Jump to content
Naimisiin.info

naimisiinmeno suomessa amerikkalaisen kanssa


Recommended Posts

Hei! Olen jonkun verran täältä nyt lueskellut ja etsiskellyt vastauksia asiaani. On niin paljon on kuitenkin tullut vastaan erilaisia vastauksia, joten haluaisin viisammilta vielä varmistaa asiani kertakaikkisesti.

Elikkä olin vaihto-oppilaana Amerikassa viime vuoden 2012 tammikuusta kesäkuuhun. Noin kuukauden siellä oloni jälkeen aloin deittailla nykyistä poikaystävääni. Kun kesäkuussa jouduin palaamaan Suomeen pysyimme silti yhteyksissa ja jatkoimme suhdettamme. Olimme kaukosuhteessa 6kk kunnes menin viime joululomalla 2012 kahdeksi ja puoleksi viikoksi mieheni luokse. Tämä vierailuni vain vahvisti tunnettamme että haluamme olla yhdessä, sekä samassa maassa. Elikkä nyt on suunitelmissa olla kaukosuhteessa vielä kesään asti kunnes kumpikin valmistuu nykyisistä kouluistamme. Suunnittelemme minun menemistä Amerikkaan turistiviisumilla kesäkuussa noin kuukaudeksi tai kahdeksi. Tämän jälkeen olisi molempien tarkoitus lentää Suomeen ja mennä täällä naimisiin ja hakea tätä oleskelulupaa.

Nyt siis kysymyksiini. Eli onko aivan varma että tämä onnistuu jos täällä menemme naimisiin ja mies saa oleskella täällä luvan päätökseen asti? Jossain törmäsin myös vastauksiin että jos hakemukset on jätetty väärässä maassa niin ei ole onnistunutkaan, Tarvitseeko miehen tehdä mitään toimenpiteitä ennen tänne tulemista vai hoituuko kaikki täällä? Mitkä ovat kulut? Kaikki apua ja tietoa antavat vinkit tulevat todellakin tarpeen! Halu on jo kova olla viimein yhdessä!

Kiitos.

Link to comment
Share on other sites

Suomessa naimisiin meno kylla onnistuu; passi ja miehelta jonkun sortin paperit joista kay ilmi etta voi menna kanssasi naimisiin ilman esteita. Sitten vain maistraattiin jne, ja asia etenee.

Mutta jos teilla on tarkoituksena muuttaa USAan, Suoemssa asian odottelu ei ole ehka jarkevinta. (Kaytannossa 6kk tai voi olla ylikin)

Jos haette puolisoviisumia, sen voi hakea vasta kun olette naimisissa. Paperit jotka taytatte sisaltavat mm selvityksen USAlaisen puolison tuloista; IRS/vuositulot ym. Jos han on Suomessa voi olla etta vuositulot menevat hankalammaksi todistaa... ellei sitten ole jo esim asunto tms omistuksessa joka voisi kayda ns vakuudeksi siita etta pystyy elattamaan sinut. (Voi olla etta tarvitsette lisatakaajan, esim hanen vanhempansa)

Koska joka tapauksessa tuohon prosessiin menee aikaa ja rahaa, miksi ette menisi naimisiin jo nyt aiemmin? Maistraatissa homma hoituu katevasti, eli mies vain vierailulle vaikka viikoksi ja sitten takaisin USAan jossa voi laittaa paperisi eteenpain niin ehka kesaksi jo onnistuisi muuttamisesi. Jos haluatte pitaa ns isommat haajuhlat vasta kesalla, onnistuuhan sekin. Ymmartaakseni kirkot suostuvat kylla mm siunauksiin avioiliitoille (jos sellaista haluatte), tai sitten vain puhtaasti haajuhla peliin.

Tai tietysti voisitte myos menna pikavisiitilla USAn paassa naimisiin, kunhan palaat Eurooppaan odottelemaan paperisotasi valmistumista (eli myos tuossa tapauksessa paperit hakuun heti naimisiinmenon jalkeen). Eikohan se onnistuisi nopealla visiitilla joko miehen asuinpaikassa tai vaikka Vegasissa. N. viikon matka ja TAKAISIN eli kaikki mahdolliset todisteet siita etta palaat toihin/opiskelemaan tms kotiisi heti seuraavalla viikolla.

Jos tarkoitus on kuitenkin kummankin jaada Suomeen asumaan, no problem. Naimisiin vain, ja oleskelulupa hakuun Suomen paassa.

Link to comment
Share on other sites

Joo, jos tarkoituksena on tosiaan jäädä Suomeen, niin ei musta pitäisi olla mitään ongelmia eli Suomessa vaan naimisiin ja sen jälkeen oleskelulupahakemus menemään perhesiteen perusteellla. MIes saa päätöksen käsittelyn ajan oleskella Suomessa, mutta ei tehdä töitä, eikä välttämättä poistua maasta (eli ei voi käydä kotimaassaan vierailulla tuona aikana.) 

Maahanmuuttoviraston sivuilla on kattavasti tietoa siitä mitä papereita tarvitaan ja kuluista. Mutulla muistelin, että ensimmäinen vuoden voimassa oleva oleskelulupa maksaa hieman alle 400 euroa. Siis migri.fi.

 

Musta tossa teidän suunnitelmassa ainoaksi ongelmaksi saattaa tulla tuo sun keväinen vierailu eli voivat rajalla kysellä tarkkaan mihin olet menossa ja miksi ja tulla ongelmia, jos epäilevät, että et olisi palaamassa enää kuitenkaan takaisin. Eli mukaan todisteita siteistä Suomeen eli työsopimus, vuokrasopimus ym. 

Link to comment
Share on other sites

tx ja Lainie jo tuossa kattavasti vastasivatkin. Me siis teimme juuri noin amerikkalaisen mieheni (silloisen kihlattuni) kanssa, etta lensimme Suomeen ja han haki vasta sen jalkeen oleskelulupaa. Sen saamisessa kesti pari kuukautta ja maksoi juuri tuon nelisen sataa euroa. Meille nimenomaan suositeltiin maahanmuuttovirastosta, etta haemme oleskelulupaa vasta miehen Suomeen tultua, koska paatoksen saa nopeammin niin.

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...

Kiitos vastauksista! Tarkoituksena on tosiaan jäädä Suomeen ainakin nyt vielä omien jatko-opiskelujen ajaksi. Vielä kyselisin jos sitten tulevaisuudessa päätetäänkiin muuttaa Amerikkaan, jostain taisin lukaista että pitäisi olla helpompaa kaikkien haku prosessien kanssa kun on miehen kanssa ensin asunut täällä? Entä mitenkä täällä onnistuu miehen työnhaku yms oleskeluluvan hankittuamme? Ilmeisesti sossulta täytyy saada tukia mutta onko mitään tietoa millaisia nämä ovat maahanmuuttajille?

Kiitos vielä!

Link to comment
Share on other sites

Toi hakuprosessi aviopuolisoina on ilmeisesti vähän vaikeutunut siitä mitä se joskus oli, mutta siitä on täällä olemassa useampikin ketju, joissa on paljon hyvää asiaa. Katso siis esim nämä läpi: 

http://www.naimisiin.info/yhteiso/index.php/topic/16968-usaensin-naimisiin-ja-sitten-vasta/

http://www.naimisiin.info/yhteiso/index.php/topic/97263-suomessa-naimisiin-ja-muutto-usaan/

 

*

Suomessa taas miehesi saa tehdä töitä heti sen jälkeen kun on saanut oleskeluluvan. Siis hakea töitä ja tehdä niitä aivan samoin ehdoin kuin suomalaiset. Myös sosiaalituet ja ehdot ovat teille samat kuin muillekin maassa olijoille eli jos tulonne ovat aivan minimissä, voitte saada sossusta toimeentulotukea ja KELA:n kautta miehesi voi työttömänä työnhakijana saada työmakkinatukea ja lisäksi voitte varmaankin saada asumistukea asuntoonne, jos sinä olet opiskelija ja mies työtön. 

Link to comment
Share on other sites

  • 2 months later...

Hei! Kiitos vastauksista. Muutimme suunitelmiamme niin että mies tuleekin kesäkuun alussa tänne ja jätämme tuon minun matkani sinne väliin. Vielä kyselisin tuosta esteettömyystodistuksesta. Lueskelin muita keskusteluja asiasta mutta en saanut tarkkaa vastausta siihen mistä mies voi sen hakea usasta ennen suomeen tuloaan? Mitä papereita hän tarvitsee sitä hakeakseen ja onko maksullinen yms? Näihin kaipailisin vielä vastausta joten kiitos kaikille auttajille!

Link to comment
Share on other sites

En ole asiaa tunteva, mutta esteettomyystodistus pitanee jotenkin todentaa viela virallisemmin, jotta se kay Suomessa. Brittilainen mieheni ainakin tarvitsee esteettomyystodistukseensa apostilla-leiman, jota taalla naimisiin mennessa ei tarvitsisi olla. Mekin olemme siis Suomessa menossa naimisiin. Miehesi tai sina voitte varmistaa asian Suomen USA:n suurlahetystosta esimerkiksi.

Link to comment
Share on other sites

Meilla ei muuten ollut apostillea tuossa lippulapussa, eika seurakunta sanonut, etta sellaista tarvitaan. Riippuu varmaan maistraatista/seurakunnasta missa teidat vihitaan. 

 

Edit. Piti viela lisata, etta meidat tosiaan vihittiin kirkossa eli maistraatin kanssa emme olleet missaan vaiheessa tekemisissa. Olen sellaisessa kasityksessa, etta maistraatissa ovat tarkempia. 

Muokattu: , käyttäjä: Ellinora
Link to comment
Share on other sites

Mä käytän nyt omaa osavaltiota esimerkkinä, kun kaikki synty-, avio-, ero- ja kuolintodistukset tulevat meillä samasta paikasta. Jos tahdon Washington Statesta virallisen lippulappusen, josta käy ilmi esimerkiksi avioliitot tai -erot, niin mun pitää tilata se Washington State Department of Healthin kautta apostillella, tai hakea omasta countysta kopio, ja siihen sitten pyytää Washington Secretary of Staten toimistosta se Apostille (hoituvat yhdellä puhelulla simppelimmät asiat, muuten voi joutua osavaltion pääkaupunkiin käymään). Leimat maksavat noin $15 per dokumentti, ja dokumentit erikseen maksavat hieman ekstraa. Maksoin muistaakseni yhteensä postikuluineen 46 taalaa apostillellisesta setelipaperin tyyppiselle painetusta avioliittotodistuksesta, kun piti rekisteröidä avioliitto ja nimenmuutos Suomeen.

 

Apostilleja myönnetään vain osavaltion viranomaisen, tai notaarin allekirjoittamaan dokumenttiin, joten jos mun avioliittotodistus olisi Las Vegasista Nevadasta, mun pitäisi tietysti tilata Nevadan vastaavasta paikasta paperit. Ja jos tulee tarve saada liittovaltion tasolla papereita (esimerkiksi FBI:lta rikosrekisteriote -tyyppisiä papereita, niin ne pitää tilata Washington D.C:stä)

Muokattu: , käyttäjä: PennyV
Link to comment
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Vastaa aiheeseen...

×   Olet liittänyt muotoiltua sisältöä.   Poista muitoilu

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Ladataan...
×
×
  • Create New...