Illuusian.unelma

Jupinaketju kosinnanodottelijoille

456 posts in this topic

Argh! Tämä turhautunut kosinnanodottelija päätti pistää pystyyn ketjun, jossa voi rähistä ja louskuttaa maailman epäoikeudenmukaisuudelle ihan rehellisen kateellisena. Avaudu, kun tuntuu siltä, että ihan kaikilla muilla menee tällä elämänsaralla paremmin kuin itsellä. Vertaistuki :-X (Jo kihlatut voi ihan tunteitaan suojellaakseen pysyä muualla.)

Aloitan.

Työkaveri meni kihloihin parin kuukauden seurustelun jälkeen. Eihän ne hitto vie voi mitenkään vielä tuntea toisiaan niin hyvin, että tietävät haluavansa olla loppuelämänsä yhdessä. Ja se kai siinä nyt ideana, ainakin toivottavasti, on. Toiset tässä vain odottavat kosintaa, vaikka yhdessä ollaan oltu kaksi ja puoli vuotta.

Ystävä meni naimisiin ja käytti tietämättään häissään monta ideaa, jotka olisin halunnut omiini, mahdollisesti joskus koittaviin, (pienimuotoisiin) häihini. Häissä mm. lauloi ihminen, jonka itse olisin omiin häihini ehdottomasti halunnut laulamaan. Morsiammen puku oli samaa väriä (ei valkoinen) ja pelottavan lähellä samaa mallia, kuin olisin itselleni valinnut. Mutta enhän minä nyt enää voi näitä ideoitani toteuttaa, kun vaikuttaisin halpahintaiselta matkijalta!

Kaiken huippuna näin unta, jossa olin valmistautumassa maistraattivihkimiseen.Sovittelin siinä päähäni jotain älyttömän kamalaa hunnuntynkää... :D Äitini sattui tulemaan paikalle ja veti hillittömät herneet siitä, etten ollut kutsunut häntä häihini. Sanoin, ettei ketään muutakaan ole kutsuttu, eikä mitään häitä edes ole, pelkkä maistraattipiipahdus. Mutta että voit kai sinä tulla, jos niin välttämättä haluat. Samaan aikaan aloin huolestua, että mahtaako sulhanen edes muistaa, että vihkiminen on tänään. Soitin hänelle ja hän oli tietenkin töissä ja autuaasti unohtanut koko asian. Ja ei kuulemma nyt millään pysty täältä lähtemään... Koettaako minun alitajuntani kenties kertoa minulle jotakin? :lol:

Edited by Illuusian.unelma

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me olemme kyllä jo kihloissa, mutta olemme sitä olleet jo viisi vuotta eikä hääpäivästä ole tietoakaan :girl_cray2: Olimme juuri (n.1kk sitten) parhaan ystäväni häissä ja ihan totuuden nimissä täytyy kyllä sanoa etten kerennyt olemaan kateellinen tai katkera oman hääpäiväni 'puuttumisesta'. Paras ystäväni on yksi tärkeimpiä ihmisiä minun elämässä, ja nautin heidän päivästään ihan täysillä :girl_in_love:

Kyllä täytyy toki myöntää että välillä on sellaisia turhautumisen merkkejä ilmassa (kröhöm pyörin hääpalstalla :girl_haha: ), mies ei halua puhua mitään hääpäivän sopimisesta :skilletgirl: Hän kun haluaa 'kosia' uudestaan, kun tämä meidän kihlautumisaika on ollut näin pitkä, ja haluaa että se tulee minulle yllätyksenä.

Noh, sitä odotellessa :girl_sigh:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Unet, nuo kummajaiset.

Olen nähnyt unta, jossa isäni ja veljeni hakevat minut Äitini häihin. "Oi, voi, entä jos äitinikin menee naimisiin ennen minua."

Jossakin unessa avomieheni pyörtyi kun kerroin tahtovani naimisiin. "Oi, voi, onko se niin vastenmielistä hänelle..."

Toettuaan unessa avomieheni ilahtui kun tahdonkin avioehdon. "No dah, kyllähän hänen pitäisi se tietää jo, kun olen positiivisesti kommentoinut asian olemassa oloa."

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tuli mieleen itsellekin yksi aiemmin nähty uni. Siinä mies viimein kosi, mutta sormus oli aivan kamala. Ei lähellekään sellainen, mitä on katseltu. Kun siitä huolimatta olin onnellinen ja innoissani kosinnasta, ja vähän nieleskellen ajattelin, että kai tuon sormuksenkin kanssa pystyy elämään, muuttui sormus vielä hirveämmäksi ja vielä hirveämmäksi. Lopulta sormessani oli ruosteinen rinkula, jossa oli kammottava iso vihreä kivi, foliolla (!) kiinnitettynä. Ihan kuin uni olisi testaillut minua, että miten kamalan sormuksen olen valmis hyväksymään. Sitten uneen ilmestyi vielä mieheni kaverin tyttöystävä, josta en ihan kauheasti tosielämässä välitä, ja minun olisi pitänyt tämä kamaluus hänelle esitellä. :girl_haha:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ääh. Mokasin. Oon onnistunu olemaan ihan hiljaa koko naimisiinmeno-asiasta kuukausia, mut nyt jäin kiinni.. Kävin pyörähtämässä eräässä hää- ja juhlapukuliikkeessä ajat sitte, ihan vaan kun en ollu koskaan livenä hääpukua nähny :D Myyjä laitto sit mukaan liikkeen käyntikortin ja olin ihan unohtanu koko asian, kunnes tänä aamuna löysin sen eteisen lattialta --mies oli käyttäny sitä jonain muistilappuna (takapuolella oli raapustettu jotaa numeroit) !! :girl_impossible: Se on varmaan tippunu laukun perältä lattialle ja paikan nimestä (sis. "morsian") ei siis jää epäselväksi minkä alan liikkeessä on tullu käytyä. :girl_cray:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ääh. Mokasin. Oon onnistunu olemaan ihan hiljaa koko naimisiinmeno-asiasta kuukausia, mut nyt jäin kiinni.. Kävin pyörähtämässä eräässä hää- ja juhlapukuliikkeessä ajat sitte, ihan vaan kun en ollu koskaan livenä hääpukua nähny :D Myyjä laitto sit mukaan liikkeen käyntikortin ja olin ihan unohtanu koko asian, kunnes tänä aamuna löysin sen eteisen lattialta --mies oli käyttäny sitä jonain muistilappuna (takapuolella oli raapustettu jotaa numeroit) !! :girl_impossible: Se on varmaan tippunu laukun perältä lattialle ja paikan nimestä (sis. "morsian") ei siis jää epäselväksi minkä alan liikkeessä on tullu käytyä. :girl_cray:

:D Mutta tuohan oli tosi 'hienovaraista vihjailua'.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Okei, nyt kirjoitan sen mitä en ole kenellekään ääneen kehdannut sanoa.

Minäkin odotan kosintaa!

Nyt on tuttavapiirissä ollut suoranainen kihlausbuumi. Okei no kaksi kihlausta on kavereiden pikkusiskojen (toinen 15 ja toinen 16v) jotka ovat seurustelleen muutamia kuukausia joten ei ehkä niin tosissaanotettavia (anteeksi jos oli rumasti sanottu). Mutta sitten on yksi minua viisi vuotta nuorempi kaveri joka kihlautui ja sitten miehen kaveripiirissäkin kaksi pariskuntaa on vaihtanut sormuksia. KAIKKI parin kuukauden sisään!

Enkä voi edes tosissani odottaa miehen kosivan, kun puhuttiin jotain tulevaisuudesta ja tultiin tavallaan siihen päätelmään että naimisiinmenoja voi alkaa suunnittelemaan aikaisintaan muutaman vuoden päähän kun minäkin olen saanut paperit yliopistosta ulos ja työllistynyt. Nyt ollaan seurusteltu kolme vuotta. Onhan se järkevää ja noin... Mutta minulle riittäisi pienetkin maistraattihäät ja lähimpien kanssa illallistaminen jossain ravintolan kabinetissa. Mutta sitten taas minun sukuni puolelta on kutsuvieraslista todella kinkkinen ja koko häät olisivat sukulaisten suhteen yksi iso riitapommi että melkein tekisi mieli jättää koko juhlat välistä ja ja... Stressaan jotain joka ei ole vielä ajankohtainen vielä pitkään aikaan!

Miehelle olen esittänyt aika välinpitämätöntä kihlauksesta ja häistä, mutta sitten taas salaa toivon kosintaa. Olenko vaikea nainen vai mikä! Minulla ei kyllä ole oikeutta odotella kosintaa mutta odottelen sitä silti :(

Share this post


Link to post
Share on other sites

:D Mutta tuohan oli tosi 'hienovaraista vihjailua'.

Pitää lainata itteensä tuolta toisesta ketjusta, niin ei naurata sit enää :(

Taasen pitää käydä täällä päivittämässä omaa tilannetta.. Valittelin heinäkuussa, että menin sössimään kosinnan ja n. 3kk sen jälkeen vihjasin asiasta kerran ja sain jäätävää palautetta, ettei tykkää painostamisesta. En oo mitään sanonut sen jälkeen. Mitä nyt rupesin vollottamaan, kun olimme kesällä sukulaisten häissä ja kirkossa avo kuiskasi, että "se ollaan sit me kohta/seuraavaksi on meidän vuoro" tms. Juhlissa nappasin kimpun, josta tietysti seurasi ventovierailtakin virnuilua jne. (ehkä ei olis pitäny, jos tässä nyt alkoi se kypsyminen taas uusiksi :girl_haha: )

--

On taatusti noussu niskakarvat pystyyn siitä kortista. Pelkään, että luulee mun olevan joku häähullu, jolla on jo häät valmiina, kuhan vaa saa jonkun ihan-sama-kenet siihen sanomaan "tahdon".. tai että luulee, että haluan järjestää häät, en niinkään avioliittoa hänen kanssaan. :girl_cray: Kun todellisuudessa en ollu koskaan aiemmin edes aatellu naimisiin menoa (haaveillu lapsena tm.), vaan tuon sössimäni kosinnan jälkeen innostuin/kiinnostuin asiasta, kunhan sai vähän sulatella.

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ :girl_sad: Mitä Tipsu luulisit jos ottaisit asian puheeksi, ja kertoisit mitä sinä häistä ajattelet? Siis että juttelisitte 'hyvässä hengessä' siitä, mitä kumpainenkin teistä on häistä ajatellut. Tietysti jos aihe on ns. herkkä, olisi varmaankin hyvä jos keskustelun aluksi painottaisit että tämän keskustelun tarkoitus ei ole se, että mennään heti tai huomenna kihloihin ja päätetään hääpäivä.

Voisiko siitä olla apua, ettei tämä asia olisi enää ns. mörkö? Siis että voisitte puhua asiasta avoimesti ja mies kuitenkin ymmärtäisi että vaikka sinä hieman tutkailet hääjuttuja, se ei tarkoita sitä, että huomenna täytyy olla kihlasormus hankittuna.

korjattu typo

Edited by Some.Day

Share this post


Link to post
Share on other sites

^ No mun mielestä turha enää "kaivella" asiaa.. mies on kuitenki "kosinu" jo kerran & useaan otteeseen sanonu, että haluaa olla mun kanssa, että meidän juttu ois "loppuun asti" jne. Niin kaitpa tässä malttaa ootellakii :) ehkä siinä sit todistaa ettei oo mikään häähullu. Ja ois kait siinä sen verta perää, etten halua mitään me+pappi+2 todistajaa, maistraatti, ja karkaaminen ulkomaille -tyylisiä häitä (ei siinä jos joku muu haluaa). Haluaisin kotibile-tyyliset häät, eli paljon ystäviä, tanssia jne. (ei siis myöskään mitään koko kylä ja pönötys).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hienoa Tipsu kun sinulla on parempi fiilis :girl_smile:

Tottahan on että kyllä tämä 'odottaminen' on vaan välillä hieman raastavaa.... :girl_haha:

Share this post


Link to post
Share on other sites

*

Edited by Tipzilla

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mun täytyy nyt myös avautua. Yleensä ajattelen tätä asiaa hyvinkin järkevästi. Naimisiin / ensin kihloihin meneminen on minulle totta kai hyvin tunnepitoinen asia, mutta usein mietin myös, että kiire ei vielä ole, koska emme ole yrittämässä lasta tai ostamassa yhteistä asuntoa vielä muutamaan vuoteen. Ja minusta kihlauksen "kuuluu" olla suht. lyhyt, n. 1-1,5 vuotta. Tahdon, että kihlautumisen jälkeen suunnitellaan häät ja mennään naimisiin. Siis meillä. Ja käytännössähän naimisiin meneminen vaikuttaa vain juridisiin juttuihin, kuten lasten isyyden selvittämiseen, leskeneläkkeeseen, perintöön jne. Me asumme jo yhdessä, joten päivittäistä käytännön elämäämme kihlautuminen tai naimisiin meneminen ei muuttaisi.

Mutta nyt minulle on tullut se "mutta". Olen ollut tänä vuonna kolmen ystäväni häissä. Viimeisen vuoden aikana mieheni yksi ystävä on mennyt naimisiin, yksi kihloihin ja kolmelle on syntynyt vauva tai jopa kaksi kerralla. Yksi mieheni ystävä saa puolisonsa kanssa ensimmäisen lapsen vuodenvaihteen jälkeen. Eilen kuulin, että pitkäaikainen ystäväni, jonka häissä kesällä olin, saa miehensä kanssa vauvan ensi keväänä. :girl_cray2: Miksi meillä ei edetä, kun kaikki muutkin?

Pari viikkoa sitten sunnuntaikävelyllä tuolla pitkin merenrantoja ( :girl_dance: ) oli puhetta näistäkin asioista. Minulla on opiskelut kesken ja tavoitteena valmistua 1-1,5 vuoden päästä. Siksi en halua lasta tarkoituksella enkä vahingossa ennen kuin paperit ovat koulusta kädessä. Tuntuu, että siinä olisi sosiaalista turvaa itselle, jos koulu olisi käyty ja työpaikka hallussa ennen lasten syntymää. Kun ikääkin on valmistuessa jo vähintään 27 vuotta. Puhuimme myös asunnon ostamisesta ja lapsiin liittyen (juridisten seikkojen vuoksi) naimisiin menosta. Minusta tuntuu tuskastuttavalta, että lapset (ja siten myös häät) ovat mieheni mielestä ajankohtaisia vasta, kun asumme omistusasunnossa, jossa on neliöitä kasvattaa perhettä. Ihan järkevää, tiedän, vaikka eihän se vauva laske neliöitä eikä välitä asunnon omistussuhteista. Joka tapauksessa luin miehen ääneen lausuttuja ajatuksia siten, että ei kannata kosintaa juuri odotella ennen valmistumista.

Tietysti parhaassa tapauksessa, jos saan koulun käytyä vuodessa loppuun, minulla olisi jo vuoden päästä tiedossa mahdollisesti työpaikka, sitä kautta parempi taloudellinen tilanne (mies on kyllä jo omalla työurallaan pitkällä) ja mahdollisuus harkita asunnon ostamista. Sitten ehkä realistisempaa haaveilla kosinnastakin. Mutta kuka se sanoi, että aika kuluu niiiiin hitaasti :girl_sigh:

Sinänsä minusta 2,5 vuotta, jonka mekin olemme nyt seurustelleet, on melko lyhyt aika, enkä ole ollenkaan "huolissani" siitä, ettei mies ole vielä kosinut. Haaveilen kuitenkin ja olen vähän kateellinen välillä omien ystävieni "paremmasta tuurista". Olen kuitenkin aidosti onnellinen heidän puolestaan. Tiedän, ettei nyt ole oikea hetki häille eikä edes kihloille, mutta sitä odotellessa yritän parhaani mukaan nauttia tästä ihanasta ajasta, kun se kaikki on meillä vielä edessä :wub:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Odottavan aika on piiiiitkä! Minäkin haluaisin niin kovasti, että jotain jo tapahtuisi, ja on tosi ärsyttävän tuskastuttavaa, kun se ei ole omissa käsissä laisinkaan. Talonoston, vauvansaamisen ja naimisiinmenon järjestyksellä ei minulle ole muuta merkitystä kuin se, että naimisissa ollaan ennen vauvan syntymää. Muuten menköön missä järjestyksessä sattuu luontevammin onnistumaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Totta, että odottavan aika on pitkä. :hysteric: Pitääkin itseasiassa ottaa puheeksi että: " mihin kohtaan se meidän hääpäivä sioittuu ensivuonna" :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä odotellaan esikoislasta, mutta sitä hemmetin kosintaa ei kyllä oo näkynyt eikä kuulunut :girl_mad:

Share this post


Link to post
Share on other sites

HansQ, vau!

Onnea lapsesta!!

Voi olla, että tuo herättää miehen pikkuhiljaa...

Koita jaksella. Anna vielä vähän aikaa..

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jupinaa tulossa!

MIKSI _kaikkia_ muita kositaan romanttisesti LYHYEN seurustelun jälkeen?!

Okei, tämän laukaisi pelkkä blogi, ei edes mikään tuttu. Mutta niin... Siinä bloggaaja kihlautui vuoden seurustelun jälkeen poikaystävän kosiessa romanttisesti. Ja nämä(kin) ovat vasta 18-vuotiaita!

MIKSEI minun muutoin arkielämässä niin romanttinen poikaystäväni kosi? Tuntuu että ympärillä ihmiset menevät kihloihin tuosta vaan vuoden tai maksimissaan kahden vuoden seurustelun jälkeen. Eilen yksi ystäväni puhelimessa suunnitteli tulevia kesähäitä ensi kesälle ja minä vain tukehdun kateuteeni. Minäkin haluan naimisiin! Muita kositaan parin vuoden seurustelun jälkeen mutta minun mieheni ajattelee häitä vain "joskus sitten vuosien päähän". Okei, kolme vuotta on lyhyt aika yhdessä, mutta silti... Miksi se muiden "yksi tai kaksi vuotta yhdessä" sitten ole liian lyhyt aika?

Myönnetään: olen juonut pari siideriä yksin kotona haaveillen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Niinpä! Minulla on ihan lähipiirissäkin tuore pikakihlapari. Parin kuukauden seurustelun jälkeen, ennen ensimmäistäkään riitaa, kimaltaa jo kihlat sormissa. En sitten tiedä kumpi on viisaampaa toimintaa: hypätä tuntemattomaan veteen silmät kiinni ja pää edellä vai se, että jahkailee asemalla ja joutuu ehkä toteamaan, että se juna meni jo.

Just nyt turhauttaa aika turkasen paljon. Kihlojahan meillä on soviteltu jo monta kertaa, viimeksi viikko sitten, mutta mitään ei vain tapahdu! Alkaa tuntua, että kultakaupassa piipahtaminen on vain miehen kätevä keino sulkea suuni taas muutamaksi kuukaudeksi...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Heipä hei!

Anteeksi, että tungettelen keskusteluunne. En edes ole kosintaa odottava tyttöystävä, kosittu jo on ja häät ovat parin kuukauden kuluttua. En oikeastaan kerinnyt tuohon odotusralliin mukaan. Okei myönnän kuukauden päivät poltteli kovasti, kun tiesin että miehellä on sormus mutta mietin että koska se aikoo kosia...

Mutta tällainen odotushan ei ole ollenkaan verrattavissa siihen, ettei edes tiedä haluaako mies naimisiin ollenkaan.

Kun luen näitä teidän viestejä niin joskus tuntuu, että ymmärrän ihan täysin, mutta joskus en sitten ihan niin hyvin. Ihmettelen enemmänkin sitä, että miksi joku suhtautuu tähän "odottamis harmitukseen" niin negativiisiesti. Siis ihan yleistähän tämä käytäntö, lukekaa vain mitä tahansa suurempia hääfoorumeita englanninkielellä. Amerikoissa on jo ihn normaalia olla tässä odotusrallissa ja puhua siitä avoimestikin. On kaikenlaisia "wedding chicken" reseptejä, millä naiset ovat saaneet miehensä kosimaan ym :D

Kunhan ei mene touhu liian vakavaksi niin minusta tällainen odottaminen on ihan suotavaa ja ihan hauskaakin aikaa se voi olla :)

Mutta odotuksen aikana on mielestäni tärkeää, ettette hyvät naiset unohda itseänne! Etsikää itsenne ja löytäkää uusia puolia omasta itsestänne. Ei tarvitse etääntyä miehestä, mutta usein kun sitä kosintaa odottaa niin yrittää ns. elää miehelle ja tehdä kaiken sen toisen puolison mukaan ja hänelle. Se taas voi olla miesten mielestä hyvinkin luotaantyöntävää käytöstä ja kosinnan odotuskin voi vaan pidentyä..

Muistakaa ketä TE olette ja minkä takia se mies juuri rakastui SINUUN!

Share this post


Link to post
Share on other sites
Minulla on ihan lähipiirissäkin tuore pikakihlapari. Parin kuukauden seurustelun jälkeen, ennen ensimmäistäkään riitaa, kimaltaa jo kihlat sormissa. En sitten tiedä kumpi on viisaampaa toimintaa: hypätä tuntemattomaan veteen silmät kiinni ja pää edellä vai se, että jahkailee asemalla ja joutuu ehkä toteamaan, että se juna meni jo.
Nyt minun täytyy ihmetellä, miten olisi mahdollista, että "juna meni jo". Jos elää jo rakkaansa kanssa hyvässä parisuhteessa, ei kai se juna vahingossa ohi pääse. Kosinta tulee kyllä varmasti aikanaan, jos naimisiin meneminen on parisuhteessa molemmille tärkeää ja parisuhde säilyy. Jos tällä sen sijaan viitataan lapsiin, joiden saamiseksi on ihan biologisesti olemassa rajallinen aika, asia vaatii keskustelua siitä, halutaanko lapsia, ja myös keskustelua siitä, onko juridinen turva lasten kanssa tärkeämpää kuin se, että "naimisiin mennään sitten kun siltä tuntuu". Minulle tuo juridiikka painaa vaakakupissa aika paljon.Pikakihloista: Minun kummisetäni meni oman vaimonsa kanssa naimisiin 6 kuukautta ensitapaamisen jälkeen ja 3 kuukautta häiden jälkeen heille syntyi ensimmäinen lapsi. Tästä on aikaa nyt jo 15 vuotta ja he ovat edelleen onnellisesti yhdessä, nyt kahden lapsen vanhempia. Mutta: olen heidänkin kohdallaan hieman ihmeissäni, että sellaisella vauhdilla tehdyt "elämän suurimmat ratkaisut" ovat kantaneet niin pitkälle. Eihän puolessa vuodessa opi toista niin syvällisesti tuntemaan. Heillä on käynyt myös käsittämättömän hyvä "tuuri", että se toinen onkin ollut "se oikea". Se on sitä elämän suurta salaisuutta, ajattelen. En tiedä mitään toista pikaisesti (esim. vuoden seurustelun jälkeen) kihlautunutta paria, jonka parisuhde olisi kestänyt häihin ja/tai lapsiin asti. Siksi en ole koskaan kadehtinut ystäviäni tai sukulaisiani, jotka ovat tehneet pikaratkaisuja. Itse olen ylpeä ja onnellinen siitä ajasta, jonka mieheni kanssa seurustelimme "kahdestaan" ilman lapsia tai sormuksia. Meillä on myös "meidän historiaa" ennen kuin menimme kihloihin, ensi kesänä naimisiin ja toivottavasti saamme sittemmin myös lapsia. Se on sitten "meidän perheen historiaa".
Just nyt turhauttaa aika turkasen paljon. Kihlojahan meillä on soviteltu jo monta kertaa, viimeksi viikko sitten, mutta mitään ei vain tapahdu! Alkaa tuntua, että kultakaupassa piipahtaminen on vain miehen kätevä keino sulkea suuni taas muutamaksi kuukaudeksi...

Minusta vaikuttaa pikemminkin siltä, että miehesi tosissaan suunnittelee kosintaa, jos sormuksia sovitellaan. Malttia, malttia, vaikka se onkin niiiiiin vaikeaa. Sen sijaan, jos oikeasti ramppaisitte kultasepänliikkeessä every now and then, jotta sinä pysyisit "tyytyväisenä", se olisi minusta jo melko julmaa omaa kumppania kohtaan. Voimia sinulle ja kaikille muillekin odottelijoille!</p>

Share this post


Link to post
Share on other sites
Minulla on ihan lähipiirissäkin tuore pikakihlapari. Parin kuukauden seurustelun jälkeen, ennen ensimmäistäkään riitaa, kimaltaa jo kihlat sormissa. En sitten tiedä kumpi on viisaampaa toimintaa: hypätä tuntemattomaan veteen silmät kiinni ja pää edellä vai se, että jahkailee asemalla ja joutuu ehkä toteamaan, että se juna meni jo.
Nyt minun täytyy ihmetellä, miten olisi mahdollista, että "juna meni jo". Jos elää jo rakkaansa kanssa hyvässä parisuhteessa, ei kai se juna vahingossa ohi pääse. Kosinta tulee kyllä varmasti aikanaan, jos naimisiin meneminen on parisuhteessa molemmille tärkeää ja parisuhde säilyy. Jos tällä sen sijaan viitataan lapsiin, joiden saamiseksi on ihan biologisesti olemassa rajallinen aika, asia vaatii keskustelua siitä, halutaanko lapsia, ja myös keskustelua siitä, onko juridinen turva lasten kanssa tärkeämpää kuin se, että "naimisiin mennään sitten kun siltä tuntuu". Minulle tuo juridiikka painaa vaakakupissa aika paljon.
Juu, meillä henkilökohtaisesti on kyse juuri tuosta, että kun yhteisiä lapsia todellakin halutaan saada, niin niiden suhteen ei auttaisi enää asemalla jahkailla, vaan hypätä siihen junaan ennen kuin on liian myöhäistä. Ja minulle oikea sitoutuminen avioliiton muodossa, kaiken sen tuoman juridisen turvan ja henkisen varmuuden takia on niin tärkeää, etten lapsia aio tehdä, jos mies ei tähän ole valmis. Olen hänelle sanonutkin, että jos sinä et ole valmis kantamaan minun sormustani, en minä ole valmis kantamaan sinun lastasi. Tiedän lasten itsessään olevan niin iso sitoumus, etten uskalla niitä tehdä, jos kumppani ei ole valmis sitoutumaan "edes" juridisesti.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mies sattui lukemaan olan yli sitten tämän ketjun otsikon. Sain osakseni aika huvittunutta naureskelua. Toivottavasti se ei tule lukemaan sitä, mut jos sen tekee, niin: rakastan sua ihan hirveesti kulta!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minun kummisetäni meni oman vaimonsa kanssa naimisiin 6 kuukautta ensitapaamisen jälkeen ja 3 kuukautta häiden jälkeen heille syntyi ensimmäinen lapsi. Tästä on aikaa nyt jo 15 vuotta ja he ovat edelleen onnellisesti yhdessä, nyt kahden lapsen vanhempia. Mutta: olen heidänkin kohdallaan hieman ihmeissäni, että sellaisella vauhdilla tehdyt "elämän suurimmat ratkaisut" ovat kantaneet niin pitkälle. Eihän puolessa vuodessa opi toista niin syvällisesti tuntemaan. Heillä on käynyt myös käsittämättömän hyvä "tuuri",

Vähn OT:nä: Minusta ei voi verrata omien vanhempiemme "naimisiinmeno-aikaa" nykyelämän menoon. Silloin ei "saanut" "testailla" vuosikausia eri ihmisiä, sinkkuilla jne. Silloin seurusteltiin vähemmän aikaa, mentiin nopeasti naimisiin ja tehtiin lapsetkin aikaisemmin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now