Guest Raipe

Perheellisten hääyöt ja -matkat

34 viestiä aiheessa

Ollaan ens kesänä menossa naimisiin melkein kymmenen yhdessäolovuoden jälkeen  :-X  :-X :-X :-X :-X :-X :-X :-X :-X :-X

Meillä on kaksi lasta, jotka vaikuttavat tietysti suunnitelmiin. Ollaan ajateltu, että jos mahdollista lähdettäs häitten jälkeen viikoks häämatkalle. Lapset jäis molempien äideille hoitoon.

Ois kiva kuulla muiden perheellisten sekä toteutuneista häämatkoista ( Oliko lapsia ikävä? Nautitteko lomasta? ) että vielä suunnitelma-asteella olevista  :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Suunnitteilla oleva häämatkamme on toteutumassa niin että lapset jäävät isovanhempien hoitoon, ja koska kumpikin matkustamme myös työn vuoksi, tiedän sanoa jo nyt, että viikko menee hyvin. Ikävä vähän tulee  :-/ mutta toisaalta viikon lepo korville (meillä kolme lasta, 4, 6 ja 8 ) tekee hyvää  ;D

Hääyötä  :-X :-X aiomme vietää omassa kodissa (muutamme uuteen kotiin vähän ennen  häitä), mutta lapset kuskataan häistä jossain vaiheessa iltaa/yötä isovanhemmille, johon sitten jäävät häämatkan ajaksikin. Lähdemme häitä seuraavana päivänä, käymme tosin lapsia katsomassa vielä ennen lähtöä kunhan ensin heräämme   ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Aiomme lähteä kaksistaan häämatkalle, koska vanhempani eivät asu Suomessa, toivon että äitini jää meille katsomaan lapsia. Lapseni ovat edellisestä avioliitostani joten en voi miehenkään vanhempia pyytää, puhumattakaan lasten isästä joka ei varmaankaan suostuisi olemaan kokonaista viikkoa heidän kanssaan.  :( Vaihtoehtona on viikonloppumatka johonkin Euroopan metropoliin tai jos lapsenvahti ei onnistu, lähdemme vaikka risteilylle. Työmatkojen aikana olen lapsia kyllä hieman ikävöinyt mutta kun heillä on turvallinen hoitaja kotona, pärjään kyllä  viikon ilman meluapinoitani.  ;)

Hääyön haluan viettää muualla kuin kotona. Saa herätä rauhassa valmiiseen aamiaispöytään.  :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä taas hieman erilainen kuvio, vain yksi lapsi enkä millään raaskisi häntä pidemmäksi aikaa hoitoon jättää. Joten, päädyimme sellaiseen ratkaisuun, että lähdemme kolmestaan 2 viikoksi häämatkalle ja vihkiydymme siellä. Ja pienet juhlat sitten koto-Suomessa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä on kaksi tyttöä 2v ja 8 kk. Kun heille järjestyi viikoksi hoitopaikka, otimme äkkilähdön ja kävimme häämatkalla (viikko Rodoksella) etukäteen, tuli sinänsä halvaksi ;)  Lomasta nautimme todella paljon, saimmehan olla kahden :-*:-X Alkuun meidän ei pitänyt lähteä häämatkalle ollenkaan, mutta toisin kävi ;D  Ikävää ei juuri tullut kun tiesi että lapset olivat todella hyvissä käsissä :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Nostan tämän meille ajankohtaisen (ainakin suunitelmissa) aiheen ja toivon lisää kokemuksia, kommentteja ja vinkkejä ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me olimme juuri syyskuussa kaksi viikkoa häämatkalla ilman lasta (joka on kohta 2,5 v.) ja täytyy sanoa, että kaikki meni todella hyvin. Alun perin oli tarkoitus tehdä 10 vrk:n matka, mutta kun saimme kaksi viikkoa samalla hinnalla, päädyimme siihen.

Ennen matkaa itkin ja mietin, miten pärjään kaksi viikkoa erossa lapsesta (lapsen pärjäämisestä en ollut yhtä huolissani, kun tiesin hoidon olevan erinomaista). Olin jo vähällä perua koko matkan ja mietin lapsen ottamista mukaankin, mutta loppujen lopuksi oli ihanaa nauttia häämatkasta ihan kahdestaan kullan kanssa. Kaksi kertaa tuli itku, kun soittelimme kotiin, mutta pikkuinen oli niin reippaan ja iloisen kuuloinen, ettei suru kestänyt kauaa. Kotiin palattuamme vietimme vielä viikon lomaa, jolloin saimme olla rauhassa pikkumurun kanssa ja antaa kaiken huomiomme hänelle.  

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Nostan tätä ketjua. koska meille erittäin lähellä oleva asia.. Kesällä naimisiin ja tyttö silloin reilun vuoden.. Häämatka syksyllä mietityttää, joten kertokaahan vielä lisää kokemuksia..  :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me olemme lähdössä häämatkalle Meksikoon kesäkuussa. Lapset (4,5v ja vajaa 2v) tulevat mukaan. Ensiksi olimme suunnitelleet lähtevämme ilman lapsia viikoksi, mutta sitten emme kehdanneetkaan "nakittaa" lapsia kenellekään hoitoon, sillä elämä noiden kahden viikarin kanssa saattaa ajoittain olla aika vaativaa.  ;)

Tuleva anoppi kyllä tarjoutui hoitamaan, mutta kokemuksesta tiedän että siitä sitten syyllistettäisiin ja hänellä on ikävä tapa ryhtyä marttyyriksi vaikka itse tarjoutuu hoitamaan jne. (eli kommentteja tyyliin "kun minä nyt tässä lomaani haaskaan teidän lasten hoitamiseen" jne... on kuultu ennenkin vaikka AINA itse tarjoutunut avuksi).

Uskon että tulee kiva matka, vaikkain varmasti aika erilainen kuin häämatkat yleensä.

:-X

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Nosto!

Kertokaahan kokemuksia lisää!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä on häät tulossa heinäkuussa 2007 ja nyt ihana, odotettu vauva ilmoitti tulostaan. Laskettu aika on tammikuussa eli häiden aikaan pikkuinen olisi puoli vuotias. Luulen, että haluamme ottaa pienokaisen mukaan häämatkalle, joka luultavammin suuntautuu Välimeren risteilylle. En usko, että noin pientä haluaa jättää viikoksi edes mummon ja ukin hoiviin..vai millaisia kokemuksia on teillä? Esikoinen on meille nyt tulossa, joten hieman tietämättömiä ollaan.. Onko kellään kokemuksia Välimeren risteilyistä ja vieläpä pienokaisen kanssa? Olen ymmärtänyt, että ainakin Niilin risteilyjä tehdään vain syksy-talvisesongit, jolloin ei ole niin tukahduttavan kuuma, mutta entäs ihan itäiset tai läntiset reitit? Jos niitä ei edes kesäkuukausina tehdä, niin pakko varmaan siirtää häämatka syksyyn. Silloinhan pienokainenkin olisi jo vähän isompi. Välimeren risteilyissähän on hyviä puolia kannaltamme monia, lyhyet lennot, monia kohteita ja nähtävyyksiä, laivan palvelut ja turvallinen ympäristö vauvallekin.. Mutta entäs huonot puolet, onko kokemuksia?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me oltiin hääyö kahdestaan kotona, häämatkalle lähdettiin Kyprokselle koko perhe vajaa viikko häiden jälkeen ja tammikuussa lähdetään kahdeksi viikoksi vielä vähän paremmalle häämatkalle Thaimaaseen myöskin koko perheen voimin. Meillä lapset 4v ja 5v, ois tuntunu jotenki hölmöltä lähteä kahdestaan reissuun kun he on jokaisella etelän reissulla muutenkin ollut mukana. Kyllä sitä sitten ehtii kahdestaankin reissaamaan kun lapset kasvaa.

:-X :-X :-X :-X

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Varmastikin hyvin yksilöllistä, miten kukin haluaa ja katsoo voivansa tehdä. Ihmiset ovat erilaisia olivat sitten vanhempia tahi eivät. Itse en missään nimessä jättäisi pientä lasta tai vauvaa pitkäksi aikaa (viikoksi), mutta joku toinen valitsee toisin. Meillä mahdollinen häämatka on muutaman yön pituinen juuri tästä syystä, ohjenuorana on "yksi yö erossa äidistä (tai lapselle läheisimmästä aikuisesta) per ikävuosi". Toinen vaihtoehto olisi lähteä pitemmälle matkalle siten, että mukana olisi tuttu aikuinen "lapsenhoitajana". Tämä tosin lisäisi kustannuksia, joten taidamme tällä kertaa jättää väliin.

Matkasta johtuen varsinaista hääyötä ei todennäköisesti myöskään ole. Ankeaa? Ei, meillä kuherrallaan kyllä ihan arkenakin  ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kuten aiemminkin tällä pastalla on todetta niin kukin omalla tavallaan... Mutta en silti ymmärrä miksi lapsi on otettava mukaan joka paikkaan. Itse en usko, että on edes hyväksi lapselle, että tämä on jatkuvasti vanhempiensa kanssa. Se että lähtee viikoksi tai pariksi häämatkalle ilman lapsia ei varmastikaan aiheuta lapselle mitään traumoja. Päinvastoin. Itse en ottaisi laspiani mukaan häihin enkä myöskään häämatkalle.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hei,

onko kellään kokemusta (hää)matkasta Euroopassa autoillen pienen lapsen/vauvan kanssa? Meillä on suunnitteilla reissu n. 9 kk:n ikäisen kanssa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä poika, 4v., menee sekä hääyöksi että häämatkan ajaksi (viikko) mummulaan.

En voisi kuvitellakaan ottavani lasta häämatkalle! Jos hoitoa ei olisi järjestynyt, niin häämatkaa olisi lykätty. Alunperin haaveenamme oli Australia, mutta se vaatisi parin viikon reissun. Se taas oli käytännössä hankala ja koen sen liian pitkäksi ajaksi erossa lapsesta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

ihana ketju ja asia jota jo nyt mietin kuumeisesti :girl_cray:

meillä on häiden aikaan isommat lapset 6,5v ja melkein 5v. heistä ei huolta olisi, tiedän että pärjäisivät viikon hoidossa varsinkin kun ovat sitten aloittaneet tarhaelämän, esikoinen esikoulun.

mutta tämä nuorin on häiden kynnyksellä vasta 1,5v ja tuntuu jotenkin hurjalta ajatus että jättäisin viikoksi hoitoon :/

toisaalta häämatka on tarkoitus tehdä kaksin, sillä emme ole kaksin olleet missään matkalla lasten jälkeen emmekä ennen heitäkään.

en haluaisi siirtää matkaa siihen asti että nuorin on 2v tai yli jolloin voisin ajatella hänet jättäväni tutun hoitajan luokse viikoksi.

olisi kiva kuulla kokemuksia n.1,5v lapsen hoitoon jättämisestä?

tai mitä ajatuksia se herättää?

sen verran itsekäs haluan olla että pääsisin mieheni, lasten isän kanssa ihan kaksin vaan matkalle :-X olemme sen ansainneet!!!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä muru jää hoitoon häämatkan ajaksi.

Suunnitelma on siis se, että poika (häiden aikaan 3 v 8 kk) menee häitä edeltäväksi yöksi mun vanhemmille, jotka pukee sitten aamulla ja tuo häihin. Emme kummatkaan pystyisi sinä aamuna keskittymään vielä uhmaikäisen temppuihin. Häistä ilmeisesti miehen vanhemmat ottaa pojan mukaansa ja sitten vielä vaihtavat seuraavan viikon puolivälissä hoitopaikkaa. Kummatkin isovanhemmat rakkaita ja läheisiä pojalle, joten luulen vain nauttivan huomiosta (nykyäänkin oikein odottaa sitä, milloin SAA mennä yökylään mummille ja papalle).

Eli hyvin mielin lähdetään heti häiden jälkeisenä päivänä viikoksi reissuun.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä on häiden tienoilla lapset 3v4kk ja n.4kk. Alustavasti on mietitty että lapset olisi hääyön mummolassa tai sitten täällä kotona jonkun hoitajan kanssa. Vauva on aika pieni joten ei pidä suunnitella liian tarkkaan etukäteen. Näkee sitten lähempänä syökö pullosta jne. Jos pulloruokinta onnistuu ongelmitta niin mielellään vietettäs hääyö kaksin. Harvinaista herkkua sellainen vaikka luulempa että se menee pienten lasten vanhempina nukkumiseen :girl_haha:

Häämatkalle ei lähdetä (jos kesän muumimaailmareissua ei lasketa :lol: ) häiden aikaan. Vähän on mietitty että lähdettäs kaksistaan matkalle ensimmäisenä hääpäivänä. Ehkä joku viikon matka olisi sopiva. Sitä pidempään en halua olla lapsista erossa. Toisaalta olisi mukava tarjota lapsillekkin ensimmäinen lomamatkakokemus mutta toisaalta kahdenkeskinen hengähdystauko tulee varmaan tarpeeseen :rolleyes:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me yövymme sulhon kanssa hääyön ja sitä seuraavan yön hotellissa. Lapset ovat toisilla vanhemmillaan molemmat nämä yöt. Jotain etua tästä uusperheellisyydestä :girl_haha:.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meidän poika lähes kolmevuotias häidemme aikaan. Lähdemme miehen kanssa heti seuraavana päivänä neljäksi yöksi Lontooseen, ja poika menee äidilleni siksi aikaa. Pidempään en haluaisi olla erossa, ja nytkin tehdään sitten kompromissi hääyön suhteen, eli poika on kotona kanssamme silloin, koska en halua laittaa hoitoon vielä viidenneksikin yöksi. En tosin näe juuri hääyötä minään erityisenä juttuna, kun kuitenkin heti päästään matkalle kahden kesken.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Poika oli 8kk vihkimisen aikaan, meni sedälleen yöksi hoitoon (ollut aiemminkin siellä hoidossa). Ei käyty missään häämatkalla. Nyt elokuussa on siunaus jolloin poika on 1v8kk. Poika menee äidilleni kahdeksi yöksi hoitoon. Ensin ennen siunausta ja sitten siunauksen jälkeiseksi yöksi. Menemme äitini ja hänen miehen mökille juhlista suoraan ja poika tuodaan seuraavana päivänä sinne sitten jossa vietämme seuraavan viikon vielä.

Häämatka tehdään varmaan seuraavana kesänä tai keväänä ja silloin poika jää Suomeen. Matka on viikon taikka kaksi, riippuu kuinka paljon saadaan kerättyä rahaa, mutta poika menee joko mummolaan taikka kummitädilleen. Tietenkin jos toinen lapsi onkin silloin jo tulollaan, niin sitten mietimme uusiksi koko kuvion. Mutta tarkotus olisi häämatka viettää kaksin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä lähtee pikkuinen mukaan häämatkalle (johon on vielä aikaa eikä pikkuinenkaan ole syntynyt). Nyt ei päästy matkalle lomaongelmien takia, joten tarkoitus on lähteä yhdessä matkalle ja mahdollistaa se, että minäkin saan nautittua vauva-ajasta taaperon kanssa. Toisaalta meille kahdelle tekee varmasti hyvää päästä uusiin maisemiin harjoittelemaan perheenä oloa. Uskon, että tuo on piristys, vaikkakin todella "erilainen" matka. Tarkoitus olisi lähteä Thaimaahan ja ottaa siellä rennosti, nauttia kauniista maisemista ja lämmöstä, toisistamme ja lapsesta. Aika on tarkoituksella pitkähkö, jotta mitään tekemispaineita ei tule. Minulle tämä on myös keino järjestää itselleni lomaa (töistä) vauvavaiheessa. :D Suunnitelmat muuttuvat tietysti, jos kaikki ei raskaudessa sujukaan normaalisti... Mutta se on sen ajan asia, koska saatiin vauvamatkustajan terveydentilan vuoksi hyvät peruutusehdot.

Muokattu: , käyttäjä: Lakme

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään