se ratkaisu on teillä hanskassa ennen esteiden tutkintaa. En tiedä tarkkaan milloin teillä on suunniteltu hääpäivä mutta tuossa 4 kk ajassa kannattaa ottaa huomioon pääsiäinen. Pääsiäisaika on piispoillekin kiireistä aikaa joten lähettäisin joko juuri ennen tai jälkeen pääsiäisen jos tuo ajankohta pukkaa päälle.

Olipa epäselvästi selostettu, mutta tarkoitan vaan että ihan pääsiäisaikaan en kirjettä lähettäisi.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

nyt sitten ollaan alettu pähkäilemään lupa-anomuksen sanamuotoja, oon vaan niiiiiin huono noissa virallisissa höpinöissä.. :girl_impossible:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kutsujen lähettäminen alkaisin täällä päin olla kohta ajankohtaista.

Kuinka moni on laittanut kutsuun erillistä infoa ort.-häistä ja kuinkahan monipuolisesti?

Eli olisiko kenelläkään rouvalla/morsiamella laittaa näytille omaa infoaan?

Kiitos jo etukäteen. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mie pyysin seurakunnasta ja sieltä tuli aika hyvä josta voi laittaa toisen tai molemmat laput mukaan tai jakaa ennen vihkitoimitusta jos haluaa..voisin laittaa sulle ne sähköpostilla jos haluut? Laita yv:llä vaikka mailiosote :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään