Jaapa jaa, tein kyllä enemmän kun kohottelin kulmiani, mutta en kyllä lyönytkään. Olin liian kaukana. Olis pitäny tietää jo etukäteen, että osittain pohjalainen sukuni välillä kyllä osaa. On se aikasemminkin nähty. Mutta paappa oli ottanu varmuuden vuoks oman eväspullon mukaan. En tiä, oliko pelänny, ettei häissä oo alkomahoolia, kun morsian on essu kaukana vai mitä. Mutta tarpeeks kun oli siitä pullostaan naukkaillu meidän tarjoomien juominkien lisäks, niin tottahan sitä nyt alkaa vähemmästäkin laulattaan. Ja kyllähän kaikkien pitää päästä niitä sulosäveliä kuuleen, joten kuningasajatus onkin, että paappa tahtoo bändin solistin paikalle. Mä kävin bändille sanomassa, että ei todellakaan tartte sitä kekkeruusia sinne lavalle päästää, jollon paappa veti palkokasvit nenäänsä. Ei tienny, että mä olin kieltänyt, joten päätti sitten antaa suoraa palautetta sille solistille. Haukku sen itserakkaaks homoks muun muassa. Meikäläinen kiehahti tarpeeks kuultuaan ja kun en oo mäkään ikinä hiljaseks jääny näissä tilanteissa, niin pistin karjasten paapalle pari valittua sanaa. Sen jälkeen ihana kaasoni sai ukon ulos ja siellä miehen kaverit oli yleisönä, että paappa pääsi esiintyyn. Voi tuskan parahdus. Mun pikkusisko menee kuukauden päästä naimisiin. Yllättäen paappa on sinnekin kutsuttu. Ja siä on sama bändi. Aion ite tarkistaa, että se äijä ei juo siä häissä tippaakaan.