Illuusian.unelma

Jupinaketju kosinnanodottelijoille

456 posts in this topic

Tipzilla osaa niin hienosti aina sanoa kaikki asiat, usein mietin, että millä alalla sä mahdat olla, osaisinpa itsekin ilmaista itseäni noin :girl_sigh:

 

Sitruunaperho, et ole tämän asian kanssa yksin. Täällä tiedetään tasan, mistä puhut. Oletko kysynyt mieheltä, että millaista aikataulua hän kihloille/naimisiinmenolle ajattelee, jos se ei ole tällä hetkellä ajankohtainen?

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hih, kiitosta vaan Augusta* :) Ihanhan tässä punastuu  :girl_smile: Kaupallinen koulutus minulla on, mutta en ole mikään markkinoija tms. :) Kotona taisin oppia jo lapsena, että kun jotain haluan, se pitää perustella ja sitten sen saan :D  (elekee lainatko jos alkaa ujostuttaa  :ph34r: )

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hih, omat perustelut ovat kai aina olleet tyyliin "Mmähaluuuuuuunn!!!"

Taloussihteeri tässä päivää, töissä perusteluiksi vinkumiselle riittää :"Kirjanpitolaki sanoo niin" tai "Tuosta tulee kyllä tilinarkastajalta sanomista" :girl_prepare_fish:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tipzilla osaa niin hienosti aina sanoa kaikki asiat, usein mietin, että millä alalla sä mahdat olla, osaisinpa itsekin ilmaista itseäni noin :girl_sigh:

 

Sitruunaperho, et ole tämän asian kanssa yksin. Täällä tiedetään tasan, mistä puhut. Oletko kysynyt mieheltä, että millaista aikataulua hän kihloille/naimisiinmenolle ajattelee, jos se ei ole tällä hetkellä ajankohtainen?

Heips Augusta sinullekin!

 

Onhan se lohduttavaa, että on muitakin samassa veneessä. Plus että tänne on helppo vuodattaa se päänsisäinen mössö, jotta ei mene miehen painostamiseksi. Sitäkin kuulemma olen meinannut alkaa tehdä. Tosin hän tässä pari viikkoa sitten totesi, että kyllä sinä saat katsella ihan vapaasti

kultasepän liikkeiden ikkunoista niitä sormuksia; minähän voin katsella samaan aikaan vaikka kelloja. HOOOH HOIJAKKAA :skilletgirl:

 

No niin, aikataulusta. Mies sanoi kun taas päivänä yhtenä keskustelimme (me puhumme paljon ja yritämme tehdä sen rakentavasti, joskus onnistuu heikommin...), että "jos sinä et olisi niin vaikea ja mielialavaihteluinen ihminen, niin me varmaan olisimme jo ajat sitten olleet kihloissa." Vika on siis minussa miehen mielestä. Minä olen pettynyt, kun hän ensin lupasi muuton yhteydessä kihlat, sitten ei tapahtunutkaan mitään - minua alkoi syödä tämä odottaminen ja mies ihmettelee miksi mahdan olla aika usein kiukkuinen.....no jaa..?

 

Aikataulusta sanoi tänään, että ei osaa sanoa. Haluaa, että meillä menee paremmin, eli saamme riitamme ratkottua ja sitten JOSKUS se aika tulee. Voi olla kuulemma puolen vuoden päässä tai 5 vuoden päästä. Riippuu siitä, miten minä käyttäydyn .... :girl_mad:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Aikataulusta sanoi tänään, että ei osaa sanoa. Haluaa, että meillä menee paremmin, eli saamme riitamme ratkottua ja sitten JOSKUS se aika tulee. Voi olla kuulemma puolen vuoden päässä tai 5 vuoden päästä. Riippuu siitä, miten minä käyttäydyn .... :girl_mad:

Auts! Tuo ei kuulosta kyllä hyvältä. Ihan kuin kihlaus olisi joku palkinto, joka ansaitaan hyvällä käytöksellä. Puuh! Näkisin niin punaista tuossa tilanteessa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

 

Aikataulusta sanoi tänään, että ei osaa sanoa. Haluaa, että meillä menee paremmin, eli saamme riitamme ratkottua ja sitten JOSKUS se aika tulee. Voi olla kuulemma puolen vuoden päässä tai 5 vuoden päästä. Riippuu siitä, miten minä käyttäydyn .... :girl_mad:

Auts! Tuo ei kuulosta kyllä hyvältä. Ihan kuin kihlaus olisi joku palkinto, joka ansaitaan hyvällä käytöksellä. Puuh! Näkisin niin punaista tuossa tilanteessa.

 

No juu, ei todella kuulostakaan. Joskus tuo mies on niin helvatan lapsellinen. Sammakoita tipahtelee suusta, että "plumps plumps" vaan käy....

Minä olen ajatellut, että en ala löyhässä hirressä roikkumaan vuosia, jos toinen haluaa minua testata...

 

Minulla on kuitenkin jo ne omat rakkaat lapset tehtynä (3 ihanaista), jos mies nyt osoittautuu todella pässiksi noiden kommenttiensa kanssa, niin sitten se on kyllä eri osoitteet, kiitos. Ylpeys se on minullakin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

*

Edited by Tipzilla

Share this post


Link to post
Share on other sites

 

 

Jep jep. Minä olen herkkä, itken helposti ja myöskin räiskähdän helposti, mutta osaan myös pyytää anteeksi kun joskus menee överiksi. Mies on vissiin omasta mielestään aina oikeassa oleva hillitty ja hallittu, minä olen se vaikea draama queen....ja kyllähän tässä vaikuttaa sekin, että minulla on 3 lasta myös vastuullani, ei kai ihmekään jos joskus oikeasti pinna kiristyy ja tuntuu, että ainainen vetovastuu väsyttää. Ja väsyneenä sitä tiuskahtaa helpolla....

 

Miehessä on PALJON hyviä puolia, mutta minua on alkanut tökkiä ihan todella se että minun pitäisi olla se, joka muuttuu. Väännetään kolmiosta neliön muotoinen ja asiat on onnellisesti ja hyvin. Olenkin sanonut, että minä olen tällainen ja jos en sinulle kelpaa niin pitää kaiketi sinun etsiä parempi ja sopivampi puoliso itsellesi -> ja tämän lauseen kun sanon, niin minä olen nostanut miehen mielestä erokortin pöydälle ja hänen parisuhdelaskurinsa alkaa aina siinä kohtaa alusta.... :girl_mad:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Moi kaikille odottelijoille, täällä olisi vielä yksi kohtalontoveri..

 

Minulla ja avomiehellä tulee elokuussa seurustelua täyteen kolme vuotta, josta yhdessä ollaan asuttu 2,5v. Ikää meiltä löytyy 21v. (minä) ja 25v. (mies). Naimisiinmeno pyörii päässä aivan jatkuvasti! Enkä edes halua isoja juhlia vaan karata miehen kanssa kahdestaan vihille. Onneksi hän on samoilla linjoilla, ja asiasta on ihan keskusteltukin ja mm. Toscanaa mietitty. Viime aikoina olen puhunut naimisiinmenosta ja etenkin sormuksista semmoisella syötteellä, että täytyy välillä ihan purra kieltä  :girl_cray2: Mieskin on tosin antanut vähän myönnytystä, sillä kerran yhden romanttisen illan jälkeen hän ikäänkuin sivulauseessa kehoitti minua mittauttamaan sormuskokoni "että se on sitten valmiina kun sitä tarvitsee".. Nyt se sitten lukee jääkaapin ovessa ja mies kiusoitteli laittavansa puhelimeensa mun nimen kohdalle "Nannuliini 16", ettei sormuskoko pääse unohtumaan  :girl_haha:

 

Meillä ei kaveripiiristä kukaan ole menossa naimisiin tai edes kihlautumassa lähiaikoina (tai ei sitä ikinä tiedä, mutta epäilen suuresti!). Ihan paria kaveria lukuunottamatta kaikki kaverimme viettävät railakasta sinkkuelämää tai ovat juuri eronneita/tuoreissa parisuhteissa. Miehen ehto avioliitolle on se, että hän valmistuu ensin (n. 1v opintoja + diplomityö jäljellä). Olen toki itsekin antanut ehtoja, mm. etten synnytä hänelle yhtään lasta ennen papin aamenta. Onneksi olemme samoilla linjoilla näissä asioissa. Olemme kuitenkin nyt kesän ajan kaukosuhteessa n. 2,5kk ja uskon kyllä, että tämä ikävä saa ja on saanutkin meidät ajattelemaan tulevaisuutta monelta eri kantilta. Etenkin miehen on ollut aika vaikeaa, kun yhtäkkiä vaimoke ei ole ollutkaan kotona touhuamassa. Elokuussa tulen takaisin Suomeen viikkoa ennen meidän 3. vuosipäivää, ehkä sitten.. :girl_in_love:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Heipä hei ja uusi päivä taas!

 

Eilinen meni aika ikävissä fiilareissa, pohdin ihan tosissani, onko kumppanillani todellakin oikeutta vaatia / toivoa vain minua muuttumaan? Jäin pohtimaan nimenomaan asiaa tuolta kannalta, että "kosinta on ajankohtainen sitten, kun minä olen hänen mielen mukainen = kosinta riippuu minun käyttäytymisestä.

 

Oletusarvoisesti jokainen ihminen haluaa tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi omana itsenään, sellaista särmien hiontaa toki tapahtuu suhteen ja vuosien myötä, mutta siinä on mielestäni vissi ero ekaan lauseeseeni.

 

Niinpä päätän tästä päivästä alkaen olla taas se ihan oma itseni ja toteutan omia unelmiani ja haaveitani. Olen itsenäinen,

onnellinen ja päätän nauttia elämästä - kosinta alkaa tuntuu jopa vähän naurettavalta nyt, että minun oikeasti pitäisi ansaita se ja että odottaisin sitä kuin kuuta nousevaa. Tämä vapauden ja itsenäisyyden tunne tuntuu huumaavan hyvältä; en ole riippuvainen mieheni "testaamisesta". Jos suhde ei toimi näin, niin se ei toimi. Voipi jopa pistää miestä ajattelemaan jotain, kun olenkin oma itseni ja ylpeä siitä enkä millään tavaa "roiku miehen lahkeessa". Ja tämä ei tarkoita, ettenkö silti haluaisi yhteistä tulevaisuutta, mutta vain jos se toimii niiin, ettei kumpikaan koe luopumaan omasta itsestään ja toimimaan vain toisen ehdoilla.

 

Aurinkoista päivää kaikille! :girl_smile:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä myös välillä tollasta henkistä vsllannkäyttöä ja paras sillon tosiaan keskitttyä imssn elämäön, jos on sitä mirltä ettei halus erota. Mutta se myös vaikuttaa sun suhtautumiseen miestä kohtaan. Katso ettei susta tuu katkera tsi tuut liian itsenäiseksi. Siis että ruoho aidan toisella puolella houkuttelee liikaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kun kännykällä kirjoittaa tulee mitä tahansa. Eli s kannattaa korvata a:lla.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Heippa kaikki.

 

Täällä ilmoittautuisi taas uusi kosintaa odottava sekä häistä haaveileva höperö, jonka elämässä 2vuoden sisään on tapahtunut paljon mullistavia asioita. Emme ole kuitenkaan päässeet sille asteelle, että J olisi kosinut. Olemme pariskunta pääkaupunkiseudulta itse olen 24v. ja J 25v. Seurustelua meillä tosiaan on kaksi vuotta takana, josta olemme asuneet yhdessä vuoden. J opiskelee insinööriksi, ja osittain oletan tämän olevan syynä siihen ettei kosintaa ole kuulunut. Tosin hän on valmistumassa syksyllä, ja on tehnyt töitä jo pidemmän aikaa. Itse olen ollut vakituisesti työelämässä vuodesta 2008, ja opiskellut ohessa talouspuolen ammattilaiseksi.

 

Olimme ystäväpariskunnan häissä tässä kesällä, ja sitä ennen J :n kummipojan ristiäisissä. Joissa monesti keskustelu on siirtyi kavereiden kanssa häihin, J mietti paljonko häät maksaa, miten vanhemmat istuu jos ovat eronneet (molemmilla uusi puoliso). Olemme myös keskustelleet yhdessä asiasta, hyvissä merkeissä vaikka aluksi J koki asian painostamiseksi. Nyt olen ollut asiasta hiljaa, ja olen huomannut että J miettii asioita sekä vinkkaa minulle asiasta. Kuten raha, istumajärjestys vanhemmille, ja paras, "mitäköhän sun isäs sanoo kun pyydän sun kättä". Siis voiko enempää enää vihjailla? Hän on jopa keksinyt meille paljon uutta tekemistä, ja vienyt minut uusiin paikkoihin yms. Joka kerta mietin että joko nyt, mutta ei. Sitten olenkin lapsellisesti mököttänyt seuraavan päivän.

 

Parhain ärsytys-menetelmä tapahtui syntymäpäiväni aatonaattona, koska J oli lähdössä viikonlopuksi polttareihin. Suurin osa naisista odottaa kosinnan osuvan sopivaan merkkipäivään tai muuhun romanttiseen päivään esim. ystävänpäivä, vuosipäivä, lomareissu ulkomaille, omat synttärit, juhannus, joulu jne. En ole poikkeus tässä suhteessa, toivoin salaa saavani romanttisen kosinnan tai no edes kosinnan syntymäpäivänäni (katsotaan sitä romantiikkaa myöhemmin). J istuutui viereeni sohvalle ja antoi minulle kirjekuoren joka sisälsi kortin. J :llä on tapana kirjoitella lapuille minua piristäviä tekstejä/runoja, jotka saa huononakin päivänä minut hymyilemään. Avasin kirjeen tärisevin käsin, ja hieman toiveikkaana, nyt se tapahtuu. Ensimmäisenä näin tekstin "Tahtoisin pyytää kättäsi", tässä vaiheessa voitte kuvitella ilmeeni ja kuinka näin mielessäni käveleväni alttarille. No sain aika nopeasti jalat takaisin maanpinnalle, kun luin seuraavan kohdan "Onnitellakseni sinua juhlapäivänäsi". Tiedän että J :llä on hyvä huumorintaju, ja yleensä naurankin kaikille tämän tyyppisille jutuille. Mutta tällä kertaa huumori oli kuin nyrkki vasten kasvoja, ja sain totaalisen raivokohtauksen. Asia on jo puhuttu läpi ja anteeksi annettu, mutta enpä odottanut kosintaa vähään aikaan.

 

Nyt sitten viime viikolla sain uutisia, joka muutti monta asiaa kerta heitolla (niin kuin sanoin 2vuoteen on sisältynyt kyyneleitä, naurua, verta ja hikeä). Meillä on ollut selvä suunnitelma, jota olemme noudattaneet. Ensiksi vakituinentyö, avioituminen, asuntolaina ja lapsi/lapset, moni lähisukulainen on kehunut tätä hyvinkin viisaaksi suunnitelmaksi. Kävin muutama viikko sitten rutiinin omaisissa tarkastuksissa, ja kaiken piti olla kunnossa, no eipä sitten ollut. Diagnoosina oli alkava kohdunkaulansyöpä, joka kaatoi koko pakan sekaisin (jatkotutkimuksia odotellessa). Nyt suunnitelma on parantuminen, J :lle vakituinentyö, ehkä lapsi/lapset, asuntolaina ja avioituminen saattoi siirtyä hamaan tulevaisuuteen. Kuitenkin tämän diagnoosin jälkeen aloin oikeasti odottamaan sitä kosintaa, koska en millään halua luopua periaatteestani. Vihjasin että vuosipäivä on kohta, mutta vastaukseksi sain ettei kannata odottaa lahjaa. Jaa no pitäiskö minun sano, että ei kannata odottaa sitten minultakaan enää mitään? Välillä, anteeksi nyt vain, ottaa niin totaalisen päähän miesten saamattomuus tai se kuinka ne puhuu pään ympäri, vaihtaa aihetta sujuvasti. Ymmärtääkö miehet edes vihjeitä vai onko niillä joku roskapostisuodatin koodattuna aivoihin?

 

No olemme syksyllä lähtemässä Turkkiin, ehkä silloin. Minulla alkaa vain olla niin toivoton olo, etten enää tiedä pitäiskö odottaa "sitä oikeaa hetkeä" (näin J aina sanoo). No karkausvuoteen ei ole enää kuin n. 3,5 vuotta (korjatkaa jos väärässä). Rakastan miestäni ja tiedän löytäneeni sen oikean, mutta varsinkin tämän kaiken jälkeen pelkään ettei aika nyt kuitenkaan riitä. Arvostan kuitenkin sitä, että mieheni seisoo rinnallani ilman sormustakin. Kahdessa vuodessa on kuitenkin sattunut jo niin paljon, ensi kohtaaminen, treffailu, uusi työ, muuttaminen yhteen, muutto isompaan, sairastumiseni, etten tiedä mikä tilanne on enää edes kuukauden päästä.

 

Anteeksi tunteiden purkaminen, mutta ehkä jo mieheni mielenterveyden takia on parempi purkaa tämä täällä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

.

Edited by TurSu

Share this post


Link to post
Share on other sites

heipä taas.

 

Pikaisesti kuulumisia päivittelen meiltä.

 

Tippaleipäaivo ja putkiaivo eivät aina ymmärrä toisiaan, on todettu.

Kirjoittelin muutama päivä sitten, että mies odottaa minun käyttäytyvän hyvin / paremmin, että saisin kosinnan ikään kuin palkkioksi. Keskustelimme asioista sen jälkeenkin, ja armaani totesi, ettei ole koskaan tarkoittanut tätä ylläolevaa - vaan, että saisimme riitamme ratkaistua rakentavasti ja että parisuhde eli ME yhdessä olisimme onnellisia ja tasapainoisia..sitten se kosinta tulee :girl_in_love:

 

Tänääm kävimme lasten ja armaan kanssa retkellä, piknikillä ja kun kävin vessassa kääntymässä, niin armas oli keräämässä minulle kukkaniityltä kimppua. Minusta se oli tosi romanttista! =) Ilman kosintaa ja ei tullut itkua minulta, heh. Retkikohteessamme tosin sattui olemaan samaan aikaan häät ja mies vähän kiusasi mua ja sanoi, etten saa jäädä tuijottelemaan silmät suurina sinnne...

 

Nojoo, mutta huumoria ainaikin löytynyt, se on hyvä. Tänään vielä illalla sohvalla istuskellessa kysäisin ohimennen, että "mikähän sukunimi me sitten otetaan kun mennään naimisiin?". Mies totesi vaan, että "pitää miettiä, mikä ois hyvä." Eli kyllä, me molemmat haluamme naimisiin edelleen ja kun se rakastumisen tunne alkaa löytää takaisin kotiin, niin kosintaakin malttaa odottaa!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hitto oon onnellinen kun löysin tän ketjun! Oon nyt kolmisen tuntia tätä lueskellu ja pakko liittyä mukaan!

 

Meillä tuli just 5vuotta täyteen seurustelua ja kosintaa aika aktiivisesti odotettu nyt jo yli puol vuotta. Välillä tuntuu pahalle ja välillä ihan pirun pahalle, kun ei aina ymmärrä ton miehen ajatuksia eikä millään jaksais odottaa! Koitan kovasti olla ahistamatta sitä ja siksi ehkä parempi tulla tänne puhisemaan ja hakemaan vertaistukea!  :grin:

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hei taas kaikille.

Oletteko lomalaitumilla vielä? Kellään mitään uutisoitavaa??

 

Minen kyllä ota noista miehistä selvää!

 

Tänään olimme perheen kanssa shoppailemassa kauppakeskuksessa ja vaikka kuinka yritin olla salaa kuikuilematta niiden monien kultasepänliikkeiden tarjontaa, ihan "muina  miehinä"..niin pitihän se sitten katsoa kunnolla. Kerroin miehelle, että olen löytänyt yhden ihanan sormuksen ja haluaisin vain nähdä sen livenä ja katsoa mitä materiaalia sen saa. Pyysin vielä, ettei saa slaagia ja että onko asia ihan okei jos vain katson. Tässä kohtaa oisin tietysti toivonut, että mies olisi tullut mukaan katsomaan...ei tullut eikä itse sormustakaan ollut kuin tilaustavarana eli ei liikkeessä. Mies ei käyntini jälkeen edes kysynyt mitään sormuksesta...en voinut mitään, mutta sellainen pettymys kulki lävitse ja mies näki tietysti jonkun asian minua painavan.

 

Kotimatkalla yritti kysellä mikä on ja miksi olen niin mytyssä. En halunnut kertoa, ettei koe asiaa taas painostuksena tai vielä enemmän vain minun projektina, että "mitäs hölmö katselet niitä sormuksia, en ole sua kosimassa kuitenkaan.." - tämä ajatus siis kävi  mun päässä.

 

Lopulta mies sai minusta puristettua, että se harmitti kun ei lähtenyt edes mukaan katsomaan eli asia tuntuu edelleen olevan evvk-. Johon mies totesi, että mun pitäis varmaan mennä terapiaan jos asia näin paljon mua kalvaa että pitää joka päivä tästä jauhaa TAI sitten asialle pitää alkaa tehdä jotain.

 

Juu, en todellakaan uskaltanut kysyä, mitä se tehdä jotain on, koska mieheni tuntien hän ei ole  minua kosimassa enkä missään nimessä halua pakkokosintaa. Mutta miksi on niin vaikeaa tajuta, että haluaisi edetä suhteessa kun takana jo vuosia yhdessäoloa ja avoliitto ja molemmilla sama päämäärä? Että terapiaan??

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kerroin tossa  pari viikkoo si miehelleni että mitä haluan jne.

Mies  ilmotti et niin haluut kihloihin munkaa vastasin että joo sitten

hän sanoo et se siirtyy rahatilanteen takii seuraavan kuun puolle.

Huhh täällä pumppaa sydän,  :give_rose:  ^_^

 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Sitruunaperho, oon kyllä vähän samaa mieltä miehes kanssa, että pitääkö niitä sormuksia katsella jos ootte tullu päätökseen että sulle on ok että odottelet kosintaa hamaan tulevaisuuteen.

Jos sua oikeasti ahdistaa kosimattomuus, niin suosittelen että sitten eroatte. Mä ainakin sanoin miehelle että jos hän ei tule menemään mun kanssa naimisiin, kosimaan tietyn ajan kuluessa, niin turha tuhlata toistemme aikaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minunkin vastattava Sitruunaperholle..

 

Kokemukseni mukaan miehet eivät todellakaan tajua naisten "vihjailuja", vaikka naisen omasta mielestä asia olisi päivänselvä. Jos olet sanonut, että haluat katsoa yhtä sormusta, mies ajattelee että sinä_menet_katsomaan_sitä. Jos haluat miehen tulevan mukaan, se pitää myös sanoa, "haluaisin, että me_molemmat_menemme nyt tuonne".

 

Se, että mies oli evvk asian suhteen, voi kertoa monestakin asiasta, esim. a) asia todellakin ahdistaa ja kaikenmaailman mankuminen ottaa pattiin ja pahentaa asiaa, b ) miehen päässä avioliitto tarkoittaa sinulle nyt hienon sormuksen hankkimista ja se sormus on sinulle nyt elämää tärkeämpi, josta päästään suurempaan ahdistukseen ja epäilyihin tarkoitusperistä c) miestä ei paljoa kiinnosta millainen rinkula rengastuksesta tulee, "samapa se, kuhan jonkun tavallisen ostaa". Miehillähän ei yleensä ole käryäkään, siitä mitä materiaali ym. vaihtoehtoja olemassa on ja yleensä "kauniit asiat" ovat naisille tärkeämpiä, sormus edustaa naisille myös ehkäpä "asustetta", joka kertoo persoonasta jne. d) mitä tahansa muuta, ei noista miehistä ota selvää, kuin ehkä se erkki.. :D

 

Asia on vaikea ja toisen ajatuksia ei voi lukea, valitettavan usein toinen (mies) ei myöskään niitä ajatuksiaan kerro. Jotenka jaan saamani elämänviisauden: ole aina ovelampi kuin mies. :jere: Tässä tapauksessa, näe asia miehen silmin, eli miltä se kaikki touhutus mahtaa näyttää ja mihin se putkiaivoissa kääntyy, koska yleensä miesten päätelmät naisten ajatusketjuista perustuvat jenkkileffoihin tai urbaanilegendoihin.

 

Kuitenkin sinänsä samaa mieltä Lootuksen kukan kanssa, että miksi turhaan "ärsyttää" ja kaivella asiaa, kun aihe on nyt teillä ns. tulehtunut. Jos haluat sormuksia katsella ja sovitella, tee se ollessasi yksin kaupoilla. Miehen läsnäollessa ei myöskään kannata esim. surffailla juhlapaikkasivustoilla ja kustomoitujen kakunkoristeiden tekijän sivuilla, ja ihmetellä, että mies on evvk, kun itse yrittää juhlia suunnitella.   Mieti millaista sanomaa käytöksesi lähettää.   Mies tod.näk. ajattelee, että "jos tämä on tällaista vääntöä ja murjottamista, niin millaista on sitten se ja tämä". Kannattaisi ehkä nyt ottaa asiaan vähän etäisyyttä asiaan ja miettiä, että mikä on oikeasti tärkeää, teidän suhde ja elämä yhdessä vai ne häät ja se sormus. Jos et kykene käyttäytymään kultasepänliikkeiden lähellä normaalisti ja loukkaannut myttyyn mokomasta (mies ei tullut mukaan, vaikket kyllä pyytänytkään), niin en ihmettele kovin paljoa, että mies ehdottaa terapiaa. Kaikella ystävällisyydellä sanon, toivottavasti et loukkaannu :)

 

Oma tilanne ei ole muuttunut mihinkään, aiheesta ei ole viimeisemmän jälkeen puhuttu, enkä koe tarvettakaan ottaa esille.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tasapuolisesti heippa kaikille!

 

Taidanpa jo nyt liittyä (pientä syyllisyyttä potien) odottelijoiden joukkoon, kerta tunnuksetki ovat kaasoilun ajoita täällä valmiina. Jo jonkun aikaa meille on ollut "selvää", että menemme naimisiin 2015, joku voisi siis ajatella meidän jo olevan kihloissa. Pitkät (teini)kihlat kerran kokeneena tein aikoinaan päätöksen, että seuraavan kerran menen kihloihin vasta sitten, kun häidenkin ajankohta on jo sovittavissa.  Ajatuksissani oli muutaman kuukauden mittainen kihlaus ennen häitä, mutta nykyinen avomieheni haluaa hiukan pidemmän ajan. Järjellä ajateltuna sinänsä ihan fiksua, kun kyllähän suunnitteluihin ja rahan säästämiseenkin menee aikaa.

 

Alkuvuodesta juteltiin, että jos hän meinaa saada sen pitemmän kihla ajan, niin sitä on sitten tämän vuoden nimissä laitettava töpinäksi.  Sen kummemmin en tunnusta painostaneeni  :D Sormuksista ollaan käyty keskusteluja aika yleisellä tasolla. Ollaan juteltu mieleisistä malleista ja niiden hinnoista. Vähän aikaa sitten kävi ilmi, että hän oli ilmeisesti kuvitellut ne huomattavasti hinnakkaamiiksi. Viime viikolla hän tuumasi, että täytyy sitten käydä yhdessä niitä sormuksia katselemassa, kun ei hän luota siihen, että osaisi  itsekseen mieleisen ostaa. En sitten tohtinut kysellä, että milloinkas sitä mentäis kaupoille (joko joko joko joko) :D 

 

Eli, kyllä, minä odottelen! Hyvin positiivisin ja luottavaisin mielin. Jos vain ei elämään tule suurempia mullistuksia tai hirmuisia rahareikiä, niin luulenpa, että syksyn mittaan alkaa tapahtua. 

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiitos

ajatuksistanne Lootuksen kukka ja Tipdzilla :girl_smile:

 

Eilen asiat pyöri mielessä ja todentottahan minulla meni eilen kaupassa ihan "yli" oma reaktio. Jopa yllätti itsenikin.

 

Tänään olemme asiat puhuneet miehen kanssa halki, poikki ja pinoon ja ymmärsin käyttäytyneeni ristiriitaisesti ja jopa lapsellisesti.

Pyysin anteeksi ja sain anteeksi. Yhdessä jatkamme edelleen, sama tavoite ja unelma edelleen molemmilla eli se naimisiinmeno sitten joskus.

Joten, annan nyt aiheen todellakin olla, keskityn parisuhteemme syventämiseen ja onnellisena olemiseen tässä hetkessä, sitku-haaveilu saa jäädä. Parisuhde ja arki yhdessä todellakin on tärkeämpää kuin kosinnan "mankuminen" ja sormus. Tottakai.

 

Postun tästäkin foorumista nyt toistaiseksi, koska haluan saada ihan konkreettisesti  muuta ajateltavaa ja sisältöä elämään.

 

Ihanaa kesää kaikille ja kaikkea hyvää <3

Share this post


Link to post
Share on other sites

Siskot,

 

Mulla ja kullalla menee hyvin, käytiin niinsanotulla "lemmenlomalla" vanhassa kotikaupungissani.

Eräskin ilta hyvässä ravintolassa syödessä katsottiin vain minuuttitolkulla toisiamme silmiin.

 

Pohdin haluanko ja voinko todella luopua haaveesta naida hänet joskus.

Kultahan ei ole ihan täyttä eitä sanonut asialle..... joten voisin väsytystaistella (kärsivällisesti seurustellen)..

 

Mutta olisin varmasti onnellisempi ilman odotusta tai jos elämä etenisi arvojeni mukaisessa järjestyksessä.

Tuntuu, että ylipäätään, olen siis hiukan katkeroitunut/muuttunut.  

 

On ihan kamalan vaikeata katsella mitään romanttista/häihin liittyvää kullan seurassa.

 

Joten, tapailen siis myös muita ja se on ihmeen kivaa. Olen kertonut heille tilanteestani. Kun ei odota mitään, kaikki on aika kevyttä ja hetkessä. 

 

Tsemppiä teille! 

 

Mitenkä karkauspäivänä 2016? En tiedä... saatan joutua ulkomaillekin vuodeksi ennen sitä. 

Mitä jos Kulta kosisi ennen sitä? En tiedä... Se olisi varmasti tunteikasta. Saattaisin purskahtaa itkuun soperrellessani kyllää tai tivata syitä ja ladella ehtoja! :D

Edited by Vilutti

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ihanaa kuulla susta Vilutti!! Kaipa tämä elämä jokaisen meistä tavalla tai toisella katkeroittaa... Eikai siinä auta kuin yrittää pyristellä mukana ja nauttia kun vain voi. Lämpöisen ihanaa loppukesää sulle :girl_smile:

 

Meillä on myös hääohjelmat yms pannassa. Mulla on mennyt vähän maku niihin, tulee jo huono olo.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Ei sekään et hääohjelmat - kulta esimerkiksi halusi mennä katsomaan erästä 3d-animaatiota, jossa deittaillaan... ja päädytään naimisiin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now