Jump to content
Naimisiin.info

Häät 2015 (yhdistetty)


nedis

Recommended Posts

Oltiin eilen juhlimassa sukulaisen häitä ja siinä tuli paljon mietittävää omien juhlien kohdalle. Ensinnäkin, me poistuttiin ennen valssia ja kimpun heittoa koska oli jo niin myöhä ja sulhoni siskonsa kanssa tuskaili kuumuudesta niin eivät kestäneet enää olla paikalla.. Harmitti koska olisin halunnut nähdä kaiken mutta no.. Kuulin valssista appivanhemmiltani mutta kimpun heittoa hekään eivät olleet nähneet, koska juhlat vain veny ja veny ja veny. Eli siis note to myself "virallinen ohjelma ajoitettava tiiviisti alkuun niin että vanhemmat ihmiset ja lapsiperheet pääsevät hyvissä ajoin nukkumaan". Tosiaan siis valssi tuli siinä yhdentoista tienoolla ja vasta sen jälkeen (en tiedä kuinka paljon sen jälkeen) oli vasta kimpun heitto yms. Sitten koska samoja vieraita on paljon tulossa myös meidän juhliin (oletettavasti, heitähän ei ole vielä kutsuttu :D mutta ovat sukulaisia joten kutsutaan toki) niin en halua samoja asioita toteuttaa mitä eilinen morsian. Joitain toki on pakko, esim kirkosta tultaessa heidän päälleen sekä heitettiin ruusun terälehtiä että puhallettiin saippuakuplia. Joten kun olin jompia kumpia miettinyt niin pakko nyt "matkia" jokatapauksessa.. Sulho ja hänen siskonsa tyrmäsivät mun raesokeri-vaihtoehdon. Ja perinteistä riisiä tuskin täällä keskustassa saa heittää joten ehkä ne saippuakuplat on nyt toteutettava. 

 

Mekkoa pelkäsin eniten, koska omanihan tuolla roikkuu jo kaapissa :D Ei onneksi ollut samanlainen, ei sinnepäinkään, joten helpotus. Eilen ei ollut yhtään kynttilöitä pöydässä kun taas meille on tulossa paljon. Mietin vain että illat on niin valoisia vieläkin, että ei niistä kynttilöistä paljoa iloa tähän aikaan vielä ole.. Olin ajatellut päivämääräksi 8.8.2015 (helppo muistaa) mutta en tiedä onko illasta vielä tarpeeksi hämärää.. Täytyy nyt oikein tuijotella tuota taivasta parin viikon päästä että miltä näyttää :D Kuitenkaan en syksyhäitä haluaisi.. Seuraava lauantai jolla on samat numerot on 10.10.2015. Ja se on ihan liian myöhään.. Tietysti jos aikastaisi, mutta mietin sitäkin että onkohan sateen todenäköisyys suurempi alkukesästä kuin loppukesästä? Mitä nyt näitä paria viime kesää olen tutkaillut.. Tosin eilen oli oikeasti niin kuuma (30 astetta varjossa) että vieraat oli kiukkusia ja lähti aikaisemmin kotiin siksi joten sekään ei ole kiva.. 6.6.2015 olisi lauantai ja sattuu olemaan sulhon syntymäpäiväkin, mutta en kyllä haluaisi niitä samalle päivälle.. Toki silloin ainakin sulho muistaisi hääpäivän :D

Link to comment
Share on other sites

  • Replies 981
  • Created
  • Last Reply

Top Posters In This Topic

Top Posters In This Topic

Posted Images

Tuo raesokeri on muuten aika hauska idea. Pitää laittaa mietintään. :)  Täällä, kun ei enään riisiä saa heittää (täysin typerää!). Olin ajatellut saippuakuplia, mutta niistä en itse millään innostu. Riisi on mielestäni se perinteinen, raesokero olis vähän vastaava.

 

Ja tuohon aikatauluun on pakko sen verran kommentoida, että omasta mielestäni on kanssa jonkinlainen aikataulu on aika must. Ei ole kenestäkään mukavaa,jos juhla vain venyy ja venyy.. Yhdeksän kieppeillä on minusta jo aika siirtyä vapaaseen ohjelmaan eli kaikki ruuat ja valsit yms. on siihen mennessä oltava käsitelty.

Link to comment
Share on other sites

Noissa juhlissa onneksi morsian vähän yritti vauhdittaa aikataulua, kun ruokailu loppui kuuden seutuun ja sen jälkeen oli häävieraiden kuvaus, niin olisi ollut puolitoista tuntia luppoaikaa ennen kahvitusta :o Onneksi aikaistivat tunnilla, eli kahvitus alkoi "jo" klo 20.00. Mutta silti, hirveän myöhään meni koko hoito. Eilen tossa kirjasin lapulle ylös suunniteltua aikataulua, ja sain hoidettua homman niin, että ohjelma loppui klo 21.00 jolloin bändi tulisi lavalle ja baari aukeaisi. Sitten iltapala olisi bändin tauon aikana eli klo 22.00 ja sitten vähän vaille yksitoista bändi soittaisi seuraavan setin. Ja siis aikataulu suunniteltu niin että kirkko on klo 16.00 (niin kuin oli tämän viikonlopun hääparillakin).

 

Nuo kaikki heittämiset on vähän aina sään armoilla. Esim raesokeri sulaa vesisateessa (se sen pointti onkin, ei jää lintujen houkuttimeksi), saippuakuplat hajoaa jos osuu pisaraan, no mikään kevyt esim ruusun terälehdet ei lennä kun sataa vettä, mutta saattaa myös tahria.. Suomen kesä tekee tästä mielenkiintoista.. :D Mutta ajattelin niitä huiskia sitten lisäksi jos häitten lähellä alkaa näyttää siltä että tulisi vettä. Koska jos ne saippuakuplat ei toimi niin olisi edes jotain. Saippuakuplat muuten viikonloppuna ei oikein lentänyt kun sattui tuulemaan justiinsa sillä hetkellä, ja niin että vain toisella puolella portaita seisoneet saivat puhallettua oikeaan suuntaan :D

Link to comment
Share on other sites

Muuten kuinka moni teistä on miettinyt ensimmäistä tanssia? Onko tulossa häävalssi vai -tanssi? Onko valssi perinteinen ensin morsiuspari, sitten vanhemmat ja lopulta muut vieraat? Itse nyt isäni sairauden aiheuttaman osittaisen halvaantumisen takia olen alkanut miettiä, että jättäisimme häävalssin pois. Mieheni kuitenkin haluaa haalita perinteitä, onko siis suuri etikettivirhe etteivät vanhemmat tanssi perinteiseen tapaan morsiusparin kanssa? Meiltä myös on jäämässä isien puheet pois, koska isäni ei siihenkään tule välttämättä pystymään. Puheisiin on tarkoitus merkitä vapaasana, ja ne jotka haluavat saavat pitää puheen.

 

Meille tulee häätanssiksi hidas kappale, ei kumpikaan olla innokkaita tanssijoita joten päätimme että tehdään omalla tavalla ja tanssitaan ns. ensimmäiset hitaat :) Meidän tanssin jälkeen saa tanssia kuka haluaa, eli ei tule vanhempien tanssia. Ja minulle itsellenikin todennäköisesti riittää se yksi tanssi :D

 

En pitäisi vanhempien tanssin pois jättämistä etikettivirheenä. Varsinkin teidän tilanteessa on ihan ymmärrettävää jos sen jättää pois. 

Link to comment
Share on other sites

Tuleeko teille muuten bändi vai DJ? Me ei olla osattu vielä tätä ratkaista. Live-musiikissa olisi oma tunnelmansa, toisaalta DJ:llä valikoima olisi laajempi ja usein pidän niistä alkuperäisistä versioista enemmän kuin bändien omista versioista.

Meille tulee todennäköisesti DJ tai Spotify Premium. Juhlatilassa, jonka kanssa neuvottelemme, ei ole mielestämme tilaa bändille (ja tuleehan se kalliimmaksikin), lisäksi musiikkimakumme ovat sellaiset, ettei sopivaa bändiä löytyisi koko illaksi. Alkuun voisi soitella vanhempaa musiikkia, mutta kuitenkin nuoremmallekin väelle tuttuja, kuten Elvis, Beatles, Madonna, ABBA, Michael Jackson jne. "klassikoita" ja jotain suomalaista, ööö, sellaista, mitä Radio Nova soittaa (apuja?). Sitten myöhemmin "meidän maun mukaan" eli yökerhojen top hits ja ysärinostalgiaa sekä hoppia ja konemusiikkia (juu, meillä on sulhon kanssa vähän eri maut :D)

Link to comment
Share on other sites

Jep, täällä ei saa heittää mitään, joten yhtenä vaihtoehtona pidän tuota juhlapaikalla heittelyä. Mietin vain, että jaksaako ihmiset "innostua" kahdesti "tuulettamaan" ?

Saippuakuplissa pidän ongelmallisena sitä, että ei voi yhtä aikaa puhaltaa kuplia ja huutaa "onnea" eikä taputtaa ollenkaan, kun taas riisin tmv. kanssa voi heittää ja huutaa yhtä aikaa ja heti heiton jälkeen taputtaa. Toissa kerralla nimittäin mielestäni ihmiset oli vähän "öö, miten mä tän nyt teen" kuplien kanssa ja homma jäi vähän vaisuksi.

Link to comment
Share on other sites

Jee!! Tänään hain postista hääkengät ja ne oli ihanat! Tosin kun ne sidotaan jalkaan niin se on vielä vähän hakusessa. Ne ei ollukkaan ihan niin kun luulin että tarttee vaan sujauttaa jalkaan. Eli pitää selvittää tuokin asia :)

Link to comment
Share on other sites

Itse ajattelin ruusn terälehtiä hankkia jostain. Tai ehkä kuivattuna. Tosin terälehdet eivät oikein taho lentää. En kyllä usko että ne sotkisi yhtään vaatteitamme. Myös hääriisi on känyt mielessä. Saippuakuplat kuulu lapsuuteen ja aijon jättääkin sen muiston sinne. Muistelen että jossain ketjussa oli juttua saippuakuplista ja joku sanoi että se tahraa ainakin ne puvut jotka on tehty sifongista

Tässä on kiva keju asiasta:

http://www.naimisiin.info/yhteiso/topic/11137-mitä-te-heittelette/page-4

Ja juttua että tahraako saippuakuplat:

http://decorahouseblog.blogspot.fi/2013/01/tahraako-saippuakuplaliuos.html

Muokattu: , käyttäjä: Repa
Link to comment
Share on other sites

Oih kun saisikin bändin ja DJ:n niin kuin teillä Magicwombat :girl_in_love: No me ei varmaan voida eikä haluta laittaa niin paljon rahaa musiikkiin eli varmaan jompi kumpi meille. :girl_sigh:   Meilläkin sulhon kanssa on hyvin erilaiset musiikkimaut ja olisi kiva soittaa aika laajasti erilaisia biisejä, mikä puoltaisi DJ:n valitsemista. No, täytyy vielä miettiä asiaa.

Link to comment
Share on other sites

Myynnissähän on "tahraamattomia saippuakuplia" mutta en tiedä pitääkö myyntipuheet paikkaansa.. Mutta jos on yhtään tuulinen keli niin saippuakuplat ei välttämättä edes lennä oikeaan kohtaan joten ei tahraa ainakaan silloin :D Meillä edelleen ne on nyt vahvimpana vaihtoehtona kun se raesokeri ei saanut kotona kannatusta.. :(

Link to comment
Share on other sites

Myynnissähän on "tahraamattomia saippuakuplia" mutta en tiedä pitääkö myyntipuheet paikkaansa.. Mutta jos on yhtään tuulinen keli niin saippuakuplat ei välttämättä edes lennä oikeaan kohtaan joten ei tahraa ainakaan silloin :D Meillä edelleen ne on nyt vahvimpana vaihtoehtona kun se raesokeri ei saanut kotona kannatusta.. :(

Mites se raesokeri, eikö siitä tule sotkua? Jos vierailla kädessä vähänkään pitempään, niin eikö ala sulaa tahmeaksi kököksi? Tai jos menee puvun sisään tmv.

Link to comment
Share on other sites

Täällä olisi yksi uusi jäsen tälle foorumille... Hääpäivä on lyöty lukkoon, 4.7.2015 on meidän suuri päivämme :) Suunnitelmia pikkuhiljaa aloitettu, kaasot ja bestman valittu.. Juhlapaikka ja kirkko tarkoitus varata ensi viikolla :) Pää on täynnä ideoita. Tästä syystä oikeastaan liityin tänne, kun kaipailisin muiden mielipiteitä et olenko liian aikaisin liikenteessä? Mitä kaikkea olette jo suunnitelleet? :)

Link to comment
Share on other sites

Tervetuloa uusille :) Kuten tästä jo 8-sivuisesta ketjusta voi päätellä, hennam84, et ole yhtään liian aikaisessa :)

Ei muuta kuin viestejä kirjoittelemaan, että saa morsian-statuksen ja pääsette tuonne "suojatulle" hääpäiväosastolle, sielläkin on jo keskustelu kuumana ja pari päikkyä :)

Link to comment
Share on other sites

Millasia häitä te muut suunnittelette? Henkilömääriä ym. On kiva kuulla muiden mietteitä kun itse tosiaan niin innokkaana hääräilen asian suhteen. Meillä vieraita n.70 kutsuttujen listalla, toki pieniä muutoksia voi ilmaantua ennen kutsujen lähetystä :) Koska ajattelitte kutsuja laittaa menemään? Me varmaan huhtikuun aikana kutsuja postitellaan.

Link to comment
Share on other sites

Guest
This topic is now closed to further replies.

×
×
  • Create New...